Onko päihdemaailman ja vankilatkin nähneelle melko uudelle uskovalle mahdollista löytää kaveria? En käy kirkossa tai osallistu muutenkaan yhteisöllisiin rientoihin, mutta uskon olen siitä huolimatta saanut, viimeisellä hädän hetkellä sitä pyydettyäni. Minä, skeptinen, kyyninen ja vieläpä pimeän puolelle aiemmin taipunut olen saanut henkilökohtaisesti kokea armon, saamiani asioita en todella ole ansainnut.
Minulla on hankaluuksia löytää uusia ihmisiä ympärilleni, entisestä maailmasta pois astuminen on luonnollisesti jättänyt melko suuren tyhjiön. Asiaa ei helpota että minulla on edelleen vanhat kokemukset taakkanani, on hankala puhua ihmisten kanssa mistään, keskustelu pyörii perheen, koulutuksen/työn jne ympärillä, itse tiedän enemmän päihdemaailmasta ja laitoksista. Yhtymäkohdat ovat melko vähissä muiden ihmisten kanssa.
Ilmoita itsestäsi, mikäli haluaisit kanssani kirjoitella, olla ihminen uuden elämäni puolelta. Sähköpostin voin laittaa myöhemmin, jos asiallisen oloisia vastauksia siunaantuu.
Rikkonainen uskova, joka ei halua pitää suurta meteliä itsestään
3
132
Vastaukset
- Tuhlaajapoika82
Pahoittelen, kirjoitin vahingossa väärälle palstalle, moderaattorit poistakoon viestini.
- valoisaa jatkoa
Jos vielä luet tätä, niin haluaisin kannustaa sinua seurakuntayhteyteen, josta varmasti niitä ystäviäkin löytyisi. Eri kristillisillä yhteisöillä on jumalanpalvelusten yms virallisten tilaisuuksien lisäksi esimerkiksi raamattu- ja rukouspiirejä, joissa voi kasvaa uskossa ja saada tukea muilta uskovilta. Niissä arempikin voi turvallisesti avautua. Ilman kristittyjen yhteyttä usko voi helposti muuttua jotenkin etäiseksi ja teoreettiseksi asiaksi. Uskossa olemisessa ei ole kyse vain siitä uskonpäätöksestä menneisyydessä, vaan se vaikuttaa elämässä joka päivä, se muuttaa tunteita ja ajattelua. On suuri rikkaus, kun pääsee vaihtamaan näitä ajatuksia veljien ja sisarten kanssa ja näin rakentumaan hengellisesti. Usein mieleen voi esimerkiksi Raamattua lukiessa tulla kysymyksiä, joista on hyvä päästä muiden kanssa keskustelemaan.
Toivon, että löydät ystäviä. Hienoa, että olet päässyt irti vanhasta elämäntavastasi! - yks särkynyt
Vieläkö luet täällä? Olen kolmekymppinen uskova nainen enkä aina jaksa olla samalla aaltopituudella ihmisten kanssa, jotka eivät ole juuri kokeneet elämän varjoisampia puolia... (Toki, hienoahan se on jos kuka kulkee keveämmän tien, en minä sillä.) Voisin kyllä viestitellä kanssasi. Ilmoita jos olet kuulolla täällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3127272Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662136- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81213Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009