Taiteilijaksi ilman taidekoulua?

Olen miettinyt sellaista, että pitääkö esim. arvostetuksi taiteilijaksi tullakseen käydä juuri taidekoulu ja saada kuvataiteilijan tutkinto? Olen sitä mieltä, että itse en tarvitse välttämättä taidekoulua. Olen opiskellut iltakursseilla kuvataiteen perusteet, ja käynyt muita kouluja joissa sai myös olla luova. Lisäksi, elämä on muutenkin aika jännää ja ehkä paras taidekoulu, jos osaa suhtautua oikein. Luulen että en viihdy taidekoulussa ryhmässä, tykkään tehdä työtä yksin ilman ryhmän paineita. Kuvataitelija en silti virallisesti ole. Onkohan minun silti mahdollista pitää joskus esim näyttelyitä? Käsittääkseni sellainen jolla ei ole kuvatait. tutkintoa, ei voi hakea kuitenkaan apurahoja...?
121373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ellet tunne tarvitsevasi tutkintoa, älä mene tuhlaamaan aikaa. Apurahoja on mahdollista saada, kun on muunlaista näyttöä ja hakemus perusteltu tarpeeksi hyvin. Ala kartuttaa näyttelyluetteloasi, osallistu yhteisnäyttelyihin (liity esim. paikkakuntasi taiteilijayhdistykseen) Yksityisnäyttelyiden järjestäminen on itsestä kiinni, et varmasti heti maakuntamuseoihin pääse kutsuttuna, mutta vuokraa esim. galleria ja laita töitäsi esille, kysy myös vaikka isommista kirjastoista, sieltäkin saa näyttelytilaa. Kaikista tiloista ei tarvitse edes maksaa. Ota myös osaa kilpailuihin, jos oot alle 30, ota osaa vuosittaiseen Nuorten näyttelyyn, vuosittain on myös Suomen taiteilijoiden näyttely. Molemmat jyrytettyjä, joihin pääsee sisään teoksen meriitillä, ei tutkintopapereilla.

Äänestä

jos olet taiteellisesti lahjakas, suosittelen taidekoulua. Siellä pääsee huomattavasti helpommin alaan sisälle, tutustuu muihin tuleviin ja oleviin taiteilijoihin ja ennen kaikkea: saa opetusta. Taidekouluissa ei mielestäi (kokemus) varsinaisesti ole ryhmän paineita, jokaisella on omat projektinsa. Jos on niin 'se mikä ei tapa, vahvistaa', kritiikkiä on hyvä saada jo koulussa. Pelkän ' elämän taidekoulun' käyneet kokemukseni perusteella ovat äärimmäisen herkkänahkaisia ja yrittävät peitellä epävarmuuttaan (tietämättömyys alasta) ylimielisyydellä oikean taidekoulun käyneitä kohtaan. Heillä on oikeasti vaikeuksia tulla otetuksi vakavaksi taiteilijapiireissäkin - ehkä ajattelet että mitä väliä sillä on mutta liittyy edelliseen sekä käytännön työhön (näyttelyt, apurahat, taiteilijayhdistykset...).

Äänestä
  • Vaikuttaa että itseoppineet kärsivät alemmuuskompleksista?

    Äänestä

  • havumajapiirtäjä kirjoitti:

    Vaikuttaa että itseoppineet kärsivät alemmuuskompleksista?

    niin tai alemmuuskompleksista kärsivät tarvitsevat taidekoulun?
    harva kai sitä itseään taiteilijaksi tituleeraa ihan vaan omastatakaa!
    mutta pointti on kuitenkin se että eipäs yleistetä hyvät lapsukaiset!
    ei se koulukaan taiteilijaa tee vaikka sellainen paperi käteen laitettaisiinkin, noita akateemisia tyhjäntöhertäjiä piisaa siinä missä harrastelijoitakin ilman mitään tulevaisuutta.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    niin tai alemmuuskompleksista kärsivät tarvitsevat taidekoulun?
    harva kai sitä itseään taiteilijaksi tituleeraa ihan vaan omastatakaa!
    mutta pointti on kuitenkin se että eipäs yleistetä hyvät lapsukaiset!
    ei se koulukaan taiteilijaa tee vaikka sellainen paperi käteen laitettaisiinkin, noita akateemisia tyhjäntöhertäjiä piisaa siinä missä harrastelijoitakin ilman mitään tulevaisuutta.

    Koulutus ei todellakaan tee kenestäkään taiteilijaa !

    Äänestä

  • one in a million kirjoitti:

    Koulutus ei todellakaan tee kenestäkään taiteilijaa !

    Niin , jos ei ole enää 20:nen, voi tietenkin opiskella itsekin eri kursseja käyden ja kirjoja lukien. Lähes kaikki tekniikat ainakin löytyvät kirjoistakin. Muu sitten joko tulee tai on tulematta.

    Äänestä

Itse olen ajautunut aivan eri alalle, vaikka maalaan paljon ja alunperin halusin siitä ammatin.

Pohdiskelin aikani samaa kuin sinä ja haaveilin näyttelyistä. Kuvittelin etten ikinä saisi töitäni esille, koska en ole "oikea" taiteilija.

No koska mitään ei kuitenkaan tapahdu itsekseen, päätin rohkaistua ja lähteä tiedustelemaan läheisestä galleriasta, mistä minunlaisen kannattaisi yleensä kysellä. Sain järjestettyä itselleni näyttelytilan, ja nelisen riviä lehteenkin paikallisen kulttuuritoimittajan kynästä. Sain sen verran itsevarmuutta, että tohdin lähteä uudelleenkin kyselemään - sitten kun nurkissa pyörii taas sopiva läjä näyttelyyn kelpaavia kuvia. Olen saanut jopa kaupaksi useita töitäni :)

Jos todella tahtoo jollekin alalle niin on kai aivan sama mitä polkua kulkee. Luulen silti että varmempi tie on koulun kautta.

Harvan ammatin kohdalla voi sanoa että koulun kursseista on työelämässä ollut konkreettista apua. Mihinkään työpaikkaan ei voi lampsia niin että tietäisi ja osaisi kaiken, vaikka olisi minkälainen koulu takana. Koulutus on sen jonkin tietyn alan kiemuroiden yleissivistys. Toisin sanoen löytää helpommin tarvitsemaansa tietoa ja on luonut hyödyllisiä kontakteja. No nyt kaikki pitävät ihan toopena kun jauhan tällaista ympäripyöreää potaskaa - mutta pointtini on, ettei kuvataiteilijan elämä taida pelkkää maalaamista ja piirtämistä olla. Ja ihan käytännön syistä on tutkinto paikallaan, jos sitä tahtoo ammatikseen tehdä.

Aina ei riitä pelkästään se että on lahjakas.

Äänestä

Toki kuvataidetta voi tehdä ilman tutkintoakin...

Sanoit että et halua tehdä ryhmässä paineiden vuoksi.. aika jännä juttu, sillä paineita varmasti on kun laitat töitäsi esille.. taiteilijan ammatti vaatii paineensietokykyä ja paljon.

Voit tietysti tehnä pöytälaatikkoosi piirrustuksia, mutta en näkisi että silloin olisit varsinainen kuvataiteilija. Mitä taiteilijuus lopulta on.

ps. vähän lattea ilmaisu toi että "elämä on taidekoulu".

Äänestä
  • Vai oli mielestäsi lattea ilmaus se että "elämä on taidekoulu". Keksi sitten parempia ilmauksia, ei sekään mikään neronleimaus ollut että "Mitä taiteilijuus lopulta on."

    Elämä on Luojan taideteos. Mitä tähän sanot? Vaikka lause kuulostaa tavalliselta, niin jokainen voi kokea sen merkityksen omalla henkilökohtaisella tavalla. Minulle nuo sanat merkitsevät paljon.

    Äänestä

Joo, elämän taidekouluahan käy varsinaisenkin taidekoulun käyneet ikävä kyllä. Ihmettelet jälkeenpäin, kuinka paljon taidekoulusta saat vaikket alalla pysyisikään. Valinta on tietysti sinun, joka tapauksessa onnea tielläsi.

Äänestä

usko vaan itseesi nuori taiteilijan alku jos kerran tunnet olevasi oikealla tiellä

Äänestä

Tosiaan, ei sitä välttämättä aina tarviste käydä taidekouluja tunteakseen itsensä taiteilijaksi. Moni taiteilija on aloittanut ilman minkäänlaista alan opetusta. Kenties itseoppineista taiteilijoista voisin mainita Andreas Alarieston.

Mutta toki kouluista on jotain hyötyäkin. Ei ainakaan ole tyhjän päällä. En ala toistelemaan mitä muut ovat sanoneet aikaisemmin (ja paremmin kuin minä).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oman tien kulkija kirjoitti:

Olen miettinyt sellaista, että pitääkö esim. arvostetuksi taiteilijaksi tullakseen käydä juuri taidekoulu ja saada kuvataiteilijan tutkinto? Olen sitä mieltä, että itse en tarvitse välttämättä taidekoulua. Olen opiskellut iltakursseilla kuvataiteen perusteet, ja käynyt muita kouluja joissa sai myös olla luova. Lisäksi, elämä on muutenkin aika jännää ja ehkä paras taidekoulu, jos osaa suhtautua oikein. Luulen että en viihdy taidekoulussa ryhmässä, tykkään tehdä työtä yksin ilman ryhmän paineita. Kuvataitelija en silti virallisesti ole. Onkohan minun silti mahdollista pitää joskus esim näyttelyitä? Käsittääkseni sellainen jolla ei ole kuvatait. tutkintoa, ei voi hakea kuitenkaan apurahoja...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu