Hawkesworthin seikkailut jatkuvat. Edellisissä osissa syventynyt mysteeri saa viimeisen naulan arkkuunsa sankarikaksikon saadessa vastauksen synkän kartanon salaisuuteen.
Hawkesworth ratkaisee - sarjan neljäs ja viimeinen osa on alkamassa.
-------------------
Ilta-auringon rippeet valaisivat kylmiä synkkiä pilviä. Maailma oli muuttunut harmaan eri sävyiksi valon paettua taivaanrannan taakse.
Hawkesworth hengitti raskaasti ja kaksikon juoksu oli taantunut ripeäksi kävelyksi.
"Pidetään tauko, James." Hawkesworth pysähtyi jalkakäytävälle suoraksi leikatun pensasaidan viereen ja kaivoi povitaskusta piippunsa. "Meillä ei todennäköisesti ole tulenpalava kiire." Lordi hampton ei sanonut mitään ja jäi odottelemaan hänen viereensä.
Hawkesworth sytytti piipun ja maisteli makeaa savua. Synkkä märkä katu oli aivan hiljainen. Hawkesworth huomasi katulamppujen välähtävän pieneen kajoon. Kello oli kahdeksan. "Katso, James. katulamput syttyvät."
Koristeellisiin katulyhtyihin syttyivät hitaasti keltaiset lyhdyt. Lisääntynyt valo sai Lordi hamptonin huomaamaan heidän edessään seisoneen hahmon. Hän ei yksinkertaisesti voinut uskoa silmiään.
"Ashton!" Hän sihisi piippua polttavalle toverilleen. "Nopeasti! Katso!"
Katulyhdyn kelmeän kajon alla seisoi pieni hopea-asuinen tonttuhahmo, joka tapitti heitä hiljaa yönmustin nappisilmin. Salapoliisikaksikko seisoi aivan paikallaan yrittäen hengittää mahdollisimman hiljaa, ikäänkuin pienikin ele pelästyttäisi olennon pois kuin harvinaisen linnun.
Hawkesworthin leuat olivat varkain loksahtaneet auki ja hänen piippunsa lojui maassa. James hampton oli täysin lyöty ihmetyksestä.
Metrin pituinen hohtavanhopeinen olento piipersi uskomattoman nopeasti pimeään metsään.
"Nopeasti, James!" Huusi ällikästä toipunut Hawkesworth. "Otetaan se kiinni!" He säntäsivät olennon perään kosteaan pimeyteen. Metsän pimeydessä takaa-ajo oli hyvin vaikeaa ja olento sai koko ajan etumatkaa. Hän huusi edellä juoksevalle Hamptonille: "Emme ehdi enää! Ammu se!"
Hampton ampui revolverillaan olennon mustaa juoksevaa silhuettia kohti, ja ihmeen kaupalla hän osui siihen.
He säntäsivät perään ja saivat olennon pian kiinni.
Haavoittunut olento yritti kaivaa vyöltään pienen pientä asetta, mutta hawkesworth sai kammettua aseen siltä.
"Kuka - tai mikä hemmetti olet?" Hawkesworth kysyi maassa makaavalta oliolta, mutta tämä kuoli nopeasti. Luomettomat nappisilmät tuntuivat silti tapittavan häntä silmiin, mikä sai kylmät väreet kulkemaan hänen ihollaan.
Lordi hampton käänsi päänsä metsään. "Mitä mäen takana oikein tapahtuu?" Hän kysyi. "Se tulee kaupungista."
he kiipesivät tienoon suurimmalle kummulle, jolta näki koko tienoon ja itse kaupungin hyvin. Mäen laelle ensimmäisenä ehtinyt Lordi Hampton ei voinut kuin haukkoa henkeään.
***
Hawkesworth yritti hetken mieltää näyn valtavaksi ilmalaivaksi, mutta hän tajusi heti että ei ollut koskaan nähnyt mitään samanlaista. Se oli valtava, hyvin ilmeisesti avaruudessa liikkumiseen suunniteltu alus. Suunnattoman pitkät valojuovat aluksen kyljissä osoittautuivat ikkunarivistöiksi. Rungon pohjan lukemattomat valokiilat valaisivat Delvenboroughia, joka oli puolet pienempi kuin tämä taivaalla loistava metallilaiva.
Kaupungin keskusaukiolla tapahtui. Kokonaiset perheet kulkivat hiljaisissa jonoissa avaruusaluksen valokiilan alle. Kymmenet pienet tonttuhahmot paimensivat itkeviä lapsia oikeaan suuntaan. Koko kaupungin väki nostettiin pienissä ryhmissä valokiilan voimalla ylös alukseen. Kummun päälle piiloutunut salapoliisikaksikko todisti tapahtumaa kauhulla.
"Haluat kaiketi tietää mitä olen saanut tähän asti selville?" Kysyi Hawkesworth järkyttyneeltä Hamptonilta.
Valkoiseksi valahtanut lordi nyökkäsi tuskin huomattavasti. Hawkesworth käänsi katseensa kaupungin suuntaan ja aloitti: "Se kellarissa näkemämme laite oli jollain ihmeellisellä mekaniikalla saanut nämä avaruuden muukalaiset näyttämään meiltä ihmisiltä."
Hampton katsoi järkyttyneenä tyhjenevää keskusaukiota Hawkesworthin jatkaessa: "He olivat pikku hiljaa vallanneet kaupunkia itselleen ja vaihtaneet asukkaita omilla
vakoojillaan."
Hawkesworth katsoi kelloaan huolestuneena. "Casterburyn herttua oli saanut jotain vihiä asiasta ja näki velvollisuudekseen ilmoittaa meille, mutta tullessamme oli hänet jo vaihdettu muukalaiseen. Kellarissa tapaamamme herttua oli mitä ilmeisimmin vain samanlainen olento, mitä me näemme nyt alhaalla."
Viimeinenkin joukkio vedettiin alukseen. Suunnattoman teräsrungon takana taivas muuttui loistavan vihreäksi. Alus oli tyhjentänyt Delvenboroughin ja alkoi tehdä lähtöä. Alus kaarsi matalalla hiljaiseksi jätetyn, pimeän Delvenboroughin yllä ja nousi ylös tummansiniseksi seljenneelle taivaalle.
Sitten he huomasivat lisää aluksia. Ylhäällä taivaalla, mailien korkeudessa näkyi muita samanlaisia aluksia matkalla länttä kohti. Hawkesworth pystyi tunnistamaan ääriviivat, vaikka ne olivat loputtoman korkealla.
"Lordi Hampton," sanoi Hawkesworth järkyttyneellä äänellä. "Luulen että muutkin kaupungit saavat kokea Delvenboroughin kohtalon."
Hetken he katsoivat kun aurinko valaisi alukset yksi kerrallaan niiden siirtyessä pois maan varjosta. Pian alukset olivat liian kaukana tarkkailtavaksi.
Sitten Hawkesworth sai idean. "Casterburyn kartano!" hän huudahti. "Saatamme vielä ehtiä, jos luoja suo!"
He juoksivat metsästä kartanon pihaan. Siellä oli Hawkesworthin odotusten mukaisesti pieni avaruusalus valmiina lähtöön. Kolme avaruusolentoa lastasi kellarissa ollutta laitetta aluksen sisään. Parivaljakko yllätti ne ja teki niistä selvän nopeasti. He ryömivät aluksen virtaviivaiseen, valolla kyllästettyyn ohjaamoon
Hawkesworth ahtautui ohjaajan penkille, joka antoi pian periksi. Lordi Hampton yritti saada selkoa aluksen pienestä ohjaustangosta. Lattialla istuva hawkesworth sai ahtaan aluksen käyntiin. Hän paineli lukemattomia nappeja kunnes alus käyttäytyi hänen toivomallaan tavalla. Tuosta vivusta laskeutumistelineet sisään. Tästä Hieman lisää korkeutta.
Delvenborough, Englanti, ehkä koko eurooppa oli menetetty, mutta taistelu jatkuisi. Hawkesworth mietti kaupungissa tapaamiaan ihmisiä, otti mukavamman asennon aluksen viileällä metallilattialla ja sytytti piippunsa aluksen noustessa korkeammalle taivaalle, tummalle kannelle jossa ei näkynyt tähtiä.
--------------------------
(Joo. Aikamoinen camp-pläjäys tästä tulikin. aikaisempia osia saa myös lukea muistin virkistykseksi.)
Hawkesworth ratkaisee - sarjan neljäs ja viimeinen osa on alkamassa.
-------------------
Ilta-auringon rippeet valaisivat kylmiä synkkiä pilviä. Maailma oli muuttunut harmaan eri sävyiksi valon paettua taivaanrannan taakse.
Hawkesworth hengitti raskaasti ja kaksikon juoksu oli taantunut ripeäksi kävelyksi.
"Pidetään tauko, James." Hawkesworth pysähtyi jalkakäytävälle suoraksi leikatun pensasaidan viereen ja kaivoi povitaskusta piippunsa. "Meillä ei todennäköisesti ole tulenpalava kiire." Lordi hampton ei sanonut mitään ja jäi odottelemaan hänen viereensä.
Hawkesworth sytytti piipun ja maisteli makeaa savua. Synkkä märkä katu oli aivan hiljainen. Hawkesworth huomasi katulamppujen välähtävän pieneen kajoon. Kello oli kahdeksan. "Katso, James. katulamput syttyvät."
Koristeellisiin katulyhtyihin syttyivät hitaasti keltaiset lyhdyt. Lisääntynyt valo sai Lordi hamptonin huomaamaan heidän edessään seisoneen hahmon. Hän ei yksinkertaisesti voinut uskoa silmiään.
"Ashton!" Hän sihisi piippua polttavalle toverilleen. "Nopeasti! Katso!"
Katulyhdyn kelmeän kajon alla seisoi pieni hopea-asuinen tonttuhahmo, joka tapitti heitä hiljaa yönmustin nappisilmin. Salapoliisikaksikko seisoi aivan paikallaan yrittäen hengittää mahdollisimman hiljaa, ikäänkuin pienikin ele pelästyttäisi olennon pois kuin harvinaisen linnun.
Hawkesworthin leuat olivat varkain loksahtaneet auki ja hänen piippunsa lojui maassa. James hampton oli täysin lyöty ihmetyksestä.
Metrin pituinen hohtavanhopeinen olento piipersi uskomattoman nopeasti pimeään metsään.
"Nopeasti, James!" Huusi ällikästä toipunut Hawkesworth. "Otetaan se kiinni!" He säntäsivät olennon perään kosteaan pimeyteen. Metsän pimeydessä takaa-ajo oli hyvin vaikeaa ja olento sai koko ajan etumatkaa. Hän huusi edellä juoksevalle Hamptonille: "Emme ehdi enää! Ammu se!"
Hampton ampui revolverillaan olennon mustaa juoksevaa silhuettia kohti, ja ihmeen kaupalla hän osui siihen.
He säntäsivät perään ja saivat olennon pian kiinni.
Haavoittunut olento yritti kaivaa vyöltään pienen pientä asetta, mutta hawkesworth sai kammettua aseen siltä.
"Kuka - tai mikä hemmetti olet?" Hawkesworth kysyi maassa makaavalta oliolta, mutta tämä kuoli nopeasti. Luomettomat nappisilmät tuntuivat silti tapittavan häntä silmiin, mikä sai kylmät väreet kulkemaan hänen ihollaan.
Lordi hampton käänsi päänsä metsään. "Mitä mäen takana oikein tapahtuu?" Hän kysyi. "Se tulee kaupungista."
he kiipesivät tienoon suurimmalle kummulle, jolta näki koko tienoon ja itse kaupungin hyvin. Mäen laelle ensimmäisenä ehtinyt Lordi Hampton ei voinut kuin haukkoa henkeään.
***
Hawkesworth yritti hetken mieltää näyn valtavaksi ilmalaivaksi, mutta hän tajusi heti että ei ollut koskaan nähnyt mitään samanlaista. Se oli valtava, hyvin ilmeisesti avaruudessa liikkumiseen suunniteltu alus. Suunnattoman pitkät valojuovat aluksen kyljissä osoittautuivat ikkunarivistöiksi. Rungon pohjan lukemattomat valokiilat valaisivat Delvenboroughia, joka oli puolet pienempi kuin tämä taivaalla loistava metallilaiva.
Kaupungin keskusaukiolla tapahtui. Kokonaiset perheet kulkivat hiljaisissa jonoissa avaruusaluksen valokiilan alle. Kymmenet pienet tonttuhahmot paimensivat itkeviä lapsia oikeaan suuntaan. Koko kaupungin väki nostettiin pienissä ryhmissä valokiilan voimalla ylös alukseen. Kummun päälle piiloutunut salapoliisikaksikko todisti tapahtumaa kauhulla.
"Haluat kaiketi tietää mitä olen saanut tähän asti selville?" Kysyi Hawkesworth järkyttyneeltä Hamptonilta.
Valkoiseksi valahtanut lordi nyökkäsi tuskin huomattavasti. Hawkesworth käänsi katseensa kaupungin suuntaan ja aloitti: "Se kellarissa näkemämme laite oli jollain ihmeellisellä mekaniikalla saanut nämä avaruuden muukalaiset näyttämään meiltä ihmisiltä."
Hampton katsoi järkyttyneenä tyhjenevää keskusaukiota Hawkesworthin jatkaessa: "He olivat pikku hiljaa vallanneet kaupunkia itselleen ja vaihtaneet asukkaita omilla
vakoojillaan."
Hawkesworth katsoi kelloaan huolestuneena. "Casterburyn herttua oli saanut jotain vihiä asiasta ja näki velvollisuudekseen ilmoittaa meille, mutta tullessamme oli hänet jo vaihdettu muukalaiseen. Kellarissa tapaamamme herttua oli mitä ilmeisimmin vain samanlainen olento, mitä me näemme nyt alhaalla."
Viimeinenkin joukkio vedettiin alukseen. Suunnattoman teräsrungon takana taivas muuttui loistavan vihreäksi. Alus oli tyhjentänyt Delvenboroughin ja alkoi tehdä lähtöä. Alus kaarsi matalalla hiljaiseksi jätetyn, pimeän Delvenboroughin yllä ja nousi ylös tummansiniseksi seljenneelle taivaalle.
Sitten he huomasivat lisää aluksia. Ylhäällä taivaalla, mailien korkeudessa näkyi muita samanlaisia aluksia matkalla länttä kohti. Hawkesworth pystyi tunnistamaan ääriviivat, vaikka ne olivat loputtoman korkealla.
"Lordi Hampton," sanoi Hawkesworth järkyttyneellä äänellä. "Luulen että muutkin kaupungit saavat kokea Delvenboroughin kohtalon."
Hetken he katsoivat kun aurinko valaisi alukset yksi kerrallaan niiden siirtyessä pois maan varjosta. Pian alukset olivat liian kaukana tarkkailtavaksi.
Sitten Hawkesworth sai idean. "Casterburyn kartano!" hän huudahti. "Saatamme vielä ehtiä, jos luoja suo!"
He juoksivat metsästä kartanon pihaan. Siellä oli Hawkesworthin odotusten mukaisesti pieni avaruusalus valmiina lähtöön. Kolme avaruusolentoa lastasi kellarissa ollutta laitetta aluksen sisään. Parivaljakko yllätti ne ja teki niistä selvän nopeasti. He ryömivät aluksen virtaviivaiseen, valolla kyllästettyyn ohjaamoon
Hawkesworth ahtautui ohjaajan penkille, joka antoi pian periksi. Lordi Hampton yritti saada selkoa aluksen pienestä ohjaustangosta. Lattialla istuva hawkesworth sai ahtaan aluksen käyntiin. Hän paineli lukemattomia nappeja kunnes alus käyttäytyi hänen toivomallaan tavalla. Tuosta vivusta laskeutumistelineet sisään. Tästä Hieman lisää korkeutta.
Delvenborough, Englanti, ehkä koko eurooppa oli menetetty, mutta taistelu jatkuisi. Hawkesworth mietti kaupungissa tapaamiaan ihmisiä, otti mukavamman asennon aluksen viileällä metallilattialla ja sytytti piippunsa aluksen noustessa korkeammalle taivaalle, tummalle kannelle jossa ei näkynyt tähtiä.
--------------------------
(Joo. Aikamoinen camp-pläjäys tästä tulikin. aikaisempia osia saa myös lukea muistin virkistykseksi.)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehdinkin jo tulla kärsimättömäksi neljättä osaa odotellessani. Kiitoksia, kiitoksia.
Kerronta eteni tutulla intensiteetillä. Viihdyttävää lukemista.
Petyin aivan pikkuisen yllättävään loppuun: oletan avaruusolentojen tuomisen tarinaan olevan aina epäyllättävä ratkaisu. Ed Wood -salapoliisitarinana tämä on kuitenkin helppo niellä. Camp-pläjäys, kuten itsekin asian ilmaiset.
Neljännen jakson innostavin kohtaus on tontun takaa-ajaminen, joka huipentuu Hawkesworthin hulvattoman turhautuneeseen ja hätäiseen ratkaisuun: "Ammu se!"
Seuraavaa Hawkesworthin tekemää havaintoa jouduin kotvan pohtimaan: "Se oli valtava, hyvin ilmeisesti avaruudessa liikkumiseen suunniteltu alus." Mikä sai Hawkesworthin tekemään päätelmän, että kyseinen laitos oli suunniteltu avaruudessa liikkumiseen?
Odotan innolla Hawkesworth kakkosta. Ehkä parivaljakko voisi auttaa Juhan af Grannia löytämään kadonneen marsunsa.
Kyllä kyllä - seuraavavaksi ilmestyvä salapoliisi sijoittuukin toiseen,
z-ulottuvuuteen! tai sitten ei.
Minun täytyy tunnustaa että halusin lopettaa tarinan nopeasti johonkin enkä perehtynyt epäkohtiin kovinkaan tarkasti (yleensä luen seuraavana päivänä tekstin läpi, jolloin hiuksianostattavimmat viat näkyvät heti)
Tarina alkoi vain venyä ja venyä, ja melko ohuet ja koomiset hahmot oli helppo "lopettaa" tässä vaiheessa. Ensi kerralla pakerran jotain muuta kuin kioskikirjallisuuden irvikuvaa.