Onko munasolut loppumassa vai eikö hoito toimi

Maarutti74

Hei, kertoisitteko, onko teille muille käynyt näin, että stimuloinnilla saadaan aikaiseksi vain yksi tai kaksi rakkulaa, joista usein vain toinen kasvaa riittävästi ja sitten ilmenee punktiossa, ettei senkään sisällä edes ollut munasolua...? Minulla oli juuri toinen ivf, ja tulos oli siis nolla :( Ensimmäisessä saatiin samalla tavalla yksi vain, mutta silloin päästiin siirtoon, mutta ei raskautta.

Meillä on suvussa vaihdevuodet alkaneet 40-45, ja mä oon 38-v. Nyt mua huolettaa, tarkoittaako tämä munasolun puuttuminen sitä, että vaihdevuodet ovat nyt alkamassa? Lääkäri sanoi vain, että ei voi olla varma. Kuulisin siis mielelläni, onko muilla käynyt useinkin niin, ettei löydy yhtään munasolua stimuloinnista huolimatta! Lääkitys oli jo maksimimäärillä 300 joka päivä menopur suprecur, edellisellä kerralla 300 puregon synarela. Nyt todettiin, että kerran yritetään vielä keväällä ja samoilla lääkkeillä kuin ekalla kerralla...

Mietin myös sitä, että pitäisikö alkaa tehdä ovulaatiotestejä...mutta eihän niilläkään saa selville, onko rakkulan sisällä munasolua. Voisi kuitenkin yrittää tehokkaammin. Jotenkin alan olla sitä mieltä, että mun keho toimii omillaan

7

4003

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfgsrdg

      sama vika ja ikää mulla 30

    • sis4

      Hei, minulla oli kymmenisen vuotta sitten sama tilanne kun sinulla. Hormooni-pistokset olivat suurimmat mitä pystyy pistämään, en enää muista niiden nimiä, mutta Puregon ja Synarela (nenäsuihke?) kuullostaa tutuilta. Gynegolin mielestä yksi hoito riittää omilla sukusoluilla, koska vastetta ei tullut isoillakaan annoksilla. Eli saatiin hoidolla aikaan vain 2 munasolua ja toinen niistä hedelmöittyi siirtokelpoiseksi. Ei raskautta. Myöhemmin saimme lahjasoluja, joista hedelmöittyi 4, mutta siirtokelpoisia kaksi, josta geminiraskaus! Vaihdevuodet minulla alkoi noin vuosi sitten, jonka gynegologi arvioi alkavaksikin näinä vuosina. Eli ainakin minun kohdallani munasolujen tuottaminen suurellakaan annoksella ei onnistunut, ja verestä mitattava hormoniarvo vastasi myös "vanhemman naisen" hormoniarvoa jo silloin. Eli vaihdevuodet alkoivat 40 ja risat. Toivon todellakin, että saatte pienokaisen syliin vielä jonakin päivänä. Se oli tosi raskasta aikaa, mutta kaiken sen arvoista!! Kovasti voimia Sinulle!

    • Maarutti74

      Kiitos :) Toiveissa on yhä, ja nyt laihdutan hoitoa varten , kuten neuvoivat...

      • Cami74

        Hei,

        Olen myös kokeilut Puregon ja Synare pari noin kolme vuotta sitten. Ei yhtäkään munasolu saatu ja minulle sanottiin, että olen vanha ja että luovutettu munasolu tai adoptio on ainut keino saada lapsi.

        Mieheni ja minä otimme heti yhteyttä klinikkoihin, jotka tekevät hoidot luovutetuilla munasoluilla. Eka kerta yhtäkään alkio (luovuttu munasolu mieheni sittiöt) ei johtanut raskauteen, mutta vuotta myöhemmin ja toisella luovuttajalla (myös toisella klinikall) onnistuttiin!! Ja nyt meillä on 8 kk poika. Olen hänestä ikionnellinen. Tottakai oli ensin raskasta saada kulla, etten en voi saada omia (omilla soluillani) lapsi, mutta parin vuoden päästä olin sinut tämän ratkaisun kanssa ja poika tuntu omalta koska hän on kasvanut minussa. Suosittelen tämä, jos pystyt vaan hyväksymään että lapsi ei ole geneettisesti sinun. Meidän poika muistuttaa paljon isäänsä ja siitä olen iloinen.


    • Orvokki-2

      Oletteko jo aloittaneet uutta hoitoa. Olisikohan kokeilla toista lääkettä, Pergoveris? Sitä taidetaan käyttää jos on huonosti muniva. Joillain klinikoilla myös vastaavissa tapauksissa käytössä dhea ennen hoitoa jonka on todettu jossain tutkimuksessa
      parantavan vastetta/munasolujen laatua. Itselläni oli käytössä dhea kuuri ennen viimeisintä hoitoa ja siitä raskauduin. Voi toki olla myös tuuria. Kannattaa kysellä vaihtoehdoista lääkäriltä, ettei jumahda yhteen samaan mikä ei tuota tulosta.

    • Hoitojen jälkeen

      Minä käytin clomifenia ja tuloksena oli aina 1 tai 2 rakkula, pienikokoisia, joten mitään ei tapahtunut. Lopulta kuuri oli lopetettava, kun yli puolta vuotta ei saisi popsia tuota lääkettä. Sen jälkeen tulin raskaaksi. En toki luomusti, koska lääke ai vaikuttaa kehossa pidemmän aikaa. Tiedän myös pariskunnan joka sai tyttären ivf-hoitojen lopettamisen jälkeen, vaikka oli ollut tuulimunaraskauksia ja munasolut ei hoidossa kehittyneet tarpeeksi. Kaikki on mahdollista, vaikka siltä ei nyt tuntuisi..

    • jcldöxlnbv

      Mulla oli sama tilanne kuin ap:lla ja samat lääkemäärätkin, samoilla tuloksilla, mutta ikää 32v.

      Lopulta en voinut lukuisten yritysten jälkeen saada lasta omilla munasoluilla. Siirryttiin hoitoon luovutetulla munasolulla, ja tärppäsi heti!

      Sitä vaihtoehtoa kannattaa miettiä, hassua että tuntuu harvinaisemmalta, vaikka luovutetuilla siittiöillä hoitoa pidetään melkein arkipäiväisenä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1819
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1131
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1116
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      992
    5. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      153
      852
    6. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      846
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      761
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      53
      696
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe