Glaukooma 20 vuotiaalla?

hrl1

Joo eli alko silleen hieman mietityttää, että voisko mulla olla tollanen glaukooma. Kun nimittäin miulla on tuntunut sellasta kummaa paineen tuntua tossa pään etuosassa tai silmien takana, kenties vois sanoa että ihan silmissäkiin. Sitä on siis kestänyt jo ainakin vuosi. Sitten kun eilen katoin wikipediasta glaukoomasta, niin siellä oli lueteltu muitakin glaukooman oireita, jota itsellä on ollut, kuten silmien vetisyys, valonarkuus, kirvely, punoitus, kutina.

Nämä asiat tosin voi liittyä yhteen toiseen asiaankin. Tossa 2011 kesällä alkoi nimittäin vaivata paha unettomuus. Siinä tuli sitten kaiken näköstä ihme tuntemusta päähän (painetta ja kaikkee) ja syksyllä oikeestaan alko se valonarkuusjuttu. Sellanenkin vähän mietitytti sillon 2011 loppupuolella, kun pupillit näytti olevan hirveen isot vaikka ois ollu kohtuu verran valoakin. Sitten nykyäänkin silmien tienoilla tuntuu toisinaan sellasta naksahtelua, että ikään kuin se paine jotenkin rutisisi siellä.

Tuossa alkuvuodesta tonne kesän loppuun oli myös silloin tällöin sellasta kummaa näköhäiriöö, että ikään kuin olisi joku väreilevä epäselvä alue ilmestyny tonne vasemman puoleiseen näkökenttään. Näkeminen muuttu aina sillon jotenkin epäselväksi, että jos tuijotti jotain kohtaa, tuntu että vieressä näkyvät jutut katoaa ja esim. kun tekstiä luki siinä tilassa niin tuntu että siitä ei saa kunnolla selvää, osa kirjaimista silleen katos. Sitten jos silmät sulki niin vasemmalla näky ikään kuin joku kirkas, voisko sanoa sahalaita tai joku.

Että tollasta. Kannattaskohan tässä käydä lääkärissä silmien takia , vai voisko tuo vaan johtua sellasesta, kun on muutenkin ollut jo yli vuoden sellanen epäselvä olo, tunteet latistunut, uniasiat ei kunnossa, eli aivot jotenkin ihan jumissa tai jotain.

3

858

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • geltsu

      Käytätkö paljon tietokonetta? Se lisää riskiä glaukoomaan, vaikka iän puolesta riskit onkin hyvin pienet. Ainoa keino saada varmuus on käydä mittauttamassa silmänpaineet...
      Yleislääkärillä voisit käydä puhumassa olotilastasi, latistuneet tunteet ja unettomuus ovat oireita masennuksesta.

      • Ettei mene ihan metsään

        Tietokoneen käyttö ei lisää glaukoomariskiä!

        Väreilevä kenttä ei ole glaukoomariskiä oire vaan esim. migreenin.

        Joka toisella glaukoomapotilaalla paine ei ole yhtään koholla eli tuo että varmuus tulisi painemittauksella ei pidä paikkaansa.

        Naksahtelu ei ole glaukooman oire.

        Mitäs jos menisin selvästi epäselvästi oireilevana silmälääkärille ja yleisoireiden takia lääkärille.


    • Anonyymi

      Taisi mennä liian pitkälle glaukooman analysointi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      622
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe