Ikäero

Näin itsenäisyyspäivän jälkeen itseäni alkoi kiinnostaa yleisesti tuo Saulin ja Jennin välinen ikäero (29 vuotta). Paljon päivitellään, kuinka Jenni on voinut hyväksyä niin vanhan miehen puolisokseen ja sitä paheksutaan.

Rupesin tuossa kuitenkin miettimään, kun siinä paheksutaan sitä 30-vuotiasta naista yleisesti ja siitä keskustellaan, että sellaisilla naisilla on isätraumoja jne. (vähän niin kuin siltä kantilta, että nainen aina hyväksyy sen miehen) Yleisesti alkoi kiinnostaa, että miten yleistä se oikeasti on, että kiinnostaako edes 60-vuotiaita miehiä nuoremmat naiset? Onko se miten yleistä, että 60-vuotias katsoisi 30-vuotiasta sillä silmällä? Vai onko Sauli poikkeus?
108479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 108

Vanhimmat

Kokase sitten, mutta kirjoita paljon myöhemmin, paljon myöhemmin...
Pyydän..oikein paljon myöhemmin.
H.

Äänestä

Päivitellään?
Miksi?

Rouvahan on täysi-ikäinen, keskimääräistä lukeneempi, sivistynyt ja lahjakas ihminen, kaunis nainen.
Miksi kenenkään hänen valintojaan pitäisi taivastella?
Saati Niinistön?

Paheksutaan, kuka paheksuu, en minä ainakaan.

Äänestä
  • "hohhoijakkaataas."

    Ei nyt heti.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "hohhoijakkaataas."

    Ei nyt heti.
    H.

    Vastasin jo aloittajalle.

    Äänestä

  • hohhoijakkaataas. kirjoitti:

    Vastasin jo aloittajalle.

    ""hohhoijakkaataas."

    Ymmärrän, kaveria ei jätetä.

    H.

    Äänestä

Erikoinen luonne S. Eipä oaheksuta, omapa on tytön valinta mihin, kenelle ja kenen alaisena nuoruutensa parhaat päivät pudottaa. Ruunaiässä on mies, monta hän on kokeillut ja aina jäänyt rannalle. Joku juttu miehessä täytyy olla hiukan pielessä, vai halusiko matkia Sarcositä.

Äänestä

Eihän samanikäisetkään aina onnistu. Eroja tulee, puolet solmituista liitoista päätyy eroon.Pitää nauttia kun vielä voi, parhaimmillaankin loru loppuu lyhyeen.
Aikansa kutakin, se on varmaa että ikäero vain korostuu 10, saati 20-vuoden päästä. Jos elää saavat.
Sauli tupakoi, vai lieko lopettanut, sekin vanhentaa.

Äänestä
  • Johan hän lopetti monet vuodet sitten.
    Kunpa kukin huolehtisi omista sätkittelyistään.

    Äänestä

  • "ei pahalla."

    Hauskaa että loppulauseessa tuli esiin perimmäinen ajatus.
    H.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Johan hän lopetti monet vuodet sitten.
    Kunpa kukin huolehtisi omista sätkittelyistään.

    Kyllä tupakointi pitäisi kieltää lailla. Se on vastenmielinen, haiseva ja epäterveellinen tapa.
    Tupakoitsijoita ei pitäisi hoitaa tupakan aiheuttamien sairauksien vuoksi mikäli eivät lopeta sauhuttelua.
    Jokainen tuon tajuaa, mutta ei kaikki pysty tunnustamaan.

    Äänestä

  • nou smoking. kirjoitti:

    Sopii minulle, en ole koskaan polttanut.

    Äänestä

valitettavasti puistattaa kattoa niitä ku sauli on niin ruma ja vanha jopa puhe on pelkkää änkytystä,
ei voi kuin ihmetellä kuinka jenni on voinu hyväksyä saulin ,,
haastattelu tilanteessaki oli valtava ero, sauli puhui töksäyttämällä, ja jenni tosi sujuvasti ja älykkäästi vsatasi kysymyksiin,,
epäilen tuota suhdetta teatteriesitykseksi,
jenni saa hyvää palkkaa puolison virasta,

Äänestä
  • Oletko kade, vai miksi sinun pitää miettiä muiden ikäeroja?

    Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti.

    Jollekin on olemassa Rakkaus.
    Varmaan raskasta aina epäillä.

    Äänestä

  • ******* kirjoitti:

    Oletko kade, vai miksi sinun pitää miettiä muiden ikäeroja?

    Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti.

    Jollekin on olemassa Rakkaus.
    Varmaan raskasta aina epäillä.

    juuri noin, kahden kauppa ja.... Onnellisen näköisiä ainakin ovat ja hommansa hoitavat.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    juuri noin, kahden kauppa ja.... Onnellisen näköisiä ainakin ovat ja hommansa hoitavat.

    Muistan lukeneeni nuorena lehdistä kun Airan ja Ekun avioliittoa kohistiin ja paheksuttiin. Avioeronneet on mutta Hyrsylän mutkassa asustelevat sopuisasti.

    Minustakin he ovat ryhdikäs ja onnelliselta vaikuttava pariskunta. Muutahan en tiedä, katson ettei se minulle kuulu " paasata " tuntemattomien elämisestä että valinnoista.

    Äänestä

Sen jälkeen,kun telkussa ja lehdissä näytettiin kuvaa,kuinka lempeän rakastavasti he katsoivat toisiaan, ei epäilyksille pitäisi enää jäädä sijaa. Arvostan sitä, että ihmiset ovat riittävän kypsiä tekemään omat ratkaisunsa ja elämään rohkeasti. Rakkauden tiet ovat tutkimattomat. Psykologisoinnit sikseen ja nautitaan toisten onnesta kuin omastamme!

Äänestä
  • Salesta ei ikinä saa lempeän näköstä hah hah,
    silmätki seisoo kuin sarvipäällä, hyii,,
    Jenni on niiiiin naivi, niiiiin naivia näyttelee, voi voi sentään , ei sekää mene enää täydestä,
    on hän kuitenki älykkäämpi kui Sale, ainaki puheistapäätellen,,,

    Äänestä

  • isä/lapsi suhde soon kirjoitti:

    Salesta ei ikinä saa lempeän näköstä hah hah,
    silmätki seisoo kuin sarvipäällä, hyii,,
    Jenni on niiiiin naivi, niiiiin naivia näyttelee, voi voi sentään , ei sekää mene enää täydestä,
    on hän kuitenki älykkäämpi kui Sale, ainaki puheistapäätellen,,,

    ... täällä niitä torvia vasta on !!!

    Äänestä

sänkyynhän ei nykyään vaimonkaan tarvi mennä muuta kuin vapaaehtoisesti, muuten vaimo voi nostaa syytteen mestään vastaan raiskauksesta,
vaimoakaan ku ei saa raiskata,
voihan olla että heillä on platooninen suhde, se tuntuu enemmänki heidän kohdallaan luonnolisesta,,

Äänestä
  • Analysoitko kaikkien ihmisten elämää moisesti? En koskaan mieti, mitä joku pariskunta puuhailee, miksi niin tekisin? Kunnioitan kyllä, enkä ajattele, että vaikka minä olisin parempi partneri. Pikkuisen kyllä kismittää, kun tuo Jenni Saulin vallitti. Olinhan minäkin vapaana - ainakin muodollisesti.

    Äänestä

Kyllä kiinnostaa ja on aina kiinnostanut. Ei mies ole miksikään muuttunut vuosien saatossa.

Muistanpa vain omaa nuoruuttani, kun olin vielä nuori nainen.

Äänestä

Sehän sitä kokoomukselaista politiikkaa, Saulilta jää hyvä eläke rouvalleen joten rouva voi elää loppuelämänsä ilman rahallisia huolia ja kirjoitella runojaan kunhan nyt muutaman vuosikymmenen kestää mutta ei elä rahan puutteessa ainakaan.

Äänestä
  • Ei elämä ole stereotypioita. Esimerkiksi kuka vain voi saada kutsun vaikkapa ensi yönä, ikä ei ratkaise.

    Äänestä

  • Kuinka lakia tulkitaan. Jos toinen osapuoli on jo 65v kun liitto solmitaan, jälkeenjäänellä ei ole oikeutta lesken eläkkeeseen.. Taviksilla ikä lain mukaan merkitsee sitä ettei leski saa eläkettä siipasta.

    Äänestä

Pillu on aina pillu...

Äänestä
  • Jaa,,, tack...

    Äänestä

"Yleisesti alkoi kiinnostaa, että miten yleistä se oikeasti on, että kiinnostaako edes 60-vuotiaita miehiä nuoremmat naiset? Onko se miten yleistä, että 60-vuotias katsoisi 30-vuotiasta sillä silmällä?"

Aika yleistä tuo näkyy tänäpäivänä olevan. Paljon vähemmän varmaan olisi 50 miehissä yksinäisiä jos kelpuuttaisivat suunnilleen itsensäikäisen kumppanikseen eivätkä haikailisi puolta nuorempaa. Harvassa kuitenkin on ne nuoret naiset jotka huolii puolta vanhemman miehen, thai- ym ulkomaalaiset naiset poislukien.

Äänestä
  • Totta on sekin, että paljon vähemmän olisi 50 naisissakin yksinäisiä, jos kelpuuttaisivat itsensä ikäisen kumppanikseen.
    - Ettei totuus unohtuisi.

    Äänestä

Ihmetyttää ihmetyttäminen.

Mitä outoa on, jos kaksi tasa-arvoista ja fiksua ihmistä menee keskenään naimisiin, olivat sitten minkä ikäisiä tahansa.

Muualla en ole törmännyt päivittelyyn, kuin täällä.

Äänestä
  • Aloituksessahan kysyttiinkin ihan muuta, kuin Niinistön avioliiton ikäerosta. mutta, kun palstalaisia kiinnostaa niin nämä julkimot ja siitä sitten alkoikin jauhanta.
    A- Samulikin pääsi mukaan.

    Äänestä

  • ohhhooohoijakkaa kirjoitti:

    Aloituksessahan kysyttiinkin ihan muuta, kuin Niinistön avioliiton ikäerosta. mutta, kun palstalaisia kiinnostaa niin nämä julkimot ja siitä sitten alkoikin jauhanta.
    A- Samulikin pääsi mukaan.

    Tiedätkö sinä vastauksen niin suureen kysymykseen: "Mistä rakkaus alkaa?"
    Minä en tiedä muista, kuin vain itsestäni.
    Siksipä minä en teeskentelekään osaavani kyssäriin vastata.
    Kyllä suurempiakin ongelmia näyttää ihmisillä olevan, kuin pelkkä ikäero.
    Mistä meistä kukaan tietää tulevaisuudestaan?

    Äänestä

  • maailmassamontaon kirjoitti:

    joo, se on kuulemma salaisuus, jos lauluun uskoo, mut eiks tuo aloittaja kysy, et kuinka yleistä on et vanhat ukot katselee nuoria naisia.

    Äänestä

  • ohhhooohoijakkaa kirjoitti:

    joo, se on kuulemma salaisuus, jos lauluun uskoo, mut eiks tuo aloittaja kysy, et kuinka yleistä on et vanhat ukot katselee nuoria naisia.

    Ei ole kokemusta asiasta, minä katselen vain nuorta miestäni. ;))
    Eikä kyllä tuttavapiirissänikään ole kuin ihan vain vanhanaikaisia pariskuntia.

    Äänestä

  • maailmassamontaon kirjoitti:

    Ei ole kokemusta asiasta, minä katselen vain nuorta miestäni. ;))
    Eikä kyllä tuttavapiirissänikään ole kuin ihan vain vanhanaikaisia pariskuntia.

    Mun pitää laittaa tuo oma nuorimies vaihtoo, hän ku ei ole enää yhtä nuori, kuin ottaessani. Menee onneton ja vanhenee joka vuosi. :))

    Äänestä

  • ohhhooohoijakkaa kirjoitti:

    Mun pitää laittaa tuo oma nuorimies vaihtoo, hän ku ei ole enää yhtä nuori, kuin ottaessani. Menee onneton ja vanhenee joka vuosi. :))

    :))))

    Tuo mun on sen verran vanhaa tekoa, että tuntuu nuortuvan vuosien kertyessä. :)

    Äänestä

  • ohhhooohoijakkaa kirjoitti:

    Mun pitää laittaa tuo oma nuorimies vaihtoo, hän ku ei ole enää yhtä nuori, kuin ottaessani. Menee onneton ja vanhenee joka vuosi. :))

    Näin on käynyt minullekin ohhoooijakkaa. Otin kymmenen vuotta sitten 20v nuoremman miehen, se vanhenee koko ajan, on kymmenen vuotta vanhempi kuin silloin :(

    Äänestä

  • voisentään kirjoitti:

    Näin on käynyt minullekin ohhoooijakkaa. Otin kymmenen vuotta sitten 20v nuoremman miehen, se vanhenee koko ajan, on kymmenen vuotta vanhempi kuin silloin :(

    Se on pakko kestää, ei pysy nuoret uroot ikuisesti nuorina, voi, voi.
    Ei ole palautusoikeutta.

    Äänestä

  • ohhhooohoijakkaa kirjoitti:

    joo, se on kuulemma salaisuus, jos lauluun uskoo, mut eiks tuo aloittaja kysy, et kuinka yleistä on et vanhat ukot katselee nuoria naisia.

    just näin kysyin - olet ainut joka tulkitsi aloituksen oikein, mutta kaikki täällä palstalla alkoi jauhaa Salesta ja Jennistä niin jätin tämän koko keskustelun omaan arvoonsa :)

    Kiva, kun joku alkoi pohtia sitä oikeaa kysymystäkin tuon tekstin lomassa.

    Eli kuinka yleistä se on, että 60-vuotias edes katsoo 30-vuotiasta? Itselleni tulisi mieleen, ettei kovin moni, koska kokee, että on liian nuori ja lapsellinen - omien lapsien ikäinen... vai voiko vetää yleistyksen, että miestä kiinnostaa aina nuori nainen iästä riippumatta?

    Äänestä

  • alkuperäinen kysyjä kirjoitti:

    Vanha kansa puhui naimakaupasta. Usein liittoa voi vieläkin verrata kauppaan, jossa ulkonäköä ja nuoruutta voidaan vaihtaa varallisuuteen tai sosiaaliseen asemaan.

    Taustalla vaikuttaa luonnollisesti myös geeneihin ladattu lisääntymiskäsky. Kestänee vielä pitkään, ennen kuin se täysin häviää, jos häviää.

    Äänestä

Joo..kyllä jos miun 32 -vuotias nuorimmaiseni toisi 60 suluhas ehokkaan niin empähän hyvälle kahtelis..

Äänestä
  • oikeassa olet Pirre. Kyllä 65v mies on jo ruunaiässä ei sille mitään voi,vanha mikä vanha, ärähtelyt senkun lisääntyvät.

    Äänestä

  • 36v kirjoitti:

    oikeassa olet Pirre. Kyllä 65v mies on jo ruunaiässä ei sille mitään voi,vanha mikä vanha, ärähtelyt senkun lisääntyvät.

    Missä kukaan nuori enää vanhemmiltaan kysyy, kenet nai?

    Äänestä

  • 36v kirjoitti:

    oikeassa olet Pirre. Kyllä 65v mies on jo ruunaiässä ei sille mitään voi,vanha mikä vanha, ärähtelyt senkun lisääntyvät.

    Nuorten pitää pariutua keskenään, - mitä vanhalla miehellä on antaa nuorelle naiselle..hohhoijjaa...vain muistoja ja munankuoria..

    Vanha elää menneessä ja tulevaisuus on nuorien..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Nuorten pitää pariutua keskenään, - mitä vanhalla miehellä on antaa nuorelle naiselle..hohhoijjaa...vain muistoja ja munankuoria..

    Vanha elää menneessä ja tulevaisuus on nuorien..

    Minen tykkää stereotypioista.

    Äänestä

  • niih ;)) kirjoitti:

    Minen tykkää stereotypioista.

    No niin, jokaisen muun kuin omieni asia, - tyttäreni sulho lähtisi kyllä poistoon...tai tyttö lääkäriin..onneksi ovat jo pariutuneita, ikäistensä kanssa, - mutta toivotaan ettei 43 -vuotias uusiosinkku poikamme tuo 60-70 stä morsiinta :)

    Äänestä

  • UPDATE_9973482 kirjoitti:

    Juu sii. :))
    "Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin", rakkaus tekee kuuroksi ja sokeaksi, ah.
    Mitäs teet?

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Nuorten pitää pariutua keskenään, - mitä vanhalla miehellä on antaa nuorelle naiselle..hohhoijjaa...vain muistoja ja munankuoria..

    Vanha elää menneessä ja tulevaisuus on nuorien..

    Kyllä minultakin menisi pasmat sekaisin jos tyttäreni esittelisi sulhasenaan isäänsä vanhemman miehen, vaikka en vähästä hämmästy.
    En kai sanoisi mitään, ei niiden asioihin voi puuttua.

    Äänestä

  • UPDATE_9973482 kirjoitti:

    No niin, jokaisen muun kuin omieni asia, - tyttäreni sulho lähtisi kyllä poistoon...tai tyttö lääkäriin..onneksi ovat jo pariutuneita, ikäistensä kanssa, - mutta toivotaan ettei 43 -vuotias uusiosinkku poikamme tuo 60-70 stä morsiinta :)

    Olisin varmasti anopin kauhistus.
    Olen 68 mies 47. Suhde on kestänyt kauan. Jos loppuu niin loppuu, hyvät muistot jäisivät. Enkä usko että ystävyytemme loppuisi koskaan.

    Äänestä

  • vanha tyttö- kirjoitti:

    Olisin varmasti anopin kauhistus.
    Olen 68 mies 47. Suhde on kestänyt kauan. Jos loppuu niin loppuu, hyvät muistot jäisivät. Enkä usko että ystävyytemme loppuisi koskaan.

    Onnea teille. Kyllä kun lukee erotilastoja, taitaa olla ikäeroa isompiakin pulmia.
    Kahden kauppa.

    Äänestä

  • niih ;)) kirjoitti:

    Juu sii. :))
    "Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin", rakkaus tekee kuuroksi ja sokeaksi, ah.
    Mitäs teet?

    Mie olen aika skeptinen noihin mitä noihin kuuroutumisiin ja sokeuteen tulee, kun ja jos ikäeroa alkaa olla 30 vuotta,- uskon enempi taloudelliseen hyväksikäyttöön näissä tapauksissa....siipeilijöitä on aina ollut, - nuoruus on kovaa valuuttaa niillä markkinoilla..

    Äänestä

ruma on katella nuoren naisen vanhaa miestä,

Äänestä
  • Kylläpä sitä ollaan niin pirskatin hyviä ihmisiä tässä ketjun loppupäässä. Annetaan nyt sentään täysi-ikäisten henkilöiden ihan itse hoitaa parisuhdeasiansa. Mikäs sulka hatussa meidän joillakuilla puumillamme on, kun leuhkivat nuorilla miehillään? Itse en sekaantuisi omien lasteni näihin asioihin, heidän elämänsä on heidän. Minä elelen tätä omaani.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    Kylläpä sitä ollaan niin pirskatin hyviä ihmisiä tässä ketjun loppupäässä. Annetaan nyt sentään täysi-ikäisten henkilöiden ihan itse hoitaa parisuhdeasiansa. Mikäs sulka hatussa meidän joillakuilla puumillamme on, kun leuhkivat nuorilla miehillään? Itse en sekaantuisi omien lasteni näihin asioihin, heidän elämänsä on heidän. Minä elelen tätä omaani.

    Mitähän merkkaa muutaman vuoden nuorempi mies, ei yhtään mitään.
    Voihan siitä huumorilla joskus puhua.
    Vaan saaneeko sitä enää täällä ollenkaan viljellä?

    Äänestä

  • ** ** kirjoitti:

    Mitähän merkkaa muutaman vuoden nuorempi mies, ei yhtään mitään.
    Voihan siitä huumorilla joskus puhua.
    Vaan saaneeko sitä enää täällä ollenkaan viljellä?

    Miksi tuoda tuota ikää ollenkaan esille - sivuseikka.

    Äänestä

  • ** ** kirjoitti:

    Mitähän merkkaa muutaman vuoden nuorempi mies, ei yhtään mitään.
    Voihan siitä huumorilla joskus puhua.
    Vaan saaneeko sitä enää täällä ollenkaan viljellä?

    Kyllä vanha nainen ja nuori mies vaan on jotenkin niin ruma ja irstas yhdistelmä. Miehet vanhenevat charmikkaasti, mutta vanha ja usein ylimeikattu nainen nuoren miehen rinnalla on vaan niiiin IRVOKAS näky.

    Äänestä

  • Noita-akat kirjoitti:

    Kyllä vanha nainen ja nuori mies vaan on jotenkin niin ruma ja irstas yhdistelmä. Miehet vanhenevat charmikkaasti, mutta vanha ja usein ylimeikattu nainen nuoren miehen rinnalla on vaan niiiin IRVOKAS näky.

    Ainahan naisen kannattaa valita itselleen muutaman vuoden nuorempi mies. Naisethan elävät pitempään.

    Jospa se ylimeikattu nainen on miehen äiti, vai vamistatko`?

    Äänestä

  • ,,-- kirjoitti:

    Ainahan naisen kannattaa valita itselleen muutaman vuoden nuorempi mies. Naisethan elävät pitempään.

    Jospa se ylimeikattu nainen on miehen äiti, vai vamistatko`?

    Ikä ei merkitse mitään jos suhde toimii. Jos suhde ei toimi silloin se on eron paikka.

    Mieheni eksä on minua 15-vuotta nuorempi kun taas mieheni on minua 13-vuotta vanhempi.

    Miehen kuopus täytti eilen 19-vuotta ja hänen esikoisensa viime keväällä 53-vuotta.

    Kuopukseni täyttää 23-vuotta. Eksäni oli 8-vuotta minua nuorenpi.

    Ikäerot ne ikäerot mitä niillä on merkitystä ulkopuolisille, taivastelua ja taas taivastelua.

    Jos poikani toisi näytille vanhemman kumppanin se olisi hänen valintansa. Siihen ei minulla olisi mitään sanottavaa. Eikä kellään muullakaan.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Enpä voisi olla enempää samaa mieltä.
    Jokainen suhde on omansa, ja vain he kaksi tietävät, mikä merkitsee, mikä ei.

    Äänestä

  • ** ** kirjoitti:

    Mitähän merkkaa muutaman vuoden nuorempi mies, ei yhtään mitään.
    Voihan siitä huumorilla joskus puhua.
    Vaan saaneeko sitä enää täällä ollenkaan viljellä?

    Niin "muutaman", ja missä iässä se muutama vuosi(kymmen) toteutuu, eihän se jos sulho on vaikka nyt sen 65, ja morssiin jotain 50, niin eihän siinä olekaan, mutta jos 65 ja vaimo jotain vaille 35, niin ei tuu mittää...pitemmän päälle, - meneehän se noilla pressoilla nuorempikin, ja kun on tarpeeksi kunnianhimoinen nuori nainen..niin mikä ettei, mutta tavan tallukoilla..hui hai..on miun mielipiteeni.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Ikä ei merkitse mitään jos suhde toimii. Jos suhde ei toimi silloin se on eron paikka.

    Mieheni eksä on minua 15-vuotta nuorempi kun taas mieheni on minua 13-vuotta vanhempi.

    Miehen kuopus täytti eilen 19-vuotta ja hänen esikoisensa viime keväällä 53-vuotta.

    Kuopukseni täyttää 23-vuotta. Eksäni oli 8-vuotta minua nuorenpi.

    Ikäerot ne ikäerot mitä niillä on merkitystä ulkopuolisille, taivastelua ja taas taivastelua.

    Jos poikani toisi näytille vanhemman kumppanin se olisi hänen valintansa. Siihen ei minulla olisi mitään sanottavaa. Eikä kellään muullakaan.

    Ihanko totta ottaisit ikäisesi minukan avosylin vastaan, sori mutta nyt kyllä eppäilen...:)

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    Kylläpä sitä ollaan niin pirskatin hyviä ihmisiä tässä ketjun loppupäässä. Annetaan nyt sentään täysi-ikäisten henkilöiden ihan itse hoitaa parisuhdeasiansa. Mikäs sulka hatussa meidän joillakuilla puumillamme on, kun leuhkivat nuorilla miehillään? Itse en sekaantuisi omien lasteni näihin asioihin, heidän elämänsä on heidän. Minä elelen tätä omaani.

    1943

    Onko tämä vastauksesi nyt sitä kaipaamaasi joulurauhaa palstalle?
    Se vaan on nyt niin, ettei kaikkia kiinnosta julkisuuden henkilöistä keskustelu.

    Se nyt vaan on niin, että aikoinaan meni naimisiin reilun parikymppisen kanssa, niin tänä päivänä hän ei ole enää parikymppinen.

    Äänestä

  • ohhhooohoijakkaa kirjoitti:

    1943

    Onko tämä vastauksesi nyt sitä kaipaamaasi joulurauhaa palstalle?
    Se vaan on nyt niin, ettei kaikkia kiinnosta julkisuuden henkilöistä keskustelu.

    Se nyt vaan on niin, että aikoinaan meni naimisiin reilun parikymppisen kanssa, niin tänä päivänä hän ei ole enää parikymppinen.

    Miksi poimit taas minut syntipukiksi, olenhan todennut, että ikä on sivuseikka ja parisuhde on kahden kauppa. Ja iästä riippumatta parisuhde elää omaa hetkeään, kestoa ei voi mitenkään varmistaa.

    Äänestä

  • En minä ole kysynyt Sinulta korppis, enkä keltään muultakaan mitään, - vai laitoitko vahingossa vastauksesi minun kommentista lähteväksi?

    Äänestä

  • En mie oikein tuonkaan ikäistä, mieluummin samalla kymmenellä olevan.., vaikka oisi mikä missi, en siltikään, sortsit vaan. :)

    Äänestä

  • Eli että olisiko miulla jotain kysyttävää..., vai epäilyttävää, - mikähän tuo oisi...en nyt ymmärrä ollenkaan kommenttiasi?!; tosiaankaan en suuntaa kehenkään palstalaiseen mielipidettäni, ainakaan tässä ketjussa, vain mielestäni kymmenien vuosien ikäerot puolisoitten välillä ei mielestäni ole toivottava...ei ainakaan omien lasteni puolisovalinnoissa..ja sillä sipuli.

    P.s. miehesi ja Sinun ikäerossa ei ole mitään kummallista, olettehan molemmat jo elämää nähneitä ja kokeneet rakkauden tai useampiakin n. ikäistennekin kanssa, ette kaipaa enää muuta, mutta esim. nuori nainen vanhan miehen rinnalla havahtuu jossakin vaiheessa että tällaistako tää nyt olikin..jne.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Eli että olisiko miulla jotain kysyttävää..., vai epäilyttävää, - mikähän tuo oisi...en nyt ymmärrä ollenkaan kommenttiasi?!; tosiaankaan en suuntaa kehenkään palstalaiseen mielipidettäni, ainakaan tässä ketjussa, vain mielestäni kymmenien vuosien ikäerot puolisoitten välillä ei mielestäni ole toivottava...ei ainakaan omien lasteni puolisovalinnoissa..ja sillä sipuli.

    P.s. miehesi ja Sinun ikäerossa ei ole mitään kummallista, olettehan molemmat jo elämää nähneitä ja kokeneet rakkauden tai useampiakin n. ikäistennekin kanssa, ette kaipaa enää muuta, mutta esim. nuori nainen vanhan miehen rinnalla havahtuu jossakin vaiheessa että tällaistako tää nyt olikin..jne.

    Sorry, poistin viestejäni vaikka minulla olisi ollut kokemusperäistä tietoa ikäerojen aiheuttamista ongelmista, mutta ilkeily kun se menee rakkaaseen ihmiseen satuttaa, joten poistin viestejä ketjusta.

    Minua saa haukkua ihan vapaasti vaikka variksenpelättimeksi, mutta rakkaani ovat minulle tärkeitä.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Sorry, poistin viestejäni vaikka minulla olisi ollut kokemusperäistä tietoa ikäerojen aiheuttamista ongelmista, mutta ilkeily kun se menee rakkaaseen ihmiseen satuttaa, joten poistin viestejä ketjusta.

    Minua saa haukkua ihan vapaasti vaikka variksenpelättimeksi, mutta rakkaani ovat minulle tärkeitä.

    Ei mitään pahoiteluja, ainakaan minun puolestani, omiasihan poistit, - kunhan kukaan vaan ei luule että mie olisin Sinua nimitellyt tai parjannut..

    Äänestä

Minulla on nuori mies, en ole juuri lainkaan meikattu. Hyvässä kunnossa vielä olen fyysisesti, toivon että vielä olisi aikaa elää näin hyvää elämää.
Kyllä ikäeron näkee kuka hyvänsä, jos miestä ei haittaa niin ei minuakaan. En yritä kynsin hampain näyttää nuoremmalta kuin olen.
Pukeudun iättömästi ja hillitysti.

Äänestä
  • Saa olla onnellinen jokaisesta päivästä täyttä elämää näillä kymmenillä.
    Kukaan ei tiedä huomista, ei nuori eikä vanha. Onni ei ole ikuista täällä maan päällä, hyvät hetket pitää elää. Jos ei ole rohkeutta ottaa mitä elämä tarjoaa, sitä katuu eniten sitten kun se on myöhäistä.

    Äänestä

  • nannym kirjoitti:

    Saa olla onnellinen jokaisesta päivästä täyttä elämää näillä kymmenillä.
    Kukaan ei tiedä huomista, ei nuori eikä vanha. Onni ei ole ikuista täällä maan päällä, hyvät hetket pitää elää. Jos ei ole rohkeutta ottaa mitä elämä tarjoaa, sitä katuu eniten sitten kun se on myöhäistä.

    "nannym"

    Oiskos sulla muuta lässyä ja vanhoja kliseitä?
    "kel' onni on, se onnen pätkiköön ja sitä mätkiköön, jne"
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "nannym"

    Oiskos sulla muuta lässyä ja vanhoja kliseitä?
    "kel' onni on, se onnen pätkiköön ja sitä mätkiköön, jne"
    H.

    Just olin kehumassa sinua leppoistasta linjasta (hunksi) ja sitten huomasin , että taas kiukuttelet täällä muille.
    Suorastaan huvittavaa on se, että "nannym":n vastaus sisältää tiivistettynä ja selkeämmin ilmaistuna juuri niitä viisauksia, joita olet täällä mielestäni itsekin toistellut. Sekö tekee niistä "ei-kliseitä" kun ilmaisee ne muille vaikeammin käsitettävällä kielellä ?

  • demeter kirjoitti:

    Mistähän syystä viesti tuli kahteen kertaan ? Hunksille sen voisi tietysti laittaa kymmeneenkin kertaan, jospa yksi menisi jakeluun...

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "nannym"

    Oiskos sulla muuta lässyä ja vanhoja kliseitä?
    "kel' onni on, se onnen pätkiköön ja sitä mätkiköön, jne"
    H.

    hunksz

    nannym kirjoitti asiaa, eikä lässytystä, paitsi ehkä sinun? Minuun se kolahti.

    Ollessani ulkomailla töissä 19-v, minulla oli suhde 60 mieheen. Sellaista huolenpitoa ja hellyyttä en ole senjälkeen kohdannut. Oli myös suhde ranskalaiseen ikäiseeni poikaan, jonka rakastelu oli aivan toisenlaista, mutta vanhempi oli parempi. Lähtiessäni heillä olikin pienoinen "nokkapokka", kumpi lähtee saattamaan? Vanhempi voitti.

    Elämä voi olla pitkä tai lyhyt ja minulla se meinasi loppua heti alkuunsa lasten ollessa alle kouluikäisiä. Toivuttuani kuitenkin tuli mietittyä ja jopa toteutettua, että päiväsi voi päättyä tähän päivään, joten elä täysillä!!!!

    Mutta ei se elämä niin menekkään. Arkeen on pakko palata ja miehenikin on jo unohtanut vitsinsä jostain Mooseksesta (ei Lipponen), jossa neuvottiin näissä naisvalinnoissa, kuinka ikä kartuu.

    Onneksi se karttuu molemmille ja yhdessä asuessa sitä ei edes huomaa.

    Äänestä

  • demeter kirjoitti:

    Mistähän syystä viesti tuli kahteen kertaan ? Hunksille sen voisi tietysti laittaa kymmeneenkin kertaan, jospa yksi menisi jakeluun...

    "demeter"

    "katuu eniten sitten kun se on myöhäistä."
    noin kirjoitti nannym.
    Ja niin se vanha klisee aina menee.
    60 ymmärtää nuo aina hyvin.
    Varsinkin kun on ne läpi elänyt.

    Minusta on kiva saada jankutuksiakin, tosin taidan vastata kiukkuisesti.
    Peekeleen vanhoja jankuttajat! :)
    H.

    Äänestä

Täällä hurrilassa sanotaan että lika barn leka best ja maailmalla taas että vastakohdat viehättää. Minä epäilisin että suuri ikäero on parisuhteessa rasite sen jälkeen varsinkin kun se ensirakastumisen hurma on hieman laantunut ja arki alkaa ja ajatukset ei oikein synkkaa ja musiikimaku ei stemmaa ja arvot ovat erilaiset....monta juttua mikä tarvii sovittaa yhteen ei ainoastaan intiimielämä, vaan myös sosiaaliset taidot, harrastukset, ystäväpiiri etc. etc. Jopa pukeutuminen voi aiheuttaa kitkaa.
Jos normaali, samanikäisten parisuhde päätyy usein eroon miksi turhaa lisätä siihen vielä sukupolven kokoista ikäerorasitetta?
(Sanoo edelleen onnellinen palomainen valmistautumassa ensimmäiseen yhteiseen jouluun oman kullan kanssa , samanikäisen tai siis 10 kk. nuoremman)

Äänestä
  • "Paloma.se.co"

    Oiskos sulla muuta lässyä ja vanhoja kliseitä?
    "kel' onni on, se onnen pätkiköön ja sitä mätkiköön, jne"

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Paloma.se.co"

    Oiskos sulla muuta lässyä ja vanhoja kliseitä?
    "kel' onni on, se onnen pätkiköön ja sitä mätkiköön, jne"

    H.

    :)
    onon, paljon lisää.

    Äänestä

  • Heh, samaa sanalaskua meinasin siteerata..)) (Paloma). Kiva kuulla että onni kukoistaa edelleen. Jatkakaa samaan malliin..)) Anna kuulua. "Jaettu ilo on kahdenkertainen ilo" - jatketaan kliseillä - hunksin kiusaksi.

    Äänestä

  • demeter kirjoitti:

    Heh, samaa sanalaskua meinasin siteerata..)) (Paloma). Kiva kuulla että onni kukoistaa edelleen. Jatkakaa samaan malliin..)) Anna kuulua. "Jaettu ilo on kahdenkertainen ilo" - jatketaan kliseillä - hunksin kiusaksi.

    "demeter"

    Intiimielämä, kirjoitti Paloma.
    Ja demeter kirjoitti niistä silmistä.
    Minulla on kamera, jossa on 18 kertainen linssi, lähikuviin.
    Olen myös ollut Hietsussa kuvaamassa lintuja.
    Hautausmaan puolella.
    Aikasti ovaaliksi ovat kasvoni joskus muuttuneet.
    Poika-miehen pääni kääntyy nopeammin kuin ehdin ajatella.
    Ja kamerani siinä samalla.
    Minä kuitenkin kuvaan vain hiekalla kävelevää ötökkää, senlainen kun itsekin olin nuorempana. :)
    Kyllä tää ikä-ero rasittaa sit kauheesti, nykyään ovat Lintuset dinosauruksiakin.

    Heh, hunksi. Tuo leppoisa linja pukee sinua..)) Aikasti nauratti nuo ovaalit kasvot.
    Siirry vain ötököihin ja jätä hautausmaat rauhaan, siellä kulkevan täytyy osoittaa arvokkuutta, katsos...

    Kappas vaan.
    Katselin aamulla TV3-jutun , jossa hauta-arvokkuutta kyseltiinkin.
    Liekö johtuu siitä että me keskusteltiin asiasta jo pari kuukautta sitten?
    Jotenkin, olisivatkohan lukeneet minua? :)

    Maatkaame me takan edessä, ja minä availen nappeja leppoisasti.

    Hyvä että sinulla on vankkumaton usko tekstiesi kuolemattomuuteen, hunksi..))
    Veteen me täällä kirjoitetaan, usko pois, harva lukee, vielä harvempi ymmärtää - puhun siis lähinnä sinun teksteistäsi..))
    Vaan hauskaa on parhaimmillaan...

    Äänestä

  • paloma.se.co kirjoitti:

    :)
    onon, paljon lisää.

    Paloma@

    Toivon sinulle ja kumppanillesi pitkää yhteistä ikää ; )

    Kirjoitit hyvin, ole samaa mieltä kanssasi, näitä rakastumisiahan on jo koettu kaikenlaisilla ikäeroilla ja nyt mennään tätä päivää ja ollaan opittu jos ollaan ja ehkäpä jo hieman viisaampia. Nuorenpana sitä halusi muuttaa toista mieleisekseen, nyt ajatuskin toisen muuttamisesta huvittaa, ei kannata si silti ei onnistuisikaan.

    Parisuhde toimii oltiinpa minkä ikäisiä hyvänsä jos kuten kirjoitit ajatusmaailma synkkää ja elämänarvot samansuuntaiset.

    Äänestä

"Onko yleistä, että 60-vuotias (mies?) katsoisi 30-vuotiasta sillä silmällä" kyseli aloittaja. Ei varmaa tietoa, mutta ne 60-vuotiaat, joita päivittäin seurailen, katselevat kyllä mielellään kolmekymppisiä, nuorempiakin, vaan tuskin "sillä silmällä". Ovat realisteja. Nuoruus on kaunis - ei siitä mihinkään pääse ja kukapa nyt ei kauneutta ihailisi ?
Presidenttipari jakaa ison yhteisen tehtävän , ehkä heidän keskinäistä sopivuuttaan pitäisi arvioida siltä pohjalta. Muu on sitten yksityisyyttä, johon muilla ei ole sanomista.
Tavisten kohdalla minun on vaikea mieltää hyvin eri-ikäisiä henkilöitä "pariksi", mutta suhteen sisältöhän sen tietysti lopulta ratkaisee ja se mille asioille panee painoa. Itse olen huomannut, että jo kymmenen vuoden ikäero tekee sen, että eletään elämässä eri vaihetta. Oletus on, että nuoremmalla on elämää edessä enemmän kuin vanhemmalla.

Äänestä
  • Eipähän mullakaan kokemusta paljon ole. Tanssipaikoissa jotkut miehet mielellään tanssittavat huomattavasti nuorempia naisia. Oma miesystäväni pysyi omassa ikäluokassaan, ikähaarukka voi jo olla plus/miinus 10, kun kunto on vaihtelevaa. Viime aikoina en ole liikkunut paikoissa, joissa vertailuja voisi tehdä, eläkeläiset ovat yleensä yli 60-vuotiaita.

    Äänestä

  • Jatketaan vaan vanhoilla kliseillä ja sananlaskuilla: kansanviisautta parhaimmilaan. "Yksi tykkää äidistä, yksi tyttärestä" perustuu kait siihen tosiasiaan että meillä on erilaisia odotuksia siitä mitä parisuhde tarjoaa ja että ikäero pelaa roolia juuri näiden odotusten suhteen. (Asia on minulle ajankohtainen ja kiinnostava koska omalla saitillani/keskustelufoorumillani olemme juuri käymässä kiihkeää keskustelua 60-vuotiaista amerikkalaisukkeleista jotka matkustavat Kolumbiaan tapaamaan 20-vuotiaita kehitysmaakaunottaria). Siis: tapeen mukaan. Jos ikäistään seuraa ei halua eikä se kelpaa niin etsitään eri-ikäistä, mutta ei samaan tarkoitukseen, vaan lähinnä ainoastaan seksuaalisuhteeseen ja oman itsetunnon pänkittämiseksi.

    Kuusikymppinenmies joka on sinut itsensä kanssa ja oman seksuaalisuutensa kanssa eikä tarvi kulisssia tai kiertopalkintovaimoa (koska itsellä ei riitä karismaa) valitsee usein kuten tässä jo mainittiinkin, partnerin samasta sukupolvesta, 10 plus tai 10 miinus.

    Äänestä

Vanhat kliseet ovat niin kauan eläviä syystä, ne on todettu paikkansapitäviksi.
Miksi niitä muuttelemaan. Mielestäni niitä voi käyttää tilanteissa joihin ne sopivat.
Ei omien neronleimausten toistelukaan ole kovin fiksua.

Äänestä

poista itse -ikäero-- kirjoituksesi tai poistan sen -S24 johdon kautta heti...

Äänestä

Miksi toisten ihmisten ikäerot kiinnostavat, kun kunkin parisuhde on kahden välinen? Oletan, että ihmiset ovat vapaaehtoisesti parisuhteessaan olkoot ikäeroa kumpaan suuntaan tahansa.

Onneksi noita suhteita on puolin ja toisin ikäeroineen. Ajatellaan vaikka Katri-Helenaa Liimataisineen.

Meillä katsottiin linnan juhlia sillä silmällä, että ei ole ennen nähty yhtä kaunista ja viehättävää emäntää kuin nyt. Voidaan olla jopa ylpeitä, että meillä on näyttävä maan ensimmäinen puoliso.

Äänestä
  • Edustava pari tosiaan. Edustavat nykyaikaa , Suomen hyväksi - ajan hengessä.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    Edustava pari tosiaan. Edustavat nykyaikaa , Suomen hyväksi - ajan hengessä.

    Emmä tiedä...olisi se Haavisto/Flores yhdistelmä ollut vielä edustavampi ja etenkin nykyaikaa...

    Äänestä

  • eikä yhtä rummaa pressaa kui nyt

    se on sitten elämä tasapainossa ku ruma ja kaunis yhdessä,

    Äänestä

  • ..(...(....(... kirjoitti:

    eikä yhtä rummaa pressaa kui nyt

    se on sitten elämä tasapainossa ku ruma ja kaunis yhdessä,

    Kauneus on taaskin katsojan silmissä.
    Kun nyt ei pressaa valita vielä ainakaan ulkoisen habituksen perusteella.

    Tosin Niinistö on ihan edustava esimerkki ikäisestään miehestä, minun mielestäni.
    Vaikken Kokoomusta ole kertaakaan äänestänytkään.

    Tosiasiat puhuvat puolestaan.

    Ihmeellistä muuten, haukutaankohan ja pilkataan missään muussa maassa presidentin ulkonäköä, muuta olemutsa, niin paljon kuin täällä?

    Äänestä

  • paloma.se.co kirjoitti:

    Emmä tiedä...olisi se Haavisto/Flores yhdistelmä ollut vielä edustavampi ja etenkin nykyaikaa...

    Kyllä Suomea olisi aliarvostettu vielä enemmän maailmalla jos vielä presidenttiparina olisi jokin puppelipari. Presidentin daamina Antonio leveine irvistävine "hymyineen".
    Leveämpää suuta saa hakea...
    Olisivatko avanneet yhdessä tanssin?

    http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://static.iltalehti.fi/presidentinvaalit/floresetu3001op_pd.jpg&imgrefurl=http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013015144949_pd.shtml&h=500&w=820&sz=62&tbnid=tT4Jq4j-82nGAM:&tbnh=70&tbnw=114&zoom=1&usg=__rg5SfXXzYBQfTNXk_jCYgqKhQKk=&docid=qsw-NFMz8ig04M&hl=fi&sa=X&ei=Fl3GULb8DaeL4gTdmoGwCw&ved=0CEEQ9QEwBQ&dur=1166

    Äänestä

  • ..(...(....(... kirjoitti:

    eikä yhtä rummaa pressaa kui nyt

    se on sitten elämä tasapainossa ku ruma ja kaunis yhdessä,

    Ketään maamme presidenteistä en ole nähnyt livenä. Kuvien perusteella Niinistö on ihan edustava suomalainen mies, urheilullinen ja hoikka. kyllä minulle kelpaisi, jos muut seikat passaisivat yhteen.

    Äänestä

kuka hullu mies on 50 vuotiaana 8 kymppisen naisen kanssa? yök

Äänestä
  • Ja toisin päin. Ei viisikymppinen nainen voi olla 80-vuotiaan miehen kanssa rakastavainen.

    Äänestä

tommoset suuret ikäerot suuntaan tai toiseen vaikuttaa epänormaaleilta,

normaali nuori nainen yleensä tuntee vastenmieliisyyttä huomattavasti vanhempaa suttusta urostakohtaan ja taas päinvastoin kuten tuossa ylempänä " ronaltinho " sano kuka hullu 50 o 8kymppisen kaa "
yhdyn yööököttelyyn,,,

Äänestä
  • Kellä on ja kenen antama on oikeus määrittää "normali".

    Eikö kokemattomuus ja näkemättömyys kavenna näkemyspiiriä?
    Ennenhän vasenkäsityyskin oli tuomittavaa. Monikon vielä niin ajattelee, oletettavasti joku.

    Äänestä

  • ------------ kirjoitti:

    Kellä on ja kenen antama on oikeus määrittää "normali".

    Eikö kokemattomuus ja näkemättömyys kavenna näkemyspiiriä?
    Ennenhän vasenkäsityyskin oli tuomittavaa. Monikon vielä niin ajattelee, oletettavasti joku.

    yleensä lapsiin sekaantumista pidetään rikoksena,
    suuri ikäero aiheuttaa juuri tuontakia vastenmielisiä tuntemuksia, se ny on vaan luonnotonta,
    omalla puolisollani ja tyttärelläni on vain 2 kymmentä vuotta ikä ero, olisi se kauhistus jo tytär toisi isäänsä yli 10 vuotta vanhemman vävyn esittelelyyn, huh huh, siinä äitiki pyörtyis
    vanha ukko saisi äkkilähdön , piilopaikat olisi ukolla vähissä.

    Äänestä

Vaik ois valta kapteenin.... niin sauli on poikkeusyksilo, kuuluu supermiehiin.

Äänestä

Aina kun täällä on käynyt vain onko vain sattumaa, tulee nuorilta naisilta niin kauniita kuvia että....voi, voi...

Äänestä
  • Niin missä mahdat käydä, ei minulle täältä tule nuorien eikä vanhojen kuvia.

    Äänestä

Näin itsenäisyyspäivän jälkeen itseäni alkoi kiinnostaa erään toisen presidenttiehdokkaamme ja hänen puolisonsa ikäero...

Alkoi kiinnostaa, että miten yleistä se oikeasti on, että kiinnostaako edes keski-ikäisiä miehiä nuorukaiset?

Onko se miten yleistä, että keski-ikäinen mies katsoisi nuorukaista sillä silmällä? Vai onko Pekka poikkeus?

Olihan tämän pressaehdokkaammekin nykyinen puoliso vasta teinipoika kun he tapasivat jossain kehitysmaassa ja "rakkaus roihahti".

Jos kerran tämä erittäin varakas länsimainen keski-ikäinen mies ja kehitysmaa teinipojun suhde toimii, niin miksei kaikkien muidenkin?

Heillä on täysin erilainen kulttuuri- ja varallisuustausta, eikä varmaankaan mitään muutakaan yhteistä. (paitsi seksuaalinen suuntautuminen)

Voiko kehitysmaassa asuvan teinin ja länsimaisen erittäin varakkaan ja johtavassa asemassa olevan keski-ikäisen miehen suuri ikäero parisuhde toimia?

Naiset perustelevat väitteitään sillä että huomattavasti nuoremman kanssa seurusteleva olisi jotenkin "kehityksessään jälkeenjäänyt eikä kykene vuorovaikutukseen ikäistensä ihmisten kanssa" ja että pariskunta olisi "ihan eri tasolla ja eri elämän vaiheissa."

Oletteko todellakin sitä mieltä että tämä erittäin varakas suomalainen presidenttiehdokas "ei ole kehittynyt normaaliin tahtiin" kun keski-ikäisenä haki kehitysmaasta teini-ikäisen puolison? Eivätkö he olleet aivan "eri tasoilla ja eri elämän vaiheessa"?

Koitatteko väittää että Suomen presidenttiehdokkaaksi pääsee "omassa kehityksessään jotenkin jälkeenjäänyt" joka ei "kykene vuorovaikutukseen ikäistensä kanssa?"

Ovatko mielestänne kehitysmaassa täysin eri kulttuurissa asuva teini ja länsimainen keski-ikäinen varakas korkeassa asemassa oleva mies samalla viivalla?

Vai onko kyseessä nuoremman manipulointi? Tehän väitätte että "vanhemman miehen puolelta on manipulointi näissä tapauksissa kuitenkin aika suuri. Ei kukaan voi tosissaan väittää kokevansa henkistä yhteenkuuluvuutta huomattavasti nuoremman kanssa (ellei mies ole jälkeenjäänyt henkisessä kehityksessään). "

Eikö tämä monta kertaa rikkaampi huomattavasti vanhempi mies "manipuloi" köyhää teiniä?

""pakko sanoa vielä että kummastuttaa nämä namu-sedät jotka on 38v ja pyörii jonkun 21v tyttelin kanssa"""

Entä ne keski-ikäiset sedät jotka pyörii teini-ikäisten pojujen kanssa?

Miksi kuitenkin äänestätte tälläistä Suomen presidentiksi tai edustamaan teitä eduskuntaan?

"jos mies on keski-ikäinen ja poika 18v niin voiko kukaan kiistaa että nämä ihmiset menevät erivaiheissa elämän kaarella.Tuskinpa."?? "Sitten toinen asia on henkinenyhteys. niin sen luominen voi olla todella vaikeata tuollaisella ikäerolla." ???

"Kolmas asia,mitä miehet ei tunnu ajattelevan on se että mitä tuon ikäinen poika hakee siitä miehestä.Itse epäilisin ensimäisenä "isän korviketta", miehen mallia. Kuka haluaa olla tälläinen parisuhteessa.En ainakaan minä." Jaa kuka haluaa, no tiedän ainakin yhden joka "tanssii tähtien kanssa"?

Kaikesta tästä huolimatta monta miljoonaa naista äänesti tätä miestä ja hänen "alisteista" kumppaniaan Suomen presidentiksi.

Miksi joillekin sallitaan runsaskin ikäero suhteissa, ilman että se mitenkään haittaa näitä "suvaitsevaisia", mutta toisien parisuhteista nousee kauhea kohu?

Jos ja kun tuollainen suhde toimii, niin miksei ihan mikä tahansa muukin suhde toimisi?

Vai onko näidenkin parisuhteessa ""Kaksi epätoivosta siinä eikä mitää kunniallista""?

Kaikesta huolimatta he ovat edelleen yhdessä. Joten jollei tämä sovi esimerkiksi siitä että kuka tahansa muukin voi vanhana löytää elämänsä rakkauden lomallaan rantabaarista, niin ei sitten mikään?

Kaikkien yksinäisten tai omaan puolisoonsa tyytymättömien kannattaakin ottaa mallia Haavistosta ja lähteä matkalle kehitysmaihin, jos vaikka sieltä tarttuisi mukaan joku nuori teini ;)

Vai mitä? Erityisesti toivon kommentteja Haavistoa äänestäneiltä miljoonilta naisilta.

Nimittäin jos sallitte tuollaisen parin huomattavan ikäeron, niin loogisuuden vuoksi teidän tulisi sallia se myös kaikille muillekin?

Äänestä

Just nyt tulee telkasta TV5 ja MUMMOSEKSI:

GILF - mummoseksiä. Illan jakson teemana on ikäerot.

Tapaamme pariskuntia, joiden välinen ikäero on pikemminkin isoäidin ja lapsenlapsen kuin äidin ja lapsen luokkaa.

Lisäksi tutustumme mummopornon saloihin.

(Fråga Olle Documentaries, dokumenttisarja, Ruotsi, 2011)

Voisitko itse kuvitella mummona olevasi nuorukaisen kanssa?

Äänestä

Keski-ikäinen Teuvo tapasi nuorukaisensa kun tämä oli vasta teini-ikäinen (n.17v) .

Ikäeroa heillä oli yli 23 vuotta.

Silti he ovat olleet yhdessä jo vuosikausia ja hyvin tuntuu edelleen menevän.

Jos keski-ikäisen miehen ja nuorukaisen parisuhde toimii,
niin miksei normaali heteroparin suhde toimisi ikäerosta huolimatta?

Varsinkin ottaen huomioon että Suomessa homoseksi oli seksuaalirikos vielä 70-luvulla ja mielisairaus 80-luvulla.

Homoseksi alaikäisen kanssa oli rangaistava seksuaalirikos 1999 saakka!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

-_________- kirjoitti:

Näin itsenäisyyspäivän jälkeen itseäni alkoi kiinnostaa yleisesti tuo Saulin ja Jennin välinen ikäero (29 vuotta). Paljon päivitellään, kuinka Jenni on voinut hyväksyä niin vanhan miehen puolisokseen ja sitä paheksutaan.

Rupesin tuossa kuitenkin miettimään, kun siinä paheksutaan sitä 30-vuotiasta naista yleisesti ja siitä keskustellaan, että sellaisilla naisilla on isätraumoja jne. (vähän niin kuin siltä kantilta, että nainen aina hyväksyy sen miehen) Yleisesti alkoi kiinnostaa, että miten yleistä se oikeasti on, että kiinnostaako edes 60-vuotiaita miehiä nuoremmat naiset? Onko se miten yleistä, että 60-vuotias katsoisi 30-vuotiasta sillä silmällä? Vai onko Sauli poikkeus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu