Onko kokemusta jonkun suomalaisen matkanjärjestäjän matkasta Irlantii, joko kiertomatkasta tai reissusta Dubliniin tai muualle? Kiinnostaisi kovasti lähteä keväällä. Matkat ovat aika kalliita, ovatkohan hintansa arvoisia?
Järjestetyt matkat
pähkäilevä
51218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
suosittelen lämpimästi TEMA-matkoja.
Temamatkojen toukokuun matka on peruutettu. Ei ollut lähtijöitä tarpeeksi.
Meillä on valit tuna Matkapoikien reissu. Sopiva aika eli 5 pv,pitempään ei voida olla.
Kommentoin asiaa näin jälkikäteen, jos jotakuta kiinnostaa. Monessa muussa maassa kiertoajelu voi olla hyvä tapa nähdä maata, mutta koska Irlannissa pärjää huonollakin englanninkielellä, niin suosittelisin kuitenkin reissua ihan ominpäin. "Vääränpuoleiseen" liikenteeseenkin tottuu.
Pelkät lennot Dubliniin ja majoitus B&B-paikasta ainakin pariksi ensimmäiseksi yöksi. Jos matkustaa sesongin ulkopuolella, niin yleensä riittää, että pari päivää aikaisemmin soittaa ja varaa majoituksen seuraavalle paikkakunnalle.
Olen käynyt useita kertoja Irlannissa. En kertaakaan valmismatkaoilla.
Olen kierrellyt saarta bussilla. Sellaisia yhden ja kahden päivän retkiä.
Jos olet kielitaitoinen pärjäät hyvin taksien, hotellivaraiksien yms. kanssa itsekin.
Tänä keväänä menemme Belfastiin katsomaan lisää Titanic- nähtävyyksiä ja Jättiläisen Jalanjäljet.