Iida on tekopyhä

Iida oli vaatimassa osuuttaan asukkaiden tupakka-annoksesta, jonka saatuaan tuhosi osuutensa ja veti vessasta alas. Kanssa-asukkaat oikeasti kärsivät tupakan vierotusoireista ja yksi halusi siinä tilanteessa alaa "parantaa maailmaa".

Muuten Iidan kunniaksi voisi sanoa, että on kiroillut vähemmän kuin muut. Jalkavamman esiintuominen jatkuvasti haiskahtaa yleisön kosiskelulta, samoin kaikenlainen laskelmoiva reagointi, varsinkin päiväkirjahuoneessa.

Hieman ristiriitainen tapaus BB-voittajaksi, mutta näillä mennään.

Entiset Johanna-fanit ja entiset Katarina-fanit taitavat olevan nyt yhtä fanaattisesti Iidan puolella. Ajatuksena tuntuu oelvan "hyvän voitto pahasta" ja "kiusatun kosto kiusaajille."

Näistä syistä jotenkin Iidan voitolla tulee olemaan hieman hapan jälkimaku.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Iida ei ole alentunut toisten haukkumiseen ja mollaamiseen, jota esim. Teija tekee koko ajan. Teijan ongelma on Iida ja se saa jo sairaanloiset mittasuhteet. Iida fiksuna kyllä tietää Teijan tunteet, mutta sivistyneenä ei lähde loanheittoon mukaan. Tätä minä arvostan enemmän kuin mitään muuta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joni-fani kirjoitti:

Iida oli vaatimassa osuuttaan asukkaiden tupakka-annoksesta, jonka saatuaan tuhosi osuutensa ja veti vessasta alas. Kanssa-asukkaat oikeasti kärsivät tupakan vierotusoireista ja yksi halusi siinä tilanteessa alaa "parantaa maailmaa".

Muuten Iidan kunniaksi voisi sanoa, että on kiroillut vähemmän kuin muut. Jalkavamman esiintuominen jatkuvasti haiskahtaa yleisön kosiskelulta, samoin kaikenlainen laskelmoiva reagointi, varsinkin päiväkirjahuoneessa.

Hieman ristiriitainen tapaus BB-voittajaksi, mutta näillä mennään.

Entiset Johanna-fanit ja entiset Katarina-fanit taitavat olevan nyt yhtä fanaattisesti Iidan puolella. Ajatuksena tuntuu oelvan "hyvän voitto pahasta" ja "kiusatun kosto kiusaajille."

Näistä syistä jotenkin Iidan voitolla tulee olemaan hieman hapan jälkimaku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu