Toinen työviikko oli aluillaan ja aloittelin varsinaista työntekoa. Tyttöystäväni ilmoitti yllättäen, että oli saanut espanjasta työpaikan ja olisikin siellä pidempään kun aluksi suunnitteli. Ilmoitus ei sinänsä harmittanut minua kummemmin kun päässäni pyöri vielä muistot edellisen viikon yllättävistä tapahtumista 17-vuotiaan kesäharjoittelijan, Jennin kanssa. Olin nähnyt Jenni töissä ollessani muutaman kerran. Tyttö oli tervehtinyt iloisesti ja antanut minulle lapulla puhelinnumeronsa. Olin kuitenkin ollut työhön perehdyttämiskoulutuksissa, enkä ollut päässyt olemaan Jennin kanssa kahdestaan edellisen viikon suihinoton jälkeen. Miettiessäni edellisen viikon tapahtumia kaluni alkoi osoittaa heräämisen merkkejä ja jotenkin vaistomaisesti huomasin hetken kuluttua
painelevani Jennin antamaa numeroa puhelimeen.
"Jenni" kuului vastaus.
"No, tässä Jani moi! Onko sulla kiireitä?" kysyin.
"Ai sä soitit viimein, mä jo luulin, ette sä soitakaan. Ei mulla mitään kummempaa, miten nii?"
"No, musta tuntuu, että sun pitäis käydä mun huoneessa, mulla olis vähän tarpeita!" Sanoin ja huomasin kuinka kaluni turposi entisestään pelkästä ajatuksesta, että näkisin tuon nuoren tytön
Täydellisen vartalon hetken kuluttua.
"Joo, tuun heti! Mulla onkin yks yllätys sulle!" Jenni sanoi ja sulki puhelimen.
Hetken kuluttua ovi avautui ja Jenni astui sisään. Tytöllä oli päällään lyhyt musta hame ja valkoinen toppi. Hiukset olivat pienillä leteillä. Wow, miten seksikäs ajattelin kun katseeni vaelsi Jennin vartalolla.
"Mä laitan tän lukkoon" Jenni sanoi ja raplasi oven lukkoon.
Tyttö astui lähemmäs ja katse kääntyi mun housujen etumukseen…
"Sä olet tainnu jo kuvitella tekeväs kaikenlaista mun kanssa vai mitä?" Jenni kysyi.
"Joo, kieltämättä oot pyöriny mielessä kokoajan sen edellisen jälkeen! Mikä se sun lupaama yllätys oli?"
"No, ootas" Tyttö sanoi ja astui lähemmäs katsoen mua suoraan silmiin.
Tyttö alkoi nostaa lyhyttä hamettaan ylös ja hameen alta paljastui täysin paljaaksi ajeltu ja käsittämättömän kaunis nuoren tytön pimppi. Tuijotin tytön jalkoväliä haltioituneena. Täydellinen
tyttö, mä olen onnenpoika, kun pääsin tänne töihin, ajattelin itsekseni.
"Mitäs pidät? Mä ajoin ne kaikki pois kun se näytti niin hyvältä niissä kuvissa" Jenni sanoi!
"Se on täydellisen kaunis! Se suorastaan vaatii nuolemista!" Sanoin ja nousin ylös tuolistani.
"Istu sä tähän… ja kääri se hame hiukan ylemmäs!" sanoin
Jenni istui tuolille ja nosti hamettaan ylös niin, että täysin posliinin pillu näkyi paljaana. Tyttö työnsi
lantiotaan eteen niin, että tytön jalkoväli oli aivan tuolin reunalla valmiina nuoltavaksi. Polvistuin tytön eteen ja tuntui, että Jenni melkein tärisi odotuksesta. Painoin pääni tytön jalkoväliin ja aloin suutelemaan Jenni alavatsaa. Suutelin alavatsaa, ja välillä painoin huuleni Jennin reisien sisäpinnoille… kiertelin huulillani tytön vakoa. Välillä annoin huulieni koskettaa kevyesti häpyhuulia ja palasin taas suutelemaan tytön reisiä. Jenni kiemurteli tuolissa ja nosteli lantiotaan.
"Älä kiusaa!" Tyttö sanoi melkein käskevästi.
Painoin huuleni tytön häpyhuulille ja suutelin niitä kevyesti. Kiertelin häpyhuulia hitaasti, mutta en koskettanut vielä klitorista…
"No, ei kun oikeesti" Jenni sanoi.
Vein huuleni aivan lähelle Jennin klitorista ja suutelin sitä kevyesti. Jenni hätkähti kuin olisi saanut pienen sähköiskun. Aloin suutelemaan klitorista ja samalla hyväilin kevyesti sormillani tytön
häpyhuulia. Pikkuhiljaa aloin nuolemaan h-i-t-a-a-s-t-i tytön klitorista. Pyörittelin kuumaa kieltäni klitalla ja hyväilin sormillani tytön häpyhuulia. Pikkuhiljaa aloin nuolemaan nopeammin ja
hivuttamaan sormeani tytön häpyhuulten väliin. Tunsin sormellani kuinka Jenni häpyhuulien välissä tuntui kostealta. Aloin painamaan sormeani tytön sisään ja samalla kieleni pyöri yhä nopeammin klitoriksella… kuulin kuinka Jenni huohotti ja voihki kun nuolin ja liikuttelin sormea tytön sisällä.
"Tää on taivaalista, jatka Jani, jatka!" Jenni
huohotti.
Otin avukseni toisenkin sormen ja aloin painamaan varovasti kahta sormea Jennin sisään. Hidastin välillä hetkeksi nuolemista ja sitten taas kiihdytin tahtia. Annoin sormieni liikkua aivan Jennin tiukan
vaon pohjaan ja nuolin… Tunsin kuinka Jennin lihakset puristuivat sormieni ympärillä ja kiihdytin entisestään nuolemista. Nuolin ja työntelin sormia edestakaisin Jennin sisällä… aloin varovasti
hyväilemään toisella kädellä Jennin peppuaukkoa ja hetken kuluttua Jenni suorastaan räjähti ja tunsin kuinka tytön pillu sykki sormiani vasten… Jatkoin nuolemista ja Jennin orgasmi tuntui jatkuvan
loputtomiin. Viimein tyttö kuitenkin alkoi rauhoittumaan ja suutelin kevyesti tytön posliinia.
"Täydellinen! Saisipa sua nuolla joka päivä!" Sanoin ja nousin ylös.
"En yhtään väitä vastaan… Tuun kyllä mielelläni joka päivä nuoltavaks" Jenni sanoi.
"Mun pitäis mennä isän kyydillä kotia ja se lähtee 5 minsan päästä! Kutsutko mut illalla kylään" Jenni kysyi ja kattoi mua kauniilla silmillään.
"Joo, tottakai, Mä soitan sulle!" Kerkesi jo lupaamaan ja muistin vasta sitten, että en tosiaan asunut yksin… mitähän tekisin tyttöystäväni tavaroille?!
"Moi, soittele sit" Jenni huikkasi ovelta.
Jatkuu...
ja palautetta edelleen osoitteeseen [email protected]
Nuorta tyttöä toimistossa jatkoa
Jani 25
4
7032
Vastaukset
- Aah
HYVÄ tarina. Jatka ihmeessä kirjottelua, tosi kiihottava ja kaikkee muuta mukavaa! Täytyypä tästä lähtee lukee toi sun jatkotarina.
- Hermoheikki
HYVÄ tarina. Jatka ihmeessä kirjottelua, tosi kiihottava ja kaikkee muuta mukavaa! Täytyypä tästä lähtee lukee toi sun jatkotarina.
- Anonyymi
Kiihotin klittaani kun luin ja sain orkun
- Anonyymi
Kelpaisi mullekin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1394051
- 1211581
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2831402Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.701396Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181254Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791131Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie471128- 301086
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601071- 601028