Vanhempani erosivat kun olin pieni, joskus kun olin vielä tarhassa tai eskarissa. Isäni muutti kerrostaloon parin kilometrin päähän äitini kodista. Minulla on kaksi siskoa ja toinen on 2 vuotta nuorempi ja toinen 2 vuotta vanhempi kuin minä. Vanhemmillani oli yhteishuoltajuus.
Asuimme pääasiassa äitimme luona, mutta kävimme isämme luona sovittuina päivinä, välillä olimme pitempään ja välillä vain pari päivää. Tykkäsin todella käydä hänen luonaan ja siinä ei ollut mitään ongelmaa.
Parisen vuotta myöhemmin isäni löysi uuden tyttöystävän, josta tuli myös avovaimo ja he ostivat omakotitalon noin kilometrin päästä äitimme talosta. Tällä naisella on kaksi lasta edellisestä liitosta, toinen vuoden vanhempi ja toinen kolme vuotta vanhempi kuin minä. Meistä tuli hyviä kavereita ja minä opin paljon tältä nuoremmalta sisarelta. Nuorempi tyttö vaihtoi samaan kouluun kun missä minä ja siskoni olimme.
Sitten kun olin varmaan neljännellä luokalla välini isääni meni kokonaan poikki. Isäni löi minua. Sinä iltana tapahtui paljon kaikkea, mutta en ole sen jälkeen isäni kanssa puhunut tai häntä tavannut. Välini koko isän puolen sukuun tyrehtyi. Kaikista surullisinpia näistä kaikista ihmisistä olivat varmasti mummoni ja vanhin serkkuni.
Isäni on koittanut sovittaa välejämme, mutta minä en ole valmis vaikka tapahtumasta on kohta jotain 4 vuotta. Olin pitkään, siis monta vuotta sitä mieltä, että en halua enää koskaan nähdä isääni, mutta olen nyt viimeisen puolen vuoden aikana miettimään jos saisimme välimme kuntoon.
Äitini uusi avomies on ollut minulle jo vuosia isähahmo. Hän on todella kiva ihminen, mutta ei hän kuitenkaan korvaa oikeaa isää, vaikka kuinka paljon häntä vihaankin, mutta samaan aikaan haluaisin korjata välit. Onkohan se edes enää mahdollista?
Nykyään äitillä on yksinhuoltajuus minusta ja enoni vastuussa jos äidille käy jotain eli siis jos äiti kuolee niin eno on minun huoltaja, että minun ei tarvitse mennä isäni luokse. Siskoilla on yhteishuoltajuus. Välini isääni ei ole vaikuttanut siskojeni ja isän väliin, onneksi koska en halua heidän kokevan samaa kuin minä.
Mitenköhän nämä isäni uuden vaimon lapset suhtautuisi jos alkaisin taas käymään siellä? Emme ole puhuneet lähes ollenkaan sen jälkeen kun lopetin isän tapaamisen. Mitenköhän mummo ja pappa suhtautuisi? Entä serkkuni perheineen? Nuorin serkkuni ei varmasti edes tunne minua, koska viimeinen tapaamisemme oli hänen ristiäisissä.
Mitä minun pitäisi tehdä? En tiedä olenko valmis puhumaan isälleni kun olemme olleet niin kauan erossa ja tavallaan vihaan häntä. Kukaan ystäväni ei tiedä mikä rikkoi välini isääni ja en ole käynyt puhumassa koulukuraattorille tai kenellekkään ulkopuoliselle, en vain ole semmoinen tyyppi. Minun ei ole todellakaan helppo puhua tästä edes äitini kanssa. Aina kun asia otetaan esille (se on siis pakollista) minä vain itken. Itkin nyttenkin tätä kirjottaessa. Olisiko teillä tämmöistä ulkopuolisen näkökulmaa tähän asiaan, kun minun mieli muuttuu vähän väliä. En vain taida olla valmis vielä, mutta pelkään, että kohta on liian myöhäistä.
Asuimme pääasiassa äitimme luona, mutta kävimme isämme luona sovittuina päivinä, välillä olimme pitempään ja välillä vain pari päivää. Tykkäsin todella käydä hänen luonaan ja siinä ei ollut mitään ongelmaa.
Parisen vuotta myöhemmin isäni löysi uuden tyttöystävän, josta tuli myös avovaimo ja he ostivat omakotitalon noin kilometrin päästä äitimme talosta. Tällä naisella on kaksi lasta edellisestä liitosta, toinen vuoden vanhempi ja toinen kolme vuotta vanhempi kuin minä. Meistä tuli hyviä kavereita ja minä opin paljon tältä nuoremmalta sisarelta. Nuorempi tyttö vaihtoi samaan kouluun kun missä minä ja siskoni olimme.
Sitten kun olin varmaan neljännellä luokalla välini isääni meni kokonaan poikki. Isäni löi minua. Sinä iltana tapahtui paljon kaikkea, mutta en ole sen jälkeen isäni kanssa puhunut tai häntä tavannut. Välini koko isän puolen sukuun tyrehtyi. Kaikista surullisinpia näistä kaikista ihmisistä olivat varmasti mummoni ja vanhin serkkuni.
Isäni on koittanut sovittaa välejämme, mutta minä en ole valmis vaikka tapahtumasta on kohta jotain 4 vuotta. Olin pitkään, siis monta vuotta sitä mieltä, että en halua enää koskaan nähdä isääni, mutta olen nyt viimeisen puolen vuoden aikana miettimään jos saisimme välimme kuntoon.
Äitini uusi avomies on ollut minulle jo vuosia isähahmo. Hän on todella kiva ihminen, mutta ei hän kuitenkaan korvaa oikeaa isää, vaikka kuinka paljon häntä vihaankin, mutta samaan aikaan haluaisin korjata välit. Onkohan se edes enää mahdollista?
Nykyään äitillä on yksinhuoltajuus minusta ja enoni vastuussa jos äidille käy jotain eli siis jos äiti kuolee niin eno on minun huoltaja, että minun ei tarvitse mennä isäni luokse. Siskoilla on yhteishuoltajuus. Välini isääni ei ole vaikuttanut siskojeni ja isän väliin, onneksi koska en halua heidän kokevan samaa kuin minä.
Mitenköhän nämä isäni uuden vaimon lapset suhtautuisi jos alkaisin taas käymään siellä? Emme ole puhuneet lähes ollenkaan sen jälkeen kun lopetin isän tapaamisen. Mitenköhän mummo ja pappa suhtautuisi? Entä serkkuni perheineen? Nuorin serkkuni ei varmasti edes tunne minua, koska viimeinen tapaamisemme oli hänen ristiäisissä.
Mitä minun pitäisi tehdä? En tiedä olenko valmis puhumaan isälleni kun olemme olleet niin kauan erossa ja tavallaan vihaan häntä. Kukaan ystäväni ei tiedä mikä rikkoi välini isääni ja en ole käynyt puhumassa koulukuraattorille tai kenellekkään ulkopuoliselle, en vain ole semmoinen tyyppi. Minun ei ole todellakaan helppo puhua tästä edes äitini kanssa. Aina kun asia otetaan esille (se on siis pakollista) minä vain itken. Itkin nyttenkin tätä kirjottaessa. Olisiko teillä tämmöistä ulkopuolisen näkökulmaa tähän asiaan, kun minun mieli muuttuu vähän väliä. En vain taida olla valmis vielä, mutta pelkään, että kohta on liian myöhäistä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ähh jopas sulla on vaikeeta :/ No tossaha ainaki sain sen idean että haluat korjata välit isäs kaa ja isä haluaa myös sitä? Mutta vihaat sitä? en oikee usko et OIKEESTI vihaat sitä, vaan pelkästään LUULET et vihaat sun isää. Kyllä sä sitä rakastat sisimmässäsi. Nii tee vaan niin että vaikka soita isälles ja rupee korjaan niitä välejä... hyvää onnee vaa :)
En vain tiedä miten tehdä se :/ Se ei ole niin helppo kuin moni voi luulla. Isä on kuitenkin se joka teki väärin ja mielestäni minulla on oikeus olla vihainen. Mutta. En haluaisi olla välirikossa koko loppu elämääni. Meillä ei ole enää mitään yhteistä puhuttavaa kun ei isä enää tunne minua. Olen muuttunut täysin siitä kun viimeeksi oltiin puheväleissä. Voikohan murrosikä vaikuttaa tähän mitenkään? Päätösten teko ja muuttuminen?
Olisiko muiden ehdotuksia? :)
Isäsi teki väärin, ja voit antaa anteeksi, jos olet varma ettei hän tee sitä uudestaan. Lyöminen on rikos, ja sinulla olisi täysi oikeus kertoa lyömisestäsi poliisille, ja isäsi varmasti osaa arvostaa sinua, ettet sitä ole tehnyt.
Sinulle jää tulevaisuudessa paha mieli, jos et sovi isäsi kanssa. Voithan sinä palata väleihin hänen kanssaan ilman puhumisiakin. Alat vaan käydä siellä, elätte normaalia elämää, eli aloitatte puhtaalta pöydältä. Ei isäsi ota asiaa puheeksi, koska tietää, ettei hänellä ole varaa tivata sinulta tietoja.
Jos olet lujasti sitä mieltä, ettet voi antaa anteeksi, niin tuumaappa: moni lapsi elää normaalia elämää, vaikka isä hakkaisi useinkin. Sinä olet viisas, kun kerroit äidillesi ja jäädytit välit isääsi. Sinun isäsi suuttui vaan niin, ettei jaksanut vain huutoa ja sellaista, mutta jos hän haluaa parantaa välinne, hän ei varmasti lyö uudestaan. Onneksi, koska monien muiden isille ei kerta riitä.
Tähän haluan sanoa, että itse olen 12 v. En ole väkivaltaa kokenut, mutta sitä olen kun en saa tukea tai ymmärrystä vanhemmilta. Kun koitan kertoa vakeista koulu-asioista, äiti sanoo vain "aha".
Toivottavasti otat viestini vakavasti iästäni riippumatta. Vanhempani eivät niin tekisi.
Ei se vaan niin mene, että voisin mennä sinne kuin mitään ei olisi tapahtunut. En ole käynyt siellä melkein neljään vuoteen!
On kurjaa, että et saa tarvitsemaasi tukea vanhemmiltasi. Tuli vain mieleen, että voisit sanoa äidillesi tai ihan yhtä hyvin isällesi, että haluaisit jutella ja kertoisit miltä sinusta tuntuu. Kyllä heidän on pakko kuunnella, jos kerrot mikä sydäntäsi painaa.