Pöhötautiset virkamiehet ajavat omia etujaan

Heinolan Eläkkeensaajat ry esittivät valtuustolle, että järjestöiltä perittävät tilavuokrat kohtuullistettaisiin, siten että vuokrien (kaupungin kiinteistovirastolle) jälkeen kaupungin avustuksesta jäisi rahaa toimintaankin. Kaupungin myöntämä toiminta-avustus ei riitä kaupungin perimään vuokraan.

Noin 300 eläkeläisen yhdistys toimii Heinolassa eläkeläisten harrastus- ja virkistystoiminnan hyväksi sekä ylläpitää fyysistä ja henkistä vireyttä auttaen eläkeläisiä jatkamaan itsenäistä ja ihmisarvoista elämää. Sitä ei kuitenkaan Heinolassa ole arvostettu. Valtuusto ei hyväksynyt Eläkkeensaajien hakemusta tilavuokrien kohtuullistamisesta.

Heinolan Eläkkeensaajat maksoivat WPK-talon tilavuokria v. 2010 yht. 1.752,07 euroa ja saivat kaupungilta toiminta-avustusta 1.600 euroa.
Heinolan eläkkeensaajat tekivät alijäämäisen tilinpäätöksen joten anoivat tilavuokrien kohtuullistamista. Tilavuokrien kohtuullistamisen sijaan Hepo-oja, vai oliko se Jäppinen ilmoitti, että WPK-talo ei sovi järjestöjen tiloiksi - vaan ainoastaan kulttuuritoimiston väen omaksi tilaksi.

EI EI EI päätti sivistystoimenjohtaja Hepo-oja, vuokria ei alenneta. Kuttuuritoimella ei Heinolassa ole varaa tukea Eläkkeensaajien harrastus- ja virkistystoimintaa.

KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ. Kulttuuritoimiston väki voi ostaa pakettiauton ja voi lähteä Lontooseen jouluostoksille, siihen on kyllä kulttuuritoimella varaa. Onneksi valtuutettu Seppä toi Jäppisen pakettiauton oston hallituksen kokoukseen ja onneksi uusi kaupunginjohtaja tyrmäsi Lontoon matkan.

Tiedoksi uusille Heinolan valtuutetuille. Heinolassa toimii yli 20 kulttuurijärjestöä, jotka tekevät kulttuurityötä talkoovoimin. Kulttuuritoimisto järjestää kesäteatterifarssin ja Heinola Jyrää tapahtuman sekä joitakin kuoro-esiintymisiä. Varsinainen paikallinen kulttuurityö tehdään järjestöissä, joiden toimintaa kaupunki ei tue, päinvastoin. Kaupungin perimät vuokrat ovat olleet isommat kuin mitä kaupungin myöntämä tuki.

Sysmän suvisoitto toimii rekisteröitynä yhdistyksenä. Heinolan kesäteatteri pitää erottaa kulttuuritoimesta omaksi itsenäiseksi yhtiöksi tai yhdistykseksi.
Esim Sysmässä on noin 4 000 asukasta, mutta siellä on paljon monipuolisemmat, Sysmän tukemat kulttuuripavelut:
- avustukset
- elokuvat
- kirjallisuus
- kulttuuri- ja kotiseutujärjestöt
- lasten kulttuuri
- museot
- musiikki (Sysmän Suvisoitto ry)
- tanssi
- oma teatteri
- toimintatilat

Jos Sysmä liitettäisiin Heinolaan, niin Sysmän kulttuuripalvelut vähenisivät oleellisesti Heinolan tasolle.
Hyvästi Hepo-oja ja toivottavasti pian saamme sanoa hyvästit myös kulttuurisihteeri Jäppiselle, joka voisi hoitaa kesäteatteria omana yrityksenään, kuten on hoitanut tähänkin asti mutta kaupungin maksaessa kesäteatterin vuokrat, kiinteistökulut ja tuottajan palkkakulut.
29583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Heinolan Eläkkeensaajat ry:n anomus WPK:n tilavuokrien kohtuullistamisesta
KHAL § 190 (4.4.2011)

Heinolan Eläkkeensaajat ry esitää, että päätettäisiin kohtuullistaa eläkejärjestöiltä perittäviä tilavuokria tai nostettaisiin jaettavia avustusmäärärahojen tasoa niin, että niistä jaettavat toiminta-avustukset kattaisivat perittävistä tilavuokrista aiheutuvat kulut ja jotain jäisi vielä varsinaiseksi toiminta-avustukseksikin.

Kapunginhallitus on kokouksessaan 20122010 § 655 käsitelyt Heinolan Eläkeläiset ry n kansalaisaloitetta asiasta.

Sivistystoimenjohtaja Pirjo Hepo-oja on silloin antanut ausuntonaan aisaan mm. seuraavaa:

"Heinolan WPK-taon tilat muuttuivat kaikille käyttäjille maksullisiksi vuonna 2009 kaupungin taloudellisen tilanteen ja sen takia tehtyjen muutosten takia.
Vuoden 2010 talousarviossa kulttuuripalveluiden talous on edelleen tiukka ja perultuu osittain korotettuihin maksutulotavoitteisiin.
Vuoden 2011 osalta talousarviossa on edelleen tiukat tulotavoitteet mm WPK-talon osalta."

VS kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää hylätä anomuksen.
Päätös: Hyväksyttiin.

Yhtä tiukat tulotavoitteet eivät ole olleet kulttuuritoimiston väen järjestämällä kesäteatteritoiminnalla - ei vuokria mutta kylläkin pakettiauto ja Lontoon matka!

Maksaako kesäteatteri vuokraa WPK-talon käytöstä kesäteatteri farssin aikana, kun WPK-talolla järjestetään väliaikatarjoilu ja muut kesäteatterin tilaisuudet, jos siis kaikki käyttäjät maksavat? Vai eikö Hepo-ojan ystävä Jäppinen maksa?

Miten on tarkastuslautakunnan jäsen Raili Hilden, Jäppisen äiti, onko tarkastuslautakunta kiinnittänyt huomiota siihen, että WPK-talon käytöstä vuokraa pitäisi kaikkien maksaa myös kesäteatteri farssin

Tarkastuslautakunnan kertomuksessa ei kulttuuritoimen osalta arvioitu muuta toimintaa kuin ainoastaan museon pääsylippujen hintoja. Kun kulttuuritoimisto ei maksaa vuokraa kesäteatterista, ei maksa kiinteistökuluja ja kun kulttuuritoimistossa istuu väkeä järjestämässä henkilökohtaista palvelua teatterilippujen ostajille, siihen ei ole kiinitetty huomiota.
Miten on tarkastuslautakunta, tilittääkö kesäteatteri lipputulot kaupungille? Mihin käytetään kesäteatterin ilmoittama yli 600.000 euroa tuloja, kun vuokria, kiinteistökuluja tai tapahtumatuottajan palkkaa ei makseta lipputuloista

Äänestä

Toivottavasti Tita R. ulostetaan vielä tämän vuoden puolella.

Äänestä

Omia etujaan ajavat, toisilleen virkoja luovat ja palkkojaan korottelevat virkamiehet eivät ole Heinolalle etu vaan riippakiv. Heistä on päästävä pian eroon.

Äänestä

IH 18.12.12:
Sinikka Malin varanhaltijapäätöksellään palkkaa puheenjohtaja Heikki Mäkilän.
Sepä mielenkiintoinen siirto: pelisääntöryhmän siihteeri, joka nyt on hyvin kiinnostunut viransijaisuudesta, palkkaa ryhmän pelisääntöryhmän puheenjohtajan.

Ja vain kaksi hallituksen jäsentä näkevät tässä siirrossa jotain omituistaa.

Äänestä

Heinolan virkamiehet sahaavat omaa oksaansa, kun nokittava kaupunginjohtajaa parhaan kykynsä mukaan nimiä keräämällä, hankaloittamalla työntekoa, tekemällä asiattomia lehtijuttuja jne.

Heinola on kriisikunta. On suurtyöttömyys, joka on lähes 14 %. On asunnottomia. On lasten huostaanottoja, jotka ovat tyypillisiä suurtyöttömyyskunnissa ja kriiskunniassa. Suuret tehdashallit ovat tyhjän panttina. Uusia yrittäjiä ei ole saatu. Rakennemuutos on ollut raju ja hallitsematon virkamiesten vain pyöritellessä peukaloitaan ja ajaessaan omia etujaan ja asemiaan.

Suomessa on menossa raju kuntauudistus. Pieniä kuntia yhdistetään ja myös niitä kuntia, joiden talous on kuralla tai menossa kuralle. Heinolassa työttömyysaste on kohta 14 %, pitkäaikaistyöttömiä ei ole pystytty työllistämään jne. Muissa Päijät-Hämeen kunnissa (Lahtea lukuunottamatta) työttömyysaste on pysynyt alle 10 %.

Jos Heinola liitetään Lahteen, niin Heinolassa ei tarvita 1100 virkamiestä omia etujaan ajamaan ja kaupunginjohtajaa irtisanomaa.
Lahden kaupunginjohtaja tulee olemaan heinolalaisten kaupunginjohtaja.
Heinolaan jäänee neuvottelukunta, joka tekee esityksiä Lahden kaupungin päättäjille, jotka päättävät miten entistä itsenäistä Heinolaa, tulevaa Lahden lähiötä hoidetaan. Lohduttavaa on se, että tuskinpa se tästä enää huononee. Ainakin se merkitsee heinolalaisen virkamiesmafian loppua. Mikä onkin toivottavaa.

Suomen nykyisen hallituksen kuntaministeri Virkkunen on tehnyt selväksi, että kuntia yhdistetään jos ei vapaaehtoisesti niin pakolla. Jos Suomen 320 kunnasta muodostetaan noin 70 suurkuntaa, on selvää, että Heinolan kaltaiset "iltaruskon" taantuvat kunnat ovat yhdistämisvaarassa. Tiedetään että Lakes Oy tai muut viisi työryhmää, jotka on perustettu Heinolaa suurtyöttömyydeltä pelastamaan, eivät ole työssään onnistuneet.

Heinolan johtavista virkamiehistä perustettu työryhmä, jonka tehtävänä oli rakennemuutoksen aiheuttaman suurtyöttömyyden torjuminen on epäonnistunut täydellisesti. Joten pitäisikö nyt niitä virkamiehiä palkita ja antaa heille Heinolan johtaminen?

Äänestä
  • Olen sanaton.
    Kiitos tästä viestistä.

    Äänestä

Tilanne ei muutu odottamalla. Mitä me kaupunkilaiset voisimme tehdä? Laatia tutkimuspyynnön tai kantelun jonnekin? Minä kyllä laittaisin nimeni sellaisen tueksi, jos sitä kysyttäisiin.

Nuo kähmijävirkamiehet taitavat olla tietoisia siitä, että heidän laivansa uppoaa ja he ovat siksi täyttämässä omia yksityisiä pelastusveneitään kaikella irtoavalla, ja jättävät sitten viime tipassa laivan. Me uppoamme laivan mukana, jos nyt Lahteen joutuminen on niin paha - tähän mafiameininkiin verrattuna. Lahden osana meillä voi olla valoisampi tulevaisuus. Joten sillä tavalla nuo oman etunsa tavoittelijat olisivat olleet kierolla tavalla Heinolalle etu!

Äänestä
  • Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ehdotti viransijaisten (vs kaupunginjohtaja, vs. sivistystoimenjohtaja ja vs henkilöstösihteeri) palkankorotukset toteutettavaksi juuri niin kuin kyseiset virkamiehet itselleen sopiviksi ehdottivat: toinen toisilleen. Kukaan muu kuin jäsen SEPPÄ ei vastustanut mulle-sulle-palkankorotuksia.

    Miten Malin hoitaa henkilöstöpäällikön pätevyydellä kaupunginjhtaja Rinnevaaran tehtäviä?
    Kaupunginjohtaja Rinnevaaralla on kokemusta kaupunginjohtajan tehtävistä ja kaupungin talouden kuntoon saattamisesta. Malinilla on kokemusta henkilöstön johtamisesta, henkilöstön, joka itkeskelee, kerää nimiä adressiin ja sairastaa pöhötautia.
    Luultavasti sen vuoksi, että ainoastaan Heinolassa epäpätevä viransijainen saa 9.000 euron kuukausipalkkaa.

    Kaupunginhallituken puheenjohtaja (JA) ehdotti lisäksi, että kaupunginhallitus antaa kaupunginkanslian valmisteltavaksi vastaavien sijaisuustapahtumien palkankorotukset

    - vastaavien sijaisuuksien palkankorotukset valmistellaan siis kaupunginkansliassa, kuten tähänkin asti ja kaupunginhallitus hyväksyy ne mukisematta kuten tähänkin asti - olivatpa ne tuhansia euroja tai sen alle. Mikä siis muuttuu puheenjohtajan lisäyksestä?

    Mitä me kaupunkilaiset voimme tehdä? Virkamiesmafia on ottanut Heinolassa vallan luottamushenkilöiltä. Se pitää kuntalaisten tiedostaa. Pitää seurata Heinolan sivuilta, päätöksenteko-kohdasta kaupunghallituksen, valtuuston ja lautakuntien toimia pöytäkirjoista. Sieltä löytyvät virkamiesten esitykset ja luottamushenkilöiden tekemät päätökset.

    Heinolassa toimii tarkastuslautakunta, joka ei tarkasta virkamiesmafian toimia. Kun lukee tarkastuslautakunnan pöytäkirjoja, huomaa, että siellä puututaan epäoleellisiin asioihin mutta eivät niihin oleellisiin. Tarkastuslautakunta voidaan Heinolassa lakkauttaa. Se säästää verorahoja

    Jokaisen virkamiehen toimenkuva pitäisi tarkistaa ja miettiä virkamiehille ammattitaitoa ja koulutusta vastaavat tehtävät. Näin tuleekin luultavasti tapahtumaan, jos Heinola liitetään Lahteen.

    Heinolassa on tehty aloite junaradasta Lahteen. Todennäköisesti Lahti alkaisi ajaa junarata-asiaa, jos Heinolasta tulee Lahden lähiö. Kun Heinola olisi osa Lahden infrastruktuuria, joukkoliikenne Lahteen paranisi ja tulisi käyttäjille halvemmaksi. Heinolaan rakennettaisiin lahtelaisille asuntoja ja kesämökkejä, kun tonttipolitiikka muuttuu lahtelaiseksi. Ehkäpä Heinolaan saataisiin työpaikkoja ja ammattikouluja Lahteen liittymisen jälkeen. Lahtelaiset varmaankin haluaisivat hyödyntää Heinolassa tyhjilleen jääneitä teollisuustiloja, kuten ovat tehneet Lahdessa.
    Kun Heinola on myynyt oman energialaitoksensa, niin heinolalaiset voisivat saada Lahden Energian sähköä edullisemmin jne.

    Rakennemuutoshankkeena on Heinolan maankäyttöosastolla ollut 9.11.2012 lähtien käynnissä osittain EAKR-rahoitteinen hanke "Maankäytön tehostaminen yritysten ja asukkaiden näkökulmasta". Hankkeessa on ollut kolme eri osahanketta: maankäytön tehostaminen, Vierumäen kehittäminen ja keskustan toimintaedellytyten parantaminen (parkkihalliko?).

    Parkkihallista maan alle ja Vierumäen kehittämisestä sekä maan käytön tehostamisesta on haluttu tehdä päätökset ilman kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaraa, joka on asiantuntija edellä mainitunlaisissa hankkeissa. Sen vuoksi itkettiin ja kerättiin nimiä adressiin, jotta hanke toteutuisi.

    Toinen syy, miksi Rinnevaara halutaan irtisanoa on se, että virkamiesmafian valta vähenisi ja luottamusmiesten päätöksentekoa alettaisiin kunnioittaa. Rinnevaara myös vaati virkamiehiltä paremmin perusteltuja analysoituja esityksiä, mikä ei sopinut virkamiehille.

    Nyt sitten henkilöstöjohtaja Heinolassa (vs kaupunginjohtaja) päättää rakennemuutoksesta, suurtyöttömyyden vähentämisestä, mihin hänellä ei ole pätevyyttä kaupunginjohtajan sijaisena, joten todennäköisesti kaupunki velkaantuu ja parkkihallia aletaan maan alle rakentaa.

    Kun toriparkkihallia varten on osakeyhtiö perustettu se tekee lainaa ja kaupunki eli veronmaksajat takaa miljoonalainat ja kaupunki ostaa osakkeita, niin velkapotti tulee olemaan melkoinen. Toriparkki-osakehtiö ei tule koskaan saamaan parkkimaksuina velkojaan kaupungille maksettua. Kun katujen varsilla ja nykyisillä parkkialueilla on riittävästi ilmaista parkkitilaa, kukaan ei aja autoaan kaliiseen parkkihalliin maan alle. Maanalainen parkkihalli aiheuttaa sen, että parkkimaksuja on perittävä myös nykyisistä parkkipaikoista, joten yhä harvempi käy Heinolan keskustassa ostoksilla ja maksaa parkkimaksun. Lahden suuret liikennepaikat ovat varttitunnin päässä - eikä parkkimaksuja ole.

    Keskustan toimintaedellytyksiä ei paranneta parkkihallilla. Yllämainittu turha "tehostamishanke" tulee maksamaan 340.000 euroa, josta heinolalaiset veronmaksajat maksavat 60 %.

    Äänestä

  • Lahtelaisiks tullaan kirjoitti:

    Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ehdotti viransijaisten (vs kaupunginjohtaja, vs. sivistystoimenjohtaja ja vs henkilöstösihteeri) palkankorotukset toteutettavaksi juuri niin kuin kyseiset virkamiehet itselleen sopiviksi ehdottivat: toinen toisilleen. Kukaan muu kuin jäsen SEPPÄ ei vastustanut mulle-sulle-palkankorotuksia.

    Jos olisin Heinolan kaupunginjohtaja, niin "Keskustan kehittäminen, keskitetty pysäköinti" hankkeen valmistelija, kaupunginarkkitehti joutuisi valmistelemaan kaupunginhallitukselle tekemänsä esityksen kokonaan uudelleen toisista lähtökohdista. Heinolan kokonaisvaltaisen kehittämisen lähtökohdasta ja itsenäisenä kaupunkina, joka pystyy järjestämään lakisääteiset palvelut ja pitämään työttömyyden kurissa.

    Faktoja, jotka vaikuttavat valmisteluun:

    Mikä on asukastiheys Heinolassa ja missä ovat potentiaaliset kasvualueet huomioiden tuleva infastruktuuri (valtuuston esitys: junarata Lahteen) sekä uudet asuntoalueet: maankäytön tehostaminen keskustan ulkopuolella.

    Tarvitaanko esim. tuulivoimaa ja syöttötariffien tuomia euroja kunnan kirstuun, kun energialaitos on myyty? Tarvitsevatko uudet yrittäjät halvempaa energiaa, minkä syöttötariffit mahdollistaisivat?

    Mikä on autokanta Heinolassa. Paljonko keskustassa on ilmaista parkkitilaa? Paljonko maksaisi pysäköinti parkkihallissa. Miksi pienen keskustan pysäköinti pitäisi keskittää entisstään maan alle, kun maan päällä on ilmaista parkkitilaa? Onko nykyisten parkkitilojen käyttö 100 %?

    Miten paljon parkkipaikat maksaisivat ja paljonko pitää nykyään ilmaisista parkkipaikoista maksaa, jotta ihmiset käyttäisivät maksullisia paikkoja maan allla?

    Asukkaita, asiakkaita ja työpaikkoja Heinolaan eikä vain Vierumäelle.

    Miten tyhjilleen jääneet tehdastilat hyödynnetään? Mien niitä on hyödynnetty muissa kaupungeissa, joista tuotanto on loppunut?

    Virkamiesten tulisi valmistella tärkeitä päätöksiä huolellisesti ja pitkällä tähtäimellä. Ei Heinolan Kaupunkisydän ry ole pätevä arvioimaan Heinolan tulevaa infrastruktuuria, rakennemuutosta, kaupungin resursseja, veronmaksajien vähenemistä, kuntalaisten eläköitymistä, julkisten palvelujen saatavuutta jne.

    Kaupunkisydän ry on ottanut tehtäväkseen vaatia Heinolaan maan korkeinta veroprosenttia - ei palvelujen vuoki - vaan maanalaisen parkkihallin vuoksi. Jos virkamiehet tukevat Kaupunkisydän ry:n vaatimuksia, he eivät ole ottaneet asioista selvää ja ovat epäpäteviä hoitamaan virkojaan.
    Valitettavasti luottamushenkilöt eivät vaadi virkamiehiltä ammattitaitoista työpanosta Heinolan kehittämiseksi.

    Oli yksi joka vaati. Mutta sen vuoksi virkamiehet halusivat heti "ulostaa" hänet Heinolasta.

    Äänestä

  • En ole varma, mutta jos jokainen huolestunut lähettä "Huolenilmaisu" oikeuskanslerille, ehkä joku jotain huomaa?
    Tai jos MOT:lle tulee kymmenkunta kaupunkilaisten vetoomusta, että ollaan umpikujassa ja kriisikuntaa nyt ryöstetään nenämme alla...
    Omana aikana Kalaparatiisista oli tehty kantelu, en tiedä, miten kävi Arkiston mukaan oli noin 300 allekirjoitusta.

    Äänestä

  • Lahtelaisiks tullaan kirjoitti:

    Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ehdotti viransijaisten (vs kaupunginjohtaja, vs. sivistystoimenjohtaja ja vs henkilöstösihteeri) palkankorotukset toteutettavaksi juuri niin kuin kyseiset virkamiehet itselleen sopiviksi ehdottivat: toinen toisilleen. Kukaan muu kuin jäsen SEPPÄ ei vastustanut mulle-sulle-palkankorotuksia.

    Miten Malin hoitaa henkilöstöpäällikön pätevyydellä kaupunginjhtaja Rinnevaaran tehtäviä?
    Kaupunginjohtaja Rinnevaaralla on kokemusta kaupunginjohtajan tehtävistä ja kaupungin talouden kuntoon saattamisesta. Malinilla on kokemusta henkilöstön johtamisesta, henkilöstön, joka itkeskelee, kerää nimiä adressiin ja sairastaa pöhötautia.
    Luultavasti sen vuoksi, että ainoastaan Heinolassa epäpätevä viransijainen saa 9.000 euron kuukausipalkkaa.

    Kaupunginhallituken puheenjohtaja (JA) ehdotti lisäksi, että kaupunginhallitus antaa kaupunginkanslian valmisteltavaksi vastaavien sijaisuustapahtumien palkankorotukset

    - vastaavien sijaisuuksien palkankorotukset valmistellaan siis kaupunginkansliassa, kuten tähänkin asti ja kaupunginhallitus hyväksyy ne mukisematta kuten tähänkin asti - olivatpa ne tuhansia euroja tai sen alle. Mikä siis muuttuu puheenjohtajan lisäyksestä?

    Mitä me kaupunkilaiset voimme tehdä? Virkamiesmafia on ottanut Heinolassa vallan luottamushenkilöiltä. Se pitää kuntalaisten tiedostaa. Pitää seurata Heinolan sivuilta, päätöksenteko-kohdasta kaupunghallituksen, valtuuston ja lautakuntien toimia pöytäkirjoista. Sieltä löytyvät virkamiesten esitykset ja luottamushenkilöiden tekemät päätökset.

    Heinolassa toimii tarkastuslautakunta, joka ei tarkasta virkamiesmafian toimia. Kun lukee tarkastuslautakunnan pöytäkirjoja, huomaa, että siellä puututaan epäoleellisiin asioihin mutta eivät niihin oleellisiin. Tarkastuslautakunta voidaan Heinolassa lakkauttaa. Se säästää verorahoja

    Jokaisen virkamiehen toimenkuva pitäisi tarkistaa ja miettiä virkamiehille ammattitaitoa ja koulutusta vastaavat tehtävät. Näin tuleekin luultavasti tapahtumaan, jos Heinola liitetään Lahteen.

    Heinolassa on tehty aloite junaradasta Lahteen. Todennäköisesti Lahti alkaisi ajaa junarata-asiaa, jos Heinolasta tulee Lahden lähiö. Kun Heinola olisi osa Lahden infrastruktuuria, joukkoliikenne Lahteen paranisi ja tulisi käyttäjille halvemmaksi. Heinolaan rakennettaisiin lahtelaisille asuntoja ja kesämökkejä, kun tonttipolitiikka muuttuu lahtelaiseksi. Ehkäpä Heinolaan saataisiin työpaikkoja ja ammattikouluja Lahteen liittymisen jälkeen. Lahtelaiset varmaankin haluaisivat hyödyntää Heinolassa tyhjilleen jääneitä teollisuustiloja, kuten ovat tehneet Lahdessa.
    Kun Heinola on myynyt oman energialaitoksensa, niin heinolalaiset voisivat saada Lahden Energian sähköä edullisemmin jne.

    Rakennemuutoshankkeena on Heinolan maankäyttöosastolla ollut 9.11.2012 lähtien käynnissä osittain EAKR-rahoitteinen hanke "Maankäytön tehostaminen yritysten ja asukkaiden näkökulmasta". Hankkeessa on ollut kolme eri osahanketta: maankäytön tehostaminen, Vierumäen kehittäminen ja keskustan toimintaedellytyten parantaminen (parkkihalliko?).

    Parkkihallista maan alle ja Vierumäen kehittämisestä sekä maan käytön tehostamisesta on haluttu tehdä päätökset ilman kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaraa, joka on asiantuntija edellä mainitunlaisissa hankkeissa. Sen vuoksi itkettiin ja kerättiin nimiä adressiin, jotta hanke toteutuisi.

    Toinen syy, miksi Rinnevaara halutaan irtisanoa on se, että virkamiesmafian valta vähenisi ja luottamusmiesten päätöksentekoa alettaisiin kunnioittaa. Rinnevaara myös vaati virkamiehiltä paremmin perusteltuja analysoituja esityksiä, mikä ei sopinut virkamiehille.

    Nyt sitten henkilöstöjohtaja Heinolassa (vs kaupunginjohtaja) päättää rakennemuutoksesta, suurtyöttömyyden vähentämisestä, mihin hänellä ei ole pätevyyttä kaupunginjohtajan sijaisena, joten todennäköisesti kaupunki velkaantuu ja parkkihallia aletaan maan alle rakentaa.

    Kun toriparkkihallia varten on osakeyhtiö perustettu se tekee lainaa ja kaupunki eli veronmaksajat takaa miljoonalainat ja kaupunki ostaa osakkeita, niin velkapotti tulee olemaan melkoinen. Toriparkki-osakehtiö ei tule koskaan saamaan parkkimaksuina velkojaan kaupungille maksettua. Kun katujen varsilla ja nykyisillä parkkialueilla on riittävästi ilmaista parkkitilaa, kukaan ei aja autoaan kaliiseen parkkihalliin maan alle. Maanalainen parkkihalli aiheuttaa sen, että parkkimaksuja on perittävä myös nykyisistä parkkipaikoista, joten yhä harvempi käy Heinolan keskustassa ostoksilla ja maksaa parkkimaksun. Lahden suuret liikennepaikat ovat varttitunnin päässä - eikä parkkimaksuja ole.

    Keskustan toimintaedellytyksiä ei paranneta parkkihallilla. Yllämainittu turha "tehostamishanke" tulee maksamaan 340.000 euroa, josta heinolalaiset veronmaksajat maksavat 60 %.

    Malin on ollut kauemmin (9 vuotta) kunnanjohtajana kuin Rinnevaara.

    Äänestä

  • 12+3 kirjoitti:

    Tiedetaan, kunnanjohtaja, ei kaupunginjohtaja.
    Ja ei ollut valittu Lahden henkilöstöpäälliköksi.
    Niin se päättyi Heinolaan.

    Äänestä

  • Vain Peukaloinen kirjoitti:

    Niin, tuossa aikaisemmin vain ihmeteltiin millä pätevyydellä Malin hoitaa KJ:n tehtäviä. Ei se Pyhäjärvikään mikään metropoli ole (5 854 asukasta). Sattuupahan vain olemaan kaupunki jostain syystä.

    Ja aika monta paikkaa löytyy mihin Rinnevaaraa ei ole valittu, jos nyt näillä halutaan pätevyyttä tai pätemättömyyttä todistella puoleen tai toiseen.

    Äänestä

  • 5+14 kirjoitti:

    Lähiseudultakin löytyy kuntia (Asikkala, Nastola, Hollola), joissa on enemmän asukkaita kuin Pyhäjärveltä. Eli sillä ei sinällään ole merkitystä johdatko kuntaa vai kaupunkia. Esim. sillä on enemmän merkitystä onko kaupunki tai kunta osa jotain sos.ter. kuntayhtymää vai ei. Heinolassa on oma sos.ter., joka näkyy kaupungin työntekijöiden määrässä.

    Äänestä

  • 14+5 kirjoitti:

    No miksi niin pätevä Malin en päässyt Lahden henkilöstöpäälliköksi?
    Ja millä päätevyydellä hän nyt hätäisesti ja häyttömästi nostaa pilviin henkilökunnan palkojaa? Rinnevaara muka kahdessa kuukaudessa pani sekaisin kanslian, Malin kahdessa viikossa pani sekaisen Heinolan.

    Taasko hölmöillään?
    Miten Maliinin kohdalla ne soveltavuustestit? Entä valtuuston lautakuntien mielipiteet?

    Siis se, mistä soimataa Rinnevaaraa, istuu kuvaan oikein hyvin, jos kyseessä on Malin.
    Onpa huimahevosnaisen uran nousu.

    Äänestä

  • Vain Peukaloinwn kirjoitti:

    Sinikka Malin on toiminut Ypäjän kunnanjohtajana.
    Ypäjän väkiluku vuodenvaihteessa 2011-2012 2550.

    Äänestä

  • Vain Peukaloinwn kirjoitti:

    No miksi niin pätevä Malin en päässyt Lahden henkilöstöpäälliköksi?
    Ja millä päätevyydellä hän nyt hätäisesti ja häyttömästi nostaa pilviin henkilökunnan palkojaa? Rinnevaara muka kahdessa kuukaudessa pani sekaisin kanslian, Malin kahdessa viikossa pani sekaisen Heinolan.

    Taasko hölmöillään?
    Miten Maliinin kohdalla ne soveltavuustestit? Entä valtuuston lautakuntien mielipiteet?

    Siis se, mistä soimataa Rinnevaaraa, istuu kuvaan oikein hyvin, jos kyseessä on Malin.
    Onpa huimahevosnaisen uran nousu.

    "No miksi niin pätevä Malin en päässyt Lahden henkilöstöpäälliköksi?"

    En tiedä ja et tiedä sinäkään.

    "Ja millä päätevyydellä hän nyt hätäisesti ja häyttömästi nostaa pilviin henkilökunnan palkojaa?"

    Malinilla on ylempi korkeakoulututkinto, työkokemuksesta on yllä yksi esimerkki. Nyt on nähtävästi valittu semmoinen linja, että maksetaan sijaiselle sama palkka kuin sijaistettavalle. En näe siinä mitään epäilyttävää.

    "Taasko hölmöillään?"

    Mielestäni ei.

    "Miten Maliinin kohdalla ne soveltavuustestit?"

    Soveltuvuustestit henkilöstöpäällikön virkaa täytettäessä tehtiin. http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20102146-6.HTM

    Tämä on sikäli mielenkiintoista: Henkilöstöpäällikköä valittaessa soveltuvuustestit tehtiin, kaupunginjohtajaa valitessa ei.

    "Entä valtuuston lautakuntien mielipiteet?"

    En ymmärrä kysymystä.

    Äänestä

  • 20+6 kirjoitti:

    "Nyt on nähtävästi valittu semmoinen linja, että maksetaan sijaiselle sama palkka kuin sijaistettavalle. En näe siinä mitään epäilyttävää."

    Minä näen. Jos yksi pystyy hoitamaan sekä oman että sijaistettavan virkaa, mielestäni toinen niistä on tarpeeton.
    Henkilöstöpäällikkö-virka oli keksitty joskus syksyllä 2010.
    Kansliapäällikköä aimmin Heinolassa ei ollut, kuten ei ollut apulaiskansliapäällikköä.

    Koko kansilia pitää tuulettaa ja poistaa muualle ihmisiä, joilla työaikana ei ole muuta tekemistä, kun pitää salaisia päiväkirjoja ja aloittaa työpäivän laitamalla keskustelupalstoihin "pippeli"-viestejä.

    Meillä on nyt dialogi, ja olen pahoillani, että en hallitse suomea kuten sinä. Sen lisäksi minulla ei ollut Malinia vastaan mitään tähän asti. Nyt Malinin toiminta on todella huolestuttava. Tai voi olla, että hän on vain muiden ”työkalu” hyvää korvausta vastaan. Hän suostui siihen, ja nyt on pakko kestää kritiikkiäkin. Päätös oli hänen, nyt on kestävää seurauksia.

    Käytännössä Malinin valinnasta päätti pieni valintaraati.
    Soveltuvuustestit tehtiin henkilöstöpäällikön virkaa täytettäessä. Siis ei kansliapäällikköä eikä va. kaupunginjohtajaa.

    Valtuustoryhmät eivät päässeet tenttaamaan Malinia, koska Malinin va. ja vs. oli hallituksen tekemä päätös.
    Omana aikana Timo Kaattarin johtaman Silvernia Oy:n hankkeena oli Kalaparatiisi. Samalla Kaattari oli Kulttuuritoimenjohtaja. Silvenian omistaja oli kaupunki. Kaupunki yhdisti kaksi Oy:tä, HOP ja Silvernia. HOP osti Silvernian osakkeet. HOP oli ajettu alas erittäin huonona tulosarviona.
    Samat ihmiset ovat kaupungin palvelussa edelleen.
    Ja tarvitseeko sitten Heinola kaupunginjohtajaa ollenkaan, jos henkilöstöpäällikkö pärjää tehtävissä kun tehtävissä.
    Rinnevaaraa haluttiin kovasti toukokuussa, mutta heinäkuussa oli jo aloitettu se kuuluisa päiväkirja. Eikö omituista? Myös omituista spekuloida, miksi joku ei ollut valittu. Esimerkki ja kysymys Malinista oli retorinen. Mutta se, mitä Malinin kohdalla on normaalia, Rinnevaaran kohdalla on täysin suvaitsematonta. Faktaa, että joku ei ollut valittu haettuun virkaan, ei anna aihetta nimitellä ihmistä ”narsistiksi” ja ”persoonahäiriökasi”.
    Muistaakseni Komonen yritti lähteä Heinolasta, hakeutui muihin paikkoihin.
    Olen iloinen, että Kankaanpää onnistui.

    Äänestä

  • Vain Peukaloinen. kirjoitti:

    "Jos yksi pystyy hoitamaan sekä oman että sijaistettavan virkaa, mielestäni toinen niistä on tarpeeton."

    Siinäpä se, pidemmän päälle yksi ihminen ei pysty hoitamaan kahta virkaa, mutta akuutissa tilanteessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää hoitaa tärkeimmät asiat.

    Kansliapäällikön virka on ollut Heinolassa ainakin 15 vuotta. Ennen sitä oli ilmeisesti kaupunginsihteerin virka. Apulaiskansliapäällikön virka on perustettu joskus 2000-luvun alkupuolella (?).

    En väitä, etteikö kaupungilla ole YHTÄÄN työntekijää, jonka tarpeellisuus on kyseenalaista, mutta mielestäni kritiikkisi kohteena pääasiassa olevat eivät kuulu tähän joukkoon.

    Ja ties kuinka monennen kerran: Päiväkirjaa pidettiin työterveyspsykologin pyynnöstä, kun tilanne oli jo kriisiytynyt. Se, että siinä on tapahtumia heti Rinnevaaran uran alkutaipaleelta kertoo siitä, että ihmisillä on muisti ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Muisti ). En tajua miksi tätä asiaa on niin vaikea ymmärtää.

    Siis eihän Malinia ole valittu kaupunginjohtajaksi vaan hän on KJ:n sijainen. Käsittääkseni ei missään tehdä soveltuvuustestejä sijaisille, koska tarve sijaiselle tulee yleensä nopeasti. Ehkä jossain poikkeustapauksissa kun tiedetään hyvissä ajoin tarve sijaiselle ja sijaisuus on suhteellisen pitkä, mutta en näe tässä semmoista tilannetta.

    Kunnan-/kaupunginjohtaja taitaa olla ainoa virka, joka joka kunnassa jonkun pitää hoitaa eli sitä ei voi esim. ostaa palveluna.

    Mihin perustuu tietosi päiväkirjan pitämisestä jo heinäkuussa? Jos päiväkirjassa on jotain mainintoja jo heinäkuulta, ei se sitä automaattisesti tarkoita, että sitä olisi alettu pitää jo silloin (kts. ed. viestistä kommentti).

    Kulttuuritoimen menneisyyttä en kommentoi, koska en tiedä siitä.

    Julkisen nimittelyn taustalla on todennäköisesti jotain muutakin kuin se, että ei ole valittu johonkin virkaa, mutta en pidä nimittelyä rakentavana tapana luoda keskustelua.

    Äänestä

  • 12+3 kirjoitti:

    Malin on ollut kauemmin (9 vuotta) kunnanjohtajana kuin Rinnevaara.

    Mitä Malin sai kunnanjohtajana aikaan? Vähenikö työttömyys? Nousiko veroprosentti? Pitää arvioida johtajien työn sisältöä ja heidän aikaansaannoksiaan. Mitä vastinetta veronmaksajat saavat, kun palkkaavat Malinin suurella palkalla johtamaan elinkeinoelämää, huolehtimaan työllisyydestä, parantamaan huono-osaisuutta jne.

    Malinilla on ollut näytön paikka Heinolassa jo henkilöstöpäällikkönä. Siitä seurauksena on valtava eripura virkamiesten keskuudessa, ylisuureksi paisunut virkamiesmafia, joka ei ole ammattitaitoista.

    Kaikken suurin moka Malinin toiminnassa on apulaisensa ja itsensä palkankorotusmoka. Henkilöstösihteeri esittää esimiehelleen henkilöstöjohtajalle vs. kaupunginjhtajalle yli 3 000 euron palkankorotusta sulle-mulle linjan mukaisesti.

    Vs kaupunginjohtaja, henkilöstöjohtaja esittää alaiselleen henkilöstösihteerille vs sitä sun stätä... palkankorotuksia. TÄmä ei ole ole hyvä-veli-järjesteyjä.
    Tämä on veronmaksajien riistoa ja veroprosentti nousee, kun Malin häärää ja määrää ammattitaidottomasti sekä henkilöstöjohtajana että vs kaupunginjohtajana. Heinolan diktaattorina.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Näin on20.12.2012 10:55

    Sain yllättävästi tukea ja vielä henkilöltä, joka lyö naulan kantaan.

    Minua tässä jo uhataan Terhi Kankaanpään kunnialoukkauksesta.
    Vaikenemissysteemi siis pelaa.

    Äänestä

  • 18+1 kirjoitti:

    "Jos yksi pystyy hoitamaan sekä oman että sijaistettavan virkaa, mielestäni toinen niistä on tarpeeton."

    Siinäpä se, pidemmän päälle yksi ihminen ei pysty hoitamaan kahta virkaa, mutta akuutissa tilanteessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää hoitaa tärkeimmät asiat.

    Kansliapäällikön virka on ollut Heinolassa ainakin 15 vuotta. Ennen sitä oli ilmeisesti kaupunginsihteerin virka. Apulaiskansliapäällikön virka on perustettu joskus 2000-luvun alkupuolella (?).

    En väitä, etteikö kaupungilla ole YHTÄÄN työntekijää, jonka tarpeellisuus on kyseenalaista, mutta mielestäni kritiikkisi kohteena pääasiassa olevat eivät kuulu tähän joukkoon.

    Ja ties kuinka monennen kerran: Päiväkirjaa pidettiin työterveyspsykologin pyynnöstä, kun tilanne oli jo kriisiytynyt. Se, että siinä on tapahtumia heti Rinnevaaran uran alkutaipaleelta kertoo siitä, että ihmisillä on muisti ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Muisti ). En tajua miksi tätä asiaa on niin vaikea ymmärtää.

    18+1, Akuutissa tilanteessa vs. kaupunginjohtaja pitää vuosilomiaan, nostettuaan ensin palkkaansa 9.000 euroon.

    Akuutissa tilanteessa ja viransijaisena vs. kaupunginjohtaja Malin ryhtyy valmistelemaan toriparkkia maan alle Heinolan keskustaan.

    Akuutissa tilanteessa vs. kaupunginjohtaja päättää että heinolalaiset veronmaksajat maksavat rakennusmuutoshankkeen suunnittelusta 340.000 euroa, josta veronmaksajat Heinolassa 60 %, Hanke päättyy tämän vuoden lopussa. Hanke kesti 9.11. - 31.12. (sis Malinin vuosiloman). Heinolalaiset maksavat yli 200.000 ei-mistään.

    Hankkeen kolme osavaihetta ovat suunnitelleet jo aikaisemmat hankkeiden suunnittelijat ja mitään uutta 200.000 ei veronmaksajat saa.

    On ollut hankkeen suunnittelua yhtä sun toista ja suunnittelijoina ovat olleet:

    LAKES Oy - useita vuosia suunniteltiin hankkeita - mitään ei saatu aikaan

    Saatiin vuodelle 2011 henkilöstömenojen katto. Katto poistettiin virkamiesmafian toimesta heti seuraavana vuonna eli 2012.

    UPM-Kymmene opetti, perustettiin UPM-hanke. EI mitään aikaan.

    Kaupunginjhtaja Tita Rinnevaara toimi oikein ja tehokkaasti molempien edellä olevien hanke-visionäärien kanssa. Valitettavasti Rinnevaaran työ jäi kesken.
    Rinnevaaran ansiosta molemmat sekä LAKES että UPM-hanke käynnistettiin ja aktivoitiin.

    Heinolan, Hartolan ja Sysmän rakennemuutostyöryhmä, toiminut neljä vuotta - ei mitään uutta.

    Heinolan kaupungin ohjaustyöryhmä. Ei mitään uutta aikaan.

    Epävirallinen viranhaltijatyöryhmä: kaupunginjohtaja, kansiapäällikkö ja EU-koordinaattori. Toiminut kolmisen vuotta.

    Mitä epävirallinen viranhaltijatyöryhmä on saanut aikaan?
    Se sai aikaan uuden työryhmän, joka aloitti 9.11.2012 ja otti veronmaksajien rahaa yli 200000. Epävirallinen viranhaltijatyöryhmä muuttuikin siis viralliseksi ja ryhtyi kiireesti Malinin toimiessa vs kaupungjohtajan toteuttamaan Kaupunkisydän ry:n ideoimaa katuparkkia maan alle, Vierumäelle asuntoja ja työpaikkoja ja tehostamaan maankäyttöä.

    Toriparkki on hirvittävä erehdys, jos se toteutetaan. Heinolaan tulevat maksulliset parkkipaikat ja parkki-pirkot perimään paikoitusmaksuja maan päälle ja erittäin kalliit pysäköintimaksut maan alle.

    Viimeisetkin liikkeet keskustasta lähtevät, kun heinolaiset ajavat Lahden suuriin kauppakeskuksiin, jossa parkkimaksuja ei ole.

    Kun osakeyhtiö perustetaan, niin kaupunkia vaatidaan takaamaan lainaa ja ostamaan osakkeita. Kun toriparkki Oy tekee konkurssin, veronmaksajat maksavat ja veroprosentti nousee.

    Käykääpä kuvaamassa K-marketin tyhjiä parkkipaikkoja ja S-marketin tyhjää parkkihallia. Kyllä parkkipaikkoja keskustassa on ihan tarpeeksi. Lisää ei tarvita. Jos junayhteys Lahteen saadaan, niin parkkipaikkoja tarvitaan aseman läheisyyteen, jonne voisi myös maankäyttöä tehostaa ja asuntorakentamista lisätä.

    Valtuutetut ovat ehdottaneet Heinolaan kulttuuripuistoa ja kulttuuritaloa. Joten ehkä vs kaupunginjohtaja voisi ryhtyä suunnittelmaan virkamiesryhmän kanssa valtuutettujen toivomusten mukaisia hankkeita.

    Viransijaisena ei pitäisi ryhtyä suunnittelmaan Heinolan infraa, jos ei siitä mitään ymmärrä, ei ainakaan henkilöstöjohtajan, joka ei osaa johtaa henkilöstä muuhun kuin päiväkirjan pitoon ja vasta valitun kaupunginjhtajan "uostamiseen".

    Äänestä

Mitä minä ajattelen uudesta ”kaupunginjohtajasta”.
Entinen Ypäjän kunnanjohtaja Sinikka Malin ilmestyi Heinolaan marraskuussa 2010 yllättäen sen jälkeen, kun ei saanut pestiä Lahteen.
Uran vaihtoa hän selitti ottamalla vastaan uusia näkökulmia ja asioita, mm. syventymällä henkilöstöasioihin ja katsomalla lähempänä henkilöstönäkökulmaa.
Nyt on katsottu tarpeeksi syvälle ja lähelle. Nyt tuli aikaa näyttää muita kykyjä nostamalla tolkuttomasti palkkoja ja maksamalla huimia palkkioita pelisääntöryhmän puheenjohtajalle.
En epäile Malinin pätevyyttä, mutta minua kiinnostaa seuraava:
Miten pätevä Malin reagoi henkilöstön hätään, miten hän ei huomannut uuden kaupunginjohtajan henkilökunnan kiusaamista. Tai jos huomasi, miksi viranhaltijana hän ei puuttunut asioihin.
Jos Malin on tarpeeksi pätevä, miksi hän itse ei hakenut kaupunginjohtajan tai kansliapäällikön paikkaa?
Oliko Malinin allekirjoitus Huolenilmaisun alla?
Oliko huimien palkkakorotusten saanut viranhaltijoiden allekirjoituksia Huolenilmaisun alla?

Äänestä
  • Käsittääkseni Malin oli avainasemassa kriisin selvittelyn aloittamisessa eli jos näin on, reagoi hän asiaan oikein.

    "Jos Malin on tarpeeksi pätevä, miksi hän itse ei hakenut kaupunginjohtajan tai kansliapäällikön paikkaa?"

    Jos viihtyy nykyisessä virassaan, niin ei kai ole mikään pakko hakea 'korkeampaan' virkaan vaikka pätevyyttä olisikin tarpeeksi?

    Käsittääkseni kenenkään mainitsemiesi ihmisten allekirjoitusta ei ollut huolenilmaisussa.

    Äänestä

  • 4+5 kirjoitti:

    Käsittääkseni Malin oli avainasemassa kriisin selvittelyn aloittamisessa eli jos näin on, reagoi hän asiaan oikein.

    "Jos Malin on tarpeeksi pätevä, miksi hän itse ei hakenut kaupunginjohtajan tai kansliapäällikön paikkaa?"

    Jos viihtyy nykyisessä virassaan, niin ei kai ole mikään pakko hakea 'korkeampaan' virkaan vaikka pätevyyttä olisikin tarpeeksi?

    Käsittääkseni kenenkään mainitsemiesi ihmisten allekirjoitusta ei ollut huolenilmaisussa.

    Heinolan vs. kaupunginjohtaja Sinikka Malin, viransijaisuuspalkka 9.000 e/kk oli Peukaloisen mukaan Ypäjän kunnanjohtaja.

    Tässä tulee tietoja Ypäjästä, joka varmasti liitetään kuntauudistuksessa muihin kuntiin ja häviää kuntakartalta, joten Malin olisi jäänyt työttömäksi ja hakikin ennen kuntauudistusta uusia työpaikkoja muun muassa Lahdesta, jonne ei huolittu. Sitten tärppäsi ja Heinolaan pääsi töihin ensin henkilöstöjohtajaksi ja nyt vs kunnanjohtajaksi. Malin on tehnyt kaikkensa päästäkseen kunnanjohtaksi, kuten oli pikku-Ypäjässäkin. Ja niin Ypäjä säilyikin pienenä ja katoaa kohta kokonaan kuntakartalta pois - kuten ehkä Heinolakin, jos Malin jatkaa kunnanjohtajana.

    Ypäjä on keskustalainen, 2500 asukkaan hevosjalostuksen kunta, hevosyrittämisestä tunnettu velkainen kunta. Ypäjässä on vajaa 800 työpaikkaa. Ei siis ole Malin Ypäjän kunnanjohtajana saanut Ypäjän taloutta kuntoon, ei ole saanut työttömyyttä hoidettua, joten Ypäjä on velkainen pikkukunta.

    Sitä samaa Malin ajaa nyt Heinolassa tekemällä Kaupunkisydän ry:n toiveiden mukaisesti, tekee Heinolasta velkaisen pikkukunnan.

    Ypäjän tietoja:
    Elinkeinorakenne 2007:
    (työllinen työvoima yhteensä 1145)
    Palvelut 54,5 %
    Maa- ja metsätalous 15,2 %
    Jalostus 29,4 %

    Väkiluku vuodenvaihteessa 2011-2012 2550
    Asukastiheys, asukkaita/maa-km² 13,9

    Työpaikkarakenne 2010 (yht. 737 työpaikkaa):
    Palvelut 59,0 %
    Maa- ja metsätalous 22,9 %
    Jalostus 15,2 %
    Muu/tuntematon 2,8 %

    Vuosikate /asukas 176 €
    Vuosikate/Poistot 65,9 %

    Omavaraisuusaste 67,8 %

    Lainat / asukas 1 072 €

    Kuntakonsernin lainat / asukas 2 235 €

    Kunnanvaltuuston 2009-2012 voimasuhteet: Kesk 12, Kok 4, SDP 2, Vas 2 ja Vihr 1 (yht 21 valtuutettua)

    Täällä on moitittu Pyhäjärveä pieneksi kunnaksi ja aliarvioitu Rinnevaaran osaamista. Pyhäjärvellä on yli puolta enemmän asukkaita kuin Ypäjällä ja Pyhäjärven talous on paremmassa kunnossa Rinnevaaran jälkeen.

    Äänestä

Naurettavuuksiin menevät riidat tuskin enää houkuttelevat kaupunkiin hyviä johtajatarjokkaita.
Kaupungin hallintoon liittyvät uutiset ovat herättäneet suurta kummastusta jo laajalti oman kaupungin ulkopuolellakin. Eikä ihme.
Heinolan kiistojen taustat voivat olla pitemmätkin, mutta julkisuudessa tilanne kärjistyi kaksi kuukautta sitten, kun osa kaupungintalon henkilökunnasta olisi halunnut käynnistää neuvottelut kaupunginjohtajan irtisanomisesta. Niin oltiin jollakin joukolla erottamassa kaupunginjohtajaa.
Heinolan päättäjät tietänevät itse, mitkä päätökset ovat kaupungin ja sen asukkaiden kannalta viisaita ja mitkä eivät. Sen sijaan he eivät nähtävästi kykene riittävän hyvin ymmärtämään, millaisen maineen kaupunki tästä kaikesta saa. Ja huonon maineen se nyt on jo saanut, aivan riippumatta siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä.
Vielä ikävämpää on se, että nykyinen Heinolan päätöksentekokulttuuri tuskin houkuttelee kovin valovoimaisia hakijoita. Kunnan- ja kaupunginjohtajista on näinä aikoina melkoinen puute, kunnallinen päätöksenteko ja talouskurjuus eivät nykyosaajia kovin paljoa kiinnosta. Vielä vähemmän se kiinnostaa, jos luottamushenkilöt eivät todellakaan näytä tietävän mitä tahtovat, mitä tekevät ja mikä heidän roolinsa on.

Äänestä

Naurettavuuksiin meni Heinolan virkamiehet, jotka ryhtyivät keräämään nimiä adressiin ja pitämään päiväkirjaa kaupunginjohtajan tulemisista ja menemisistä.
Kaupunginjohtajan sihteeri valitti, ettei hän tiennyt mitä sihteerin tehtäviin kuuluikaan..

Kaupunginjohtajan sihteerin tehtäviin ei ainakaan kuulu kaupunginjohtajan haukkuminen, adressiin nimien kerääminen tai päiväkirjan pito.
Jos ei tiedä omia tehtäviään, niin pitää kysyä miten voi auttaa ja mitä tehdään.

Henkilöstöjohtaja ei osannut johtaa henkilöstöä, joka voi pahoin ja joutui kääntymään työpsykologin puoleen vaikka lähin esimies on se, jonka puoleen käännytään.

Adressivirkamiehet varmastikin pahoittivat mielensä, kun matkustussääntöä uusittiin ja ulkomaanmatkoihin hyväksymismenettelyyn tuli muutos.

Adressivirkamiehet varmastikin pahoittivat mielensä, kun päätösesitykset pitää valmistella entistä tarkemmin ja vieläpä valtuuston mukaisiksi.

Luottamusmiehet ajavat kaupunkilaisten asioita. Veronmaksajat ovat yhteydessä valtuutettuihin, joita ovat äänestäneet. Heinolan ongelmat johtuvat siitä, että virkamiehet eiv'ät toteuta veronmaksajilta lähteneitä aloitteita, joita luottamushenkilöt yrittävät viedä eteenpäin virkamiesmafian avulla.

Adressivirkamiehillä on omat tavoitteensa, oma hyvä-veli-järjestelmä, jonka aloitteita vievät eteenpäin ja siitä syntyy eturistiriidat.

Kaupunginjhtaja Rinnevaara toimi tarmokkaasti muun muassa uudistaen matkussäännön, joten esim kulttuuritoimiston väen Lontoon matka tyssäsi siihen. Samoin pakettiauton hankkiminen hankintamääräysten vastaisesti kulttuuritoimistolle keskeytettiin, ellei kulttuurisihteeri ehtinyt kauppoja tehdä omavaltaisesti.

Omavaltaista ja luottamushenkilöistä riippumatonta on ollut adressivirkamiesten toiminta, mihin kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara , ihan oikein , yritti saada muutosta. Muutos ei sopinut virkamiehille, jotka aloittivat myrskyisän vastustuksen käyttäen hyväkseen mediaa, työpsykologia ja keräten nimiä adressiin.

Valitettavasti kaupunginhallitus läksi adressivirkamiesten aiheettoman parjaukseen mukaan. Kaupunginhallituksen olisi pitänyt toimia siten, että adressivirkamiehet olisivat saaneet ensimmäisen varoituksen asiattomasta käytöksestä ja kaupunginjohtajan panettelusta Jos virkamiesten työmoraali ei olisi siitä kohentunut, olisi tullut toinen varoitus ja seuraavaksi työsuhteen purku.

Kun kaupunginhallitus ja Heinolan henkilöstöjohtaja eivät tehneet mitään aiheettoman parjauksen johdosta, nyt käydään kunnianloukkaus-oikeudenkäyntiä,

Heinolan adressivirkamiehet on saatava ojennukseen. Nykyinen meno ei voi jatkua. Heinolan veronmaksajat tarvitsevat pätevän kunnanjohtajan, joka osaa ja uskaltaa hoitaa kunnan johtajan tehtäviä kuten pitää. Heinola tarvitsee Tita Rinnevaaran.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kulttuurin alasajo kirjoitti:

Heinolan Eläkkeensaajat ry esittivät valtuustolle, että järjestöiltä perittävät tilavuokrat kohtuullistettaisiin, siten että vuokrien (kaupungin kiinteistovirastolle) jälkeen kaupungin avustuksesta jäisi rahaa toimintaankin. Kaupungin myöntämä toiminta-avustus ei riitä kaupungin perimään vuokraan.

Noin 300 eläkeläisen yhdistys toimii Heinolassa eläkeläisten harrastus- ja virkistystoiminnan hyväksi sekä ylläpitää fyysistä ja henkistä vireyttä auttaen eläkeläisiä jatkamaan itsenäistä ja ihmisarvoista elämää. Sitä ei kuitenkaan Heinolassa ole arvostettu. Valtuusto ei hyväksynyt Eläkkeensaajien hakemusta tilavuokrien kohtuullistamisesta.

Heinolan Eläkkeensaajat maksoivat WPK-talon tilavuokria v. 2010 yht. 1.752,07 euroa ja saivat kaupungilta toiminta-avustusta 1.600 euroa.
Heinolan eläkkeensaajat tekivät alijäämäisen tilinpäätöksen joten anoivat tilavuokrien kohtuullistamista. Tilavuokrien kohtuullistamisen sijaan Hepo-oja, vai oliko se Jäppinen ilmoitti, että WPK-talo ei sovi järjestöjen tiloiksi - vaan ainoastaan kulttuuritoimiston väen omaksi tilaksi.

EI EI EI päätti sivistystoimenjohtaja Hepo-oja, vuokria ei alenneta. Kuttuuritoimella ei Heinolassa ole varaa tukea Eläkkeensaajien harrastus- ja virkistystoimintaa.

KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ. Kulttuuritoimiston väki voi ostaa pakettiauton ja voi lähteä Lontooseen jouluostoksille, siihen on kyllä kulttuuritoimella varaa. Onneksi valtuutettu Seppä toi Jäppisen pakettiauton oston hallituksen kokoukseen ja onneksi uusi kaupunginjohtaja tyrmäsi Lontoon matkan.

Tiedoksi uusille Heinolan valtuutetuille. Heinolassa toimii yli 20 kulttuurijärjestöä, jotka tekevät kulttuurityötä talkoovoimin. Kulttuuritoimisto järjestää kesäteatterifarssin ja Heinola Jyrää tapahtuman sekä joitakin kuoro-esiintymisiä. Varsinainen paikallinen kulttuurityö tehdään järjestöissä, joiden toimintaa kaupunki ei tue, päinvastoin. Kaupungin perimät vuokrat ovat olleet isommat kuin mitä kaupungin myöntämä tuki.

Sysmän suvisoitto toimii rekisteröitynä yhdistyksenä. Heinolan kesäteatteri pitää erottaa kulttuuritoimesta omaksi itsenäiseksi yhtiöksi tai yhdistykseksi.
Esim Sysmässä on noin 4 000 asukasta, mutta siellä on paljon monipuolisemmat, Sysmän tukemat kulttuuripavelut:
- avustukset
- elokuvat
- kirjallisuus
- kulttuuri- ja kotiseutujärjestöt
- lasten kulttuuri
- museot
- musiikki (Sysmän Suvisoitto ry)
- tanssi
- oma teatteri
- toimintatilat

Jos Sysmä liitettäisiin Heinolaan, niin Sysmän kulttuuripalvelut vähenisivät oleellisesti Heinolan tasolle.
Hyvästi Hepo-oja ja toivottavasti pian saamme sanoa hyvästit myös kulttuurisihteeri Jäppiselle, joka voisi hoitaa kesäteatteria omana yrityksenään, kuten on hoitanut tähänkin asti mutta kaupungin maksaessa kesäteatterin vuokrat, kiinteistökulut ja tuottajan palkkakulut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu