olen 42v. bi-nainen. olin pitkässä avioliitossa miehen kanssa, kunnes pari vuotta sitten erosin. olen nyt seurustellut puolisen vuotta naisen kanssa.
olisin kysynyt muilta bi-seksuaaleilta, miten he tulevat toimeen sen kanssa, että ihmiset suhtautuvat naispariin nini eri tavoin kuin miespariin. asun pienehkössä kaupungissa, ja vaikka fobiaa ei yleensä suoraan osoitetakaan, on se katseissa, ilmeissä ym. aika ilmeistä. minun kannaltani tilanne on outo, kun itse olen vain uudessa parisuhteessa, mutta äkkiä tilanne onkin muiden kannalta ihan eri. pelkään että alan jotenkin vihata ihmisiä tai sulkeudun kotiin tai jotain.
olisin kysynyt muilta bi-seksuaaleilta, miten he tulevat toimeen sen kanssa, että ihmiset suhtautuvat naispariin nini eri tavoin kuin miespariin. asun pienehkössä kaupungissa, ja vaikka fobiaa ei yleensä suoraan osoitetakaan, on se katseissa, ilmeissä ym. aika ilmeistä. minun kannaltani tilanne on outo, kun itse olen vain uudessa parisuhteessa, mutta äkkiä tilanne onkin muiden kannalta ihan eri. pelkään että alan jotenkin vihata ihmisiä tai sulkeudun kotiin tai jotain.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kateellisia ovat, kun on itseltä jäänyt elämä elämättä tai ei ole muuten rohkeutta kulkea omia polkuja? ;)
Joo, tiedän niin hyvin tunteen. Eräs heteroystäväni kysyi minulta hiljattain, oliko minulla ikinä kriisiä seksuaalisuuteni kanssa. Minulla ei ole koskaan ollut kriisiä itseni tai seksuaalisuuteni kanssa mutta sen kanssa kyllä miten toiset ihmiset suhtautuu minun seksuaalisuuteeni. En koe olevani mitenkään erilainen heterokavereistani, mutta joidenkin ihmisten mielestä olen täysi friikki vain siksi kehen rakastun. Kyllä snadia ärsytystä nostaa pintaan!!!
taiskaaa: mieti nyt vaan itseäsi ja teitä. Eihän ympäröivän maailman pidä kertoa mistä sinä pidät ja nautit. Onnea teille, nauti joka hetkestä!
Nimimerkki Taiska kyselee lauseparrellaan hiukan omituisia. Kuinka niin naispareja käsitellään erilailla kuin miespareja?
Kaapista ulostulon jälkeen omakin mieli on järkkynyt ja mielellään sitä maalailee kaikenlaisia ajojahteja ympärilleen. Tosiasia sitä kuitenkin on että Suomessa todella harvaa ollaan lynkkaamassa oli sitä miehiin tai naisiin menevä.
On ns unikuva että elämä jatkuisi samanlaisena kaapista ulostulon jälkeen. Elämä on erilaista ja siihen on täysin turha etsiä syyllistä. Olet tahtomattasikin esimerkki muille. Jos poikkeavana alat karsastaa valtaväestöä leimaudut itse rasistiksi ja muut ymmärtävät että tuollaisia hapannaamoja nuo poikkeavat ovat.
Niin, itse ajattelen, että kaapissa lymyämällä pidetään vain yllä ajatusta, että valtavirrasta poikkeaminen olisi jotenkin hävettävää, tai että samaa sukupuolta edustavan rakkauden pitäisi saada oikeutus heteroauditoriolta, ennen kuin se voi tulla näkyväksi ja nähdyksi.
Olet ytimessä sillä juuri tuohon animaaliseen pelkotilaan yleensä sorrutaan.
Oikeasti ei ole mitään auditoriota vaan lauma ihmiseläimiä joilla kaikilla on jotain epäluuloja. Hetken metelin jälkeen kaapista ulos rymynnyt löytää oman paikkansa mutta se ei -mitenkään- voi olla sama kuin ennen. Eikä tarvitsekaan olla. Tuon etsikkokauden liian moni kokee ahdistavana.
Aivan jokaikinen työrooli on uniikki ja siten myös poikkeavien roolit työyhteisössä ovat uniikkeja.
Itselläni on sama tilanne, mutta olen mies. Tuntuu, niin oudolta ja myös kivalta, kun sukulaiset ja muut ihmiset pitävät minua "normaalina". Mutta kolikon kääntöpuolena tuntuu, että homoporukoissa minua ei oteta vastaan enää samalla tavalla kuin ennen. Useimmat tuntuvat kohtelevan minua heterona ja olen tippumassa porukoista ulos. Mitä voin tehdä?