Hei! Olen eronnu muutama vuosi sitten ja sovimme yhteishuoltajuuden mutta tosiasia on että olen käytännössä yksinhuoltaja. miehellä lapset ehkä 2 päivää vuodessa ja silloinkin tunnin pari. Olen katkera koska hän lupasi että yhdessä huolletaan ja hoidetaan.. en tahdo päästä tästä yli. Miten te muut joiden miehet ei hoidakaan lapsiaan olette selvinneet. Otan mielelläni vastaan keinoja.. kuppi alkaa olla jo aika täynnä,, mitä pitäisi ajatella , tehdä ja toimia.. antakaa neuvoja tilanteeseen kun mies on täysin passiivinen??!!
hei te yhteishuoltajajat jotka oikeesti olette yksinhuoltajia!!
lgskps
14327
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Etpä taida heimolaistasi löytää kun täällä äidit vaan valittaa että kun isä ei ota silloin kun pitäs ja jos ottaa niin tekee kaikki väärin ja kosto elää.. eli tällä palstalla isät ei ole hylänneet lapsiaan,, tekevät vaan asioita eilailla kuin äiti haluaisi /tekee!!
Yhteishuoltajuutta ei monesti ole, iti on aina yh. Kun pari eroaa lapset jää auttamattomasti äidin vastuulle. Kun sitten miestä alkaa lapset kiinnosta on he jo teinejä kun ei ole enää suurta vastuuta.
Tai sitten kun exille tulee riitaa, niin mies alkaa syytteleen exää estämisestä...
tai tulee uusi suhde ja silloin vasta sotku alkaa.
Eron jälkeen oli täysin selvää että minä hoidan ja isä tapaa sopimuksemme mukaan. Olen ollut tyytyväinen siihen. Koen asian niin yksinkertaisena. Olen äiti ja lasteni ainut tuki ja turva. Ei suututa, ei katkeruutta. Lapset kasvaa ja oma elämä helpottuu kyllä. Aikansa kutakin. Selviytyminen antaa myös voimaa, uskoa omiin voimiin. Ei se niin pitäisi mennä, mutta minusta se vaan on näin luonnollista koska en ole enää suhteessa mieheen, en voi olettaa että hän joka päivä olisi lasten kanssa tai hoitaisi kotoani tai jakaisi yhteisiä asioita ja vastuuta. Koska emme ole enää yhdessä. Isä on isä edelleen lapsille, ei mies minulle.
" minusta se vaan on näin luonnollista koska en ole enää suhteessa mieheen, en voi olettaa että hän joka päivä olisi lasten kanssa tai hoitaisi kotoani tai jakaisi yhteisiä asioita ja vastuuta."
Ei sen miehen tarvitse sun kotiasi hoitaa, mutta niitä yhteisiä asioita ja vastuuta kyllä, eli lapsia. Ei se ole mitenkään luonnollista että mies lakkaa huolehtimasta lapsistaan eron tullessa. Eikä sillä pitäisi olle mitään tekemistä sen kanssa että hän ei ole enää suhteessa sinuun, lapsiin hän on aina suhteessa ja sen mukaan hänen tulisi toimiakin.
Mistä näitä lattiarättejä sikiää? "en minä mitään mieheltä odota, kyllä minä yksin hoidan ja pärjään ja eihän sitä nyt mieheltä tarvitse mitään vastuunkantoa odottaa" ja lässyn lässyn. Luuletko saavasi kovinkin kirkkaan kruunun? Ja kenties kärpännahkaisen marttyyrinviitan?
Niin se yleensä menee. Äiti hoitaa mies vapautuu.
En tiä saanko vastata kun olen mies ja sinä kysyit muilta äideiltä mutta vastaanpa kuitenki. Eli mulla on yhteishuolto lapsestamme ex vaimon kanssa. Lapsi asuu minun luonani. Ex-vaimo vaati yhteishuoltoa ja ei ole poikaa hakenut nyt kahteen vuoteen kertaakaan.
Minua se ei haittaa, hoidan kyllä lapseni ilman exääni mutta lasta käy sääliksi. Raskasta oli varsinkin aluksi kun lapsi kyseli etteikö äiti häntä rakasta enää. Tänä päivänä ei enää kysele, on vihainen äidilleen eikä halua että edes puhutaan hänestä. Viha on mielestäni oikeutettua. Äidin heppaharrastus menee lapsen edelle. Olen kuitenkin pitänyt äidin lapsen mielessä erilaisin keinoin esim. Valokuvat, kotifilmit, ym. Äiti on äiti, oli hän kuinka paska tahansa.
Aika samalta kuulostaa kuin meillä. Tosin meillä "kadonnut" vanhempi on isä, ja heppaharrastuksen korvaa viina.
Kun on nähnyt, miten lapsi murehtii, ei enää mieti, onko tämä nyt oikein vai väärin minua kohtaan. Yrittää paikata lapselle sen, mitä paikattavissa on.
Kuule, kun lapsi on teini ja omatoiminen, kyllä miehet sitten innostuu. He eivät vain jaksa pientä lasta. Meillä kun lapset olivat noin 13 ... niin kyllä isä kiinnostu lapsista, herranen aika. Ei tykännny heistä sillon, kun olisivat isää tavinneet pelaamaanja leikkimään.
Mä olen totaali yksinhuoltaja, jäin siis yksin raskauden 8:lla viikolla, vaikka lapsi oli suunniteltu. Oli siitä asti selvää että tämä mies ei ollut kykeneväinen isäksi, oli heti ollut menossa seuraavaa tekemässä äidiksi ja kihlatukseen, kuten minusta. Se suhde sai loppunsa melkeinpä heti. Joka tapauksessa olemme olleet kaksin tytön kanssa, ja hyvin olemme pärjänneet, luulenpa että paremmin kuin jos mies olisi tähän jäänyt. Sinulla ei ole mitään hätää jos päätät ilmottaa isälle että ei tarvitse enää lapsiaan tulla katsomaan. Minä en koe katkeruutta siitä että en halua miestä tyttöni lähelle, vaan siitä että mies sanoi eromme jälkeen että eihän se lapsi edes välttämättä synny kun yritin keskustella että miten toimimme kun lapsi syntyy.Miksi siis väkisin yrittää saada lapsen elämään ihminen joka siinä ei halua oikeasti olla?
Siis on tuo tilanne todella raivostuttava, mutta etpä sä tuolle tilanteelle oikein mitään voi. Mutta ehkä se tosiasia, ettei lapsi tai lapset tosiasiassa tarvitse kahta vanhempaa ollakseen tasapainoisia ja onnellisia, auttaa pääsemään asiassa eteenpäin tai jopa hyväksymään asian. Yksi kunnollinen, pomminvarmasti luotettava vanhempi riittää.
Ja muista, että sulla on monia kohtalotovereita.
Kokemusta on: mun lapsi (16 v.) tavannut isäänsä muutaman kerran koko elämänsä aikana, kun ei ole isää kiinnostanut. Hän asuu melko lähellä. Lapsi ei sinänsä tunnu kärsineen tilanteesta yhtään, koska tottui tähän jo pienestä pitäen.
En tunne yhtäkään äitiä, joka ei sanosi samaa. Lapset jäävät aina äidin vastuulle, ollaan sitä naimisissa tai erottu, koskaan se mies ei ota vastuuta.
Kyllä sitä sitten ollaan lasten kanssa kun he ovat rippikoulun käyneitä isoja, ei huolta enää eikä vastuuta, senkun on vaan.
Monesti siinä on miehen uusi suhde painostamassa sitä miestä ja estää miestä tapaamasta lapsia, aina se ei ole miehen oma pätös.
Rakas aloittaja. itselläni oli sama tilanne 10 vuotta sitten. Pitkän harkinnan jälkeen katkaisin välit kokonaan. tai ei oikeastaan tarvinnut, kunhan en ottanut enää yhteyttä siihen. Se oli vaikea ratkaisu, mutta hyvä. Lapsi ei kärsinyt millään tavalla. Päinvastoin, teki vain hyvää kun aloin voimaan paremmin.
Ja jos sinulla on vaikeuksia pästä siitä yli, kannattaa kokeilla terapiaa.
Itsekin olisin heti tarvinnut sitä. Vasta nyt olen puhunut menneistä ammattilaisen kanssa ja haavat ovat syvät, mutta siitä pääsee yli.
Äläkä kuuntele mitään idiootteja jotka jälkiviisastelee, me ollaan vaan ihmisiä,
haavoittuvia. Et voinut tietää.
Onko sinulla töitä tms. muuta esim. kavereita, hyviä sukulaisia?
Tarvittaessa voit kirjoittaa minulle, olen perustanut sähköpostin yksinhuoltajille koska koen, että voisin edes jotenkin auttaa muita. Itse en osannut hakea apua silloin. On olemassa myös YH-liitto. [email protected]
Olne yh-iskä. Meillä homma pelaa loistavasti. Exä ei ole tavannut lapsiaan "herranvuosiin", kun on kuulemma niin kiire, ettei ehdi. En valita, vaan nautin joka hetkestä lasteni kanssa. Joskus toki on yksinäistä, mutta en kaipaa ketään "rinnalleni", kun tarkemmin asiaa ajattelen.
Katkera kalkin syö-