Sensen Mann

Mitenkä voi olla mahdollista että kasvattaja käyttää tällästä urosta jatkuvasti jalostukseen:
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI36615/09&R=166.2
Tälläsillä indekseillä ei voi hyvällä tehdollakaan puhua rodun parantamisesta.
306425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Pelkillä indekseillähän se rotu paranee:)

Äänestä
  • Kyseisellä koiralla ei oo annettavaa millään saralla!

    Äänestä

  • Tällä kasvattajalla pentueita tulee toistakymmentä vuodessa joista kuvattuja vain alle puolet ja kuvatutkin vain lonkkien ja kyynärien osalta. Koetuloksia koirilta löytyy vain yksittäisiä vaikka massa on valtava eli myyvät koirat pääosin kotikoiriksi. Mielenkiintoista, sillä pienimmistä kasvattajista puhutaan pentutehtaina mutta isot jää huomaamatta, eikä näille edellämainituilla rotua paranneta, se on varma!!

    Äänestä

  • jep20 kirjoitti:

    Kyseisellä koiralla ei oo annettavaa millään saralla!

    kyseisellä koirallahan on tuloksen näyttely ja käyttöpuolelta!

    Äänestä

  • jep20 kirjoitti:

    Kyseisellä koiralla ei oo annettavaa millään saralla!

    No antoi Jambo meille ainakin yhden ihanan jälkeläisen, tosin meillä se ei tullut käyttöön eikä näyttöön vaan ihan perheenjäseneksi :) jep jep

    Äänestä

aikamoinen pentumäärä yhdeltä urokselta näin lyhyessä ajassa. tietysti kasvattaja käyttää omia koiria omille koirille, ymmärrän senkin, silti kaveruus ja oma pieni piiri pyörii mentaliteetti ei ole jalostusta parhaimmillaan.
nousee sieltä massasta erinomaisia koiria, mutta aivan liian pieni prosentti verrattuna koiramäärään
onhan hyviä ja ihan ok käyttämättömiä tuontikoiria Suomessa, mutta kun noi eivät ole oman kaveripiirin jalostuskoiralistalla...
miten se jalostusvalinta kasvattajilla menee? voisiko joku kasvattaja selittää?
pelkkä riittävät indeksit eivät ole ainakin minun mielestä hyvä yhdistelmävalinta, siitä en nyt kysellyt, tämä oikeuttaa rekkaukseen ei muuhun

Äänestä

hieno koira... Mitä ****** se koira niillä tuloksilla tekee, kun indeksit on tuota luokkaa? Terveys edelle!

Äänestä
  • Ei kuulkaa muuta, kun puhelin kouraan ja soittamaan. Ei auta mitään jos haukutte vaan täällä ;)

    Äänestä

niin, mihin ja kenelle soitettaisi? ja mistä? häirikkösoittoja kasvattajalle tai mitä sä nyt meinaat? ei täällä ketään haukutta, mielipiteitä täällä vaihdetaan ja kyllä noissa yleisissä avoimissa kirjoituksissa on järkeä, tulee uusille mahdollisille pennun omistajille infoa jos vaan jaksaa jyvät erottaa akanoista.
minulle on tullut vastaan kasvattajia, ketkä ei edes nykyisistä jalostusindekseistä ole tietoiset, puhumatta kokonaisesta PEVISAn tarkoituksesta

Äänestä

No aika selvä kysymys.Eikö? Kysyttiin, että Mitenkä voi olla mahdollista että kasvattaja käyttää tällästä urosta jatkuvasti jalostukseen. No soita kasvattajalle ja kysy...

Äänestä

Suomeen tuodaan lähinnä jämäuroksia, joita ei minnekään muuualle saada kaupaksi. Hyvin harva aikuisena tuotu uros jättää mitään merkittävää. Suomalaisille isoille kasvattajille on tärkeintä rahan teko pennutuksella, eikä siihen kuvioon sovi kalliit tuonnit. Halvalla tuontiuroksella pystyy tekemään tiliä, kun astuttaa sillä paljon omia narttuja ja tarjoaa muillekin. Toisesta päästä harrastuspohjalta toimivilla kasvattajilla taas ei ole varaa kalliisiin tuonteihin. Ainoa mahdollisuus suomalaisille kasvattajille käyttää huippu-uroksia on käydä astuttamassa ulkomailla (tai keinosiemennys, mitä tosin SV ei taida vieläkään hyväksyä).

Äänestä

Mikä määrittää jalostusuroksen arvon??

Äänestä

Suomeen tuodaan myös pentuja Saksasta. Ainakin minä tiedän montakin ja nämä on kyllä itse valittuja pesueesta ei mitään jämiä. Ominaisuudet ovat kohdalla, kun vaan ei ole näyttelyissä kehän kärkiä, mutta V on aina tuomarilta annettu. On kyllä Suomessakin hienoja koiria rakenteelta, mutta ominaisuudet ovat huonompia, ellei olemattomia. Joilla varmaan ominaisuuksia on, mutta kun ei kiinnosta (tai ei ole aikaa) koulutus tai yksinkertaisesti ei ole sopivaa maalimiestä jos ollenkaan on.

Mikä määrittää jalostusuroksen arvon?
kysyn minäkin

Äänestä
  • Ehkäpä omistaja, jota täällä on Flickpelleksikin nimitetty on viisas ja kykenevä ajattelemaan omilla aivoillaan toisin kuin nuo pentutehtailijat, joille muu kuin raha ei merkitse mitään. Tosin Flickillä olisi vieläkin mahdollista teetättää yhdet pennut. Saa nähdä miten loppupeleissä käy.

    Äänestä

  • 16+20 kirjoitti:

    Ehkäpä omistaja, jota täällä on Flickpelleksikin nimitetty on viisas ja kykenevä ajattelemaan omilla aivoillaan toisin kuin nuo pentutehtailijat, joille muu kuin raha ei merkitse mitään. Tosin Flickillä olisi vieläkin mahdollista teetättää yhdet pennut. Saa nähdä miten loppupeleissä käy.

    Kuka on pyytänyt salaamaan kasvattajatiedot, Kimkö, Sensen Mann-kennelin omistaja?

    Äänestä

Jos Flick on niin maanmainio koira niin miksi ihmeessä sen omistaja ei ole tarjonnut sitä jalostukseen!?? Mitä siinä koirassa on niin ylitse muiden että sitä kannattaisi käyttää???

Äänestä
  • Eikö ole tarjonnut? Onko tullut parit pennut jo?Soita Kimille ja kysy vastauksia kysymyksiisi täällä inisemisen sijaan.

    Äänestä

  • Terveys, hermorakenne, taistelutahto, sopeutuvaisuus sekä omakoti- että kaupunkiasumiseen. Ei ihottumia 10 vuoden aikana kertaakaan, lonkat/ etupää AA/OO, hyvähermoinen, viihtyy lasten kanssa eivätkä lapset pelkää, naapurit, tuttavat, kaverit, tuntemattomat pitävät, vahtii taloa jos tulee tuntemattomia, etsii esineitä puistoista jos joltain on jotain kadonnut vahingossa, odottaa kaupan edessä haukkumatta, pitää uimisesta, ei traumatisoitunut vaikka pentuna hyppäsi innoissaan lampeen, pitää silti vedestä ja uimisesta mikä kertoo koiran hermorakenteesta, ilmaisee päihteiden väärinkäyttäjät/sammuneet puskista, syö omenoita, hoitaa kotitöitä, kerää lelut laatikkoon tarvittaessa, hakee remmin eteisestä, vie roskat, toimii sielunhoitajana vanhuksille, ajaa ilkeät tai liian heikkohermoiset koirat pois koirapuistosta, pitää autossa matkustelemisesta, nautti siitä jo pennusta asti toisin kuin Backteroides joka oksensi heti ensimmäisellä matkalla, ei hauku postia, osaa odottaa kotona tarvittaessa koko päivän aiheuttamatta mitään vahinkoa asunnossa vaikka yleensä aina onkin mukana joka paikassa, keskustassa ihmisvilinässä mm. kulkee nätisti ja rauhallisesti vierellä, tekee mökillä takkapuita, syö mustikoita ja puolukoita suoraan varvuista, koska kerroin niiden olevan terveellisiä, pesee pyykkiä, soittaa kavereille kännykällään jne.

    Äänestä

MITÄ VITTUA SENSENMANN VEDETÄÄN MUKAAN JOHONKIN KUSIPÄÄ BAR WAXANIIN JA SEN OMISTAJAN KENNELIN KASVATTEIHIN???!

TEINIPELLEKÄYTTISIDIOOTIT TAAS ASIALLA.

KAMAROLLA EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ MM. ATLAKSEN KANSSA.

Äänestä
  • Onko Atlas sairaasta suvusta jos on elossa vielä 12-vuotiaana ja hyvässä kunnossa samoin kuin Dakota´s Flick, Atlaksen poika millä ei ole mitään sairauksia ollut 10 vuoteen?

    Äänestä

  • Yhtä heikkoja esityksiä molemmat. Sekä sensenmann, että barwaxan. Kummallakaan ei mitään tekemistä rodun jalostuksen kanssa. Lähinnä rahamielessä tehtävää pentutehtailua. Ei tarvitse mikään ruudinkeksijä olla asiaa tajutakseen, kun vähän seurailee jalostukseen käytettyjä koiria. Saati sit yli kymmenen pentuetta vuodessa on jo jotain sairasta. Jos viestini ahdistaa, niin kertokaa ihmeessä perusteluineen missä olin väärässä. Nuo käyttisnarsistiteini yms. Jutut on jo niin nähty.

    Äänestä

  • 17+9 kirjoitti:

    Yhtä heikkoja esityksiä molemmat. Sekä sensenmann, että barwaxan. Kummallakaan ei mitään tekemistä rodun jalostuksen kanssa. Lähinnä rahamielessä tehtävää pentutehtailua. Ei tarvitse mikään ruudinkeksijä olla asiaa tajutakseen, kun vähän seurailee jalostukseen käytettyjä koiria. Saati sit yli kymmenen pentuetta vuodessa on jo jotain sairasta. Jos viestini ahdistaa, niin kertokaa ihmeessä perusteluineen missä olin väärässä. Nuo käyttisnarsistiteini yms. Jutut on jo niin nähty.

    Vain sairaat koirien omistajat juoksuttavat koiria kehässä useita kertoja vuodessa. Kuinka voidaan olla niin lapsellisia, että luullaan kehässä juoksuttamisen nostavan jotenkin koiran kuntoa tai arvoa? Ja miksi tarvitsisi "esittää" mitään? Saksanpaimenkoira on työkoira, jonka kanssa hoidetaan yhteiskunnallisia asioita käytännön arjessa, ei mikään näyttelyesine eikä lukkopurija, jolle vain suojelu harrastuksena merkitsee jotain.

    Äänestä

  • vastaus 2 kirjoitti:

    Onko Atlas sairaasta suvusta jos on elossa vielä 12-vuotiaana ja hyvässä kunnossa samoin kuin Dakota´s Flick, Atlaksen poika millä ei ole mitään sairauksia ollut 10 vuoteen?

    Atlas on ollut hengettömänä jo jonkin aikaa, kivessyöpä vei.

    Äänestä

  • Atlas kirjoitti:

    Atlas on ollut hengettömänä jo jonkin aikaa, kivessyöpä vei.

    Oliko muita sairauksia? Viime vuonna vielä oli elossa eli 12-vuotiaana.

    Äänestä

  • kysymys. kirjoitti:

    Oliko muita sairauksia? Viime vuonna vielä oli elossa eli 12-vuotiaana.

    Mihinkäs Quina kuoli ja minkä ikäisenä?

    Äänestä

  • Atlas kirjoitti:

    Atlas on ollut hengettömänä jo jonkin aikaa, kivessyöpä vei.

    Kivessyövän voi leikata. Backteroidesilta leikattiin 7-vuotiaana toinen kives pois.

    Äänestä

  • kysymys 2. kirjoitti:

    Mihinkäs Quina kuoli ja minkä ikäisenä?

    Luultavasti vatsalaukunkiertymään. Millaiset mahdollisuudet Flickillä on selvitä yli 12-vuotiaaksi? Löytyykö Atlatksen jälkeläisistä 13-vuotiaaksi eläneitä koiria?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ihmetys3 kirjoitti:

Mitenkä voi olla mahdollista että kasvattaja käyttää tällästä urosta jatkuvasti jalostukseen:
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI36615/09&R=166.2
Tälläsillä indekseillä ei voi hyvällä tehdollakaan puhua rodun parantamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu