Itkemisestä

Tämä kuulostaa niksi-pirkalta, mutta koska olet viimeksi paloitellut sipulia? Sipulilla aiheutettu itkeminen ei poista yhtä massiivista määrää haitallisia aineita kyynelten mukana kuin suruitkeminen, mutta olisiko siinä minkäänlaista lähtökohtaa?

Anna itselles aikaa. Pysähdy. Ehkäpä juttele jonkun ystäväsi kanssa, käperry jonkun ihmisen syliin.. Sitten vaan.. muistelet surullisia/iloisia asioita.. Annat itselles luvan olla hetken aikaa heikko. Anna surun nousta pintaan.

voimia.

Tuttu tunne.
Olin aina pitänyt itseäni ihmisenä, joka itkee paljon ja usein. Sitten pikku hiljaa jotain tapahtui jossain enkä tuntenutkaan enää tarvetta itkeä. Itkin harvoin ja lopulta en pitkiin aikoihin ollenkaan. En osannut, vaikka tuntui pahalta. Minäkin viiltelin itseäni joidenkin vuosien ajan. Ei se auta. Turruttaa vain. Silloin kun ongelmat kasautuivat oli vain pakko jatkaa eteen päin. Ei siinä ehtinyt itkeä, eikä halunnut. Pelotti, että tulee pitkän ajan kyyneleet kaikki kerralla. Nykyään itken edelleen suht harvoin, en läheskään niin usein kuin haluaisin, mutta kyllä minä itkeä osaan. Viillot käsissä ovat haalistumassa, enkä halua hankkia uusia.

Ei sitä mitään nappia painamalla itketä. Ei minulla ole sinulle mitään neuvoa antaa, mutta lupaan, että jonain päivänä itket taas. Sitten kun on sen aika. Tai ehkä nimenomaan silloin kun ei olisi.

TÖKKÄÄ ITSEÄS SILMÄÄN.