Joulu

Se ahdistaa monia.Markkinamiesten vauhdissa unohtuu lähimmäinen.Lähimmäisen rakkaus on lahja jota voimme jakaa ihan ilmaiseksi kaiken ikäisille.Toivottavasti se on muuta kuin joulukortti kerran vuodessa .Oman erinomaisuuden esille tuominen ja muiden aliarvioiminen on yleistä.Iloa ja kunnioitusta,lähimmäisen kohtaamista ja muistamista vuoden jokaiseen päivään .
384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo. Ollaan oikeasti Lähimmäisiä toisillemme. Hymyillään, tervehditään, ei puhuta pahaa. Näistä voisi aloittaa ja on jo pitkällä. Joulumieli syntyy yksinkertaisesta huomioonottamisesta ja toisen ihmisen tasavertaisena pitämisestä.

Äänestä

Noooh. Miten sinä lähimmäinen itse toteutat omaa ideologiaasi. Muistatko vanhaa naapuriasi muutenkin kuin sillä tekohymyllä. Kysytkö tarvitseeko siivousapua? Tuota sanojen helinää ärsyttää lukea. Kerro nyt mitä itse teet lähimmäisen hyväksi? Muidenkin kuin omaan perheesi kuuluvien.

Äänestä
  • Tekopyhyys on tosi yäk, kyllä. Mutta voi se hymyilevä tervehtijä auttaa jotakin ihan konkreettisesti. Kyllä meille itekullekin osuu ympäristöömme ihmisiä, joita juuri me voimme voimiemme mukaan auttaa.

    Tekoja tosiaan, eikä vain puheita. On monia sellaisia, jotka auttavat lähimmäistä, mutta eivät kuuluttele sitä kellekään.

    Älä turhaan ärsyynny :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lähimmäinen kirjoitti:

Se ahdistaa monia.Markkinamiesten vauhdissa unohtuu lähimmäinen.Lähimmäisen rakkaus on lahja jota voimme jakaa ihan ilmaiseksi kaiken ikäisille.Toivottavasti se on muuta kuin joulukortti kerran vuodessa .Oman erinomaisuuden esille tuominen ja muiden aliarvioiminen on yleistä.Iloa ja kunnioitusta,lähimmäisen kohtaamista ja muistamista vuoden jokaiseen päivään .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu