Onko Pesarossa käyneitä? Minkälainen kaupunki on? Kannattaako lähteä näin elokuulla? Entäs shoppailuhommat, kallista? Olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksianne!!!
Pesaro
Unzki
2537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olimme Pesarossa muutama vuosi sitten. Limbo juttu. Ehkä olemme vaativia matkailijoita, mutta sinne emme enää ikinä mene.
Paikka oli paikallisten suosima lomakohde, siellä parveilee juuri elokuussa paljon italialaisia. Palvelu muiden maiden turisteille ei ollut hyvä. Rannat olivat loistavia ja hyvin varusteltuja. Meillä *** hotelli, muistutti sekä palvelultaan ja varustelultaan jotain 40-luvun lännenelokuvaa.
En nyt ihan noin sentään sanoisi. Mihin vertaa, mitä etsii - siitähän toki on kysymys. Kierrettyäni 25 vuotta Italian lomakohteita ja muita paikkoja näkisin Pesarossa hyviäkin puolia.
Pesarossa on oma "vanha kaupunki" - toisin kuin monissa muissa lomakohteissa. Pesaro on kanta-asukkaiden määrältään suurempi kuin monet muut lomakohteet. Turistiranta ja varsinainen kaupunki ovat mukavasti erillään.
Rannoista en sano mitään, mutta eivätköhän ne samaa tasoa ole kuin monessa muussakin paikassa - minua ne eivät kiinnosta. Hotellipalvelutkaan eivät minulle ole niitä maailman tärkeimpiä asioita, mutta tuskin niissä Pesarossa yleisesti ottaen sen kummempaa kehumista/moittimista on kuin muuallakaan.
Pesarossa on mielenkiintoinen Sforza-suvun renesanssipalatsi. Kaupungissa on myös suuren säveltäjän Gioachino Rossinin kotitalo. Kaupungin keskustassa on lukuisia kivoja ja aidonoloisia aukioita ja kujia - eikä pelkästään sitä "turistipalvelua", jota jotkut tosin ehkä kaipaavat. Pesarosta on myös hyvät yhteydet muihin mielenkiintoisiin kaupunkeihin; Firenzeen, Bolognaan jne.