maalaislääkäri

Kiminkisen päivärutiineja
Maalaislääkäri avoimena
Kyläkoulusta diabetekseen

Tapani Kiminkinen: Maalaislääkärin päivää, Tammi 2012

Kiminkinen tunnetaan maalaislääkärinä, joka ei paljoa kursaile
puheissaan tai toimissaan. Nytkin kirja on kuin päiväkirjaa, jossa
yhden päivän tapahtumat, herääminen, ”kepillisen” heitto vessanpyttyyn ja maallisten halujen häivähdys vaimon paljaan
reiden pilkottaessa peiton alta, tulevat kerroruksi yksi yhteen.
Paljon kirjaan mahtuu lääkärien kirjoittamille kirjoille tyypillistä sairauskertomusten kopsaamisia. Itse olen ajatellut tämäntapaisesta tavasta kirjoittaa, että se on vastoin potilaan
intimiteettisuojaa. Toisaalta, näyttävät Kiminkisen potilaat kertovan avoimesti vaivoistaan jopa tv-ruudussa, joten eipä hätää.
Mistäpä muusta lääkäri kertoisi kuin työstään ja ihmisten sairauksista.
Joskus Kiminkiseltä lipsahtaa vähän ”luvattomia” niin kuin
kerran, kun hän antoi ohjeen, että potilas voi itse vähentää verenpainelääkitystä ilman lääkärin apua. Apteekissa hymyilivät
viistosti, kun kerroin tästä maalaislääkärin ohjeesta.
Kirjassa tulevat eteen niin kuukautisvaivat, kuin Marevanin käyttö, puhumattakaan byrokratiasta, kaavakkeiden täytöstä,
lääkärintodistuksista, lapsen erityishoitorahasta, sydänoireista,
jne jne...
Jutustelun lomasta voi napsia kultajyviä pitkin matkaa, jos
suodattaa ensin pois Kiminkisen vuolaan sanatulvan, muistumat tv-esiintymisistä, arjen sattumukset, haastattelutapaamiset,
tv-ohjelmien ruotimiset, ym...
Joo, tuttua kiminkistä tuntuu tämä kirja olevan, joskus toistoista, joskus epäselvää kuin lääkärin puukstaavit reseptissä tai lääkärinlausunnon terminologiassa. Maalaislääkäri on tullut ilmiöksi, jota siivittää televiojulkkiksen imago. Kirja ei ole erityisen jäntevä kokonaisuus.
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pekka Epätarkka kirjoitti:

Kiminkisen päivärutiineja
Maalaislääkäri avoimena
Kyläkoulusta diabetekseen

Tapani Kiminkinen: Maalaislääkärin päivää, Tammi 2012

Kiminkinen tunnetaan maalaislääkärinä, joka ei paljoa kursaile
puheissaan tai toimissaan. Nytkin kirja on kuin päiväkirjaa, jossa
yhden päivän tapahtumat, herääminen, ”kepillisen” heitto vessanpyttyyn ja maallisten halujen häivähdys vaimon paljaan
reiden pilkottaessa peiton alta, tulevat kerroruksi yksi yhteen.
Paljon kirjaan mahtuu lääkärien kirjoittamille kirjoille tyypillistä sairauskertomusten kopsaamisia. Itse olen ajatellut tämäntapaisesta tavasta kirjoittaa, että se on vastoin potilaan
intimiteettisuojaa. Toisaalta, näyttävät Kiminkisen potilaat kertovan avoimesti vaivoistaan jopa tv-ruudussa, joten eipä hätää.
Mistäpä muusta lääkäri kertoisi kuin työstään ja ihmisten sairauksista.
Joskus Kiminkiseltä lipsahtaa vähän ”luvattomia” niin kuin
kerran, kun hän antoi ohjeen, että potilas voi itse vähentää verenpainelääkitystä ilman lääkärin apua. Apteekissa hymyilivät
viistosti, kun kerroin tästä maalaislääkärin ohjeesta.
Kirjassa tulevat eteen niin kuukautisvaivat, kuin Marevanin käyttö, puhumattakaan byrokratiasta, kaavakkeiden täytöstä,
lääkärintodistuksista, lapsen erityishoitorahasta, sydänoireista,
jne jne...
Jutustelun lomasta voi napsia kultajyviä pitkin matkaa, jos
suodattaa ensin pois Kiminkisen vuolaan sanatulvan, muistumat tv-esiintymisistä, arjen sattumukset, haastattelutapaamiset,
tv-ohjelmien ruotimiset, ym...
Joo, tuttua kiminkistä tuntuu tämä kirja olevan, joskus toistoista, joskus epäselvää kuin lääkärin puukstaavit reseptissä tai lääkärinlausunnon terminologiassa. Maalaislääkäri on tullut ilmiöksi, jota siivittää televiojulkkiksen imago. Kirja ei ole erityisen jäntevä kokonaisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu