Yhdistyksen 8-jäsenisessä hallituksessa pieni 3-4 hengen ryhmä kokoontuu usein keskenään ja suunnittelee ja toteuttaa toimintaa josta muu hallitus kuulee vasta valmiiksi suunniteltuna. Onko oikein? Koko hallituksen kokouksia on harvoin, ja vain nämä muutamat päättävät asiat, moittivat kyllä toisia, kun ei haluta osallistua heidän suunnittelemiinsa tapahtumiin.
piiri pieni
tossun alla
3177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tätä näkee. Muutamat hallituksessa uskovat olevansa tärkeämpiä ja päätösvaltaisempia kuin toiset, asioita viedään eteenpäin pienellä porukalla keskenään soitellen ja sopien, tätä "sujuvuudella" perustellen.
Näinhän ei tietenkään saisi olla, vaan kaikki hallitukseen valitut ovat tasa-arvoisia, tiedon on kuljettava ja jokaisen mielipidettä kuultava vaikka yhteydenpito oliskin välillä vaivalloista. Ei edes puheenjohtaja saa yksin viedä asioita eteenpäin jos ei niistä ole yhdessä sovittu.
Kun koko hallitus on kuitenkin vastuullinen, on jokaisella myös oikeus tietää mistä on vastuussa.
No kannattaa lukea ne yhdistyksen säännöt. Mitä siellä sanotaan päättämisestä ja kokouksista. Sitten voi yleiskokouksessa saattaa tämän koko jäsenistön tietoon. Mikäli ei sitten tyyli muutu yhdistyksen sääntöjen mukaisiksi taitaa mennä hallitus uusiksi.
Toinen asia on sitten se, että noissa yhdistyksissä tahtoo olla muutama aktiivi, jotka tekevät koko työn pyörittäen yhdistystä. Kokouksiin saa melkein käydä pakottamassa jäseniä, eikä sittenkään tulla paikalle vaikka luvataan. Sittenhän on helppo arvostella päätöksiä sieltä nurkan takaa.
Jos muutama aktiivi joutuu tekemään kaikki työt, saavat etsiä syytä itsestään. Demokraattisessa päätöksenteossa säilyy kaikilla halu osallistua, mutta jos muutama rupee ottamaan valtaa itselleen, ei toisia enää huvita nähdä vaivaa.