Takaisin kotiin

Toinen ulottuvuus

Muutin takaisin kotipaikkakunnalle, lähelle kaikkea tuttua ja enemmän turvallista ja tarvatonta. Onneksi tiedän miten asiat ovat tai ainakin ovat olleet. Klikkasin itseni internettiin, kauas pois virtuualimaailman bittiviidakkoon. Odotukseni oli, että voin rauhassa hävittää itseni kauas pois itseni ja muiden luota menemättä mihinkään ja ettei minua todellisuudessa kukaan taikka mikään ja että voin rauhassa herätä omasta sängystä. Hiljalleen kaikki virtuaalinen ja ennen kaikkea uhka alkoi muuttua todeksi.

Pidin oveani lukossa, mutta sisälle käveltiin yleisavaimella. Katsoin oikealle, mutta se vei vasemmalle. Pyysin ilmaa, mutta sain savua. Pyysin juomaa, mutta sain hiekkaa. Halusin syötävää, mutta tein nälkäkuolemaa. Halusin vapautta, mutta sain vankeutta. Pyysin lämpöä, mutta sain kylmyyttä. Halusin seuraa, mutta sain yksinäisyyttä.

Totesin, että on olemassa toinen todellisuus ja he veivät minut toiseen vähemmän turvalliseen todellisuuteen. Haluan palata takaisin omaan turvalliseen kotiin jossa minua ei uhata.

0

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Missä kokoomuksen naiset?

        Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
        Maailman menoa
        187
        4780
      2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

        Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
        Maailman menoa
        30
        3660
      3. Finland is now Petter place

        Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
        Maailman menoa
        39
        2572
      4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

        HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
        Maailman menoa
        157
        2247
      5. Jorma Lind kuollut

        Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
        Maailman menoa
        48
        1530
      6. Mikä on kaunein

        Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        73
        1308
      7. Mahdatko ymmärtää sitä

        Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
        Ikävä
        75
        1151
      8. Toivon että kuulut elämääni

        Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
        Ikävä
        71
        1142
      9. En unohda sua

        En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
        Ikävä
        39
        1083
      10. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

        Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
        Kaste
        691
        1011
      Aihe