Isä pahoinpitelee henkisesti ja fyysisesti...

En ole oikein tiennyt, että kenelle ja miten tämän sanoisin tai miten edes alottaisin.
Jossain vaiheessa muutama vuosi sitten kun kaksi pikkuveljeäni (7 ja 12) alkoivat harrastaa jääkiekkoa. Sitä ennen oma hevosharrastukseni oli ollut se ykkönen ja isänikin oli ihan iloinen että minulla oli jokin harrastus josta todella pidin, tästä on noin kuusi vuotta aikaa. Kun pojat alkoivat pelata jääkiekkoa niin minun harrastukseni alkoi tuntua siltä, että isäni mielestä se on vain huono harrastus ja kallis ja ei se ole varmaan edes urheilua, eihän siinä tule edes hiki. No minulle harrastukseni oli kaikki kaikessa ja ilman hevosia en olisi selvinnyt tähänkään saakka.
Menetin hermoni täysin jos isäni ehotti pojille että "mennäänkö luisteleen.." Ikinäikinäikinä minua ei pyydetty mihinkään. Isäni on poikien reeneissä joka päivä katsomassa. Ei se edes kysy kuinka mun harrastus sujuu, vie vaan tallille jos pyydän tai jos pojilla ei ole reenejä. Minusta tämä on kaikista kamalinta, joskus menetän malttini kokonaan ja alan nakella tavaroita ympäriinsä, haukkumaan tai lyömään isääni. Silloin hän yleensä repii hiuksistani lyö, kuristaa, potkii, ihan mitä tahansa paljon lujempaa mitä minä olin hänelle tehnyt. Haukumme toisiamme puolin ja toisin hulluksi, minä TODELLA tarkoitan sitä, en tiedä ketään isää joka ei osaa selvittää asioita puhumalla vain lyömällä tai haukkumalla. Jossain vaiheessa minulla oli hevonen ylläpidossa neljä kuukautta, koska äitini suostutteli isääni siihen. Kiitos äiti
2173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ehkä koulukuraattori? Ainakin luulisi hänen osaavan ohjata sinut eteenpäin. Missään tapauksessa aikuinen ei saa lyödä lasta joka sinäkin olet 17 vuotiaaksi asti. Mutta jos viet asiaa eteenpäin niin saat varautua mahdolliseen huostaanottoon. Voi olla ettei niin käy, mutta...

Äänestä

Sulla on tässä kaksi juttua mitä voit tehdä. Kerro sossulle että isäs hakkaa sua ja sit pääset pois sieltä tai sä alat itse käyttäytymään ja puhumaan tunteistas kuin aikuiset tai nuoretkin jo ilman että rupeat heittelemään tavaroita tai muuten väkivaltaiseksi. Ei millään pahalla mutta mitä sä luulet siitä tulevan kun itse käyttäydyt noin, Sä voit vaan ottaa vastuun omasta käyttäytymisestäsi ja sitten ihmiset tulee sua kohtaan käyttäytymään niinkuin sinä heitä. Oletko ikinä kokeillut? Mä harrastin paljon ratsastusta ja olin aika hyväkin siinä, olin pohjoismaitten kisoissakin muutaman kerran ja sain rusettejakin mutta mulla ei ikinä ollu omaa hevosta ei ikinä. Jos sulla edes on joskus ollut mahdollisuus edes lainata hevosta niin olet kyllä aika lucky!
Jos haluat isäsi huomiota niin kerro se hänelle hienotunteisesti ei syyttäen vaan kerro mistä susta tuntuu ja minkä takia sinä heittelet tavaroita ynms. Sä et saa mitään käyttäytymällä niinkuin sinä teet, isäs on ehkä jo ihan kyllästyny siihen vaatimiseen ja tavaroitten heittämiseen ja ehkä hänkään ei osaa puhua asioista mutta miehet nyt on sellaisia aika yleisesti.
Jos et voi puhua niin kirjota hänelle ja sano lopussa että haluat rakastaa häntä ja myös tarkotat sitä, kai sä nyt haluat isältäs muutakin kun rahallista asiaa? hänestä ehkä tuntuu että sä vaan haluat ja haluat etkä ikinä oo kiitollinen.
Sait koirankin...opeta sitä ja vietä aikaa sen kanssa niin ei pissi sisälle! Ehkä se pissii kun kuuntelee ja näkee teidän riitoja, koiratkin pelkää.
Isäs ei ikinä pidä sua lyödä mutta sama sääntö käy myös sulle eli jostain se pitää alkaa se muuttuminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huoh3 kirjoitti:

En ole oikein tiennyt, että kenelle ja miten tämän sanoisin tai miten edes alottaisin.
Jossain vaiheessa muutama vuosi sitten kun kaksi pikkuveljeäni (7 ja 12) alkoivat harrastaa jääkiekkoa. Sitä ennen oma hevosharrastukseni oli ollut se ykkönen ja isänikin oli ihan iloinen että minulla oli jokin harrastus josta todella pidin, tästä on noin kuusi vuotta aikaa. Kun pojat alkoivat pelata jääkiekkoa niin minun harrastukseni alkoi tuntua siltä, että isäni mielestä se on vain huono harrastus ja kallis ja ei se ole varmaan edes urheilua, eihän siinä tule edes hiki. No minulle harrastukseni oli kaikki kaikessa ja ilman hevosia en olisi selvinnyt tähänkään saakka.
Menetin hermoni täysin jos isäni ehotti pojille että "mennäänkö luisteleen.." Ikinäikinäikinä minua ei pyydetty mihinkään. Isäni on poikien reeneissä joka päivä katsomassa. Ei se edes kysy kuinka mun harrastus sujuu, vie vaan tallille jos pyydän tai jos pojilla ei ole reenejä. Minusta tämä on kaikista kamalinta, joskus menetän malttini kokonaan ja alan nakella tavaroita ympäriinsä, haukkumaan tai lyömään isääni. Silloin hän yleensä repii hiuksistani lyö, kuristaa, potkii, ihan mitä tahansa paljon lujempaa mitä minä olin hänelle tehnyt. Haukumme toisiamme puolin ja toisin hulluksi, minä TODELLA tarkoitan sitä, en tiedä ketään isää joka ei osaa selvittää asioita puhumalla vain lyömällä tai haukkumalla. Jossain vaiheessa minulla oli hevonen ylläpidossa neljä kuukautta, koska äitini suostutteli isääni siihen. Kiitos äiti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu