Saat minut
ajattelemaan
musiikkia
tarvitsematta peiliä
puhuakseni itseni
kanssa
haluamalla kulkea
vailla päämäärää
pimeän tuloon
nähdäkseni
tähtisen taivaan
vakan
jolla on kansi
ja se kansi
oli monena
levottomana yönä
painanut suruna,
joka ei saanut
henkeä
sille oli tehtävä
tilaa,
otettava syliin,
jottei se muuttuisi
kauhuksi tai
pakokauhuksi
silittämällä se
sulaa minuutti
minuutilta huoneeseen
raukeutena
palloksi, joka
kimpoilee
huoneen seinissä
etsien sitä
ihmistä, joka
oli muuttunut
kalpeaksi ja
vakavaksi oltuaan
ennen se
kikatteleva ja
hyväntuulinen
tuntui kuin
lyijystä tehty
raskas sydän
ei jaksaisi lyödä
yhtään lyöntiä
nyrjähdytettyään
sijoiltaan maailmansa
vaipuessaan vakavuuteensa
näihin iltoihin
näihin öihin
kylmiin talvisiin
maisemiin, jotka
tulivat aina
uudelleen
pisaroiva vesi
täytti kaikuvan
kaivon pohjan,
jossa suhteen
hellyys ja hyväksyntä
oli katkolla
pystyisikö liiveillä
varustettu
menestys ja kunnia
arvonannossaan
kantamaan herkkyyttä
huumorin ja surumielisyyden
pelastusveneessä
ihmisten väliset
suhteet muistuttavat
tiheää metsikköä,
joka avautuu toisille
ja toisille ne
pysyvät tunteettomina
murheena, joka
mustetahrana valuu
tarviten vakuuttelua
onnelleen
ja se
kuva on aina
kovin totinen
hetki päiviä,
iltoja ja öitä,
jossa aamupala
vaihtuu
lounaaseen,
keskinäiseen
hyväntahtoisuuteen
merenrantaan, jossa
kuukin on
kalpea sormenjälki
taivaalla
kävellen ulos
elämästään,
sanomalla sanoja
jotka eivät merkitse
mitään
tässä
huomenna
tulevaisuudessa, jota
ei ole
hiljaisuus vain
repii sielun
karheaa pintaa
siitä hetkestä
hän,
rakkaus muuttui
peiliksi,
johon katsominen sattuu
kaikki tuntuu
olevan pelkkää
leikkiä ja valhetta
tätä ei varmasti
ole kukaan muu
kokenut
maailmaa, joka
on tuhlannut
onnentunteensa
kehystetyn maalauksen,
jonka värit
ovat ajansaatossa
haalistuneet
se mikä
oli ennen
taistelun arvoinen
jokaiseen erektioon
ja
nyt on tyydyttävä
siihen mitä
tarjotaan
toiveiden sinkoutuessa
ilotulitteen lailla
aina ympäristöön
korkean taivaan
reunattomuuteen
kiintymyssuhdeongelma, joka
sammuttaa valot
ennen kuin on
ehtinyt muodostaa sanoja,
rakkaudentunnustuksia
ja lempeät silmät
jotka virvoittaisivat
luupahtaneet kukat,
sen kömpelön esineen, jonka
voima on hyväntekijä,
kiihottaja,
ruusuköynnös
joka synnyttää
elämää ja
saa aikaan elämää
joka vapisee
lantioiden
molemmissa osapuolissa
siinä tummassa
kiehkuroiden metsässä
klitoris laakso
vastaanottaa viljelijänsä,
tunnottoman elimensä
ylevin ottein
tehdäkseen saldostansa
paremman
pelkkä saamisen
ja ottamisen ahneus
ei pääse
koskaan perille
tuntemaan miltä
todellinen kosketus
tuntuu
maistamaan miltä
puraistu onni
maistuu
sitä kirjettä
en saanut valmiiksi,
tietämystä epävarmuudesta
rakkautta rakastuneelle,
kaikki jäi puolinaiseksi
kuin hulluuden impotenssi
yrittäisi raiskata
uskon toiseen
ihmiseen
puhdistaen
sanoja liasta
ja silti se paska
saastutti
joet, meret ja
sydämen
vaikka olisi pitänyt
ottaa ote pakarasta
ja kertoa sille
elämästä
miltä tuntuu
hitaasti
kuljettaa kieltä
istua oksalla ja
räpytellä ja
opettaa onnea lentämään
näykkien imeä ja
etsiä avainta
intohimon
polvistumiseen
laiva, joka
ei kaadu
hurmion aaltojen
lyödessä yli
ymmärryksen
paetessamme
äännähdyksiin,
alamäkeen
silmät suljettuina
tyydytyksen ajattomuuteen
etuihin, jotka
on suotu
anteliaille ruumiille,
meno-paluu lennoille
metsään, joka
hedelmällisyyden
alttarilla uhrataan tuleen
mutta minä
juoksen mieluummin
tieheni ja
syyllistyn laillistettuun
rikokseen
kiellän autuaan himoni kolmasti
sillä sä et rakasta
mua enää
niin kuin tahtoisin
http://www.youtube.com/watch?v=NO6lnZKIleM
ajattelemaan
musiikkia
tarvitsematta peiliä
puhuakseni itseni
kanssa
haluamalla kulkea
vailla päämäärää
pimeän tuloon
nähdäkseni
tähtisen taivaan
vakan
jolla on kansi
ja se kansi
oli monena
levottomana yönä
painanut suruna,
joka ei saanut
henkeä
sille oli tehtävä
tilaa,
otettava syliin,
jottei se muuttuisi
kauhuksi tai
pakokauhuksi
silittämällä se
sulaa minuutti
minuutilta huoneeseen
raukeutena
palloksi, joka
kimpoilee
huoneen seinissä
etsien sitä
ihmistä, joka
oli muuttunut
kalpeaksi ja
vakavaksi oltuaan
ennen se
kikatteleva ja
hyväntuulinen
tuntui kuin
lyijystä tehty
raskas sydän
ei jaksaisi lyödä
yhtään lyöntiä
nyrjähdytettyään
sijoiltaan maailmansa
vaipuessaan vakavuuteensa
näihin iltoihin
näihin öihin
kylmiin talvisiin
maisemiin, jotka
tulivat aina
uudelleen
pisaroiva vesi
täytti kaikuvan
kaivon pohjan,
jossa suhteen
hellyys ja hyväksyntä
oli katkolla
pystyisikö liiveillä
varustettu
menestys ja kunnia
arvonannossaan
kantamaan herkkyyttä
huumorin ja surumielisyyden
pelastusveneessä
ihmisten väliset
suhteet muistuttavat
tiheää metsikköä,
joka avautuu toisille
ja toisille ne
pysyvät tunteettomina
murheena, joka
mustetahrana valuu
tarviten vakuuttelua
onnelleen
ja se
kuva on aina
kovin totinen
hetki päiviä,
iltoja ja öitä,
jossa aamupala
vaihtuu
lounaaseen,
keskinäiseen
hyväntahtoisuuteen
merenrantaan, jossa
kuukin on
kalpea sormenjälki
taivaalla
kävellen ulos
elämästään,
sanomalla sanoja
jotka eivät merkitse
mitään
tässä
huomenna
tulevaisuudessa, jota
ei ole
hiljaisuus vain
repii sielun
karheaa pintaa
siitä hetkestä
hän,
rakkaus muuttui
peiliksi,
johon katsominen sattuu
kaikki tuntuu
olevan pelkkää
leikkiä ja valhetta
tätä ei varmasti
ole kukaan muu
kokenut
maailmaa, joka
on tuhlannut
onnentunteensa
kehystetyn maalauksen,
jonka värit
ovat ajansaatossa
haalistuneet
se mikä
oli ennen
taistelun arvoinen
jokaiseen erektioon
ja
nyt on tyydyttävä
siihen mitä
tarjotaan
toiveiden sinkoutuessa
ilotulitteen lailla
aina ympäristöön
korkean taivaan
reunattomuuteen
kiintymyssuhdeongelma, joka
sammuttaa valot
ennen kuin on
ehtinyt muodostaa sanoja,
rakkaudentunnustuksia
ja lempeät silmät
jotka virvoittaisivat
luupahtaneet kukat,
sen kömpelön esineen, jonka
voima on hyväntekijä,
kiihottaja,
ruusuköynnös
joka synnyttää
elämää ja
saa aikaan elämää
joka vapisee
lantioiden
molemmissa osapuolissa
siinä tummassa
kiehkuroiden metsässä
klitoris laakso
vastaanottaa viljelijänsä,
tunnottoman elimensä
ylevin ottein
tehdäkseen saldostansa
paremman
pelkkä saamisen
ja ottamisen ahneus
ei pääse
koskaan perille
tuntemaan miltä
todellinen kosketus
tuntuu
maistamaan miltä
puraistu onni
maistuu
sitä kirjettä
en saanut valmiiksi,
tietämystä epävarmuudesta
rakkautta rakastuneelle,
kaikki jäi puolinaiseksi
kuin hulluuden impotenssi
yrittäisi raiskata
uskon toiseen
ihmiseen
puhdistaen
sanoja liasta
ja silti se paska
saastutti
joet, meret ja
sydämen
vaikka olisi pitänyt
ottaa ote pakarasta
ja kertoa sille
elämästä
miltä tuntuu
hitaasti
kuljettaa kieltä
istua oksalla ja
räpytellä ja
opettaa onnea lentämään
näykkien imeä ja
etsiä avainta
intohimon
polvistumiseen
laiva, joka
ei kaadu
hurmion aaltojen
lyödessä yli
ymmärryksen
paetessamme
äännähdyksiin,
alamäkeen
silmät suljettuina
tyydytyksen ajattomuuteen
etuihin, jotka
on suotu
anteliaille ruumiille,
meno-paluu lennoille
metsään, joka
hedelmällisyyden
alttarilla uhrataan tuleen
mutta minä
juoksen mieluummin
tieheni ja
syyllistyn laillistettuun
rikokseen
kiellän autuaan himoni kolmasti
sillä sä et rakasta
mua enää
niin kuin tahtoisin
http://www.youtube.com/watch?v=NO6lnZKIleM
Vastaukset 13
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=Cs13uyllsiw
http://www.youtube.com/watch?v=FV1a1HeOqow
http://www.youtube.com/watch?v=8lgxVFnAqhU
;)
"...sillä sä et rakasta
mua enää
niin kuin tahtoisin"
Jotenkin särähti sieluun tuo. Itsekäs rakkaus, joka ei arvosta toisen rakkautta vaan tahtoo jotain enemmän. Toisaalta, onko toisen rakastaminen sitä, että sivuuttaa tyystin omat halut/tarpeet ja keskittyy pelkästään olemaan hyvä toiselle...
Sanoisin, että toisen etu ennen omaa etua. Se on aitoa rakkautta.
Hieno runo, joka pisti pohtimaan.
Ja kun lisää pohdin...
Kyllä se taitaa olla niin, että miehen ja naisen välinen ns. romanttinen rakkaus on aina itsekästä, ainakin jossain määrin. Valehtelisin, jos väittäisin, että en halua toiselta mitään...
Rakkaus on paljon, myös tahtomista ja haluamista, joten osittain perun edelliset "puheeni"..
niin rakkaus on puhtaimillaan pyytentöntä ja siitä puuttuu itsekkyys. Vain kaikkivaltias Jumala pystyy täydelliseen rakkauteen. Me muut rakastamme niin hyvin kuin pystymme omine omaperäisyyksinemme. Jokaiseen rakkauteen sisältyy jonkin asteinen oma halu ja oma hyväksyntä riippumatta siitä mitä kukin ajattelee rakkauden olevan. Heti kun asettaa ensimmäisen ehdon voi sanoa olevansa itsekäs.
Tottakai tässäkin löytyy tasoja joka lähtöön, mutta hän heittäköön ensimmäisen kiven, joka ei ole syntiä tehnyt kuten sanassa sanotaan. Sama pätee rakkauden itsekkyyteen, kaikkessa on aina kysymys määritelmästä ja siihen liittyvistä rajoista.
Pyyteetön rakkaus.
Rakastaa ehdoitta. Koen sellaista rakkautta lapsiini. Mitä ikinä he tekevätkään, rakkaus heitä kohtaan ei järky.
Mietin, kykenevätkö isät koskaan rakastamaan lapsiaan yhtä pyyteettömästi. Samanlainen tunneside kuin äidin ja lapsen välillä on, lienee jo biologisista syistä mahdoton isän ja lapsen välillä.
Olen ollut tänään Kuutamolla. Tämä hieno lausahdus jäi huulille pyörimään: "Rakastuminen kohottaa elämän arjen yläpuolelle." Jotenkin noin se sanottiin. Totta. Niin totta.
Sinulta ilmestyi taas uusi hieno runo. Kiitos.
.
Kykenevät varmasti.
Olet aivan oikeassa, jokainen pystyy varmasti rakastamaan pyytettömästi hetkessä tai jotakin osaa elämäänsä. Minä käsittelin ihmistä kokonaisuutena ja elämänmittaisena ajanjaksona, jolloin varmasti tulee hetkiä jolloin rakkaus ei enää kaikilta osiltaan ole täysin pyytentöntä tai ehdotonta.
Tulevaisuudestakaan ei voi kukaan varmasti tietää, vaikka nyt sanoo rakastavansa. Vannomalla asioita, voi käydä kuten Juudakselle tai jopa minulle eli joutuu kieltämään useammin kuin kolmasti sen minkä on luvannut tai lopullisena päätöksenä ilmoittanut. Elämässä monet asiat ovat aikaan ja paikkaan sidottuja määreitä. Lapsetkin ovat kuitenkin mielestäni suhteellisesti ajateltuna helpompia nuorempana kuin aikuistuttuaan, jolloin elämän todelliset vastoinkäymiset vasta alkavat.
Toinen asia minkä haluaisin tuoda mietinnän alle on rakkauden pyyteettömyydessä piilevä tahtotila. Miten ihminen käsittelee rakkautta silloinkin kun kaikki ei ole tai mene niin kuin asioita on ajatellut tai toivoisi niiden olevan. Jos rakkaudesta puuttuu iloisuus vaikka se olisi kuinka pyyteetöntä, ihminen väsyy pitkässä juoksussa, ja ehkä lopun lähestyessä, kaikki onkin lähempänä uhrautumista kuin rakkautta. Mikä kai voi olla samakin asia. Rakkaus kestää periaatteessa kaiken, mutta kestääkö se? Me olemme vain ihmisiä ja kuten koneet, tarvitsemme huoltoa ja huolenpitoa aikaajoin jaksaaksemme. Mitä paremmin huollettuja, sen paremmin pyytettömyys ja itsekkyys on helpompi pitää oikeilla raiteilla.
Paljon se kestää...mutta ei kaikkea, siksipä uskallan väittää, että miehen ja naisen välinen rakkaus ei ole koskaan pyyteetöntä. Pyyteetön rakkaus kestää kaiken.
Miehen ja naisen rakkaudessa on mukana aina itsekkyys välissä haluamassa jotain. Kuinka moni pystyy sanomaan, että rakkaudessaan ei odota mitään korvaukseksi. Kuinka moni jaksaa rakkaudessa olla vain antavana osapuolena. Jokaisella meistä on omat tarpeet, halut ja toiveet, jotka vaativat huomiota.
Miehen ja naisen välinen rakkaus voi olla suurta ja syvää, mutta pyyteetöntä se ei ole. Koskaan. Tämä on tietenkin vain minun näkemykseni asiasta.
Hyvää viikonloppua
" Mistä alkaa kohtuus "
Niin mistä ? Myös runonpituudessa.
" sillä sä et rakasta
mua enää
niin kuin tahtoisin "
Ps. Itsekkyys ei ole rakkautta.
Itsekkyys,
mitä on itsekkyys?
katsot ihmisiä,
kerrot silmilläsi
katseillasi
ymmärrät tai
paheksut
hymyilet tai
sanot sanan,
joka kantaa
ilostuttaa,
satuttaa
me olemme
kaikki itsekkäitä
omassa maailmassamme
tekopyhät vain
keksivät syitä
olla rakastamatta
katsomatta
sanomatta niitä
oikeita sanoja
ei rakkaus mun osalta lopu koskaan sun ehkä! ole varuillasi rakastan sinua!
Jännä runo,
ripaus uskontoa ja erotiikkaa.
Voi Pietari minkä teki...