Unettomuus

Neurootikko

Voisikohan hypnoosi auttaa unettomuuteen, kun se johtuu neuroottisuudesta... Olen lapsesta asti kärsinyt kyvyttömyydestä nukahtaa tai pysyä unessa, jos ympäristöstä kuuluu pienintäkin ääntä. Kaiketi tämä sai alkunsa siitä jännittyneestä ilmapiiristä, missä käytiin äidin kanssa nukkumaan kun isä oli ryyppäämässä - ja saapui sitten yöllä kolistamaan (ei ollut kuitenkaan väkivaltainen).

Olen sittemmin kärsinyt läheisteni kuorsaamisesta, läheisteni hengittämisestä(!), naapurin seinän takaa kuuluvasta tikuttavasta kellosta, naapurien puhelimeen huutamisesta ja juttelusta klo 2 yöllä, musiikin kumusta alakerrasta, tuulettimesta katolla, herrastiesmistä kirskuvasta metallista katolla tuulisäällä, sateen hakkaamisesta ikkunaan tai puitteeseen, liikenteen äänistä, ihmisten tömistelystä ympäri taloa, kissoista koirista...

Kaikki nämä eivät suinkaan samassa asunnossa, sillä muuttelen paljon. Mm. sen takia kun etsin asuntoa missä saisi perkele nukkua silloin kun itse haluaa!!!

Olen vuosi vuodelta tullut aina vaan neuroottisemmaksi, enkä pysty enää nukkumaan ollenkaan ilman korvatulppia ja/tai kuulosuojaimia päässä, vaikkei talosta kuuluisi mitään. Pelkään että "kohta alkaa kuulua"... Taidan pikkuhiljaa tulla hulluksi. Meditointikaan ei oikein onnistu.

Olen kyllä rutiköyhä, eikä olisi varaa mihinkään useamman kerran hypnoosisarjaan. Olisiko parempi vaan ostaa köysi...

2

691

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hemuli

      auttaapa hyvinkin. unettomuus kuuluu juuri niihin
      ei-elimellisiin vaivoihin joihin hypnoosilla
      voidaan vaikuttaa. tärkeää on että hypnotisoija
      on pätevä.

    • tiia

      Mullakin on ne korvatulpat JOKA yo...ei voi edes kuvitella olevansa ilman, ellei ole umpikannissa tms...(etta sammuisi muutenkin)

      Ehka sellainen itsensa hypnotisointi eli tietynlainen itse-rentoutus auttaisi sinuakin. Mina en ole koskaan kaynyt varsinaisen laakarin luona (=hypnotisoija), vaan olen vain pyrkinyt tietoiseen rentoutumiseen...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe