Vessalaatikon vaikeus

Minulla on ollut nyt 2kk ajan 1vuotias leikkaamaton kääpiöluppa uros joka ei osaa käydä vessalaatikolla. Siis kun mitkään asiat ei mene vahingossakaan sinne oikeaan paikkaan. Pissitkin tehdään usein ihan vessalaatikon viereen.

Millä saisin kanini oppimaan vessalaatikolle? Laitoin nyt jopa 2kpl vessalaatikoita häkkiin joista toinen on heinälaarin alla ja toinen paikassa jossa kani on tykännyt käydä asioillaan. Aluksi oli jopa pelottavaa mennä syömään kun olisi vessalaatikkoon pitänyt mennä, mutta nyt sekin onnistuu, asioinnit vaan tehdään silti muualle.

Olen siirtänyt papanat vessalaatikkoon ja mahdollisuuksien mukaan pissojakin. Olen myös pessyt pissat vääristä paikoista etikkavedellä, mutta ei tunnu auttavan. Vessalaatikoissa on puupellettiä jota kasvattajallakin oli.
458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

(Ehkä) voisit koittaa aina välillä nostaa kania vessalaatikkoon että kani ymmärtäisi että sinne saa "mennä" tai että se ei ole "vaarallinen" jos tästä oli apua niin ole hyvä :)))

Äänestä

Oma kanini ei ymmärtänyt puupellettien ja häkin pohjan kuivikkeen eroa, eli vasta kun vaihdoin vessalaatikon sisällön hiekkaan, se oppi täysin sisäsiistiksi. Aiemmin siis teki kyllä vain häkkiin, mutta siellä minne sattuu.

Ja on hyvä idea nostaa kania laatikkoon, jos se vierastaa siinä olemista. Kaksi laatikkoa ei välttämättä ole hyvä idea, jos se ei muutenkaan ymmärrä vessaboksin funktiota.

Äänestä

Kaikki kanit eivät opi vessalaatikkoon menoa. Varsinkin hurjasti jalostetut rodut ovat ns. unohtaneet osan alkuperäisvaistoistaan (esim. vessassakäynnin). Luonnossahan kanit käyvät yhdessä tietyssä tunnelinosassa asioillaan.

Lisäksi kanin liian pieni reviiri saattaa vaikuttaa oppimiseen. Silloin kani ei välttämättä näe eroa sille, mihin on väliä pissiä ja papanoida.

Vastaisesti myös liian iso reviiri saattaa vaikuttaa. Kanille syntyy silloin useampi vessapaikka, koska ei aina ehdi asioille yhteen paikkaan. Silloin tosin auttaa, että vessoja on monta.

Äänestä

Meilläkin käydään vessalaatikon vieressä jos vahingossa olen ostanut puupellettiä.
Häkin pohjalle vaihdoin vanhan räsymaton palan ja vessalaatikkoon kissanhiekkaa (piimaa). Puupelletit ovat luultavasti kanini jalkojen pohjaan liian epämukavia ja hiekkaa on kiva välillä kaivella.

Toinen vessalaatikko hiekkoineen on eteisessä. Oppi käymään siinä kun nostin sinne ja sanoin,että uusi vessa. Papanoita tippuu välillä sinne tänne, mutta pisut menee vessoihin. Eikä kämppä haise kun käyttää laadukasta hiekkaa ja vaihtaa sen tarpeeksi usein. Vessalaatikoita ei tarvitse etikalla hinkata, että vähän jää hajua muistutukseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kismo-pupu kirjoitti:

Minulla on ollut nyt 2kk ajan 1vuotias leikkaamaton kääpiöluppa uros joka ei osaa käydä vessalaatikolla. Siis kun mitkään asiat ei mene vahingossakaan sinne oikeaan paikkaan. Pissitkin tehdään usein ihan vessalaatikon viereen.

Millä saisin kanini oppimaan vessalaatikolle? Laitoin nyt jopa 2kpl vessalaatikoita häkkiin joista toinen on heinälaarin alla ja toinen paikassa jossa kani on tykännyt käydä asioillaan. Aluksi oli jopa pelottavaa mennä syömään kun olisi vessalaatikkoon pitänyt mennä, mutta nyt sekin onnistuu, asioinnit vaan tehdään silti muualle.

Olen siirtänyt papanat vessalaatikkoon ja mahdollisuuksien mukaan pissojakin. Olen myös pessyt pissat vääristä paikoista etikkavedellä, mutta ei tunnu auttavan. Vessalaatikoissa on puupellettiä jota kasvattajallakin oli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu