Energian lisäystä

Kun energia menee punaisellee kaikenlaisen touhuamisen keskellä on aika "relata" varastoja. Tapoja on monia. Eilen oli sellainen päivä tunsit että nyt on energiat vähissä, ajattelin nyt on aika ladata akkuja. Tapani mukaan valitsin sellaisen CD:n jolla musiikki on rauhoittavaa, puron tai kosken lorinaa, tuulen henkäystä, sadepisaroiden ropinaa,lintujen laulua siinä kaikki osa alueet sulassa sovinnossa. Silmät kiinni ja rentoutuminen niin hyvin kun osaa.

Ei se vienyt aikaa kun noin 10min ja taas olin valmis uusiin haasteisiin. Mennyt tilanne jäi selän taakse,sillä siisti. Jotkut hyppäävät ulkoilu asusteisiin ja siitä vaan ulos säähän kuin säähän lenkille, kuka milläkin vauhdilla.
Nyt sitä onkin valmis syöksymään marketin joulutungokseen hankkimaan puuttuvia tarvikkeita, esim joulupaperia ja kortit postiin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Luonto parantaa ja lataa akut, veden äänet ovat rauhoittavia, nyt vain liplatukset ja solinat ovat jään peitossa. Uimahallista haen ainakin kerran viikossa veden suomaa rentoutusta, jo kelluminen ja tunne siitä että vesi ympäröi hellästi ja kannattelee, antaa voimia. Musiikki on vielä lähempänä saatavilla, oikea pikarelaus. Metsätiellä koiran kanssa kävely ja pieni pyrähdys välillä on jokapäiväistä meditaatiota, luminen metsä lumoaa kerta kerran jälkeen.

Kortit postitin eilen, sisrusten kesken pidettiin lipeäkalajaiset ja jaettiin pienet joulumuistiaiset ja - maistiaiset. On laulettu kuorossa ja kuunneltu kuoroja, pakkasessa on laatikot ja leivottua odottamassa , lahjat hankittu hyvissä ajoin....kauppojen hyörinä ei tartu stressiksi asti. Päällimmäisenä on iloinen joulunalustunnelma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lorena* kirjoitti:

Kun energia menee punaisellee kaikenlaisen touhuamisen keskellä on aika "relata" varastoja. Tapoja on monia. Eilen oli sellainen päivä tunsit että nyt on energiat vähissä, ajattelin nyt on aika ladata akkuja. Tapani mukaan valitsin sellaisen CD:n jolla musiikki on rauhoittavaa, puron tai kosken lorinaa, tuulen henkäystä, sadepisaroiden ropinaa,lintujen laulua siinä kaikki osa alueet sulassa sovinnossa. Silmät kiinni ja rentoutuminen niin hyvin kun osaa.

Ei se vienyt aikaa kun noin 10min ja taas olin valmis uusiin haasteisiin. Mennyt tilanne jäi selän taakse,sillä siisti. Jotkut hyppäävät ulkoilu asusteisiin ja siitä vaan ulos säähän kuin säähän lenkille, kuka milläkin vauhdilla.
Nyt sitä onkin valmis syöksymään marketin joulutungokseen hankkimaan puuttuvia tarvikkeita, esim joulupaperia ja kortit postiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu