Uunin luukku kolahtaa ja muu perhe tietää saapua paikalle

kotijakeittio

Hei,

Lämpimäiset sämpylät maistuvat parhaalta tuoreina. Kokeile kuminaa mausteeksi ja kaakaota seuraksi.

KUMINASÄMPYLÄT

18–24 kpl
2 dl ruisrouhetta
1 1/2 dl kauralesettä
3/4 dl auringonkukan-
siemeniä
1 rkl kuminaa
1 rkl suolaa
5 dl kiehuvaa vettä
1 dl leipäsiirappia
25 g hiivaa
2 dl vettä
9–10 dl vehnäjauhoja
2 rkl rypsiöljyä

1. Mittaa kulhoon ruisrouhe, leseet, auringonkukansiemenet, kumina ja suola. Kaada päälle kiehuva vesi sekä siirappi ja sekoita ainekset. Anna seoksen turvota reilun tunnin ajan.

2. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää joukkoon noin 3 dl vehnäjauhoja. Sekoita joukkoon turvonnut siemenseos ja öljy. Lisää seokseen loput vehnäjauhot ja alusta taikinaksi. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Anna kohota lämpimässä peitettynä tunnin verran.

3. Ripottele leivinpöydälle runsaasti jauhoja ja kumoa taikina varovasti jauhojen päälle. Älä vaivaa, etteivät hiivakuplat hajoa. Taputtele taikina kevyesti jauhotetuin kämmenin noin 25 x 35 cm:n kokoiseksi levyksi. Leikkaa levy terävällä veitsellä tai metallisella taikinalastalla ensin pitkittäin kolmeen suikaleeseen ja sitten suikaleet kuudeksi isommaksi tai kahdeksaksi pienemmäksi, kolmion muotoiseksi sämpyläksi.

4. Nostele palat leivinpaperoidulle uunipellille ja anna kohota lämpimässä peitettynä.

5. Paista sämpylät 225-asteisen uunin keskitasossa noin 15 minuuttia, tai kunnes sämpylöiden pinta on kauniin ruskea.

Valmistusaika: noin 1,5 t kohotusaika 1 t

Vaikeusaste: Hieman työläs

Terveisin toimituksen väki
Koti ja keittiö -lehti

0

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

        Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
        Yhteiskunta
        123
        2644
      2. Kysy jotain kaivatultasi

        Tämä ketju on sitä varten.
        Ikävä
        230
        2080
      3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

        Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
        Maailman menoa
        185
        1857
      4. Tapettu

        On joku kangaskadulla perjantaina
        Sotkamo
        50
        1767
      5. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

        Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
        Maailman menoa
        139
        1487
      6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

        Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
        Maailman menoa
        21
        1485
      7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

        Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
        Maailman menoa
        58
        1356
      8. Mitä ajattelet hänestä

        Millaisena pidät kaivattuasi?
        Ikävä
        122
        1158
      9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

        😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
        Luterilaisuus
        291
        952
      10. Mietin sua liikaa

        Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
        Ikävä
        65
        835
      Aihe