Ajelulla Hki_Vantaa

Nymfo

Kesänä kerran olin kaverini luona kylässä ja siinä pävän mittaan olin lirkutellut ja hiukan paljastellut ystäväni miehellehiukan paikkoja. Ja aivan ilmeisesti hän myös piti siitä näin kun housuissa pullotti.Sisätiloihin siirtyessämme hänen vaimon mentyä edellä ja me tullessa perässä pääsin oikein käsin koettelemaan miltä siellä pöksyissä tuntui. Kanki tuntui räjähtävän käsiini.Päätin tehdä lähtöä kotiin kun ystävättäreni ilmoitti että hänen miehensä voi minut autolla heittää ettei kannata enää tähän aikaan lähteä julkisella, ja sehän minulle sopi vallan mainiosti.Päätin käydä vain wc:ssä jossa riisuin alushousuni jo valmiiksi hameeni alta. Heti autoon päästyäni ystäväni mies kysyi olenko tosissani ja siihen myöntävän vastauksen saatuaan hän työnsi kätensä hameeni alle. Hiukan peppua nostettuani hänen himokas kouransa löysi litimärän vakoni joka suorastaan huusi häntä tekemään jotain. Ja se mieshän teki ajoi koko ajan ja hieroi klitoristani ja minä tyttö uikutin ja tärisin nautinnosta. kunnes mies ei kestänyt enää vaan ajoi auton tiensivuun ja alkoi nuolemaan minulle vuosisadan orgasmin. Voi luoja että nautin huusin,tärisin ja nautin. Jatkoimme hetken kuluttua matkaa kunnes käteni hakeutui miehen etumusta kohti ja tunsin että se alkoi taas heräilemään vedin jo jäykistyneen kalun esiin ja rupesin antamaan sille pieniä suukkoja ja kielenikärjellä kiusottelemaan ja jo hetken kuluttua upotin sen suuni syvyyksiin sitä hetken harrastettua ei kuskini enää kyennyt täysipainoiseen ajoon vaan taas kerran olimme tienlaidassa ja täydessä himon vallassa. Nyt tätä himoa on kestänyt jo parikymmentä vuotta ja ystäväni on edelleen onnellisesti naimisissa kyseisen miehen kanssa ja minä taas pari kertaa viikossa puran hänen paineensa ja täytän seksuaaliset tarpeet.

6

15655

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jussi_29

      löytää kivan nymfo tytön noin pitkäaikaiseen "leikkiin". Sais vaimo sairastaa päänsärkyä rauhassa...

      • säde

        kantsis ehkä miettiä mistä naisen päänsäryt johtuu..??? ei oo aina pelkässä naisessa vika..

      • Jussi_29
        säde kirjoitti:

        kantsis ehkä miettiä mistä naisen päänsäryt johtuu..??? ei oo aina pelkässä naisessa vika..

        eiköhän tää keskustelu ole tämmöistä puoli vakavaa ja kaikki ei varmaan ole niin pilkulleen totta...

      • nymfo
        Jussi_29 kirjoitti:

        eiköhän tää keskustelu ole tämmöistä puoli vakavaa ja kaikki ei varmaan ole niin pilkulleen totta...

        Tämä tarina on tosi tästä se kaikki alkoi. Ja kivaa on ollut. Ja nautin omasta vapaudestani ja siitä että tiedän että ystäväni ns. onnellinen avioliitto on osaksi myös minun ansiotani. Olen monta keraa näiden vuosien aika miettinyt asiaa miksi niin monet aviovaimot pitävät miestään niin itsestään selvyytenä ja kohtelevat välillä kuin "paskasta" sukkaa miestään. En yhtään ihmettele jos miehet käyvät hakemassa nautintonsa muualta.

      • Jukka
        nymfo kirjoitti:

        Mikähän siinä on kun nainen tapaa miehen niin nainen on kokoajan halukas ja suostuu missä vaan mutta kun pappi sanoo aamen niin halutkin häviää. Kyllä se välillä jorpii mutta mitäs teet pitäisi tavata tuollainen kun sinä olet niin kai se avioelämäkin siitä taas parantuisi. Olisi kiva kirjoitella sähköpostilla ja jutella lisää näistä asioista.

      • nymfo
        Jukka kirjoitti:

        Niinpä sitä minäkin ihmettelen. Miksi tehdä miehille niin sehän on PETOS. Joten tehkää tekin jotain vastaavaa ja nauttikaa niistä vuosista joita vielä on. Miksi ns mökittyä kun on mahdollisuus viettää nautinnollista ja mukavaakin elämää. Sorry mutta minulla on täysin tyydyttävä suhde edelleenkin tähän mieheen ja nautin siitä. Mukavaa kesää sinulle ja avaa silmäsi ja nauti nyt tai jäät jotain vaille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2033
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1737
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1567
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      78
      1193
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1150
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1061
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1007
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      966
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      947
    Aihe