On apea olo kun jouduin työkyvyttömyyden aiheuttaman rahanpuutteen vuoksi luopumaan pyörästäni. Se oli minulle tärkeä asia ja syyllistänkin nyt itseäni siitä että voiko elämään vaikuttaa noin paljon tuollainen "epäjumalan" palvonta.
Yritän olla olematta liian ankara itselleni siitä etten kokisi näin syyllistä oloa kun tuollainen materiaalinen asia on muodostunut niin tärkeäksi.
Ehkä tämä olo tästä helpottaa muutaman pyörättömän kesän jälkeen.
Jotenkin vain tuntuu että en oikein pysty tätä mieluista harrastusta korvaamaan millään halvemmallakaan jutulla.
On varmaan vaan nöyrryttävä kaikesta huolimatta.
Yritän olla olematta liian ankara itselleni siitä etten kokisi näin syyllistä oloa kun tuollainen materiaalinen asia on muodostunut niin tärkeäksi.
Ehkä tämä olo tästä helpottaa muutaman pyörättömän kesän jälkeen.
Jotenkin vain tuntuu että en oikein pysty tätä mieluista harrastusta korvaamaan millään halvemmallakaan jutulla.
On varmaan vaan nöyrryttävä kaikesta huolimatta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Karmea kohtalo, en uskalla edes kuvitella miltä toi tuntuu.
Mulla vasta toinen kesä moponsarvissa ja irti en pysty enää päästämään.
Mutta häntä pystyyn kyllä se siitä.
...että joku sellainenkin tapa tehdä työtä löytyy mihin resurssit riittävät, jos pyörääkin pystyy ajamaan?
Eli ei muuta kuin tsemppistä vaihtoehtojen etsintään ja pikaisesti takaisin satulaan!