Seksi ja ikä

Niina

Tulin tuolta 5-kymppisten puolelta kurkistamaan tänne 10 vuotta vanhempien osastolle.
Luin tuolta yhden mielipiteen, että täällä ei saa edes puhua seksistä, tai joukko herhiläisiä on heti kimpussa. Apua!! Onko niin, ettei minullakaan ole 10 vuoden kuluttua ihanaa seksielämää, josta vasta muutamia vuosia sitten, äidin roolin jäädessä taemmaksi, olen oppinut nauttimaan, pitämään? Mikä meidät vanhentaa?
Mikä saa nauttimisen toisesta ihmisestä, läheisestään, loppumaan??

40

3443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alvar K.

      Tulen Niinaa vastaan tuolta 7-kymppisten puolelta. Lohdutan sanomalla ettei seksi tuolla asenteella, mikä sinulla on, mihinkään milloinkaan karkaa. Muotoaan se kyllä muuttaa, mutta ei välttämättä huonompaan suuntaan. Jos määrä vähenee, laatu paranee.

      Samanlaista asennetta se vain kumppaniltakin edellyttää. Tuntuu joistakin ehkä oudolta, kun tähdennän samalla henkistä kasvua. Hyvä seksisuhde vaatii hyvää henkistä yhteyttä ja ymmärrystä.

      • Anu

        Miksi seksin pitäisi kadota,vastahan se saa hyvät
        mahdollisuudet,saa nauttia ei tarvitse pelätä raskauttakaan.

        Muodon muutos todella siihen tulee muuttumaan,
        siinä on kuin lähempänä toista ihmistä.

        Ottaa paremmin toisenkin huomioom,ettei se yksinään ole sitä,että minä tässä nyt tärkein olen.

        Vanhojen seksi ei lopu siihen että ikää karttuu,
        kunhan vain on terveyttä,ja se kysyykin sitten
        sitä toisen huomioon ottamista tavallista
        enemmän.

        Ja siksi toisekseen kyllä täällä saa kirjoittaa
        seksistä,ei tämä ole mikään pyhäkoulu,
        seksi on aivan yhtä hyvä puheen aihe kun kaikki
        muukin.

        Vaan irstaillen kirjoiteltuna se tietenkin
        muuttaa muotoaan niin sanotusti likaiseen
        suuntaan eikä se mielestäni ole hyvä.

      • pioni
        Anu kirjoitti:

        ajattelen,ei häviä.
        Kyllä kypsä ikä sexsiä kestää ja taitokin pysyy,tosin "tasaparia" kaipaa,siis ajatukset ja tarpeet saman suuntaisia.
        Alvarkin puhui henkisestä kasvusta ja minusta se syventää koko sexin ajatusta,kokemus ,toisen ymmärtäminen,asioista vapaasti keskustelu,vapauttaa meidät sille tasolle,mitä kumppanit toisiltaan odottaa.
        Kuuluuhan sexsi tämän ajan ilmiöihin hyvin vahvana,miks ei myös meillä "vanhoilla",suotta pelkäät,nauti nyt ja tulevaisuudessakin.pioni

      • leski 60++
        Anu kirjoitti:

        Miksi seksin pitäisi kadota,vastahan se saa hyvät
        mahdollisuudet,saa nauttia ei tarvitse pelätä raskauttakaan.

        Muodon muutos todella siihen tulee muuttumaan,
        siinä on kuin lähempänä toista ihmistä.

        Ottaa paremmin toisenkin huomioom,ettei se yksinään ole sitä,että minä tässä nyt tärkein olen.

        Vanhojen seksi ei lopu siihen että ikää karttuu,
        kunhan vain on terveyttä,ja se kysyykin sitten
        sitä toisen huomioon ottamista tavallista
        enemmän.

        Ja siksi toisekseen kyllä täällä saa kirjoittaa
        seksistä,ei tämä ole mikään pyhäkoulu,
        seksi on aivan yhtä hyvä puheen aihe kun kaikki
        muukin.

        Vaan irstaillen kirjoiteltuna se tietenkin
        muuttaa muotoaan niin sanotusti likaiseen
        suuntaan eikä se mielestäni ole hyvä.

        Hei Anu

        Kyllähän homma on niin, että seksi on myös minun kohdallani viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana sen kun parantunut, ainakin laadullisesti. Ei se ole enää, että "polkaise ja ruikkaa".

        Kyllä se on niin, että toisen ihmisen läheisyys ja molemminpuolinen hyväily ja huomioonottaminen tekevät seksistä entistäkin nautittavampaa.

        Itselläni on leskeksi jäämiseni jälkeen ollut useampia naisystäviä ja on myönnettävä, että seksi on viimeisen viidentoista vuoden aikana ollut todella vapaata ja nautittavaa eikä ole tarvinnut ajatella, niinkuin joskus poikasena, pamahtiko likka paksuksi vaiko ei, jos ja kun sattui "lirahtamaan" sisälle.

        Ja kun katsoo ensin vähän pärstäkerrointa, ei ikäluokassamme ole tautien pelkokaan mielestäni kovinkaan suuri, joten seksistä nauttiminen on todellista.
        Tämähän on meidän seniorien erityisoikeus.

      • Stara
        Anu kirjoitti:

        Miksi seksin pitäisi kadota,vastahan se saa hyvät
        mahdollisuudet,saa nauttia ei tarvitse pelätä raskauttakaan.

        Muodon muutos todella siihen tulee muuttumaan,
        siinä on kuin lähempänä toista ihmistä.

        Ottaa paremmin toisenkin huomioom,ettei se yksinään ole sitä,että minä tässä nyt tärkein olen.

        Vanhojen seksi ei lopu siihen että ikää karttuu,
        kunhan vain on terveyttä,ja se kysyykin sitten
        sitä toisen huomioon ottamista tavallista
        enemmän.

        Ja siksi toisekseen kyllä täällä saa kirjoittaa
        seksistä,ei tämä ole mikään pyhäkoulu,
        seksi on aivan yhtä hyvä puheen aihe kun kaikki
        muukin.

        Vaan irstaillen kirjoiteltuna se tietenkin
        muuttaa muotoaan niin sanotusti likaiseen
        suuntaan eikä se mielestäni ole hyvä.

        Mikäs se Anun pään on kääntänyt seksin suhteen? Vielä vuosi sitten et sallinut tällä palstalla keskustelua seksistä.

    • Klara

      Severin tuossa myös kyseli, onko tässä /tuossa iässä vielä mahdollista sopeutua vaikkapa uuteen, sitoutuneeseen suhteeseen ja miten lie erotiikan laita.
      Minähän vastasin vain omasta puolestani, olen yksineläjä ja kavahdan sitoutumista.
      Kyllä erotiikkaa on kaikissa ikäluokissa, eihän se ikää katso, muuttaa vain muotoaan ja monet muut asiat alkavat tulla tärkeämmiksi. Sekin kyllä jo aiemmin todettiin.

      Sitä minä vain tarkoitin, että on tullut joskus hyvinkin kiukkuisia kommentteja palstalaisilta, jos sana seksi on edes vilahtanut viestissä.
      Että "aina vain seksiä ja seksiä, eivätkö ihmiset osaa täälläkään enää puhua muusta kuin seksistä".

      Ihme vain, että nyt ei kohahtanut muurahaispesä eikä humahtanut ampiaispesä.

      Hyvä niin. Emme me tosiaan mitään erotiikankieltäjiä ole:-)

      • Rituli

        se vain on, niin kauan kuin siihen pystytään. Kyllähän se joskus semmosta nujuamista on, mutta ilmankin olisi aika ikävä olla.
        Älä nyt NINA etukäteen tuollaista sure, kyllä se luontuu vanhanakin.

        Eikös se ole niin, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

      • Liena

        Täällä on keskusteltu seksistä ennemminkin. On oltu puolesta ja vastaan.
        Sen minäkin huomasin, miksi nyt ollaan niin kovin malttavaisia asian suhteen.
        Lisäksi huomaan senkin että joiltain on käsityksetkin asiasta muuttuneet parempaan suuntaan.

      • fula
        Liena kirjoitti:

        mistä liena tietää onko käsitykset sexsiasioissa muuttuneet ja mihin päin.
        Sinäkin olet vanhoja asioita vetämässä esiin
        niinkuin tuo lähtijäkin,hae viielä linkitkin,
        niin oot saman veroonen.

      • Liena
        fula kirjoitti:

        mistä liena tietää onko käsitykset sexsiasioissa muuttuneet ja mihin päin.
        Sinäkin olet vanhoja asioita vetämässä esiin
        niinkuin tuo lähtijäkin,hae viielä linkitkin,
        niin oot saman veroonen.

        Päättelin niin vain näistä viesteistä tässä ketjussa esiin tulleista sanoista.

        Emmehän me tosiaankaan KUKAAN TIEDÄ toistemme asioista (luojan kiitos) muuta kuin mitä ja minkälaisen kuvan täältä palstoilta olevista sanoista mielikuvituksissamme luomme.

        Ja luulen tietäväni kuka sinä fulana esiintynyt olet, mutta niinhän me luulemme vain jokainen, emme tiedä.

        Että samassa vuotavassa veneessä kaikki olemme...

      • nikki
        fula kirjoitti:

        mistä liena tietää onko käsitykset sexsiasioissa muuttuneet ja mihin päin.
        Sinäkin olet vanhoja asioita vetämässä esiin
        niinkuin tuo lähtijäkin,hae viielä linkitkin,
        niin oot saman veroonen.

        Nikkiarvailuksi menee tämäkin juttu.
        Oletko sinä isin vanha vai uusi?
        Uskon ongelmien olevan korvien välissä.
        Siihen ei viagrat paljon auta.

    • Marjatta

      Mitä tuo salaperäinen "seksin muuttuminen" oikein tarkoittaa? Onko se selkokielellä sitä, että mies ei enää pysty? On tyydytettävä toinen esim. hyväilyillä ja suuseksillä?

      • Alvar K.

        Kuvitellaan tilanne: nainen on antautunut nuorelle miehelle. Aktin jälkeen mies hyppää sängystä ja karjaisee: s-nan huora! Vetää kuteet niskaansa, jättää naisen siihen ja häippäsee tiehensä.

        Vanhempi mies todennäköisesti samassa tilanteessa jatkaisi hyväillen naisen hiuksia ja kutsuen tätä aarteekseen. Hän osoittaisi aitoa kiinnostusta naista kohtaan, haluaisi jutella, hakea jotakin suuhun pantavaa jne.

        Seksi muuttuu ihmisen vanhetessa henkisemmäksi edellyttäen, että dementia ei iske väliin. Hyvä keskustelu pelkästään voi tuottaa eroottista tyydytystä, sellaista jossa tuntee "saaneensa". Avauksessa Niina kertoi, kuinka lasten lähdettyä seksi avautui uudella tavalla.

        Marjatta teki hyvän kysymyksen. Siihen liittyy paljon erilaisia näkökulmia. Yleensä seksi käsitetään yksitasoisesti pelkäksi panemiseksi. Sitä varten on maksullinen seksi paikallaan. Freud osoitti ihan tieteellisesti, kuinka seksi seuraa ihmistä kehdosta hautaan. Se on voimalaitos, joka saa kaikki pyörät pyörimään.

      • Anu
        Alvar K. kirjoitti:

        Yhäkö täällä jatkuu aprikointi,
        kyllä minä tiedän,kuka on kukin.

        Minusta on yksi lysti kuka
        kirjoittaa ja mitä.

        Jos tämä on joku uusi niin
        miksi hänetkin pitää
        leimata epäilyllä.

        Jos kiinnostaa niin sanoo
        vain keneksi epäilee,
        hän voi sanoa onko.

        Minä olen nyt niin huonossa
        kunnossa että en jaksaisi
        yöllä alkaa kirjoittelemaan.

        Ja siksi olen aika herkässä
        mielen tilassakin.
        Tiedän vain sen.että Liena
        on ennenkin epäillyt minua.

        Olen sen tuolta jostain
        lukenut entisiltä sivuilta.

        Mutta anna anteeksi Liena
        jos olen väärässä.

        Minä olen seksi kirjoittelua
        ollut vastaan,jos se menee
        irstailu asteelle.

        Sellaiset sivut ovat tuolla
        muualla,siellä voi kirjoittaa
        räävittömästi jos haluaa.

        En nyt jaksa selostaa
        enempää,lepään taas ja koetan
        tulla vielä vähän tänne
        katselemaan.

      • Alvar K.
        Anu kirjoitti:

        Yhäkö täällä jatkuu aprikointi,
        kyllä minä tiedän,kuka on kukin.

        Minusta on yksi lysti kuka
        kirjoittaa ja mitä.

        Jos tämä on joku uusi niin
        miksi hänetkin pitää
        leimata epäilyllä.

        Jos kiinnostaa niin sanoo
        vain keneksi epäilee,
        hän voi sanoa onko.

        Minä olen nyt niin huonossa
        kunnossa että en jaksaisi
        yöllä alkaa kirjoittelemaan.

        Ja siksi olen aika herkässä
        mielen tilassakin.
        Tiedän vain sen.että Liena
        on ennenkin epäillyt minua.

        Olen sen tuolta jostain
        lukenut entisiltä sivuilta.

        Mutta anna anteeksi Liena
        jos olen väärässä.

        Minä olen seksi kirjoittelua
        ollut vastaan,jos se menee
        irstailu asteelle.

        Sellaiset sivut ovat tuolla
        muualla,siellä voi kirjoittaa
        räävittömästi jos haluaa.

        En nyt jaksa selostaa
        enempää,lepään taas ja koetan
        tulla vielä vähän tänne
        katselemaan.

        Eipä tosinkaan taida nämä asiat käydä mielessäsi nyt, Anu. Kannattaa katsoa, mihin avaukseen suunnistaa. Muuten kyllä mielestäni näistäkin asioista pitää voida puhua niiden oikeilla nimillä. Räävittömyys on asia erikseen.

        Paranemista,toipumista ja palstoille palaamista Anu!

      • Liena
        Anu kirjoitti:

        Yhäkö täällä jatkuu aprikointi,
        kyllä minä tiedän,kuka on kukin.

        Minusta on yksi lysti kuka
        kirjoittaa ja mitä.

        Jos tämä on joku uusi niin
        miksi hänetkin pitää
        leimata epäilyllä.

        Jos kiinnostaa niin sanoo
        vain keneksi epäilee,
        hän voi sanoa onko.

        Minä olen nyt niin huonossa
        kunnossa että en jaksaisi
        yöllä alkaa kirjoittelemaan.

        Ja siksi olen aika herkässä
        mielen tilassakin.
        Tiedän vain sen.että Liena
        on ennenkin epäillyt minua.

        Olen sen tuolta jostain
        lukenut entisiltä sivuilta.

        Mutta anna anteeksi Liena
        jos olen väärässä.

        Minä olen seksi kirjoittelua
        ollut vastaan,jos se menee
        irstailu asteelle.

        Sellaiset sivut ovat tuolla
        muualla,siellä voi kirjoittaa
        räävittömästi jos haluaa.

        En nyt jaksa selostaa
        enempää,lepään taas ja koetan
        tulla vielä vähän tänne
        katselemaan.

        Mutta en muista omasta mielestäni sinua epäillyt ennemminkään, enkä aio hakea mitään linkkejä koska vanhat ovat vanhoja.

        Muistatko sen olleen vain niin, että sinä olet ottanut niin herkästi vain itseesi ja suoraan osoittanut jonkun halventavan nikin kirjoituksen minun niskoilleni.

        Mutta kummallakaan ei ole mitään anteeksi pyydettävää eikä anteeksi annettavaa.

        Olen kovin pahoillani kyllä siitä, jos ja kun kuka tahansa antaa lienasta vääriä lausuntoja.

      • Hajupoika

        Lienalle; kerrohan mitä olen vääristellyt. Aika kovasti olen kertonut, mutta sanojeni takana olen.
        Alvar K. kirjoitti netiketin vastaisesti
        ja tietänet lausumasi olevan julkisesti lausuttuna hyvin raskauttavaa riippumatta siitä onko siinä perää vain onko se täysin perätön.

      • Liena
        Hajupoika kirjoitti:

        Sexiä, Seksiä. Sexiä, Seksiä....enemmän seksiä.
        Meneppä poika seksiin äläkä enempää sekoita koko ketjua.
        Me jo Anun kanssa pilasimme hyvän avauksen.

    • Hajupoika

      Rohkenen tulla mukaan, koska itse olen availlut muutamia aiheeseen liittyviä keskusteluja, joista mainitsen:
      - Orgasmi (viime keväänä)
      - Uskonto ja seksi
      - Erektiohäiriöt (talvella)
      - Puhumaton mies (80 toukokuussa)

      Kaikki ovat olleet pääosin hyvin asiallisia keskusteluja.
      Viimeksi tämänpäiväinen IS kertoo, että Viagraa käyttävät yhä nuoremmat. Erään tutkimusjakson aikana alle 45-vuotiaiden käyttö lisääntyi kolminkertaisesti ja 40% alle neljäkymmenvuotiaista miehistä kärsii erektiohäiriöistä kertoo asiantuntijalääkäri Anssi Linnankivi tuossa artikkelissa.
      Vain pieni osa erektiohäiriöisistä on lääkehoidossa.
      Kun olen mukana keskustelussa niin kerron ettei itselläni ole koskaan ollut näitä häiriöitä, mutta tiedän ja tunnen sen olevan miehille todella kipeä asia. Siksi koen rohkaista hakeutumaan hoitoon mielellään oman siipan kanssa yhdessä. Parisuhteessa se on usein yhteinen ongelma, jossa jo tieto auttaa.
      Hyvässä parisuhteessa on paljon muutakin ja mies voi tuottaa kumppanilleen iloa ja nautintoa monin tavoin muutenkin.

      • Stara

        Sinä taidatkin olla tuo "Niina" joka tuli tänne "kurkkaamaan".

    • lulu

      useimmiten näistä asioista. Minusta jokaisella on omat tarpeensa ,jotka ovat määrällisesti ja laadullisesti kunkin yksilön itsensä harkinnassa,missä luokassa on tyytyväinen. Rakastella voi kuinka vanhana vain jos paikat on kunnossa ja halua riittää. Mikäänhän ei ole niin kaunista kuin kahden hopeahapsen intiimisuhde.

    • Hopea

      Tämän runon sain matkaani jostain terveyspäiviltä, toivon sen monelle aukaisevan elämän salat. Kerrottiin jonkun lähettäneen sen Ruotsista.

      "Myös meitä vanhoja haluttaa
      tunteiden taivaita tavoittaa.
      Käsi hellästi silittää pintaa,
      etsii partnerin rintaa.
      Opitut konstit vuosien takaa
      nautinnon saattaa vieläkin jakaa.
      Unohtuu vaivat ja liika kilot
      esiin pursuaa uinuneet ilot.
      Vartalot liikkuvat varovasti
      eivätkä taivu kaarelle asti.
      Tunteesta, aktista on tärkein tullut
      enää ei liikuta niinkuin hullut.
      Huokaus rinnasta kohoaa ihan
      paljon on tyyntynyt polte lihan.
      Hyvä on yhdessä kuitenkin meillä
      vanhana vaeltaa rakkuden teillä.
      Painaa povelleen pää armaan
      otsalta kaljun, niskasta harmaan."

    • 50++

      Olen vaille 60-v mies, kotona nivukset täynnä ties mitä. Vaimo on sitä mieltä ettei ole halukas asialle. Mitä tehdä? Ruusut, timantit ja päivälliset ei vaikuta, on tullut arki. Itse olen kaivannut vaikkapa varavaimoa, mutta kokemattomana siihen asiaan en pysty vastaamaan. Tällä palstalla selkeästi monet toteavat viinin parantuneen vanhetessaan. Nuoret vetävät rakastelunsa jälkeen housut jalkaan ja häipyvät kenties seuraamaan olympialaisia, mutta vanhempi mies siirtyisi henkiselle puolelle, seurustelu jatkuisi. Kanssakäyminen olisi miellyttävää kahdenoloa, niin kuvittelisin. Kertokaa lääkkeitä mietteihini.

      • pioni

        helliä vain vaimoasi,ei joku päivällinen ,korut,ruusut takaa sitä että illalla halaillaan.
        Ne varavaimot unohda,ei ruoho vihreempää ole aidan tälläkään puolen,arki tulee vastaan.
        Koetappa huomioida vaimoasi viikon verran, juttele mukavia, yllätä pusulla, vie viinilasi ja istu viereen,kysele miten päivä meni.
        Kysy, hieroisinko niskaasi,onko jalkasi väsyneet, lähtisimmekö kävelylle,laitetaanko jotain iltapalaa yhdessä,onpa kumma jos ei tapahdu mitään.
        Elikkä tee jotain, mikä poistaa arjen, ja suerustelu henkisesti, sen vaimokullan kanssa voisi onnistua.
        Et ehkä ole tyytyväinen neuvoihini, mutta tälläistä se on kohta uudenkin ystävän kanssa, jos suhdetta ei ruokita,kokenut kaiken tietää ,
        tietävästi pioni

      • on nykyisin
        pioni kirjoitti:

        SkillaN aivan hauskaa joulunalus luettavaa..

    • Aatella, että äidin roolin aikana et nauttinut seksistä miten oli sitä ennen? No, on se aika sinunkin nauttia tervetuloa nautiskelijoiden klubiin ; )

    • Äläs nyt taas

      Olet oikeassa. Tämän ikäluokan naisia kiinnostaa vain mehumaijat,neulominen,sienestäminen,matonkuteet jne

      • aika kuluu

        nykyään. Aloitus kun oli vuodelta 2004!

      • jo ..
        aika kuluu kirjoitti:

        nykyään. Aloitus kun oli vuodelta 2004!

        ..silloin kun olin velaton mies ja nyt taas ? Outo yhteen sattuma. Nyt voisi vaikka seksikin taas tulla kuvioihin mukaan.

    • Ihmisten kalenteri- ja biologinen ikä eroavat toisistaan.

      Ikävuosilla sinänsä ei mielestäni ole juurikaan merkitystä, näillä kymmenillä puhuttaessa.

      Meidän kohdallamme ratkaiseva oli elämäntilanne.
      Stressaava työ. Arkivuorokaudet puutteen torjunnassa vieraalla paikkakunnalla.
      Kotona perjantai-illasta maanantai aamuun.
      Niissä puiteissa, muutamin loppuvaiheen katkoin, elimme 14-vuotta.
      Tuskin tarvitsee selittää enempää.

      Täydellinen laiskistuminen antoi mahdollisuuden oman kunnon ja terveyden hoitoon sekä riittävään lepoon yhdistyneenä stressittömään elämään.
      Ei nykyinen 67:kakaan muuta piristystä, myötäelävän vaimon lisäksi, tarvitse.

      Unohda allakka!
      Kätke kalenteri!

      Sinkuista en tiedä!

    • ,,.,,,,,,,,,

      vieläkö kaikki on muuttumattomana?

    • -.-.-.-.

      vierailet palstalla Nittaminax.
      Kyllä seksielämä piristyy kun lapset lähtevät.
      Kun siihen vain keksii sopivat jutut.

      • o-p-o

        että aloitus on tehty 2004?

        Miksei Nittaminax uskaltaisi käyttää omaa nicciään? Itse et nähtävästi uskalla, minulla ei enää ole.

    • hvannadalshnukur

      kannattaako seksistä niinkään puhua.
      Parempi on harjoittaa sitä jokainen omalla kohdallaan, siten kuin taitaa.
      Asia on sellainen josta en puhele kenenkään kanssa.
      Kunnioituksesta partneriani kohtaan ja omsita syistäni.
      En ole valmis jakamaan mitää palstoilla.

      • Mites se urkki sanoikaan kun tarjottiin,suo siellä vetelä täällä.
        Yleensä sänkyhonnat on sellasia mistä puhutaan puolison tai partnerin kanssa, ei täällä.

      • hvannadalshnukur
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Mites se urkki sanoikaan kun tarjottiin,suo siellä vetelä täällä.
        Yleensä sänkyhonnat on sellasia mistä puhutaan puolison tai partnerin kanssa, ei täällä.

        asian mieltänyt aina.
        Sänkypuuhat on kahdenkeskeisiä asioita.
        Niistä en keskustele parhaiden ystävienkään kanssa.
        Jollei muuten, niin kunnoituksesta omaa ystävääni kohtaan.
        Se mikä on, on meidän kahden keskeistä.

    • pmsmp

      Ei sitä seksiä tarvitse yrittää noiden nipottajien kanssa. Muiden kuusikymppisten kanssa onnistuu helpommin.

    • kielletyt aiheet

      Seksi ja ateismi nostaa mummojen ja pappojen karvat pystyyn.

    • ............

      Jo olet 8 vuoden kuluttua täällä?

      Ikävä, jos sinulla on seksi loppunut.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4541
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2420
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1981
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1779
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      79
      1543
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1505
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      11
      1061
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      93
      900
    9. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      39
      827
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      118
      818
    Aihe