Muutama päivä sitten (ti 4.12.2012) alkoi Electrolux kaasuhellastani kaasuntulo ehtyä.
Tarkistin kaasunmyyjältä, onko jakeluvekossa esiintynyt häikkää. Ei ollut.
Mikä saattaisi aiheuttaa yht'äkkisen paineen vähenemisen?
Toinen liesi meneillään sen jälkeen, kun siirryttiin maakaasuun.
Vanha Senking kesti lähes 100 vuotta ja olisi kestänyt edelleenkin, jos ei olisi tehty poliittisiä päätöksiä siirtymisestä maakaasuun.
Tällä hetkellä on huoneiston kaasukatkaisija kiinni turvallisuussyistä ja ruokaa pystyy laittamaan vain mikroaaltouunissa.
Löytyykö jonkinlaista vinkkiä aiheuttajasta.
Korjaajan puoleen osaan kääntyä neuvomattakin, jos enää viitsin kaasualiettä käyttää.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Luultavasti suutin tukossa, mutta kyllä senkin korjaaminen vaatii sen ammattikorjaajan käynnin.
Kiitos kommentista!
Sentapaista vikaa vähän pelkäsinkin.
Liesiuunin kaasuntuloreiät samoin kuin keittolevyjen kaasuaukot olen tarkistanut ja ne ovat siistit.
Siispä mietintämyssy päähän, haluanko säilyttää kaasulieden vai siirrynkö samantien sähköön.
--tai ensin tarkistan, mitä se huoltokäynti maksaa!
Korjauta tai osta uusi.
Kaasu on aina kaasu. Toi vika viittaa mun mielestä helpolla johonkin muualle kuin hellaan. En nyt niin tarkasti ole kaasuja tutkaillut, mutta ei koko hellan pitäisi kylmetä suutinvian takia. Kilauta isännöitsijälle tai kaasuyhtiöön, vika voi olla muualla, joku venttiili kiinni tai vuoto.
Siis tämä vuoto pitäis ensin sulkea pois, utele naapureilta, miten niillä pelaa.
Niinno, itellä ollut parikin kämppää kaupunkikaasulla, ei ongelmia. Nykyiseen laitoin keittiöremontissa pullokaasulla toimivan, ei ongelmia. Mun käsittääkseni kaasuvehkeet kans on melkein ikuisia. Että siinä suhteessa ihmettelen suuresti.