Punta Canan sää tammikuussa

aurinkoonko?

Ristiriitaista tietoa löytyy tältä palstalta. Voisiko joku Punta Canassa tammikuussa ollut kertoa, että kannattaako sinne tammikuussa mennä?

3

620

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • topi44

      Kannattaa. Tammikuussa hyvät kelit. Kelit todella sopivat suomalaiseen 'turkiin'.
      Punta Canassa taitaa sadella kesä-loka välillä eniten.

    • ItSucked

      Me oltiin Samanassa (tosin vuorten takana pohjoispuolella Dominikaanista) tammikuun alussa pari viikkoa, ja meillä oli aurinkopäiviä 3,5 päivää, loput satoi kaatamalla vettä. Never again in Dominican Rep during January!!!

      • Perdone

        Minkä vuorten takana? Katsoppa karttaa uudelleen. Punta Cana on itäisintä aluetta saaresta. Samana on tämän Punta Canan alueen pohjoispuolella olevan isohkon lahden etelärannalla. Samanan niemialue on myös meikäläisittäin isohko ja korkeita vuoriakin löytyy siis Samanan pohjoispuolelta. Korkeimmat vuoret kuitenkin ovat saarivaltion keski- ja länsiosissa. Samanan niemen pohjoisrannalla on myös hotellialueita, merkittävin on Terrenasin alue. Lienette olleet siellä? Siitä aivan lähelle niemen itäisintä kolkkaa löytyy lähes turismilta säilyneitä hienoja pienempiä hiekkarantoja, yksi El Valle-niminen vähän isompikin. Ja kun edelleen jatketaan pohjois-luoteeseen, tullaan Naguaan ja siitä Rio San Juaniin, Sosuaan ja Puerto Plataan. Puerto Platan kahta puolta on paljon niitä allinclusiv-hotelleja.
        Saaren eteläranta on pääasiassa oman kansan kaupunkeja täynnä, mutta löytyy paljon myös hotellialueita. Hienot rannat ovat myös pääkaupungista Santo Domingosta länteen mentäessä aina Haitin rajalle saakka. Tässäpä tämä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      116
      709
    2. Mitä kysyisit

      Mihin haluaisit vastauksen häneltä eli mitä kysyisit?
      Ikävä
      77
      673
    3. Tunnustuksia

      Haluatko tunnustaa jotain, mitä on sydämelläsi?
      Ikävä
      48
      638
    4. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      39
      556
    5. Sä et vaan töllö tajua että rakastuin

      Mikä stana siinä on niin vaikea ymmärtää?! Täh
      Ikävä
      46
      553
    6. Kerro jokin

      👻 tarina
      Ikävä
      60
      532
    7. Vielä hyvinvointitalosta

      Suurin osa pyhäjärvisistä on sivistynyttä fiksua porukkaa ja on täysin hankkeen kannalla. Nyt vain pieni äänekäs joukko
      Pyhäjärvi
      71
      516
    8. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      507
    9. 25
      457
    10. Vaikea luottaa täysin

      Kun et oikeasti kerro mitään. Kaikki niin ympäripyöreää ja epämääräistä.
      Ikävä
      52
      444
    Aihe