Oletteko samaa mieltä?

Tuo "syvä osaanotto" tulee mieleeni. Eräs tyypillinen tapa osallistua keskusteluihin on juuri tuo, olen samaa mieltä.

Olen myös ollut huomaavinani, että tarve kirjoittaa on suuri vaikka ei mieleen tulisikaan selvempää kannanottoa eli osallistumista keskusteluun.

Minä se keksin tällaista tyhjänpäiväistäkin kun ei parempaakaan tule mieleen.

No jaa? Tulihanminulle jotain mieleen: Olin aikanaan töissä virkamiehenä Helsingin Yliopistolla. Yliopiston alueella oli vanha kivirakennus ja sen ympärillä ikäänkuin teollisuusalue. Paikka tunnettiin kupparuukkina ja siellä hoidettiin veneerisiä tauteja, joita oli saatu "siinä yhteydessä". Joskus ohikulkiessani huomasin krapulaisen näköisiä miehiä ja kun mietin mitä nuo miettivät, päädyin seuraaviin ajatuksiin: Kestäiskö kupan vai hoippuisko hoitoon?

Olenkohan ajatustenlukija?
14118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tiedän kupparuukin olemassaolon, en sairastelua

Äänestä

Eilenkö taisin lukea palstalla erään vastakkaisen kannanoton vakikirjoittajalta, joka oli minusta aivan realistinen.
Ei se hyvään maahan langennut suinkaan kesken päättäjien parjausta, mitä olemme saaneetkin lukea päivittäin.

Vilkaisin hieman muille palstoille ja totesin tämän palstan olevan ainoan, jossa siinä määrin karkeasti nimitellään päättäjiämme.


Olenkin ihmetellyt mikä on aines, joka purkaa niin estottomasti levottomuuttaan hallitukseemme, aivan kuin Suomen hallitus olisi aiheuttanut maailman taloustilanteen?

Keskustelun mielenkiinto loppuu lyhyeen, jos edellisen mielipiteen kirjoittaja ei ota toista näkemystä huomioon esim. kysymyksellä, vaan *lyttää* toisen näkökannan henkilökohtaisuuksiin mennen.

( Mitä tulee sairauksiin, saattaa olla monellakin pelko mennä kuulemaan tilanne, pidetään pää pensaassa toivoen kaiken menevän itsestään ohi ) Kalliiksi voi käydä sekin!

PS. Minusta on rohkeaa ja tervettä sanoa mielipiteensä silloin kun jossakin asiassa menee *överiksi*

Silloin pitää kyllä olla varaa kestää ryöppy, joka tulee niskaan näillä markkinoilla!

Äänestä

Jetsulleen.
Kun tekee juuri noin kun tex... sanoi PS:ssä niin tulee moni puolustamaan että täällähän pitää antaa omien mielipiteiden tulla julki!

Syvältä on niin kuin Ruunen valittelut :-DDDD

Äänestä

oma mielipide sekeästi ja perustellusti, mutta unohtamatta hyviä tapoja ja itselleen ominaista ystävällisyyttä?

Terve aikuinen ihminen osaa hallita omaa käyttäytymistään!

Vain pikku lapsi kiukuttelee ja heittelee tavaroita.

Aikuisuus on miellyttävää ja viehättävää.

Äänestä

Jaa, kaiken epäasiallisuuden ja iskut alle vyönkin? Eihän sitä ole puolustanut kukaan, päivastoin sentään näkee:D

Missä kohtaa Ruune valittaa aloituksessa?

Äänestä

RYÖPPY??

niin miksi EI

Äänestä
  • Onhan sanontakin, ettei totuudenpuhuja saa yösijaa. Tällä en missään nimessä tarkoita itseäni, vaan kuvaamaan, miten vaikeaa on tilanteissa, joissa on korjaamisen varaa!

    Onhan esimerkkejä työelämässä, kotipiireissä,..ihmissuhteissakin, jolloin vastarintaa nousee muutosta vaativalle.

    Yleensä juuri kypsien aikuisten on helpompaa istua saman pöydän ääreen ja *keskustella asiat läpi*
    enkä näe tässäkään kannanotossa syytä muunlaiseen käytökseen.
    Lähtökohtanahan oli *Oletteko samaa mieltä*

    Äänestä

Miksi ryöppy, MIKSI EI oma mielipide sekeästi ja perustellusti, - mutta unohtamatta hyviä tapoja ja itselleen ominaista ystävällisyyttä?

Terve aikuinen ihminen osaa hallita omaa käyttäytymistään!

Vain pikku lapsi kiukuttelee ja heittelee tavaroita.

Aikuisuus on pitkän kehityksen tulosta.

Äänestä

Niin, miksi tosiaan ryöppy?
Olethan sentään lukenut minkälaista kohtelua jotkut on saaneet. Niitä ryöppyjä tarkoitin:D

Äänestä

Tuossa tuli taas näyte oikein "pohjanoteerattuna" että parempi on olla epämiellyttävä sti kirjoitteleva kuin että kirjoittaisi kantansa miellyttävällä "nuotilla"

Äänestä

Keskinäiseen kinasteluihinko tämä jälleen sortuikin?

Äänestä
  • Vain tuo yksi, joka syyttelee ja on epäluuloinen, omien harhaluulojensa vallassa yrittää luulotella muillekin.

    Äänestä

Aloitushan oli vähän provosoiva, joten kirjoitukset ovat sen mukaisia.

Äänestä

Meillä oli eilen eläkeläisten pikkujoulu syötiin puuroa ja vaskuna soppaa..

Kahvia tortun kera myös,lauloimme muutaman joululaulun ja pappikin oli mukana laulamassa... Kyllä se vähän virkistää,vaikken tunnekaan ketään,mutta olihan mukava ihmisiä nähdä ,hehän ovat asuneet varmaan melkein ikänsä täällä,kun väli-ajalla nauru raikui. Minä kulkuri paikkakunnalla. Siitä hyvä,kun ei tuttuja ei riitoja mustalaisen elämä mukavaa ja viriliä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Tuo "syvä osaanotto" tulee mieleeni. Eräs tyypillinen tapa osallistua keskusteluihin on juuri tuo, olen samaa mieltä.

Olen myös ollut huomaavinani, että tarve kirjoittaa on suuri vaikka ei mieleen tulisikaan selvempää kannanottoa eli osallistumista keskusteluun.

Minä se keksin tällaista tyhjänpäiväistäkin kun ei parempaakaan tule mieleen.

No jaa? Tulihanminulle jotain mieleen: Olin aikanaan töissä virkamiehenä Helsingin Yliopistolla. Yliopiston alueella oli vanha kivirakennus ja sen ympärillä ikäänkuin teollisuusalue. Paikka tunnettiin kupparuukkina ja siellä hoidettiin veneerisiä tauteja, joita oli saatu "siinä yhteydessä". Joskus ohikulkiessani huomasin krapulaisen näköisiä miehiä ja kun mietin mitä nuo miettivät, päädyin seuraaviin ajatuksiin: Kestäiskö kupan vai hoippuisko hoitoon?

Olenkohan ajatustenlukija?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu