Tilanteeni on tämä.. Otin tutulta kasvattajalta nuoren koiran, kun kasvattaja tarjosi tietäen että olen suunnitellut toisen koiran hankkimista. Omin sanoin hän kertoi, että haluaa tämän vain hyvään kotiin, hp.0e, ja haluaa koiralle hyvän kodin, ja uskoin tätä koska olen tuntenut kasvattajan aikaisemmin. Koiran tullessa luokseni kasvattaja alkoi myös puhua että aikoisi tehdä pennut koiralla, eikä tulisi koskaan minun omistukseeni, ja koira tulisikin ''sijoitukseen''. Koska käsite oli minulle melko tuntematon, tutkin asiaa ja sanoin kasvattajalle, että tekisimme sijoitussopimuksen virallisena, ja saisin mm. rokotustiedot ym jos koira minulle jää. Kasvattaja lupaili näin ja vetosi aina kiireisiin. Myös trimmauksesta ja yhteisistä rokotusreissuista sovittiin ja lupaukset oli suuret, nyt olen yrittänyt kuukausia saada kasvattajaa kiinni tuloksetta. Olen kuitenkin juoksut ilmoittanut, ja kun piti käydä ensikertaa eläinlääkärissä yritin tätäkin viikkoja soitella tuloksetta. Nyt on vuoden ikä ja tietääkseni rokotuksen aika taas lähestymässä, eikä minulla ole minkäänlaista tietoa mitä rokotuksia on saanut, tms. En saa kasvattajaa kiinni, minulla ei ole minkäänlaisia tietoja tai oikeuksia koirasta, joka on ollut perheenjäsen jo puoli vuotta. Pelkään kokoajan, että koira voidaan viedä minulta kasvattajan mielioikun takia, eikä ajatus siitä että olen vain ilmainen hoitokoti kasvattajan koiralle, muttei minulla ole minkäänlaisia oikeuksia koiraan.
Mitä tekisitte tässä tilanteessa?
Mitä tekisitte tässä tilanteessa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
pistäisin kuitit talteen joka ainoasta suupalasta jonka koira on saanut. Samoin kaikki el-laskut, koiralle ostetut tarvikkeet ym. Tästä tekisin sitten laskelman tälle joka vaatisi koiraa pois. Ja todellakin: koira ei talostani poistuisi kuin kuolleen ruumiini yli, ilman suoritusta kuluista.
Koira toki voitaisiin sitten oikeuden päätöksellä noutaa, mutta mikäli suoritus ei tapahdu samanaikaisesti niin siitä alkaisi tämän kasvattajan elinikäinen helvetti. Valituksia, rikosilmoituksia, perättömiä ilmiantoja verottajalle, kelaan, sossun lastensuojeluun ym. juuknou, sellaista pikkujäynää, siitä tulisi elämäni ilo.
JOS SIIS MINULLE KÄVISI KUTEN UUMOILET ITSELLESI KÄYVÄN.
Olet huolissasi aivan aiheesta. Koiramaailma on nykyisin aivan täynnä kaikenlaista suharia. Pahoin pelkään, että tämä henkilö jolta koiran sait halusi ilmaisen ylöspidon koiralleen siihen saakka, kun pennuttaa sen. Jos mitään sopimuksia ei ole tehty niin aivan kuin yllä mainittiin voit periä hoiran hoitokulut jos tämä kasvattaja haluaa koiran takaisin.
En tiedä miten auttaa!
Koiraa ei voi sinulta pois hakea ilman virkavaltaa. Ja tuskinpa virkavalta tähän haluaa puuttua.
Kirjoita itse sijoitussopimuspaperi. Löydät sen kennelliiton sivuilta. Lähetä se kasvattajalle ja pyydä palauttamaan allekirjoitettuna.
Hoitopaikka ei missään nimessä ole ilmainen. Yleinen hoitomaksu on varmaan parikymppiä/päivä ruoat. Joten tuskinpa kasvattaja lähtee tätäkään pulittamaan.
Itse veisin koiran normaalisti rokotettavaksi. Todennäköisesti se on kuitenkin saanut normaalit rokotukset ennen kuin se on sinulle tullut. Rokotustiedot ovat normaalisti koiran rekisterikirjassa, jonka kasvattaja saakin pitää sijoitussopimuksen mukaan itsellään. Siinä voi olla syy, ettei niitä sinulla ole. Toki sinulla on oikeus tietää, mitä rokotteita koirasi on saanut.
Sijoituskoiran omistusoikeus siirtyy sijoitussopimuksen mukaan: uroksen yleensä 3:sta astumisesta ja nartun yhdestä pentueesta. Lisäksi sijoitussopimuksessa on ikäraja, jolloin koiran omistusoikeus viimeistään siirtyy. Joten kyllä se koira sinulle lopulta tulee.
Itse en nyt olisi hirveästi huolissani tilanteesta. Nämä hankalat sijoitussotkut saavat helposti pajon julkisuutta. Useimmat sujuvat ihan sulassa sovussa.Toki nämä paperiasiat tulee hoitaa kuntoon. Mene sitten vaikka käymään kasvattajalla. Ei se nyt kovin kaukana koiristaan kuitenkaan ole.