MyEL on kansallinen vääryys.

Maatalousyrittäjäin eläkelaki MyEL säätää, että
valtion on maksettava maanviljelijäeläkeläisten
eläkkeestä se osuus, mihin tarkoitusta
varten perustettu eläkeyhtiö MELA ei pysty.

Vuonna 1999 valtion osuus oli 74 %, josta se on
noussut siten, että vuonna 2012 jo 80 % maksettavista
työeläkkeistä katetaan valtion osuudella.
Euromääräisesti valtion osuus on yli
650 milj. euroa.

MELA kertoo vuosikatsauksessaan v. 2010, että uusia
vanhuuseläkkeitä alkoi vuoden aikana 1668 kpl ja
eläke oli suuruudeltaan keskimäärin 898 €/kk.

Eli tuosta 898 € kuukausieläkkeestä n. 22 % eli 198 €
oli MELAn omalla vakuutusmaksutulolla katettua,
lopun 700 € tullessa veronmaksajien maksamista veroista.

Jos jonkun muun ammattiryhmän jäsen, kuin maanviljelijä,
saisi itse kerryttämäänsä työeläkettä 198 € kuukaudessa,
maksaisi valtio hänelle takuueläkettä siten, että hänen
lopullinen eläkkeen määränsä nousisi 687 €/kk.

Miten ihmeessä on olemassa kansalaisryhmä maanviljelijät, jolle
maksetaan veronmaksajien rahoista eläkeapu 700 €/kk, kun
sitä kuka tahansa muu kansalainen saa samansuuruisella
oma työeläkerahoituksellaan vain 484 € kuukaudessa?

Tästä on perustuslain edellyttämä kansalaisten tasapuolinen
kohtelu kaukana, ja jäljelle jää vain kysymys:
Onko MyEL vain suuri huijaus, savuverho, jonka turvin
yhdelle ryhmälle tarjotaan muita kansalaisia paremmat edut?

61

1356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuus MyEL -vakuutuksesta!

      Osa I
      MyEL-vakuutettu ei maksa eläkettään samassa mitassa kuin muut

      31.12.2010 oli MyEL-vakuutettuina 80.897 henkilöä.
      Heidän vakuutusmaksuistaan kertyi MELAlle vakuutusmaksutuloa
      160,06 milj. €, mikä tekee vakuutuksenottajaa kohti keskimäärin
      1980€.

      Melan vakuutuslaskurin mukaan 1980€ vakuutusmaksua vastaava
      työtulo on 18.700€/v.

      Tästä voimme laskea, että MyEL-vakuutettu maksaa työtulostaan
      vakuutustaan 1980/18700 eli v a i n 10,9%.

      Luku on huomattava pieni, kun vertaa,
      että samaan aikaan oikeat yrittäjät ja palkansaajat maksoivat
      työeläkkeestään 21,6 %.

      Osa II MELA
      Toiminta nojaa vahvasti VALTION TUKEEN

      MyEL-eläkeläisen työeläkkeestä maksoi v. 2010 valtio
      651 milj. €. Kun työeläkkeitä maksettiin kaikkiaan 743 milj. €,
      huomaamme valtion olevan jopa 88 %. Voiko sellaista työeläkelaitosta,
      jonka eläkkeistä valtio maksaa vuosittain jopa 88% pitää
      oikeutettuna toimijana?

      OSA III

      MELA:n avulla valtiolta yritetään jujuttaa
      MyEL-vakuutetuille takuueläkettä suurempi summa?

      MELA lupaa MyEL -vakuutetuille eläkettä 1,5 % työtulon
      määrästä ikävuosilta 18 - 58. Ikävuosilta 59-62 osuus
      on 1,9 prosenttia.

      Kun tuolla lupauksella lasketaan MyEL-vakuutetun eläke, se tekee
      vuodessa 12.921,70€ ja kuukaudessa 947,60€.

      Takuueläke on tällä hetkellä 687€/kk. Tuo keskimääräinen MyEL-eläke
      947,60€ sisältää valtion osuutta 88% eli on 833,90€/kk eli
      jujutusta on 148,88 €/kk tänä päivänä.

      Tämä on se vääryys, mikä MELA:n MyEL-vakuutukseen on sisäänleivottu.
      Kun vuoteen 2030 mennessä maatilojen lukumäärä nykyisestään puolittuu, on
      odotettavissa, ellei mitään tehdä, valtion taakan roima kasvaminen.

      • iso jaakkoo

        ootko harkinna että menisit saunan taakse ja leipoosit ittiäs turpahan jotta tukka irtoo, eiköön sullä perkelehen nulikalla oo mitää muuta miäles ko Myelit, kyllä mulla hollistansa on pillukin hetkittäin vilahrellu miäles.

        Toinen jonka sää voist tehrä niin olis jotta menet ja pyyrät että äitees tyrkkää sut turkinhihhaan ja isäs nussii sut uurestansa.

      • onkohan näin ??

        kuka maksaa takuueläkkeen ???

      • jiikoor

        Jo-Pa hei
        Et oole edelleenkään vastannut miksi maksan myel maksuja n. 7000 euroa vuodessa ja palkkatyössä oleva vaimoni vain 2300 euroa vuodessa ???
        sanot kuitenkin , että suhteessa viljelijä makssa vähemmän kuin palkansaaja ???

      • jopa ding dong

        Kyllä JO-PAlla on valtava maatalousviha !
        miksi Jo-pa et ole huolissasi jatkuvasta valtion ja kuntien duunarien palkkojen ja samallla myös heidän eläkemenojen lisäyksestä ???
        heidän eläke - ja palkkapottinsa on vuodessa noin 25 miljardia euroa.
        pelkästään parin prosentin korotus vuodessa tarkoittaa lähes yhtä suurta summaa kuin koko maatalous saa ja uudet korotukset tulee aina entisten korotusten päälle.

      • Niin...
        jiikoor kirjoitti:

        Jo-Pa hei
        Et oole edelleenkään vastannut miksi maksan myel maksuja n. 7000 euroa vuodessa ja palkkatyössä oleva vaimoni vain 2300 euroa vuodessa ???
        sanot kuitenkin , että suhteessa viljelijä makssa vähemmän kuin palkansaaja ???

        Kai sen osaat itsekin laskea? Vaimosi palkasta menee työeläkemaksut tuon

        https://www.varma.fi/fi/Yritykset/YrityksenToiminta/MaksutJaTodistukset/maksuprosentit/Pages/Default.aspx

        linkin mukaisesti. Vaimosi osuus on siis noin 6% mistä voimme päätellä että vaimosi palkka on noin 38.000 euroa. Lopun osan maksusta hoitaa vaimosi työnantaja, en nyt ole ihan varma onko se tuon 23,3% eli noin 8.800 euroa vai 23,3 - 6 mutta oli niin tai näin niin vaimosi eläkemaksu kokonaisuudessaan on joka tapauksessa korkeampi kuin sinun maksusi.

      • jiikoor
        Niin... kirjoitti:

        miksi sitten väitit että palkansaajat maksavat itse maksunsa ???
        aiemmin kerroit että palkansaaja maksaa itse 21,6 % ja nyt kerrot että vaimoni maksaa 6 % mikä on totuus ???
        kuka maksaa tuon 94 %
        " Hitleriä " eli sinua närästää siis vain maatalous ???

        Ensinnäkin minä en ole jopa vain joksi ilmeisesti minua luulet tai kuka ieneekin niin että ihan turhaan siinä keuhkoat. En ota vastuuta toisten kirjoituksista.

        Mutta siis. Tuo koko asia on semantiikkaa. Kysehän on siitä että palkkasummasta otetaan päältä pois tietty eläkemaksu. Se että millä tavalla on päädytty nykyiseen systeemiin jolla se jaetaan on potkän kehityksen tulos. Homma olisi alunperin voitu sopia toisin että "työnantaja maksaa palkastaan jne" mutta tietyistä poliittisista syistä se nyt on mitä on. Kysehän on siitä että jokaisen työntekijän palkkasummasta otetaan päältä pois eläkkeisiin xx euroa. Ei palkkaa ei maksua. Työntekijä työllään tuottaa sen tuoton millä se eläke voidaan maksaa.

      • eiks nii ?

        vastaava systeemi myös aikanaan maataloustuloneuvotteluissa.

      • KUULLOOPPÖ
        iso jaakkoo kirjoitti:

        ootko harkinna että menisit saunan taakse ja leipoosit ittiäs turpahan jotta tukka irtoo, eiköön sullä perkelehen nulikalla oo mitää muuta miäles ko Myelit, kyllä mulla hollistansa on pillukin hetkittäin vilahrellu miäles.

        Toinen jonka sää voist tehrä niin olis jotta menet ja pyyrät että äitees tyrkkää sut turkinhihhaan ja isäs nussii sut uurestansa.

        Tuolla kommentilla voi olettaa ,että aivos on yhtä samaa PASKAA PERSEESI KANSSA

    • --++--++--++--

      --

    • ...

      Lait ja asetukset ovat niin kauan voimassa kuin päättäjät ne parhaaksi katsovat.

      Kun aikaa kuluu ja maatalousyrittäjien määrä vakiintuu sekä MYEL eläkkeellä olevien määrä ns, luonnolisen poistuman kautta vakiintuu myös, riittää työssä olevien maatalousyrittäjien eläkemaksut kattamaan eläkkeensaajien eläkkeet.
      Mutta miten on muiden yrittäjin laita, onko heilläkin joskus edessä vastaanvanlainen rakennemuutos kuin nyt on maatalousyrittäjillä, ainakin yrityskoot tulevat suurenemaan ja yritykset fuusioituvat, siirtyvät ulkomaiseen omistukseen tai muuttuvat osakeyhtiömuotoisiksi.
      Enpä usko että monikaan suostuisi muuttamaan nykyisiä työeläkelakeja muotoon: "työeläkkeet on kustanettava työeläke maksuista".

      • jegyl

        Maatalousyrittäjien eläkelaki valmisteltiin ja tuli voimaan Mauno Koiviston hallituskaudella 22.3.1968 - 14.5.1970.
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/kumotut/1969/19690467#a23.12.1970-830

        http://valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/hallitukset/vuodesta-1917/tulokset/fi.jsp?report_id=M1&selectedCriterion.hallitus_id=51

        "Perustuslain (1999) 15 §:n omaisuuden suojaa koskeva säännös sen sijaan kattaa myös ansaitut työeläkkeet. Tämä säännös pohjautuu ansaintaperiaatteeseen, jonka nojalla etuus ansaitaan työsuhteen kestäessä ja ansaittu etuus on eräänlainen palkan siirto eläkeikään (sosiaalinen palkka). Perustuslain säännös omaisuuden suojasta tarkoittaa, että
        ansaittuja eläkeetuuksia ei voi heikentää taannehtivasti. Työeläkkeet kuuluvat ansaintaperiaatteen ja koskemattomuuden periaatteen piiriin.

        Luottamuksensuojan periaatteen mukaan lainvoimaisiin päätöksiin ei voida puuttua heikentävästi muutoin kuin etuuden saajan luvalla tai puuttumista koskeva valtuutus täytyy olla laissa säädetty.
        TUTKIMUS TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAKIA KOSKEVISTA
        SUOJASÄÄNNÖKSISTÄ VUOSINA 1961–2006
        Pirjo Moilanen
        Topsos Sosiaalivakuutuksen ammatillinen lisensiaattitutkimus
        Sosiaalitieteiden laitos Turun YliopistoToukokuu 2010".

      • jegyl
        jegyl kirjoitti:

        http://www.soc.utu.fi/projektit/sosiaalipolitiikka/topsos/pdf/julkaisut/pirjo moilanen.pdf

        Vielä linkki kyseiseen lisensiaattitutkimukseen.

      • Niin...
        jegyl kirjoitti:

        Maatalousyrittäjien eläkelaki valmisteltiin ja tuli voimaan Mauno Koiviston hallituskaudella 22.3.1968 - 14.5.1970.
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/kumotut/1969/19690467#a23.12.1970-830

        http://valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/hallitukset/vuodesta-1917/tulokset/fi.jsp?report_id=M1&selectedCriterion.hallitus_id=51

        "Perustuslain (1999) 15 §:n omaisuuden suojaa koskeva säännös sen sijaan kattaa myös ansaitut työeläkkeet. Tämä säännös pohjautuu ansaintaperiaatteeseen, jonka nojalla etuus ansaitaan työsuhteen kestäessä ja ansaittu etuus on eräänlainen palkan siirto eläkeikään (sosiaalinen palkka). Perustuslain säännös omaisuuden suojasta tarkoittaa, että
        ansaittuja eläkeetuuksia ei voi heikentää taannehtivasti. Työeläkkeet kuuluvat ansaintaperiaatteen ja koskemattomuuden periaatteen piiriin.

        Luottamuksensuojan periaatteen mukaan lainvoimaisiin päätöksiin ei voida puuttua heikentävästi muutoin kuin etuuden saajan luvalla tai puuttumista koskeva valtuutus täytyy olla laissa säädetty.
        TUTKIMUS TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAKIA KOSKEVISTA
        SUOJASÄÄNNÖKSISTÄ VUOSINA 1961–2006
        Pirjo Moilanen
        Topsos Sosiaalivakuutuksen ammatillinen lisensiaattitutkimus
        Sosiaalitieteiden laitos Turun YliopistoToukokuu 2010".

        On muuten mielenkiintoista miten nuorempien ikäluokkien eläke-ehtoja on heikennetty ja heikennetään koko ajan, edut tulevat olemaan paljon huonommat kuin suurilla ikäluokilla. Mutta varmaan heidän suostumuksellaan? Vai?

    • ------

      ------

    • qwältsä

      isolla Jaakkoolla näytti olevan kertakaikkisen oiva luonnehdinta Jopasta

    • joppaa

      JOPAN mielipiteet maataloudesta ja viljelijöistä muistuttavat Hitlerin mielipiteitä juutalaisista .
      ONKO JO-PA SIIS FASISTI , Heil JO-PA

    • Toinen takaa

      Jo-Pan kannattaisi vähän tutustua historiaan. Valtio sitoutui aikanaan maksamaan osan maatalouseläkkeistä ettei viljeliöiden tarvinnut nostaa tuotteidensa hintaa saadakseen eläkkeensä maksuun. Valtion maksama osa on kuluttajien hyväksi tulevaa syöntipalkkiota josta jokaisen ruokansa ostavan tulisi olla kiitollinen.

      • totanoinjoo

        Taustalla on rakennemuutos. Suomen eläkejärjestelmä on osin rahastoiva. MYEL-vakuutusta maksoi vuonna 1970 Suomessa 400 000 henkeä, nyt noin 60 000 henkeä. 60 000 työikäistä ei mitenkään voi maksaa satojen tuhansien ihmisten eläkkeitä. Vaikka viljelijöiden palkasta 90 % menisi MYEL-maksuihin, vanhoja eläkkeitä ei nykyisillä MYEL-maksuilla kateta. Sellaisella maksuosuudella palkasta kukaan ei edes maksaisi MYEL-maksua. Syynä on Suomen eläkejärjestelmän osittainen rahastoivuus: seuraavien sukupolvien pitäisi maksaa edellisten eläkkeet, mutta MYELin tapauksessa seuraavat eläkeläiset ovat siirtyneet maksamaan eläkemaksuja muihin eläkeyhtiöihin ja valtiolle, eivätkä olekaan enää kattamassa MYEL-eläkejärjestelmää. Siksi rahoitus on päätetty hoitaa verovaroin. Edun tästä ovat saaneet yksityiset eläkeyhtiöt, joilla on ollut viime vuosikymmeninä vähän eläkeläisiä, mutta paljon eläkemaksujen maksajia. Jos maksutulot olisi eläkeyhtiöiden kesken tasattu viime vuosikymmenet eläkeläismäärien suhteessa, tilanne olisi aika toinen.

        Tulevaisuudessa valtion maksuosuus MYELeistä noussee yli 80 prosentin tason. Eläkeläisten määrä suhteessa MYEL-maksujen maksajien määrään kasvaa, kun maatilojen määrä koko ajan vähenee. Samalla valtion suhteellinen maksuosuus kasvaa.

      • köyhäweronmaksajaeläk
        totanoinjoo kirjoitti:

        Vähä meni yli hilseen, varsinkin esityksen keskikohta, mutta puhuvat, että samantapainen eläke(läis)-pommi olis tulossa pienyrittäjien puolelta; vähän maksajia, paljon eläkeläisiä.
        Eikös taiteilijatkin kuulu nykyään Myel-in piiriin?

    • --++--++--+++--

      --------

    • antijopa

      Palkansaajapuolella ei myöskään eläkemaksut ole riitänyt enää aikoihin eläkkeisiin!!!!! tästä vaan ei pahemmin huudella kun kun aihe on sosialisteille, vassareille kipeä. On paljon "tyylikkäämpää" vasemmistolaisena punikkina syyttää työpaikkoja menettänyttä maataloutta.
      Nyt se tapahtui: Eläkemaksut eivät enää kata maksettuja eläkkeitä
      https://yle.fi/uutiset/3-6578528

      • ErilaisetJärjestelmät

        Palkansaajapuolellakin syynä on ikäluokkien vääristymä. Eli nyt kun suuret ikäluokat ovat eläkkeellä, viimeisetkin olleet jo vuosikausia, ja työssä on selvästi pienemmät ikäluokat. Näinhän se on maatalousyrittäjienkinkohdalla.

        Oleellinen ero palkansaajien TyEL:n ja MyEL:n kesken tässä on, että TyEL on osittain rahastoiva eli palkansaajat ovat maksaneet osan vakuutusmaksuissaan rahastoon juuri tätä tilannetta varten. Sehän ei ole tullut yllätyksenä kenellekään. Näiden rahastoiden tarkoitushan on juuri paikata pienentyneiden ikäluokkien vähentynyttä eläkevakuutustuloa, jotta ei tarvita veroja paikkaamaan vajetta.

        MyEL:ssä kuten ei YEL:ssäkään ole kerätty rahastoja, joten tarvitaan veroja tilannetta paikkaamaan. Sekin tietysti vaikuttaa, että yrittäjien eläkevakuutusjärjestelmät tulivat voimaan kymmenen vuotta myöhemmin kuin palkansaajien eläkejärjestelmät.

        Julkisen sektorin palkansaajien eläkejärjestelmissä on vähän samaa ’vaivaa’ kuin yrittäjien, koska julkisissa eläkejärjestelmissä rahastointi aloitettiin vasta paljon myöhemmin kuin yksityissektorilla. Sitä ennen sekin oli puhdas jakojärjestelmä.

    • MyEL on törkeästi tasa-arvon vastainen. MyEL on sumuverho, jonka takaa tukijussieläkeläisille ohjataan valtion varoista eläkekorvauksia suhteellisesti roimasti enemmän kuin muille kansalaisille.

      Jos palkansaajan (TyEL) työeläkekorvaus jää alle takuueläkkeen, valtion
      maksaa erotuksen takuueläkkeen summaan saakka.

      Tukijussin kohdalla on toisin. Hänen tapauksessaan uusien vanhuuseläkkeiden osalta eläkekorvaus
      on MELAn tilastojen mukaan 904 €. Siitä summasta MELA kykenee eläkemaksutuloillaan
      korvaamaan n. 22% eli 199 €. Erotuksen 705 € maksaa valtio eli me veronmaksajat.

      Okeudenmukaisuuden nimissä valtion pitäisi korvata tukijussille 760,26 - 199 = 561,26 €.

      Jos normaalin kansalaisen saa työeläkekorvausta 199 €/kk, valtio maksaisi juuri tuon 561,26 €.
      Kun valtio sen sijaan maksaa tukijussille 705 €/kk, on v ä ä r y y s eli kansalaisten tasa-arvoa
      halveksuva summa 1725 £ vuodessa yhden tukijussieläkeläisen osalta eli kokonaisuudessaan puhutaan liki 200.000.000 € kokoisesta suhmuroinnista.

      Olisi korkea aika lakkauttaa MELA, lopettaa MyEL ja siirtää maanviljelijät ilman työeläkemaksuvelvoitetta kansaneläkkeen piiriin, samaan joukkoon muiden vähäosaisten kanssa, jotka eivät kykene itse omaa työeläkettään kustantamaan.

    • Savimulta

      Ei MELAa mikään puolue ole lakkauttamassa, vai onko sinulla muuta tietoa.
      Muistatko kun kysyttiin SDPn kantaa.
      Haluatko mahdollisesti linkin.

      Kyllä MELAntoiminta perustuu lakiin. Tuollahan nimimerkki ”antijopa” selvitti asiaaminusta aivan asiantuntevasti.
      Sillehän ei voi mitään jos et ymmärtänyt.

    • Oikeeshan--

      Jopa on, kansalliin vääryys tuo MYEL eläkkeiden koko tosiaankin on.
      "Keskimääräinen kokonaiseläke oli viime vuonna 1 632 euroa kuukaudessa, noin 20 euroa enemmän kuin vuonna 2015. Mediaanieläke oli 1 405 euroa kuukaudessa, 16 euroa enemmän kuin vuonna 2015.

      Miehet saivat keskimäärin suurempia eläkkeitä kuin naiset. Miesten keskieläke vuonna 2016 oli 1 848 euroa kuukaudessa, naisten 1 453 euroa. Naisten eläke oli keskimäärin 79 prosenttia"
      Ei noista eläkkeistä Jussi voi edes haaveilla, etenkään vanhemmat eläkeläiset kun nyt uusienkin , koko aktiiviaikansa eläkemaksuja maksaneiden vanhuuseläke jää 904 euroon :(

    • Kustannustenjako

      ”MyEL on törkeästi tasa-arvon vastainen...”
      Jopa_vain

      Ei pidä paikkansa.

      ”YEL-eläkkeet kustannetaan yhteisesti jakojärjestelmällä, eli YEL-eläkkeitä ei rahastoida. Eläkkeiden kustantamiseen osallistuvat YEL:n mukaista eläketurvaa vakuuttavat eläkelaitokset eli YEL-eläkelaitokset. Valtio kustantaa sen osuuden YEL-eläkkeistä, johon yrittäjien YEL-eläkelaitoksille maksamat vakuutusmaksut eivät riitä. YEL-eläkkeiden kustannustenjaossa selvitellään myös YEL-lisäeläketurvan kustannukset.”

      http://www.etk.fi/tyoelakepalvelut/vakuutusmatemaattiset-palvelut/kustannustenjako-kaytannossa/yel-elakkeiden-kustannustenjako/

      • Se, että veronmaksajien rahoista maksetaan myös YEL:n alaisia työeläkekorvauksia, ei tietenkään mitenkään tee oikeutetuksi MyELin sisälle leivottua törkeää vääryyttä. YEL-korvauksiin tarvitaan valtion rahaa n. 12 % edestä, ja summa on 150 M€, kun taas MyEL-korvauksiin tarvitaan veronmaksajien rahaa 79% eli 660 M€. Lisäksi maanviljelijäeläkeläisille maksetaan luopumistuki-korvausksia yli 57 miljoonaa euroa eli veronmaksajille koituva kokonaisrasite on pitkälti yli 700 M€.

        Myös YEL:n lakkauttamista tulisi harkita, mutta MyELin aiheuttama rasite on yhteiskunnalle kuitenkin niin paljon suurempi, että sen kimppuun olisi käytävä mitä pikimmin.

        Maatalouden siirtyessä yhä suurempien liiketoimintayksikköjen hoteisiin, perinteisten amatöörimäisten perheviljelmäpuuhastelijoiden määrä tulee kuihtumaan lähelle nollaa, josta seuraa, että MyEL käy mahdottomaksi. Uudet suurtilat tai sanotaanko suurtuottajat, jotka harjoittavat vertikaaliviljelyä ilman, että siihen edes maata tarvittaisiin, ovat luonteeltaan liikeyrityksiä ja hoitavat eläkeasiansa, kuten muutkin oikeat yritykset, eivätkä tarvitse siihen MyELin kaltaista sumuverhoa.

      • Tarkoitatko--
        jopa_vain kirjoitti:

        Se, että veronmaksajien rahoista maksetaan myös YEL:n alaisia työeläkekorvauksia, ei tietenkään mitenkään tee oikeutetuksi MyELin sisälle leivottua törkeää vääryyttä. YEL-korvauksiin tarvitaan valtion rahaa n. 12 % edestä, ja summa on 150 M€, kun taas MyEL-korvauksiin tarvitaan veronmaksajien rahaa 79% eli 660 M€. Lisäksi maanviljelijäeläkeläisille maksetaan luopumistuki-korvausksia yli 57 miljoonaa euroa eli veronmaksajille koituva kokonaisrasite on pitkälti yli 700 M€.

        Myös YEL:n lakkauttamista tulisi harkita, mutta MyELin aiheuttama rasite on yhteiskunnalle kuitenkin niin paljon suurempi, että sen kimppuun olisi käytävä mitä pikimmin.

        Maatalouden siirtyessä yhä suurempien liiketoimintayksikköjen hoteisiin, perinteisten amatöörimäisten perheviljelmäpuuhastelijoiden määrä tulee kuihtumaan lähelle nollaa, josta seuraa, että MyEL käy mahdottomaksi. Uudet suurtilat tai sanotaanko suurtuottajat, jotka harjoittavat vertikaaliviljelyä ilman, että siihen edes maata tarvittaisiin, ovat luonteeltaan liikeyrityksiä ja hoitavat eläkeasiansa, kuten muutkin oikeat yritykset, eivätkä tarvitse siihen MyELin kaltaista sumuverhoa.

        Että siirtävät eläkemaksunsa tuotteiden hintoihin ja sitäkautta kuluttajien maksettaviksi kuten muutkin alat tekevät ?

    • Savimulta

      Eduskunnan säätämät lait tekevät maataloustuottajien eläkejärjestelmänkin oikeutetuksi.
      Joka neljäs vuosi valitaan uudet kansanedustajat, jolloin maataloustuottajienkin eläkejärjestelmä viimeistään voitaisiin muuttaa tai lopettaa.
      Myös oppositio voisi tehdä välikysymyksen aiheesta.

      Kun lakia ei ole muutettu tai kumottu, voidaan katsoa että eduskunnan enemmistö on lain takana.

      Esimerkiksi johonkin suurkaupunkiin tuollainen monikerroksinen kasvihuone puoltaisi paikkaansa mutta ei seillä varmaan viljaa viljeltäisi, lähinnä kasvihuone kasveja.

      Mitä järkeä olisi ehkä miljoonan hehtaarkustannuksilla rakentaa tuollainen torni kun viljelykseen soveltuvaa peltoa on valmiina.

      Sijoittaisiko liikemiehet rahaa tuollaisiin tornipeltoihin miljoona hehtaarille jossa takaisinmaksuaika olisi vaikka sata vuotta kun ensiluokkaita peltoa voi ostaa 12000€.

      Kummallista muuten jopa, olet kirjoitellut että 12000€ hehtaarilta pellosta on liikaa mutta miljoona tornipellosta ei vaikka siitä saataisiinkin vuodessa kolme satoa.

    • Järkeäkö

      Kun jopa on kritisoinut kasvinuoneviljelyn mielekkyyttä suomenssa jossa jo nyt ei luonnonvalo enää riitä kasveille. Millainen kannattavuus olisi viljellä viljaa eteläsuomen ”kaamoksessa”.

      Esimerkiksi tomaatti tuottaa moninkertaisesti arvokkaamman määrän satoa kuin vaikkapa vehnä pinta-alaa kohti.
      Jos vehnä tuottaisi kolme satoa vuodessa, noin 20 tonnia, hinnaltaan noin 2700€,
      Kilohinnan ollessa alle 20 c kilo.
      Tomaatin tuottajahinta on moninkertainen ja myös hehtaarisato.
      Esimerksi tomaatti tuottaa moninkertaisesti sen mitä vilja samalla alalla.

      Voitte laskea jos tornipellon viljan hehtaarsadon arvo ilman tuotantokustannuksia olisi tuo 2700€.
      Paljonko jäisi käteen kun siitä vähennettäisiin viljelykustannukset, esimerkiksi lannotteiden, kasvinsuojelun , ilmastoinnin, lämmityksen, valaistuksen ja sadonkorjuun, sekä kastelun hinta.

      Kauako kestäisi että ehkä miljoonan euron rakennuskustannukset saataisiin katettua.

      • Kauhiast--

        Kyl ihmettelen miksei tuo Jopan vertkaaliviljely ole käynnistynyt noissa rikkaissa öljymaissa tai Singaporessa joissa omaa elintarviketuotantoa on melkoisen rajoitutusti mutta rahaa tuntuu olevan rajattomasti :)

    • antijopa

      Mikä Jopalla oikein on?? Yhden ja saman ammattiryhmän kimpussa menee koko Jopan elämä. Mistä kumpuaa tuo Jopan katkeruus joka sokaiseen ja estää Jopan näkemästä totuuden ja tasa-arvon. Eilen Jopalla hampaissa maan viljely,tyyli ja tapa.eläimet,hoito,maito ja hinta,liha,nauta,sika tai kana, sato, koneet,työ-aika tai vapaa-aika jne...nyt Jopalla hampaankolossa eläkkeet. Maanviljelijöiden saama kansaneläke yli 65v joka on laissa kaikille määritelty. Aina on väärin Jopalle kun kyseessä on suomalainen maatalous tai maaseutu. Jopankaupungissa kaikki on hyvin Jopan asumista ja työttömyyttä tuetaan ja Jopalle hyvä ettei valtio maajussin asumista tai työttömyyttä koskaan tue. Mutta pari miljardia pelkkään Jopakaupunki asumiseen on Jopalle ok?

    • viime vuosina. Jo pelkästään googlettelu aiheen ympärillä saattaisi valaista asiaa, mutta ymmärän
      sen olevan useimmille ylivoimaista.

      Ylivoimaista heille saattaa olla myös televison katselu internetin välityksellä, mutta siltä varalta, että se joiltakuilta kenties jopa onnistuisi, suosittelen katsomaan 24.10.2017 lähetetyn a-studion. Varoitan, että saatatte yllättyä. Uskotteko, että jo nyt, siis juuri tänä syksynä, meillä on kaupoissamme perunoita, joiden siemenperunat on tuotettu Suomessa ilmaperuna-kasvattamossa ilman, että ne olisivat multaa tai turvetta - siis perinteistä peltoa - edes
      nähneet. Tyrnävällä sijaitsevassa kasvattamossa tuotetaan uutta perunaa ympäri vuoden vailla pelkoa tuhohyönteisistä ja rikkaruohoista, vailla pelkoa huonoista sääolosuhteista ja vailla pelkoa auringon valon puutteesta. (Eikä tuotantolaitos mitenkään hyper- tai edes superkalliiltakaan vaikuttanut)

      Samassa ohjelmassa nähdään myös minkälainen rakennelma jopa viisitoistakerroksinen vertikaaliviljelmä on. Rakennelmaa katsellessaan ei voi kuin huvittua täällä esitetyistä tragikoomisista lausunnoista, joissa molemmat jalat tukevasti ilmassa arvioidaan vertikaalitornin tulevan ainakin miljoona euroa maksamaan. Ei tule. Saattaa jo 100.000 €
      investoinnilla kohtalaisen tornin aikaan saavan.

      Valtiovallan pitäisikin, sen sijaan, että se holvaa vuosittain yli kaksi miljardia euroa luonnon armoilla olevaan lyhyt kasvukautiseen kitumaataloustuotantoon, josta sadon saaminen on usein arpapeliä, lakkauttaa maataloustuet ja ryhtyä voimallisesti tukemaan (parin, kolmen vuoden ajan) ympärivuotista, luonnon olosuhteista riippumatonta, rikkaruohovapaata, kasvituholaisvapaata elintarvikkeiden suuriin kaupunkeihin sijoittuvaa - siis logistiikkakustannuksiltaankin edullista - lähituotantoa.

      Tämä menee nyt ehkä kauaksi pääteemasta, MyEL-työeläkevakuutuksesta koituvasta vääryydestä, mutta jo keskipitkälläkin tähtäyksellä vertikaaliviljely tekee MyEL -rasitteenkin tarpeettomaksi.

    • Monilla kompetenssivaje saattaa olla esteenä, että heillä ei ole tietoa vertikaaliviljelyn kehittymisestä viime vuosina. Jo pelkästään googlettelu aiheen ympärillä saattaisi valaista asiaa, mutta ymmärän sen olevan useimmille ylivoimaista.

      Ylivoimaista heille saattaa olla myös televison katselu internetin välityksellä, mutta siltä varalta, että se joiltakuilta kenties jopa onnistuisi, suosittelen katsomaan 24.10.2017 lähetetyn a-studion. Varoitan, saatatte yllättyä. Uskotteko, että jo nyt, siis juuri tänä syksynä, meillä on kaupoissamme perunoita, joiden siemenperunat on tuotettu Suomessa ilmaperuna-kasvattamossa ilman, että ne olisivat multaa tai turvetta - siis perinteistä peltoa - edes
      nähneet. Tyrnävällä sijaitsevassa kasvattamossa tuotetaan uutta perunaa ympäri vuoden vailla pelkoa tuhohyönteisistä, vailla pelkoa huonoista sääolosuhteista ja vailla pelkoa auringon valon puutteesta. (Eikä tiotantolaitos mitenkään hyper- tai edes superkalliiltakaan vaikuttanut)

      Samassa ohjelmassa nähdään myös minkälainen rakennelma jopa viisitoistakerroksinen vertikaaliviljelmä on. Rakennelmaa katsellessaan ei voi kuin huvittua täällä esitetyistä tragikoomisista lausunnoista, joissa molemmat jalat tukevasti ilmassa arvioidaan vertikaalitornin tulevan ainakin miljoona euroa maksamaan. Ei tule. Saattaa jo 100.000 €
      investoinnilla kohtalaisen tornin aikaan saavan.

      Valtiovallan pitäisikin, sen sijaan, että se holvaa vuosittain yli kaksi miljardia euroa luonnon armoilla olevaan lyhyt kasvukautiseen kitumaataloustuotantoon, josta sadon saaminen on usein arpapeliä, lakkauttaa maataloustuet ja ryhtyä voimallisesti tukemaan (parin, kolmen vuoden ajan) ympärivuotista, luonnon olosuhteista riippumatonta, rikkaruohovapaata, kasvituholaisvapaata
      elintarvikkeiden suuriin kaupunkeihin sijoittuvaa - siis logistiikkakustannuksiltaankin edullista - lähituotantoa.

      Tämä menee nyt ehkä kauaksi pääteemasta, MyEL-työeläkevakuutuksesta koituvasta vääryydestä, mutta jo keskipitkälläkin tähtäyksellä vertikaaliviljely tekee MyEL -rasitteenkin tarpeettomaksi.

      • antijopa

        Miksi hitoss vertikaaliviljelmän tukemiseen tarvitaan valtioa? Jos se on niin hyvä kuin esität, silloin varmasti löytyy monta klooni Jopaa hoitamaan rahoituksen jos sellaista edes tarvitaan. Alkuperäinen kaiken pahansuopainen Jopa ei kumminkaan hyväksy todellisuudessa viljelyn tukemista....muista mainostamasi markkinavoimat ja jos ei pärjää lopettakoon....eikös??.

      • antijopa kirjoitti:

        Parin kolmen vuoden pituisen kehitystuen hyväksyn vertikaaliviljelylle ilman muuta.

        Niitä onnettomia varten, joiden kyvyt eivät riitä TV:n katseluun netistä eikä myöskään
        googlettamiseen, pari suoralinkkiä, joista u u s i i n asioihin voi perehtyä aivan omaan
        tahtiin, kiirettä pitämättä ja toistoa häpeämättä.

        Tässä vertikaaliviljelyn alkutahdit Suomessa:

        http://www.robbes.fi/?p=640&lang=fi

        Ja tässä artikkeli "Suomessa kehitetyt perunat kasvavat ilman multaa"

        https://yle.fi/uutiset/3-9904236

        Näin se maailma menee menojaan ja mukana pysyjät eivät jää rannalle
        tukiaisia ruikuttamaan.

      • Jopa--

        Tapansa mukaan ei tainnut ihan loppuun saakka jaksanut lukea :)
        "Ilmaperunaa ei kannata kasvattaa tällä hetkellä suoraan kuluttajille. Tavalliseksi ruokaperunaksi se on liian kallista käsityövaltaisuutensa takia.

        – Mutta jos tulee tilanne, että ulkona ei voi kasvattaa, siihen se on hyvä, Ilola sanoo. "
        Tarkottanee tuo tilanne kaiketi ydinsotaa tai onnettomuutta :(

      • Jopa-- kirjoitti:

        Painottaisin Ilolan lausumasta kohtaa "tällä hetkellä". Tekniikka on aivan
        kehityksensä alkumetreillä, ja Ilolankin tulevaisuuskuva piirtyy artikkelissa
        tällä tavoin:

        "Visiona rappujen alla roikkuva peruna

        Perunalaatikosta kuuluu suhina, kun automaatti sumuttaa juurille vettä ja ravinteita.

        – Vettä kuluu vähän, Ilola huomauttaa.

        Ilolalla on monta suunnitelmaa siitä, kuinka ilmaperunatekniikkaa voisi soveltaa.

        – Yksi visio on, että jonakin päivänä ihmiset voivat kasvattaa uusia perunoita ympäri vuoden kotonaan rappujen alla, Ilola suunnittelee.

        Rappujen alla kasvavat ilmaperunat kuulostavat kivalta harrastukselta, mutta ne vastaavat myös pieneltä osalta
        ilmastonmuutoksen mahdollisesti tuomaan haasteeseen ruoantuotannossa."

        Kannattaa tutustua artikkeliin r i v i r i v i l t ä kiireettömästi, ajan kanssa.

    • aijjjaaa

      Katsoin tuon A-studion lähetyksen lähetyksen eikä siinä kyllä ollut puhe viljakasvien viljelysta kasvihuoneissa vaan nykyisinkin kasvihuoneissa viljeltävistä kasveista. Japanilainen kumppani sanoo että viljelemme täällä vihanneksia ympäri vuoden.

      Yrittäjä Robert Jordans sanoo että suomi ei tällä hetkellä ole paras markkina vaan suurkaupungit jossa on hankalat viljelyolosuhteet jos on todella kylmää tai kuivaa tai ei ole vettä eli aro ja aavikkoilmastoa.

      Asiantuntija Kari Tiirikkala sanoo että tuollainen viljely on hyvä kun viljelykelpoinen maa maailmassa loppuu.

      Jopan jäi jostain syystä tuomatta esiin se seikka että kun ilmastonmuutos etenee pitää viljelyteknikoita muuttaa. Kari Tiirikkala tutkimusprofessori luonnovarakeskukselta sanoi että "se on sellaista toimintaa jota viljelijät eivät yksin pysty maksamaan vaan meidän kaikkien kuluttajien, veronmaksajien täytyy siihen osallistua jotta meidän pellot on siinmä kunnossa että me saadaan ruokaa. Tarvitaan muidenkin varoja se on semmoinen asia jota ei voi jättää yksistään näiden yrittäjien vastuulle."

      https://areena.yle.fi/1-4158478

      • KaksSuuntainen

        "sellaista toimintaa jota viljelijät eivät yksin pysty maksamaan vaan meidän kaikkien kuluttajien,veronmaksajien "
        Mites Jopa suun nyt???, kauppaat tapoja jotka suu vaahdossa kiellät

    • Savimulta

      Jopan tapaista uutisointia, jätetään osa huomioimatta.

      Vertikaali ei tarkoittanutkaan niitä jopan aiemmin hehkuttamia taivastorneja vaan korkeita hyllyjä joissa viljellään vihanneksia.

      Ei missään puhuttu viljantuotannosta.

      Ruokaperuna kasvatetaan edelleen pellossa, vain siemenperunaa kasvatettiin kokeiluluonteisesti kasvatuskaapeissa.

      Professori kertoi ilmastonmuutoksen vuoksi pakon edessä tapahtuvasta viljelytapojen muutoksesta jonka kustannuksiin on myös kuluttajien osallistuutava.

      Professori puhui peltoviljelyn kehittämisestä muuttuviin olosuhteisiin eikä nykyisen viljan tuotannon siirtämisestä mihinkään vertikaali torni viljelmiin.

      Jutusta saa aivan omanlaisensa kun jättää olennaisia asioita pois ja uskoo että ei lukijät niin ”fiksuja” ole että löytäisivät alkuperäisen median, ”Niitä onnettomia varten, joiden kyvyt eivät riitä TV:n katseluun netistä eikä myöskään
      googlettamiseen, pari suoralinkkiä...”

      Kuinka joku voi ollakin niin omaan ylivertaisuutensa lumoissa ja kuvittelee että viljelijät eivät osaisi juuri mitään.

      • "Voidaan rakentaa tällainen viljelmä neljä-, kahdeksan- tai jopa viisitoistakerroksiseksi.
        Se tarkoittaa sitä ettei oo järkee enää viljellä maalla, vaan siiretään se viljelmä siihen
        kaupungin läheisyyteen.", kertoilee Robban tulevaisuuden näkymistä.

        Robbanilla on huikaisevasti rakentavampi ajattelu kuin ohjelmassa esiintyneellä, eilispäivän
        professorilla, joka ei osannut oikein muuta kuin naukua:
        "Maksakie tukiaisia, maksakie. Anatakie rahhaa. Aaaaah. Hyö ei selviä muuten! Nyyh!"

        Luontoäiti ehkä hieman kiirehtii ilmastomuutoksella vertikaaliviljelyn yleistymistä
        myös Suomen osalta. Ilmastomuutos tuo nimittäin Suomeen jatkossa enemmänkin sateita
        kuin menneenä kesänä, ja jos peltoon saadaan jotakin suurilla tukiaisilla vaivoin kylvetyksi,
        niin satoa ei sieltä saada korjatuksi, kuten hyvin pitkälti jo nyt nähtiin. Eikä ongelma
        tule ratkaistuksi vaikka veronmaksajien selkänahasta kuinka riivittäisiin lisätukiaisia.

        Kansallisen maataloustuen välitön lakkauttaminen on kansakunnalle huomattavasti
        hyödyllisempi keino, kuin eilispäivän tietoihin nojaavan professorin vaatimukset
        lisärahasta. Ja satsaaminen vertikaaliviljelmiin.

      • antijopa
        jopa_vain kirjoitti:

        "Voidaan rakentaa tällainen viljelmä neljä-, kahdeksan- tai jopa viisitoistakerroksiseksi.
        Se tarkoittaa sitä ettei oo järkee enää viljellä maalla, vaan siiretään se viljelmä siihen
        kaupungin läheisyyteen.", kertoilee Robban tulevaisuuden näkymistä.

        Robbanilla on huikaisevasti rakentavampi ajattelu kuin ohjelmassa esiintyneellä, eilispäivän
        professorilla, joka ei osannut oikein muuta kuin naukua:
        "Maksakie tukiaisia, maksakie. Anatakie rahhaa. Aaaaah. Hyö ei selviä muuten! Nyyh!"

        Luontoäiti ehkä hieman kiirehtii ilmastomuutoksella vertikaaliviljelyn yleistymistä
        myös Suomen osalta. Ilmastomuutos tuo nimittäin Suomeen jatkossa enemmänkin sateita
        kuin menneenä kesänä, ja jos peltoon saadaan jotakin suurilla tukiaisilla vaivoin kylvetyksi,
        niin satoa ei sieltä saada korjatuksi, kuten hyvin pitkälti jo nyt nähtiin. Eikä ongelma
        tule ratkaistuksi vaikka veronmaksajien selkänahasta kuinka riivittäisiin lisätukiaisia.

        Kansallisen maataloustuen välitön lakkauttaminen on kansakunnalle huomattavasti
        hyödyllisempi keino, kuin eilispäivän tietoihin nojaavan professorin vaatimukset
        lisärahasta. Ja satsaaminen vertikaaliviljelmiin.

        Kyllä viljaakin voidaan tuottaa mutta ISO mutta on::
        "Laskennallisesti Vertikaalisesti viljeltyjen vehnäjauhojen tukkukauppahinnaksi Suomessa tulisi noin 1-2 euroa. Eli noin 10 kertaa kalliimpaa kuin nykyisin. hehtaarituotto on riippuen keinovalon määrästä noin 200-2000 tonnia viljaa vuodessa. 2000 tonnin satoon vaaditaan jo hulppea sähkölasku, joten se ei ole näillä sähkönhinnoilla kannattavaa, mutta jos ydinenergiateknologiassa tapahtuu läpimurto, niin silloin tilanne on aivan auki, "
        Kerrothan Jopa kaikille vielä että vertikaali viljelyn yleistymisen seurauksena korkea palkkaiset maanviljelijät vapautuvat tekemään tuottavampaa työtä. Kerro toki!

    • Savimulta

      ”Robert Jordas kiittelee Ely-keskusta ja muutakin saamaansa tukea yrittäjyyden varrella. Ilman tukea investointien toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista. ”
      https://www.yrittajat.fi/uudenmaan-yrittajat/a/uusimaa/yrittajan-kasvot/jordas-robert

      Testiviljelmiä on ollut Lapinjärvellä kesän ja syksyn ajan ja seuraavista askelista tehdään päätöksiä ensi vuoden puolella. Suomen päättäjille Robert Jordaksella on viesti.

      ”Olisi erittäin tärkeää, että tutkimusvaroja ei Suomessa vähennetä. Meidän projektimme on yksi monista esimerkeistä, jotka todistavat, kuinka Suomea yhä arvostetaan korkean koulutuksen, tutkimuksen ja teknologian maana. Tätä meidän täytyy hyödyntää, jotta pärjäämme kilpailussa.

      Yritys sai noin vuosi sitten Helsingin yliopistosta puhelinsoiton, joka on kantanut kauas.

      Aivan viime kesän kynnyksellä saatiin kuulla ainutlaatuinen, Lapinjärveä koskeva uutinen. Pikku Puutarha Robbes oli juuri allekirjoittanut kahden miljoonan euron arvoisen yhteistyösopimuksen japanilaisen teknologiajätti Fujitsun kanssa. Fujitsu oli valinnut suomalaisen yrtti- ja salaattiviljelyyn erikoistuneen yrityksen partnerikseen kokeillakseen täysin automatisoitua kerrosviljelyä.”
      https://www.tid.fi/kerrosviljelya-lapinjarvella/

      ”Koeviljelmä oli Robben Pikku Puutarhan itsensä rahoittama, mutta uuden kahden miljoonan euron kasvihuoneen rahoittaa Fujitsu.

      Suomi on Jordaksen mukaan siinä mielessä huono paikka vertikaaliviljelylle, että tilaa on paljon ja energia on halpaa. Maissa, joissa tilaa on niukasti ja energia kallista, se sen sijaan voisi tuoda helpotusta, kun neliömetrillä pystyttäisiin tuottamaan enemmän lyhyemmässä ajassa.”
      https://www.kauppalehti.fi/uutiset/rahoittajat-innostuivat---kerrosviljely-innosti-fujitsun-mukaan-yrttitarhaan/5yjyrnSs

      Olen huomaavani että puutarhuri tuossa huutelee tukien perään eikä hän vertikaali puutarhaa omilla rahoillaan lopulliseen kokoonsa rakentanut. Harvapa sitä saa japanista kaksi miljoonaa rakrntamiskuluihin.

      • Älykääpiön

        Jopan Kompetenssivaje taitaa vaivata puutarhuria kun viel tukia huutelee

      • sppppppp

        Ja samuraiden piti olla vielä fiksuja. Olisivat saman tien pistäneet rahat Kreikkaan.

    • Kyllä, kyllä. Kuten tuolla jo aiemmin ehdotin, valtiovalta tekisi viisaasti, kun
      lakkauttaisi maataloustuet ja siirtäisi siitä vapautuvat rahat vertikaaliviljelyn
      tuotekehitykseen p a r i k s i - k o l m e k s i vuodeksi. Sen jälkeen valtio
      voisi kohdentaa nuo megalomaaniset yli neljä (4) miljardia euroa vastikkeettomien
      maataloustukiaisten asemesta vaikka koulutukseen ja valtion velan maksuun. Jo
      vajaassa kolmessa vuodessa - ajatelkaa, vajaassa kolmessa vuodessa! - valtiovelkamme
      nollautuisi täysin. Tässäkin käänteisesti näemme kuinka vahingollionen asia
      maataloustuet ovatkaan.

      Suureksi ilokseni huomasin, että eihän tämä Robban tarvitse valtion tukia ja telläydy
      vasiten veronmaksajien kiviriipaksi, kun hän saa rahoitusta vapailta markkinoiltakin,
      tarvitsematta yhteiskunnan rahaa lainkaan.

      Saattaa tulla ansaintalogiikkansa täysin tukien ja avustusten varaan rakentaneelle
      tukijussimankujalle käsittämättömänä asiana, ettei tuo Robbanin Fujitsulta saama rahoitus
      ole mitään a v u s t u s t a, kuten heidän navettarakennelmiinsa ruikuttamat
      investointiavustukset vaan Fujitsu laskee saavansa sijoituksestaan täyden vastikkeen.
      Haastatellun japanilaisen tyytyväisestä ilmeestä päätellen sijoitus on ollutkin
      heille erittäinkin kannattava. Jos ymmärtäisitte mitä o i k e a liiketoiminta on,
      huomaisitte tässä täydellisen win-win -tilanteen. Sky farming rules!

      • jopaonidiootti

        Mene nyt idiootti mavin sivuille ja hae tukien määrä vuodelle 2016.

        Kyseisen herran saamat tuet 56 000e vaimon tukia en edes hakenut.

    • Savimulta
      • Kysymyksessä on ollut tuotekehitystuki, mikä on hyväksyttävää, ja mistä valtio voi laskea myös hyötyä saavansa. Ei v a s t i k k e e t o n maataloustuki, jonka turvin maassaamme harjoitetaan tuottamatonta toimintaa. Ensin tuen tukemana keväällä saadaan vaivoin kylvetyksi pellot, vain
        jotta sykysllä huomattaisiin, että eihän sitä vähäistäkään, laadultaan ala-arvoista satoa saatu edes korjatuksi, jolloin sitä sitten ollaankin rääkymässä veronmaksajilta satovahinkokorvauksia.

      • eikompetenssia

        Mene nyt vähäpoika katsomaan Mavin sivuilta, mitä tukea ja minkä verran. Vähä-älyisempikin näkee ne sieltä eroteltuna.

        Jopan koulutus taitaa rajoittua helmitauluun.

    • Vaikka en ihan uskokaan, että perinteinen, impivaaralainen perunanviljely nyt
      niin heikossa hapessa olisi, että yhtä siemenperunaa kohti syntyy vain neljä
      uutta mukulaa, kuten Ilola mainitsi, niin onhan ilmaperunan tuotantokyky
      valtavasti tehokkaampi, kun yhtä siemenperunaa kohti saadaan sata uutta mukulaa.

      Kun ilmaperunaa voidaan viljellä Suomessakin ympäri vuoden, voidaan todelliseksi
      tehokkuuseroksi todeta 400 mukulaa perinteisen perunan neljää mukulaa kohti. On
      se valtavan suuri ero. Ennustankin, että jo muutaman vuoden päästä perunanviljely
      siirtyy kokonaan ilmaperuna-linjalle, vaikka ei olisikaan luvassa ilmastomuutoksen takia
      runsassateisia kesiä, jolloin perunastakin yhä suureneva osa sadosta
      jää peltoon korjaamatta, kuten nyt kävi viljan kanssa.

      Sky farming rules!

      • Eikös--

        noita tomaatteja ja kurkkuja myös Suomessa ympäri vuoden kasvateta ?
        Eikä kovin halpaa ole kun valo ja lämpö niille ei ilmaman ulkopuoliist energiaa riitä :(
        Myös kasvien tarvimien ravinneliuosten valmistamiseen tarvitaan ulkoista energiaa kasvatetaan ne sitten juuret ilmassa tai maassa, tosin maasta ne kylläkin pystyvät ravinteet ottamaan ilman ihmisen apuakin.
        Eli kyllähän tuo sinun utopiasi ilmaperunan ravintokäytöstä todennäköisesti jää hyvin marginaaliseksi kuin myös kävi nutrian tarhauksesta lihantuottajaksi :)

      • trumpittacxz8q12vlb
        Eikös-- kirjoitti:

        Närpiön tukijussit on keinotekoista sontaa tuottavia siinä missä Tyrnävän perunajämptitkin. Molemmilta joutaa tuet poies.

      • Jaa--
        trumpittacxz8q12vlb kirjoitti:

        Närpiön tukijussit on keinotekoista sontaa tuottavia siinä missä Tyrnävän perunajämptitkin. Molemmilta joutaa tuet poies.

        Espanja muovimerestäkö niitä luomutomaatteja ja kurkkuja tuodaan :)
        No eikös ne kohta ala ollakin valmiiksi sulattujakin kun siellä alkaa olla makea vesi käytetty ja korvautuu merivedellä :(

    • Niinpäniiiin

      ”Perinteisellä tavalla toimittaessa yksi perunakasvi tuottaa 3-4 kuukautta turpeessa kasvettuaan 4–8 minimukulaa. Tämän jälkeen ne korjataan kerralla pois. SPK:n tuotantopäällikön Jukka-Pekka Palohuhdan mukaan aeroponinen tuotanto on nostanut minimukuloiden määrän jopa lähes sataan perunakasvia kohti.”
      http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/2011-11-02/Uusinta-uutta-Peruna-kasvaa-ilmassa---mukuloiden-määrä-jopa-kymmenkertaistuu-3305223.html

      Ruokaperunan ja siemenperunan tuotannossa on eri vaatimukset.

      Siemenperunassa pyritään suureen mukulamäärään kun taas ruokperunassa suureen satoon eli sadon painoon.

      Artikkelissa puhutaan minimukuloista siemenperunatuotannossa.

      Empä usko että ruokaperunoita näissä oloissa tuotettaisiin aivan lähitulevaisuudessa muualla kuin avomaalla tai kaikkein aikakaisinta satoa kasvihuoneissa jossa perunan hinta muodostuu melko korkeaksi mutta aina on ostajia erittäin aikaiselle kotimaan varhaisperunalle.

      • köyhäweronmaksajaeläk

        Kuinkas paljo ilmaperuna Isäntä saa sitte aikonaan eläkettä?

    • KukaIsäntä

      http://www.spk.fi/henkilosto

      Kuka sitten on siemenperunakeskuksen isäntä.
      Onko hän toimitusjohtaja Paula Ilola.

      Tai...

      ”Yhtiömme kaikki omistajat ovat kotimaisia. Suurin osakkaamme on sopimusviljelijöiden perustama yhtiö H.G. Vilper Oy 51 prosentin osuudellaan. Valtio osuus on 22, suomalaisen perunateollisuuden 17 ja MTK:n 10 prosenttia.”

      Siis sinäkin nimimerkki ”köyhäweronmaksajaeläk” kun 22% omistaa suomen valtio.

      • köyhäweronmaksajaeläk

        Tarkootin heittoni paremminkin Jopalle, että minkä kaavann mukaan ois oiein ja kohtuus maataloutta sivuavien alojen työntekijöiden eläkettä kuitata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      145
      2415
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      400
      2029
    3. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      34
      1918
    4. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      233
      1270
    5. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      109
      1190
    6. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      119
      1149
    7. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      56
      1073
    8. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      124
      1054
    9. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      11
      1047
    10. Herätänkö minä sinut itkullani nainen

      Kysyn tässä kun kaipuun aallot lyövät ylitseni ja ihmettelen missä olet toivoessani, että olisit tässä vierelläni. On va
      Ikävä
      25
      908
    Aihe