Hei minulla on 3 vuotias toyvillakoira, hän on ollut tähän asti aina sopivan kokoinen, mutta nyt se on ylipainoinen! Kaiken lisäksi tämä koira ei lähde millään ulos, kun yritän mennä ulkoiluttaan sitä niin se laittaa jarrut päälle eikä lähe mihinkään, sitten kun sitä ei käytä, se ei saa tarpeeksi liikuntaa ja se ei ole edes oppinut sisäsiistiksi, auttakaa! voiko koirani oppia sisäsiistiksi enään? onko kellään hyviä neuvoja miten saan koirani innostuun lenkkeilystä??
3V toyvillis, lihava, ei sisäsiisti, APUA!
3
259
Vastaukset
- tiukka kuri
1. Jos ei käy lenkillä syötä vähemmän mitä ohjeissa sanotaan, ei tarvitse ruokaa niin paljoa kun ei kulutakkaan.
2. ota se syliin ja vie kauas kotoa, kävelkää kotiin, älä siis enää ota syliin, jos ei suostu mene kyykylleen ja huutele iloisesti tai vaikka lähde juokseen, tulee takuulla perässä.
3. oppii sisäsiistiksi kun sitä vie ulos, kahdeksan kertaa päivässä ja kehuja kun ulos tekee. Vaikka kantamalla, jos et esim. makupaloilla saa liikkeelle.
ps. ei kyllä tajua miten on kolme vuotiaaksi onnistunut vältteleen ulkoilua ? Oletko vain antanut pennusta asti periksi ? - puudeli2
Palkitsemalla, ei kieltämällä. Aina kimeällä äänellä "hyvä koira pissi/kakka ulos", kun tekee asiaa, siis sillä hetkellä. Jos tekee sisälle, älä reagoi vaan siivoa pois vaitonaisena. Ulos pienten herkkupalojen kanssa ja anna niitä aina silloin tällöin, kun esim. koira on tullut aivan viereesi pyydettyäsi "viereen" tai istuttuaan "istu" käskyn jälkeen. Eli oppii, että saa herkun toteltuaan. Villakoirahan nauttii oppimisesta.
Siirry vähäkalorisiin ruokiin äläkä anna niitä liikaa. Ennen päivän pääulkoilua älä anna ruokaa, jolloin koira on nälkäinen ja tekee temput herkun taskussa haistaessaan mieluummin.
Luulen, että oppii hyvin sisäsiistiksi, kun on nuori mutta jo aikuinen, mutta pitää olla systemaattinen, aina sama kaava toistuu päivästä toiseen.
Koira väsyy aluksi, mutta kunnon kasvaessa jaksaa paremmin. - oppppppp
Koira voi palella, osta mantteli/haalari.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit432776Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 581351
- 931245
- 471129
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121128