Flybe/Finnair vaihtolento

Lennän kotimaiselta kentältä Helsinkiin Flyben kautta ostetulla lipulla. Jatkan sieltä kahden tunnin kuluttua erillisellä Finnairin koneella ja saman yhtiön kautta ostetulla lipulla keski-eurooppaan. Voiko lähtöselvityksen tehdä koko menomatkaa varten ensimmäisellä kentällä siten että ruumaan menevät tavarat siirtyvät automaattisesti, vai pitääkö ne poimia hihnalta ja suorittaa uusi turvatarkastus. En toivo herjaavia vastauksia. Voin kyllä tarkistaa asian lähikentällä.
8539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Paras nyrkkisääntö näihin on, että jos liput on ostettu erikseen vaikka samasta paikasta ja jopa samalta yhtiöltä, aina pitää varautua siihen mahdollisuuteen, että syystä tai kolmannesta ei tavaroita suostuta selvittämään perille asti. Mutta tiskillä kannattaa kysyä kuitenkin, ja mahdollisuuksia parantaa jos on tehnyt lähtöselvityksen jatkolennolle netissä etukäteen. Kysyä se pitää erikseen ostettujen lippujen tapauksessa joka tapauksessa, koska eivät ne siellä tiskillä automaattisesti näe, että samalla henkilöllä on toisella lipulla jatkolento.

Kaksi tuntia riittää kyllä hyvin tavaroiden uudelleenselvittämiseen jos laukunheittäjät eivät missään lakossa ole, mutta onhan lentokentillä mukavampiakin paikkoja viettä aikaa kuin matkatavara-aula.

Äänestä
  • Mukava lukea viestiäsi. Tuota rataa vähän ajattelin asioiden menevän. Laukunheittäjien Haapasaarta minäkin aina seuraan erityisellä tarkavaisuudella aina matkan lähestyessä. Tosin yllätyslakko saatta tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta.

    Äänestä

Flybe ja Finnairilla ei homma toimi eli pitää itse siirtää Vantaalla laukut....ja vaihtaa terminaalia jos menet ulkomaille.....näin se on.

Äänestä
  • Siiitä huolimatta tuo kaksi tuntia riittänee?

    Äänestä

  • Miten niin vaihtaa terminaalia? Kukaan ei tiedä etukäteen miltä portilta mikäkin lento lähtee,kotimaahan tai ulkomaille .Non-schengen lennot nyt lähtee isoilta porttinumeroilta, vaikka chekkaus olisi ykkösterminaalin puolella. Ja ne terminaalit nyt on samaa tilaa kuitenkin, että ihan sama. Tuurista kiinni paljonko saa/joutuu kävelemään.

    Äänestä

kyllä lähtöportin voi tarkistaa jo kotona...mikä sen estää jos on nettiyhteys...? Ja yleensä nämä Flybe lennot ei mene putkeen..pieniä koneita vaan jäävät kentälle josta bussilla kuljetus terminaaliin T1= entinen kotimaan terminaali. Suurin osa lennoista ulkomaille lähtee T2 terminaalista vaikka tosin lähtee kyllä T1...Vantaalla tämä ei ole ongelma sillä siirtyminen ei 20 minuuttia kauempaa kestä...pieni kenttä meidän Vantaa on maailma kenttiin verrattuna.


http://www.helsinki-vantaa.fi/aikataulut/lahtevat-lennot

Äänestä
  • Flybe ja Finnair käyttävät molemmat terminaali 2:sta sekä kotimaan- että ulkomaanreiteillä. Joskus yksittäisille lennoille annetaan putkipaikka toisen terminaalin puolelta, mutta se nyt ei ole pitkä kävely. Jos tavaroita ei saa siirtymään suoraan, niin on aika se ja sama tuleeko saapuva lento putkelle vai joutuuko bussikyytiin, koska joka tapauksessa matkustaja ehtii matkatavarahihnalle ennen tavaroita.

    Äänestä

  • Terminaali näkyy kyllä ( ja sekin on check-in paikka), mutta tarkkaa porttia ei näy, joten aika turha tuota sivua on sillä silmällä katsoa. Tosin normaali kävelyvauhdilla ei se just yli 10 min vie porteilta 10-12 porteille 27-29. Jos menee non-schengen porteille, silloin siihen voi pistää 5-10 min lisää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyvä ei eksy kirjoitti:

Lennän kotimaiselta kentältä Helsinkiin Flyben kautta ostetulla lipulla. Jatkan sieltä kahden tunnin kuluttua erillisellä Finnairin koneella ja saman yhtiön kautta ostetulla lipulla keski-eurooppaan. Voiko lähtöselvityksen tehdä koko menomatkaa varten ensimmäisellä kentällä siten että ruumaan menevät tavarat siirtyvät automaattisesti, vai pitääkö ne poimia hihnalta ja suorittaa uusi turvatarkastus. En toivo herjaavia vastauksia. Voin kyllä tarkistaa asian lähikentällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu