Adventistit uskovat, että Nooan kokema vedenpaisumus on tositarina, eli oikeasti tapahtunut.
1. Moos. 7:2-4,10 ilmoittaa Nooan keränneen arkkiinsa seitsemässä päivässä vähintään yhden parin jokaisesta eläin-, lintu- ja hyönteislajista. Eri lajeja löytyy maailmasta, hyönteislajit mukaanlukien, noin 10 miljoonaa. Otettaessa kaksi yksilöä per laji, lastattavien organismien määräksi tulee 20 miljoonaa, mikä merkitsee, että arkkiin lastattiin melkein 2000 yksilöä minuutissa, yli 30 yksilöä sekunnissa, arkin yhdestä ainoasta ovesta, yötä päivää seitsemän vuorokauden ajan.
Uskotteko oikeasti, että Nooa lastasi kippoonsa 30 eläinlajia sekunnissa yhden viikon aikana? Lisäksi Nooan olisi pitänyt kerätä kaikki sienet Maapallolta, joita sienilajeja arvioidaan olevan yli 100 000 ja koska sienet olisivat tuhoutuneet vedenpaisumuksessa, Nooan piti ne saada puukippoonsa turvaan, jotta niitä Maapallolla tänä päivänä olisi.
Kasvilajeja on noin 400 000 ja nekin Nooan olisi pitänyt kerätä ympäri Maapalloa arkkiinsa turvaan, jotta ne kasvaisivat täällä tänäkin päivänä.
Miksi uskotte typeriin satuihin, jotka eivät voi olla totta edes hyvin vilkkaalla mielikuvituksella siivitettyä?
Raamatun typeryydet
27
182
Vastaukset
- Totta Mooses
Uskomme lujasti vedenpaisumuksen todellisuuteen koska Jeesuskin uskoi siihen rupeamatta kyselemään montako kymmentä eläintä tai kasvia sekunnissa arkkiin sullottiin.
- satuja lisää
""" Uskomme lujasti vedenpaisumuksen todellisuuteen koska Jeesuskin uskoi siihen rupeamatta kyselemään montako kymmentä eläintä tai kasvia sekunnissa arkkiin sullottiin. """
Tästä logiikasta seuraa vain se johtopäätös että Jeesuskin oli tavallinen typerä hölmö joka ei viitsinyt edes yhtään ajatella sitä että mihin satuihin kannatti uskoa ja mihin satuihin ei kannattanut uskoa. Ei oikein kuulosta jumalan pojan tai kaikkivaltiaan, kaikkitietävän hahmon toiminnalta.
Jos Jeesus ei kyenyt näkemään, että 30 eläinlajia sekunnissa puiseen kippoon joka sekuntti viikon ajan on täysin hölmö ja toimimaton satu, mihin muuhun hölmöilyyn hän saattoi uskoa. Omaan jumaluuteensa? - että älä höpäjä
satuja lisää kirjoitti:
""" Uskomme lujasti vedenpaisumuksen todellisuuteen koska Jeesuskin uskoi siihen rupeamatta kyselemään montako kymmentä eläintä tai kasvia sekunnissa arkkiin sullottiin. """
Tästä logiikasta seuraa vain se johtopäätös että Jeesuskin oli tavallinen typerä hölmö joka ei viitsinyt edes yhtään ajatella sitä että mihin satuihin kannatti uskoa ja mihin satuihin ei kannattanut uskoa. Ei oikein kuulosta jumalan pojan tai kaikkivaltiaan, kaikkitietävän hahmon toiminnalta.
Jos Jeesus ei kyenyt näkemään, että 30 eläinlajia sekunnissa puiseen kippoon joka sekuntti viikon ajan on täysin hölmö ja toimimaton satu, mihin muuhun hölmöilyyn hän saattoi uskoa. Omaan jumaluuteensa?hölmö satu olisikin, jos keräys olisi tapahtunut 30 sekunnissa.
mutta annoit sentään viikon aikaa. heh...Totuus on ettei Nooa niitä kerännyt, vaan ne tulivat arkkiin, enkelien ohjaamina., ja Jumalan käskystä.
Eipä näitä isoja eläimiä nyt niin paljo ole...tiikeri, karhu, eleffantti, susi jne...siihen nyt ei kamalasti aikaa mennyt että älä höpäjä kirjoitti:
hölmö satu olisikin, jos keräys olisi tapahtunut 30 sekunnissa.
mutta annoit sentään viikon aikaa. heh...Totuus on ettei Nooa niitä kerännyt, vaan ne tulivat arkkiin, enkelien ohjaamina., ja Jumalan käskystä.
Eipä näitä isoja eläimiä nyt niin paljo ole...tiikeri, karhu, eleffantti, susi jne...siihen nyt ei kamalasti aikaa mennyt>>> Eipä näitä isoja eläimiä nyt niin paljo ole...tiikeri, karhu, eleffantti, susi jne...siihen nyt ei kamalasti aikaa mennyt >>>
On pakko kysyä, että missä sinä olit silloin kun ystäväsi oli koulussa?
Mahdoitko olla kenties adventtikirkossa kuuntelemassa papistosi satuja?
Jo pelkästään nisäkkäitä on yli 5000 lajia ja sukupuuttoon kuolleita nisäkäslajeja tiedetään noin 4000.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nisäkkäät
Eläinkuntaan kuuluu noin 3 - 10 miljoonaa lajia, taksonomisesti lajiteltuna.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eläinkunta
Niin että eipä niitä eläimiä, isoja tai pieniä, nyt niin kovin paljoa ole?
>>> hölmö satu olisikin, jos keräys olisi tapahtunut 30 sekunnissa. >>
Luetunymmärtäminen ei ole myöskään parhaimpia puoliasi, sillä kuitenkin taidettiin tarkoittaa sitä, että arkkiin olisi pitänyt vilahtaa 30 eläinlajia sekunnissa koko viikon ajan, viikon jokaisena sekunttina, jotta Nooan tarina olisi edes teoriassa mahdollinen.
30 eläinlajia sekunnissa arkkiin, jokainen sekuntti yhden viikon ajan.
Voi tietenkin kysyä, että miksi se kaikkivaltias jumalanne ei vaikkapa vain nostanut Nooa perheineen taikavoimillaan ilmaan, sekä pelastettavaia eläimiä tuhotulvan ajaksi, jos kerran kykeni lennättämään taikavoimillaan arkkiin 30 eläinlajia sekunnissa viikon ajan?- pyh!
bushmanni kirjoitti:
>>> Eipä näitä isoja eläimiä nyt niin paljo ole...tiikeri, karhu, eleffantti, susi jne...siihen nyt ei kamalasti aikaa mennyt >>>
On pakko kysyä, että missä sinä olit silloin kun ystäväsi oli koulussa?
Mahdoitko olla kenties adventtikirkossa kuuntelemassa papistosi satuja?
Jo pelkästään nisäkkäitä on yli 5000 lajia ja sukupuuttoon kuolleita nisäkäslajeja tiedetään noin 4000.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nisäkkäät
Eläinkuntaan kuuluu noin 3 - 10 miljoonaa lajia, taksonomisesti lajiteltuna.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eläinkunta
Niin että eipä niitä eläimiä, isoja tai pieniä, nyt niin kovin paljoa ole?
>>> hölmö satu olisikin, jos keräys olisi tapahtunut 30 sekunnissa. >>
Luetunymmärtäminen ei ole myöskään parhaimpia puoliasi, sillä kuitenkin taidettiin tarkoittaa sitä, että arkkiin olisi pitänyt vilahtaa 30 eläinlajia sekunnissa koko viikon ajan, viikon jokaisena sekunttina, jotta Nooan tarina olisi edes teoriassa mahdollinen.
30 eläinlajia sekunnissa arkkiin, jokainen sekuntti yhden viikon ajan.
Voi tietenkin kysyä, että miksi se kaikkivaltias jumalanne ei vaikkapa vain nostanut Nooa perheineen taikavoimillaan ilmaan, sekä pelastettavaia eläimiä tuhotulvan ajaksi, jos kerran kykeni lennättämään taikavoimillaan arkkiin 30 eläinlajia sekunnissa viikon ajan?Höpönlöpön.
- yhtä uskottavaa
Nooan tarina on yhtä uskottava kuin joulupukin rekimatkat aattoiltana lahjojaan jaellen kaikkiin koteihin.
- vesi nousi ja nousi
Vain se, joka olisi nähnyt vuoret ja kukkulat maan peittäminä ja katselisi niitä nyt, tietäisi että vesi huuhteli vuorilta maat..osan mustanmullan alueelle, osan meriin ja jokiin...Ja korkeimmilta vuorilta. jossa ei pitäisi olla ollut koskaan vettä löytyy mitä erilaisimpia triboliteetteja... tuskin ihmiset petosmielessään olisi niitä sinne kantaneet?
Samoin suuria maaeläimiä on hautaunut, ja senjälkeen pakkanen on ne jäädyttänyt.. näin 4000- vuoden takaa on vielä syötävää mammutin lihaa ikiroudassa..
t. benedi
Hei !
Jos uskoo Jeesukseen on pakko uskoa vedenpaisumukseen.
Jeesus sen vahvisti.
Matt 24:36-39.
Vedenpaisumuksesta kertoo 1 Moos 6-9.
Arkkia rakennettiin 120 vuotta, ja arkin mitat olivat= 15x25x150 metriä ja siinä oli kolme kerrosta.
Lajien sisällä on tapahtunut kehitystä, ei koskaan lajista toiseen.
Meidän laihialainen maatiaiskissa voi olla peräisin yhdestä arkin kissaparista.
Niitä ei verkoilla eikä ansoilla pyydystetty, vaan marssivat arkkiin siististi.
Hän joka on Luonut maailmat on isot aivot ja voima ja taito ja kaikki mahdollista.
On asioita jotka ovat hiukan isoja ihmisen pienille aivoille.
Monien kansojen kirjat kertovat suuresta tuhotulvasta pakanakansojen kirjoissa joilla ei raamatunkaan kanssa ole mitään tekemistä ollut.
Historiankirjat maalliset siis muutaman sanan Jeesuksestakin kertovat. Käytännön asiaa "rikollisen" teloituksesta ja "kreastuslaisista." Jeesuksen veljestäkin, mutta "rikollisista" vaiettiin, ei kirjoihin koskaan montaa sanaa merkitty.
Ristinpuu oli rikollisten teloitustapa roomalaisilla siihen aikaan.
yst. jari- uteljas
Ne asiat joista uskon sisällöt syntyvät eivät ole ristiriitaisia eikä typeriä.
Päinvastoin!
Mutta saatko sen noin typerälle opetetuksi onkin sitten eri juttu. - näinhän se on
Taru Nooasta ja vedenpaisumuksesta on yhtä epäuskottava satu kuin adventismikin.
>>> Taru Nooasta ja vedenpaisumuksesta on yhtä epäuskottava satu kuin adventismikin.
Raamatun idioottitarinat sopivat hyvin täysille idiooteille!!! :-D
AHAHAHAAAHA!! :-D
T: Iloinen naurajailoinen_nauraja kirjoitti:
>>> Taru Nooasta ja vedenpaisumuksesta on yhtä epäuskottava satu kuin adventismikin.
Raamatun idioottitarinat sopivat hyvin täysille idiooteille!!! :-D
AHAHAHAAAHA!! :-D
T: Iloinen naurajaVoi hyvä mies. Tuo sinun asenteesi kanssaihmisiisi on sairas. Sinulle kaikki jotka ajattelevat uskon asioissa eri tavalla kuin sinä ovat "idiootteja" ... mutta sen sijaan että annat "sen toisen puolen" huiputtaa sinua olisi sinunkin viisasta esittää kysymys MIKSI? ja etsiä sitten todellisia vastausia kysymykseesi .. eikä vain viljellä noita omien ennakkoluulojesi (tai kuka sinua on sitten huulesta vetänytkin) synnyttämiä vastauksia, että kaikki uskovaiset ovat "idiootteja"..
Oletko peloissasi ? (siltä se ainakin vaikuttaa) koska väistelet asiakeskustelua ja yrität väittää että toisin ajattelevat ovat "idiootteja" - oletko palstalla siksi että toistat tuota samaa .. "uskovat ovat idiootteja" .. teemaasi ?? Eikö sinulla ole mitään sanottavaa itse asiasta ..
- "tyttö kivikaudelta"
Hyvä Jari, ja kiitos taas ystävällisestä ja ymmärrettävästä vastauksesta:
>>>Monien kansojen kirjat kertovat suuresta tuhotulvasta pakanakansojen kirjoissa joilla ei raamatunkaan kanssa ole mitään tekemistä ollut.>>> Joku puhui että Nooan olisi pitänyt saada arkkiinsa mahtumaan vielä sienet ja kasvullisuuskin? Eiköhän ne olisi tulvien lälkeen elpyneet entiselleen ilman arkkiakin? >>
Arvoisa tyttö kivikaudelta.
On valitettavasti niin ikävästi, että mikäli Nooa ei olisi kerännyt maailman jokaista kasvilajia, sekä vaikkapa sienilajia turvaan arkkiin tuhotulvan ajaksi, ei Maapallolla kasvaisi yhtään mikään.
Ja tulvan jälkeen Nooalla olisi ollut melkoinen odottelu koko Maapallon maa-alueen puhdistumista meriveden suolasta, sekä kaikkien kasvien, sienien yms uudelleen istutus ympäri Maapallon.
Ongelma ei tietenkään ole taivaalta satanut vesi, sillä kyllähän vaikka Suomen kevättulva-alueille kasvit kasvavat takaisin kun tulva on ohi, vaikka se kestäisi kauankin.
Ongelma onkin merivesi, joka olisi levinnyt kaikkialle Maapallolle ja tehnyt Maapallon maista kasveille sopimattomat tulvan jälkeen.
Merivesi olisi sekoittunut taivaalta sataneeseen veteen ja pilannut kaikki maat suolaisuudellaan.
Maiden suolaaminen oli hyvin paljon käytetty keino hävittää ihmisasutus alueilta ja sitä käytti jo spartalaiset aikoinaan, kun halusivat tappaa jonkin alueen ihmiset nälkään tai pakottaa heidät siirtymään muualle.
He vain suolasivat maat, niin se ei tuottanut mitään, eikä siinä mikään kasvi kyennyt kasvamaan ja suolauksen teho saattoi kestää jopa sukupolvia. Yleensä siitä alkoi eroosio, joka tuhosi maat pysyvästi.
Kun maat olivat paljaana muutaman vuoden, eroosio pääsi vauhtiin, eikä sitä sitten enää pysäytetäkään.
Suolattomassa vedessäkin on niin paljon suolaa, että se pitkällä aika välillä suolaa maat usein viljelykelvottomiksi alueilla, jotka joutuvat turvautumaan viljelyksien keinokasteluun ympärivuotisesti.
Ongelma on hyvin suuri Afrikassa ja Lähi-Idässä.
Joten Nooan tuhotulva on tiedettyjen tosiasioiden valossa aivan puutaheinää, eikä se voi olla misään tilanteissa totta.- "tyttö kivikaudelta"
bushmanni kirjoitti:
>>> Joku puhui että Nooan olisi pitänyt saada arkkiinsa mahtumaan vielä sienet ja kasvullisuuskin? Eiköhän ne olisi tulvien lälkeen elpyneet entiselleen ilman arkkiakin? >>

Joten Nooan tuhotulva on tiedettyjen tosiasioiden valossa aivan puutaheinää, eikä se voi olla misään tilanteissa totta.Bushmannille: Minä uskon tähän teoriaan:
>>>Vaikka se tulva olisi peitännyt vain yhden prosentin maapallon pinnasta, niin heille se olisi silti ollut koko maailma, koska muusta maailmasta he eivät tienneet, kuin siitä mikä oli heidän ulottuvillaan. "tyttö kivikaudelta" kirjoitti:
Bushmannille: Minä uskon tähän teoriaan:
>>>Vaikka se tulva olisi peitännyt vain yhden prosentin maapallon pinnasta, niin heille se olisi silti ollut koko maailma, koska muusta maailmasta he eivät tienneet, kuin siitä mikä oli heidän ulottuvillaan.>>> Bushmannille: Minä uskon tähän teoriaan:
>>>Vaikka se tulva olisi peitännyt vain yhden prosentin maapallon pinnasta, niin heille se olisi silti ollut koko maailma, koska muusta maailmasta he eivät tienneet, kuin siitä mikä oli heidän ulottuvillaan.>
Tämä on huomattavan järkevä versio aiheesta, moneen muuhun verrattuna.- pyh!
bushmanni kirjoitti:
>>> Joku puhui että Nooan olisi pitänyt saada arkkiinsa mahtumaan vielä sienet ja kasvullisuuskin? Eiköhän ne olisi tulvien lälkeen elpyneet entiselleen ilman arkkiakin? >>
Arvoisa tyttö kivikaudelta.
On valitettavasti niin ikävästi, että mikäli Nooa ei olisi kerännyt maailman jokaista kasvilajia, sekä vaikkapa sienilajia turvaan arkkiin tuhotulvan ajaksi, ei Maapallolla kasvaisi yhtään mikään.
Ja tulvan jälkeen Nooalla olisi ollut melkoinen odottelu koko Maapallon maa-alueen puhdistumista meriveden suolasta, sekä kaikkien kasvien, sienien yms uudelleen istutus ympäri Maapallon.
Ongelma ei tietenkään ole taivaalta satanut vesi, sillä kyllähän vaikka Suomen kevättulva-alueille kasvit kasvavat takaisin kun tulva on ohi, vaikka se kestäisi kauankin.
Ongelma onkin merivesi, joka olisi levinnyt kaikkialle Maapallolle ja tehnyt Maapallon maista kasveille sopimattomat tulvan jälkeen.
Merivesi olisi sekoittunut taivaalta sataneeseen veteen ja pilannut kaikki maat suolaisuudellaan.
Maiden suolaaminen oli hyvin paljon käytetty keino hävittää ihmisasutus alueilta ja sitä käytti jo spartalaiset aikoinaan, kun halusivat tappaa jonkin alueen ihmiset nälkään tai pakottaa heidät siirtymään muualle.
He vain suolasivat maat, niin se ei tuottanut mitään, eikä siinä mikään kasvi kyennyt kasvamaan ja suolauksen teho saattoi kestää jopa sukupolvia. Yleensä siitä alkoi eroosio, joka tuhosi maat pysyvästi.
Kun maat olivat paljaana muutaman vuoden, eroosio pääsi vauhtiin, eikä sitä sitten enää pysäytetäkään.
Suolattomassa vedessäkin on niin paljon suolaa, että se pitkällä aika välillä suolaa maat usein viljelykelvottomiksi alueilla, jotka joutuvat turvautumaan viljelyksien keinokasteluun ympärivuotisesti.
Ongelma on hyvin suuri Afrikassa ja Lähi-Idässä.
Joten Nooan tuhotulva on tiedettyjen tosiasioiden valossa aivan puutaheinää, eikä se voi olla misään tilanteissa totta.Et sitten ole lukenut yhtään mitään. Eihän Nooa kerännyt kasveja talteen. Luepas kuule Raamattusi uudestaan.
pyh! kirjoitti:
Et sitten ole lukenut yhtään mitään. Eihän Nooa kerännyt kasveja talteen. Luepas kuule Raamattusi uudestaan.
>>> Eihän Nooa kerännyt kasveja talteen.
Ei niin. Mielikuvitusolennot kuten Nooa eivät kerää MITÄÄN talteen. :-D
AHAHAHAHAHAHAH!!! :-D
T: Iloinen nauraja
- pyh!
Sinun hölmöytesi on siinä, että Nooan aktiviteetit eivät ole mitä sinä niiden väität olevan.
- "tyttö kivikaudelta"
Pyh, voisitko tähdentää, että kenelle vastasit näin:
"Sinun hölmöytesi on siinä, että Nooan aktiviteetit eivät ole mitä sinä niiden väität olevan."- pyh!
Aloittajalle.
- vihjaaja
pyh! kirjoitti:
Aloittajalle.
Pikku vihje kaikille kirjoittajille!
Kirjoittakaa viestinne alkuun heti kenelle vastaatte!
Itse nimittäin toimin tällätavoin!
Esimerkiksi jotenkin näin!
- Vastaus sinulle pyh!
- Vastaus sinulle "tyttö kivikaudelta"!
- Vastaus sinulle busmanni!
- Vastaus sinulle alex.kasi!
- Vastaus sinulle Totta Mooses!
Näin tehden säästyisi virheluulot kenelle viesti on oikeasti osoitettu!
Terv, vihjaaja :)
- FloodStories
Flood Stories from Around the World
On tuohon vedenpaisumus tapahtumaan
joku muukin uskonut kun vaan Adv
Viittauksia tapahtuumaan on sadoilla heimoilla ja kansoilla
ympäri maailmaa
Kannattaa tsekata
http://www.talkorigins.org/faqs/flood-myths.html Pieni yleinen kommentti.
Ensinnäkin kaikki Raamattuun uskovat uskovat jotakin Nooasta ja vedenpaisumuksesta. Ei tämä mikään adventistien yksinoikeus ole.
Toiseksi tulkinnat vaihtelevat (adventisteillakin!) riippuen kirjoittajan fundamentalistisuudesta tai asenteesta. Edelläkin on jo nähty viittauksia siihen, että kyseessä voisi, niinkuin jotkut ovat etdottaneet, laaja paikallinen tulva. Toinen vaihtoehto on Waterworld elokuvan tapainen maanlaajuinen tulva ilman sen kummempaa geologista katastrofia... ja kolmantena vaihtoehtona se, että kyseessä on minimalistinen kuvaus, joka kattaa pienen osan suuresta katastrofista tai katastrofien sarjasta.
Perinteiset adventistit yleensä kannattavat katastrofigeologiaa, mutta eivät oikein tiedosta sitä, että silloin he sanovat vedenpaisumuksen olevan vähän isompi (ja vähän pitempän kestänyt) juttu, joka kattaa jotakin sellaista, mikä yleisessä geologiassa tunnetaan aikakausina jostakin paleotsooiselta kaudelta johonkin viimeisimmän jääkauden loppuun. Näin "vedenpaisumukseen" sisältyy myös alkumantereen (panganaean) jakautuminen nykyisiin mannerlaattoihin ja se olisi selitys suurimmalle osalle fossiileja tai vaikka kivihiiltä ja öljyä.
Ajatus siitä, että joku sulloi arkkiin 10 miljoonaa eläinlajia on hauskaa naivismia. Mehän uskomme evoluutioon. Ei sinne tarvittu shakaalia, kettua, hyeenaa, labradorinnoutajaa ja puudelia. Ihan yksi alkususi riitti. Minimalistille 80 lajia riittää kaikkien miljoonien lajien aluksi, mutta ottakoon maksimalistit vähän useampia.
Sitäpaitsi tuo 10 miljoonaa on vain arvaus. Eihän kukaan todellista määrää tiedä. Edes nykyistä eläin/kasvikuntaa ei ole missään yhdessä tietopankissa, eikä tarkkaa lajien määrää tiedetä. Eläinkunnassa lienee noin 1,2 - 2 miljoonaa lajia. Fossiileissa lisäksi noin neljännesmiljoona. Kasvilajeja muutama satatuhatta.
10 miljoonaan päästään, jos kuvitellaan jonkinlainen lajien sarja täyttämään fossiilien aukkoja... mutta onko se tarpeen? Ehkä on? Mutta ovatpa innoikkaimat tieteen tekijät ehdottaneet lajien kokonaismääräksi 100 miljoonaa. Näitä lukuja saanee siis repiä vähän niinkuin maun mukaan.
Uusia lajeja muuten löydetään noin 10000 per vuosi (nettolisäys vähemmän, koska "löydöt" usein jo löydetty aiemmin). Suurin osa syvänmeren ja sademetsien lajeja.
Kai>> Ensinnäkin kaikki Raamattuun uskovat uskovat jotakin Nooasta ja vedenpaisumuksesta. Ei tämä mikään adventistien yksinoikeus ole. >>
No kylläpä se taitaa olla 99 prosentille kristikunnasta vain tarina, jolla on opetus, joka tosin antaa jumalasta kovin murheellisen kuvan, joten jos raamattua kasattaisiin nykypäivänä, tarina taitaisi olla ensimmäisten yli laidan heitettävien joukossa.
>>> Toiseksi tulkinnat vaihtelevat (adventisteillakin!) riippuen kirjoittajan fundamentalistisuudesta tai asenteesta. >>>>
Tähän puutun vain kommentoidakseni sitä, että todellakin raamatun sisältö on vain ja ainoastaan sitä, miten tulkitsemme sitä.
Raamattu itsessään ei kerro yhtään mitään, vaan meidän tulkintamme siitä.
Aivan samalla tavalla me tulkitsemme vaikkapa nykykirjailijoita ja löydämme vaikka mitä hienoa jonkin kirjan sisällöstä, jota kirjailija itse ei tunnusta sinne kirjoittaneensa ollenkaan, vaan me tulkitsemme kirjoittajan tarkoittaneen jotakin.
>>> Ajatus siitä, että joku sulloi arkkiin 10 miljoonaa eläinlajia on hauskaa naivismia. Mehän uskomme evoluutioon. Ei sinne tarvittu shakaalia, kettua, hyeenaa, labradorinnoutajaa ja puudelia. Ihan yksi alkususi riitti. Minimalistille 80 lajia riittää kaikkien miljoonien lajien aluksi, mutta ottakoon maksimalistit vähän useampia. >>
Ei kai, Kai? Tällaista sekasotkuista sillisalaattia se on olla tieteenvastaisen amerikkalaisen lahkon jäsen.
Kun nyt mainitsit vaikkapa suden ja hyeenan lähes samassa lauseessa, niin DNA-tutkimuksen mukaan hyeena onkin paljon lähempänä kissaeläimiä, mutta ei suinkaan kissaa, kuin koiraeläimiä, saatikka susia. Hyeenakoira taas on sukua koiraeläimille, mutta ei ole suinkaan koira, saatikka susi.
Lisäksi osa koiraroduista on peräisin esimerkiksi kultasakaalista, eikä suinkaan susista, joten teoriasi karahtaa kiville paljon nopeammin kuin Nooan arkki Araratin rinteisiin.
Tai sitten meidän pitääkin uskoa tieteenvastaiseen superevoluutioon, jossa eläinlajit muuttuvat uusiksi eläinlajeiksi paljon nopeammin kuin se on mitenkään mahdollista. Kyse on ilmeisesti taikatempuista, joissa kala muuttuu sammakoksi, zimzalabim.
Joten jos aiot pitää varpaasi kuivina, sinun on pakko kehittää täysin oma "tieteellinen" luokittelu hassulle filosofiallesi ja jälleen kerran kieltäydyttävä hyväksymästä mitään tieteen tuottama tietoa asiasta.
Moderni biologia kykenee evoluution avulla selittämään aivan kaiken ilman myötähäpeän tunnetta missään vaiheessa.
>>> Sitäpaitsi tuo 10 miljoonaa on vain arvaus. Eihän kukaan todellista määrää tiedä. >>>
Ja aivan oikein. Toinen onnettominen lahkojen käyttämä vahva perustelu menee epävarmuuden piikkiin, eli jos emme ole aivan varmoja, voimme sitten aivan yhtä hyvin hyväksyä myös hieman typerämmän selityksen asiasta, eikös niin.
Se on vähän kuin selität lapselle, joka ei osaa laskea, että kun sinä nyt et osaa laskea, etkä voi varmasti sanoa, että 2 2=4, niin sinulle se voisi olla yhtä hyvin viisi, tai seitsemän ja puoli.
Uskon kuitenkin, että sivistyneenä huomaat omasta lahkostasi oppiman logiikkasi puutteet hyvin nopeasti ihan vain lukion kursseihin tutustumalla, niin tässäpä hieman opiskelemista:
http://www02.oph.fi/etalukio/biologia/kurssi1/luokittelu.html
Sitten voi tietenkin kysyä, että miksi ne biologiaan liittymättömät lahkosi opit eivät oikein enää kehenkään vetoa, etenkään lukion suorittaneisiin?
Soso veli Bushmann, otahan vain rauhallisesti ja näe maailmaa myös adventismin ulkopuolella.
Tuo 99% kristikunnasta lienee vain heitto, koska... Liki 20% kristikunnasta on raamattukristittyjä, aktiivihelluntailaisia, evankelikaalisiin herätysliiketyyppisiin kirkkoihin tai yhteisöihin kuuluvia. Sen lisäksi kolmannessa maailmassa on yli miljardi kristittyä, joista tietenkin osa kuuluu näihin jo mainittuihin raamattukristittyihin, mutta näissä maissa myös huomattava osa roomalaiskatoliseen tai Euroopassa liberaaleihin kirkkoihin kuuluvista pitää tällaisia Raamatun kertomuksia tosina.
Toiseksi, olen jo täällä todennut olevani luomisen tekniikan ja ajoituksen suhteen agnostikko. En mielestäni kirjoittanut mitään omista käsityksistäni vaan siitä, miten eri tavoin tällaista kertomusta voi lukea ja tarkoitus oli jättää fundamentalistisimmillekin lukijoille (olivat sitten adventismin kannattajia tai vastustajia) se ajatus, että 10 miljoonan eläinlajin kuvitteleminen arkkiin on vähän lapsellista, vaikka kuinka hartaasti Raamattuun uskoisi.
Hyeenoille suotakoon oikeus kuulua kissavariaatioihin, jos ne niin haluavat. Taksonomian tuntemusta varmaankin tarvittaisiin, mutta olkoon. Geologian ja biologian tietoaukkoni ovat niin suuria, että tämä on vain rikka rokassa. :)
Kai- Näin se on!
Tarina muinaisesta maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta on taikauskoinen taru, joka on täyttä potaskaa.
Paikallisia tulvia on varmuudella ollut siellä ja täällä ja varmaankin kokonaisia muinaisia kaupunkeja on saattanut jäädä tulvavesien alle, mutta adventistien tulkitsema taru maailmanlaajuisesta tulvasta on silkkaa hölyn pölyä, pölvästien hallusinaatioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4129056Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1893630- 202083
- 821290
- 271115
- 751100
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661092Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791065- 551033
- 66972