Onko muita
värejä ilman
mustan varjoa
empivyyden ja
vaihtuvuuden
summaa, jossa
läpikuultava herkkyys
yhtyy surunauhan
himmeään
surullisuudesta
silkin ankaruuteen ja
satiinin hulmuavaan
iloisuuteen
yön vastustamattomuus
sekoittuu päivän
avunhuutoihin ja
pettymyksiin
kopiolta,
hullunkuriselta
jäljitelmältä
kun ovenraosta
varastettu näky
hivelee silmää
suru on
yrittänyt hakea
reunojaan hänen
kasvoissaan, mutta
siinä onnistumatta
uhkakuvat hyökyvät
sarjana sieluuni
laajeten sekunti
sekunnilta epävarmuuteen
särkien omien
kasvojeni
merkitsemättömyyden
lapsuuden jälkeen
menetetyn luottamuksen
oikeuden voittoon
hento ote,
joka kertoo
ihmiselle sylin,
koskettamisen ja
peiton alla
halaamisen muodossa,
että on olemassa
mahdollisuus
kuten aurinko
uhraa itsensä
yölle,
pimeälle
paljaalle ja
toivoo olevansa
suojassa himmeän
hohteessa
etsimässä vaaleiden
pilvien huolettomuutta
ja siten
kuin etsitään
lunastettua läheisyyttä,
joissa sanat
ovat pantomiimia
muutkin voimat
kuin painovoima
saa aikaan huimausta
tekemällä elämän
kokonaiseksi,
olisi vain osattava
rakastaa
kohdata minuutensa
ensimmäistä kertaa
yksinäisyytensä
alkuperässä
toivo joka
herää jokaisessa
uskalluksessa,
hymyssä ja
onnistumisessa, jota
ihmiset lataavat
toistensa varalle
kaikki alkaa
kuitenkin aina
suunnittelematta
viivana ja
ympyränä taideteoksessa
imien kaiken
ympäröivän huomion
kannatellen tahattomia
sieluun kasautuneita
kerrostumia ja
taakse jätettyjä
minuuksia
kuten katseesta voi
poimia pelon ja
haaveen
kasvoista avautuvan
pyynnön ja toiveen,
jotka haluavat tai
eivät halua
koskettavan
sellaista aukeaa
on helppo kulkea,
mutta myös
välimatkaa, jota
ei voi paikantaa
yksityiskohdat, joita
ei voi
unohtaa ja
ne on nähtävä
uudelleen kuten
kylkiluiden
alla oleva ontto
kaipaus väittää
omakseen
ajatellen
hetkellistä onnea,
suudelmaa
täydellisenä kesäiltana,
jolloin kaikki
oli vielä käsillä ja
mitään ei ollut
luvattu
saamatta katsetta
irti kuten
hengitys värisee
kylmästä ja
asettuu saranoilleen
naristen
saaden ilman
kipinöimään ja
tarttumalla jokaiseen
kipinään,
tuntemalla häiriötilan
joka peittää
hellyydellä julkeasti
viekoittelevan hymyn
ja se
hellyys on
niin tiheää,
että siitä valuu
jokaiseen soluun
kielen lipaista
saattaa ihon
kananlihalle,
kuten kirpeä
pakkanen tulee
ikkunan raosta
ihastumisentunteena
kuten vauhkoontunutta
eläintä lähestytään
ja vietellään kesyksi,
viedään
kynnyksen yli
olemalla
se ahneus, joka
ei vaadi
ei pyydä
ainoastaan on
paljaus, joka
ei verhoa
ei uinu
vaan viihtyy
huulilla, pakaroissa ja
kaikissa ruumiin osissa
ymmärtämättä
tulevaisuudesta tai
menneisyydestä enempää
kuten jokainen
koskettamalla kostunut
haluaa malttamattomuudessaan
ilmentää
olemalla pikkumusta,
jossa kaikki alkaa
jossa järkevyys ja
vuotava tietämättömyys
makaavat
kaikki on kaupan, jos
osaa pelata
mutta minä en
ole kuten muut
vai olenko
taito antautua teeskentelemättä
http://www.youtube.com/watch?v=SBjQ9tuuTJQ
värejä ilman
mustan varjoa
empivyyden ja
vaihtuvuuden
summaa, jossa
läpikuultava herkkyys
yhtyy surunauhan
himmeään
surullisuudesta
silkin ankaruuteen ja
satiinin hulmuavaan
iloisuuteen
yön vastustamattomuus
sekoittuu päivän
avunhuutoihin ja
pettymyksiin
kopiolta,
hullunkuriselta
jäljitelmältä
kun ovenraosta
varastettu näky
hivelee silmää
suru on
yrittänyt hakea
reunojaan hänen
kasvoissaan, mutta
siinä onnistumatta
uhkakuvat hyökyvät
sarjana sieluuni
laajeten sekunti
sekunnilta epävarmuuteen
särkien omien
kasvojeni
merkitsemättömyyden
lapsuuden jälkeen
menetetyn luottamuksen
oikeuden voittoon
hento ote,
joka kertoo
ihmiselle sylin,
koskettamisen ja
peiton alla
halaamisen muodossa,
että on olemassa
mahdollisuus
kuten aurinko
uhraa itsensä
yölle,
pimeälle
paljaalle ja
toivoo olevansa
suojassa himmeän
hohteessa
etsimässä vaaleiden
pilvien huolettomuutta
ja siten
kuin etsitään
lunastettua läheisyyttä,
joissa sanat
ovat pantomiimia
muutkin voimat
kuin painovoima
saa aikaan huimausta
tekemällä elämän
kokonaiseksi,
olisi vain osattava
rakastaa
kohdata minuutensa
ensimmäistä kertaa
yksinäisyytensä
alkuperässä
toivo joka
herää jokaisessa
uskalluksessa,
hymyssä ja
onnistumisessa, jota
ihmiset lataavat
toistensa varalle
kaikki alkaa
kuitenkin aina
suunnittelematta
viivana ja
ympyränä taideteoksessa
imien kaiken
ympäröivän huomion
kannatellen tahattomia
sieluun kasautuneita
kerrostumia ja
taakse jätettyjä
minuuksia
kuten katseesta voi
poimia pelon ja
haaveen
kasvoista avautuvan
pyynnön ja toiveen,
jotka haluavat tai
eivät halua
koskettavan
sellaista aukeaa
on helppo kulkea,
mutta myös
välimatkaa, jota
ei voi paikantaa
yksityiskohdat, joita
ei voi
unohtaa ja
ne on nähtävä
uudelleen kuten
kylkiluiden
alla oleva ontto
kaipaus väittää
omakseen
ajatellen
hetkellistä onnea,
suudelmaa
täydellisenä kesäiltana,
jolloin kaikki
oli vielä käsillä ja
mitään ei ollut
luvattu
saamatta katsetta
irti kuten
hengitys värisee
kylmästä ja
asettuu saranoilleen
naristen
saaden ilman
kipinöimään ja
tarttumalla jokaiseen
kipinään,
tuntemalla häiriötilan
joka peittää
hellyydellä julkeasti
viekoittelevan hymyn
ja se
hellyys on
niin tiheää,
että siitä valuu
jokaiseen soluun
kielen lipaista
saattaa ihon
kananlihalle,
kuten kirpeä
pakkanen tulee
ikkunan raosta
ihastumisentunteena
kuten vauhkoontunutta
eläintä lähestytään
ja vietellään kesyksi,
viedään
kynnyksen yli
olemalla
se ahneus, joka
ei vaadi
ei pyydä
ainoastaan on
paljaus, joka
ei verhoa
ei uinu
vaan viihtyy
huulilla, pakaroissa ja
kaikissa ruumiin osissa
ymmärtämättä
tulevaisuudesta tai
menneisyydestä enempää
kuten jokainen
koskettamalla kostunut
haluaa malttamattomuudessaan
ilmentää
olemalla pikkumusta,
jossa kaikki alkaa
jossa järkevyys ja
vuotava tietämättömyys
makaavat
kaikki on kaupan, jos
osaa pelata
mutta minä en
ole kuten muut
vai olenko
taito antautua teeskentelemättä
http://www.youtube.com/watch?v=SBjQ9tuuTJQ
Vastaukset 8
Vanhimmat
No maybe baby löytyisi paletista vähän varjotonta punaistakin jos surrendaisit :)))
http://www.youtube.com/watch?v=1LyoQS0EvcE
Hieno runo!
Mä antaudun aina punaiselle...chilille...ehdoitta...
http://www.youtube.com/watch?v=qOgFHMEJMeY
Senkin tonttu.... :) Oisit varmaan flamingonakin söde :))
http://www.youtube.com/watch?v=2nbK3sllPZE
Vapaapäivä! Siivouspäivä. Blääh, lähtiskö mielummin töihin ;)
Ja se hävisi taas kuin tuhka tuuleen.. han kom som en vind.. Miten mulle silloin aina jää se fiilis että olen tössinyt.
Joulufiilistä vielä yhtään? Täällä on.
http://www.youtube.com/watch?v=fGFNmEOntFA
Mä käyttäisin pelkkää punaista koko ajan jos se vaan yhtään auttaisi :))
Saishan se nyt palata kun saa pipariakin. Vai mitä, Red Chili :))) Mä voin tarjota kaffffeiku glögiä. Se on punaista :))
Not here, somewhere out there.
http://www.youtube.com/watch?v=vFp10zmArgg
Well, lucky you ♥ :))