Ponutaipaleesta

Niin me sitten ajoimme siskoni kanssa, autolla tosin, Kesälahdelle että kävisimme kaveriamme moikkaamassa Ponutaipaleella. Maksoimme itsemme sisään 3€ päivälippu perpää. Olimme jo sisälle kävelemässä kun sanoivat että mopot voi ajaa sisälle, sanottiin että eipä kun ollaan autolla ihan vaan pistäytymässä katsomassa mikä on meno. Noo siinähän sitten kävi niin että ei päästykkään sisälle, mikä on kyllä aika typerä juttu. Ymmärrettävää on että kun on moottoripyörätapahtuma niin sinne mennään pyörällä, mutta tapauksessamme olimme vaan tulossa pariksi tunniksi sisälle ja lipunmyyjäki vitsaili että vielä ei oo veneellä ja helikopterilla kukaan tullu ja olisi mielellään pitänyt meidät vaikka yö yli siellä. Onneksi jepjep oli järjestänyt suht hyvät kinkerit, siellä oli hauskaa, ei katsottu kieroon vaikka autolla tultiinkin. Kun kuitenkin Kalajoelle pääsi sisälle, tulipa sinne millä härvelillä tahansa. Lipun hintakin oli kyllä sen mukainen. Tietääpähän että mitä tapahtumia MC Kitee järjestää, sinne en mene. Pyörälläkään.
142574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

naurettavaa mennä päiväkavijäksi ja vielä autolla tyyliin "on mun isosiskon isosen kaimalla mopo"

Äänestä
  • sillä tyylillä olla sinne menty. Ei, itsellä ei ole pyörää. Miehellä on.

    Mukavasti näytetään suhtautuvan meihin aloitteleviin mopoilijoihin. Pari vuotta olen näissä ympyröissä jotenkin ollut mukana ja eka kerta oli kun tommosta kohtelua saa. Koko ajan olen pitänyt tätä mopoporukkaa reiluna ja mukavana lajina. Olisinko ollut sitten jotenkin parempi ihminen jos mieheni kyydissä olisin sisälle pyrkinyt, luultavasti joo. Aitoa kiinnostustahan asiaan ei voi olla ellei ole omaa pyörää, saatikka sitten korttia. Mutta vielä on kesää jäljellä ja ajokelejä toivottavasti vielä pitkälti. Katsellaan. :)

    Äänestä

mimmonen ihminen menee mp-kokoontumiseen autolla.
sitten ihmettelee ettei päässy sisälle.
mihinkähän tää mailma on menossa

Äänestä
  • Joskun vaan varmaankin tulee tilanteita eteen että haluaisi nähdä kavereita, ja pyörä onpi vaikka rikki niin toisaalta sitä ei ymmärrä miksi ei voisi käydä päivällä pyörähtämässä? Järjestävä kerhohan siitä saisi rahaa... Sitäpaitsi miksi sitten joissakin kokoontumisajoissa näkee ns. huolto-autoja????? Eikös ne olekaan pyöräkokoontumisia????

    Äänestä

  • Pave kirjoitti:

    Joskun vaan varmaankin tulee tilanteita eteen että haluaisi nähdä kavereita, ja pyörä onpi vaikka rikki niin toisaalta sitä ei ymmärrä miksi ei voisi käydä päivällä pyörähtämässä? Järjestävä kerhohan siitä saisi rahaa... Sitäpaitsi miksi sitten joissakin kokoontumisajoissa näkee ns. huolto-autoja????? Eikös ne olekaan pyöräkokoontumisia????

    ei ollut tarkoituskaan sinne sisälle ajaa, vaan jätettiin se parkkipaikalle ja käveltiin sisään. Mopon kyydissä olin sinne alunperin tulossa, mutta mieheni päätti sitten lähteä muualle. Kaveria piti päästä joka tapauksessa moikkaamaan. Tuli sitten mieleeni sekin että jos on aiheesta kiinnostuneita jotka haluaa ostaa pyörän ja tulisivat katselemaan pyöriä sieltä. Tämäkin tapahtuma taisi olla ihan kaiken merkkisille ei pelkästään esim.hd-tapahtuma. No asiallehan ei enää mitään mahda joten näkymisiin...jossain toisissa kokkareissa. ;)

    Äänestä

  • Härräkänvaimo kirjoitti:

    En minäkään koe, että siitä mitään haittaa olisi jos asiasta kiinnostuneet kävisi päiväsaikaan alueella pyörähtämässä. Sehän tarkoittaa vain sitä, että järjestäjien kassaan kilahtaa lisäeuroja. Enkä usko, että nämä päiväsaikaan kävijät toisi niin isoa yleisöryntäystä tai häiriötä, etteikö voisi sisälle laskea.

    Kuten em. tapauksessakin taloudesta pyörä löytyy, mutta syystä tai toisesta ei juuri ko. ajoon sillä päässyt.

    Aika lyhytnäköistä toimintaa järjestäjiltä!

    Äänestä

  • Cee kirjoitti:

    siellä oli illalla kulkenut sellaista porukkaa millä ei tasan ole pyörää eikä ollut ranneketta tai leimaa kädessä, mikä olisi kertonut että sisäänpääsy on maksettu. Siellä ollut ystäväni vaan tiesi kertoa. Portilla sanoivat meille että jos tälle linjalle lähdetään niin kohta on koko Kesälahti siellä. Empähän usko. Entäpä jos esim.mieheni olisi tullut sinne pyörällä ja minä itse autolla perässä. Enkö olisi silti päässyt sisälle. Tai jos olisin sanonut portilla että joo...jätin pyörän tohon parkkiin ku käyn vaan kattelemassa. Luultavasti olisi pitänyt sanoa.

    Voi helvetti että maailma on julma.
    Koita nyt kuitenkin toipua järkytyksestä.
    Ei muuta kun ensivuonna uudestaan.

    Äänestä

  • triumph kirjoitti:

    Voi helvetti että maailma on julma.
    Koita nyt kuitenkin toipua järkytyksestä.
    Ei muuta kun ensivuonna uudestaan.

    Olen jo toipunut järkytyksestä. Toivuin jo kotiintulomatkalla. ;)

    Äänestä

  • triumph kirjoitti:

    Voi helvetti että maailma on julma.
    Koita nyt kuitenkin toipua järkytyksestä.
    Ei muuta kun ensivuonna uudestaan.

    hymyä huuleen,ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja

    Äänestä

naurettava idiootti, mitä näistä keskusteluista siitä on saanut käsityksen.

Äänestä
  • nauroitko paljonkin? Minuakin naurattaa... ;)

    Äänestä

  • ..nenee persettäs..;))) tuskin tuosta olisi ponutaipaleen kinkerit kärsinyt. Hölömöjähän ne o, ko eivät laskeneet sisään. Heidän pussistahan se oli pois.

    Äänestä

Jos sinne alueelle kaikki päästetään, niin siellähän on sit kaikenlaista viheltäjää(vaikka onhan siellä nytkin : ) Tähän asti on voinut luottaa siihen, että kun alueella on motoporukkaa, niin kamat pysyy teltassa tallessa. Mites jatkossa, jos kaikki halukkaat voivat alueelle tungeksia??? Pyörällä tai kyytiläisenä sisään sanon minä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Härräkänvaimo kirjoitti:

Niin me sitten ajoimme siskoni kanssa, autolla tosin, Kesälahdelle että kävisimme kaveriamme moikkaamassa Ponutaipaleella. Maksoimme itsemme sisään 3€ päivälippu perpää. Olimme jo sisälle kävelemässä kun sanoivat että mopot voi ajaa sisälle, sanottiin että eipä kun ollaan autolla ihan vaan pistäytymässä katsomassa mikä on meno. Noo siinähän sitten kävi niin että ei päästykkään sisälle, mikä on kyllä aika typerä juttu. Ymmärrettävää on että kun on moottoripyörätapahtuma niin sinne mennään pyörällä, mutta tapauksessamme olimme vaan tulossa pariksi tunniksi sisälle ja lipunmyyjäki vitsaili että vielä ei oo veneellä ja helikopterilla kukaan tullu ja olisi mielellään pitänyt meidät vaikka yö yli siellä. Onneksi jepjep oli järjestänyt suht hyvät kinkerit, siellä oli hauskaa, ei katsottu kieroon vaikka autolla tultiinkin. Kun kuitenkin Kalajoelle pääsi sisälle, tulipa sinne millä härvelillä tahansa. Lipun hintakin oli kyllä sen mukainen. Tietääpähän että mitä tapahtumia MC Kitee järjestää, sinne en mene. Pyörälläkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu