Karu totuus paljastui

RAHAN VALTA JYLLÄÄ

"Talvivaaraa ei valvo kukaan

Iisalmessa lauantaina järjestetty Kansalaisten Kaivosseminaari kokosi salintäydeltä huolestuneita kansalaisia Raatihuoneelle. Suurimmaksi huolenaiheeksi nousi Talvivaaran valvonnan tilanne. Ari Kananen totesi omassa alustuksessaan, ettei tilanne kaivoksella täytä alkuunkaan voimassaolevan ympäristöluvan ehtoja.

- Kaikki altaat ovat täynnä, myös varoaltaat. Nesteitä on sijoiteltu paikkoihin, jonne ne eivät kuulu, kiteytti Kananen akuuttia tilannetta.

Yleisön joukossa ollut Ari Korhonen muistutti mieleen kokemukset kipsisakka-altaan vuodon alkaessa. - Kun pyysin, että Ely-keskus ottaisi näytteitä myös etelän suunnasta vuotavasta nesteestä, minulle sanottiin, ettei Ely-keskus voi mennä kaivosalueelle ilman kaivosyhtiön pyyntöä.

Ensimmäiset näytteet vuodosta ottikin Ari Korhonen, joka joutui suunnistamaan kaivospiirin alueelle ottaakseen näytteen etelään vuotavasta nesteestä.Iisalmessa lauantaina järjestetty Kansalaisten Kaivosseminaari kokosi salintäydeltä huolestuneita kansalaisia Raatihuoneelle. Suurimmaksi huolenaiheeksi nousi Talvivaaran valvonnan tilanne. Ari Kananen totesi omassa alustuksessaan, ettei tilanne kaivoksella täytä alkuunkaan voimassaolevan ympäristöluvan ehtoja.

- Kaikki altaat ovat täynnä, myös varoaltaat. Nesteitä on sijoiteltu paikkoihin, jonne ne eivät kuulu, kiteytti Kananen akuuttia tilannetta.

Yleisön joukossa ollut Ari Korhonen muistutti mieleen kokemukset kipsisakka-altaan vuodon alkaessa. - Kun pyysin, että Ely-keskus ottaisi näytteitä myös etelän suunnasta vuotavasta nesteestä, minulle sanottiin, ettei Ely-keskus voi mennä kaivosalueelle ilman kaivosyhtiön pyyntöä.

Ensimmäiset näytteet vuodosta ottikin Ari Korhonen, joka joutui suunnistamaan kaivospiirin alueelle ottaakseen näytteen etelään vuotavasta nesteestä."

..." Kun pyysin, että Ely-keskus ottaisi näytteitä myös etelän suunnasta vuotavasta nesteestä, minulle sanottiin, ettei Ely-keskus voi mennä kaivosalueelle ilman kaivosyhtiön pyyntöä."

Eikö valvoville tahoille nimenomaan kuulu mennä VALVOMAAN asioita jotka heille kuuluu?

4

230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RAHAN VALTA JYLLÄÄ
    • No kohta

      jysähtää taas ja taas ja taas.....

    • hssis

      Ei kohta voisi vähempää kiinnostaa koko Talvivaara.

      Höyrytkää välillä jotain muuta.

      • LiitoOrava

        Tehkää välillä muuta, kuin mietitte Talvivaaraa.
        Nyt kun hakkuut on taas alkaneet, nin voisitte mennä vaikka niitä estämään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2860
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2135
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1003
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe