uusia perheitä ja vaimot hoitaa eron jälkeen lapset. Lapset kiertää talosta toiseen vuorotellen kummankin vanhemman luona.
Piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii..;)
Piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii..;)
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Meillä on niin, että miehen exä jätti miehen lapsineen ja ryhtyi perustamaan uutta perhettä. Nyt lapset käyvät välillä äitinsä luona, mutta asuvat pääasiassa meillä.
Miksi tunkea mukaan, jos isin uusi naisystävä tunkee siihen väliin leikkimään kotia? Viisas väistyy...En minäkään pystyisi enää elämään lasten kanssa, jos vieras änkeisi meille leikkimään jotain ihme äitipuolta... voi jysäys! Hui kauhee..se on joko tai kahta ei voi olla. Vaikka kipeetä tekisi jättää lapset, niin en vaan pysyisi enää katsomaan lapsiani silmiin, jos he suostuisivat tuollaiseen perheleikkiin.
Meillä mielenterveysongelmainen äiti petti ja juopotteli suhteensa pilalle. Sitten lähti "etsimään itseään" ja jätti lapsen isän hoidettavaksi. Ei pitänyt kiinni sovituista asioista eikä välittänyt lapsestaan. Sellainen äiti...
No eipä tuossakaan miehellä ollut mitään virkaa, jos ei osaa puolisoaan tukea! Onneksi on niitä, jotka tukevat eikä jätä heitteille.
Säälin miestä, että ei osannut olla mies vaan nössö.
"Äiti" vetelehti ensin kotona juopotellen ja surkutellen lapsen myötä menetettyä vapauttaan ja nuoruuttaan miehen huolehtiessa taloudesta. Samalla tällä äidillä oli lukuisia salasuhteita tuttujen ja satunnaisten miesten kanssa. Mies jopa kustansi naiselle oman asunnon, jonka nainen halusi voidakseen toipua ja tottua uuteen elämään äitinä. Asunnossa nainen paneskeli muita miehiä ja laiminlöi lapsensa tarhasta haut ja tapaamiset.
Täytyy sanoa, että mies teki paljon enemmän lapsensa äidin ja perheensä koossa pysymisen eteen kuin olisin itse tehnyt. Onneksi kaikki tuo on nyt taakse jäänyttä elämää ja miehellä ja lapsella asiat hyvin. Tällaisia onnen ydinperheitä löytyy monen hyvän joukosta.
Joskun noinkin päin. Surullisia ovat lapsiparkojen kohtalot :(
Ne uuden naisen lapset on tärkeempiä kuin omat. Siksi exät ovat työntäyteisiä kun ei ole sitä toista joka puolet hoitaisi omasta osuudesta. Niin ja haukuttuja ovat ne exät, siksi että pärjäävät.
Meillä mieheni ex-avopuoliso ensin petti miestäni vuoden päivät, jonka jälkeen potkaisi mieheni pellolle ja toi samantien uuden miekkosensa kotiin ja lasten elämään, ja eipä aikaakaan kun tuli raskaaksi tälle uudelle miehelle, jolla myös oli ennestään lapsia.
Lapset ovat aina olleet miehelläni ja exällään vuoroviikoin, heidän erostaan saakka. Minä ja mieheni tapasimme vasta kun erosta oli kulunut pari vuotta.
Pienehkö ristiriita on kyllä tässä keskustelun aloituksessa...
"vaimot hoitaa eron jälkeen lapset"
"Lapset kiertää talosta toiseen vuorotellen kummankin vanhemman luona"
Eihän ne vaimot silloin hoida lapsia eron jälkeen, vaan eronneet puolisot yhdessä, jos kerran lapset ovat vuorotellen kummankin vanhemman luona.
Meillä myös mies hankki nuoruuttaan elävän 18-vuotiaan tytön kanssa lapsen. ja koska jatkoi sitä elämäänsä samalla meiningillä lapsi asuu nyt meillä.
Naiset jaksa, miehet eivät. Helppo lähtä ja jättää lapset äidille.
Mieheni on täysin isänsä ja äitipuolensa kasvattama. On kyllä nähnyt äitinsäkin mutta oli kuulemma niin humalassa viime kerralla ettei haluaisi viedä lapsiamme näytille.
Minä ainakin olisin kokenut itseni täysin epäonnistuneeksi äitinä, jos mies olisi alkanut leikkimään kotia vieraan ihmisen kanssa meidän yhteisten lastemme kanssa. Se olisi ollut meille pahin painajainen elämässä, pahempi vielä kuin se että vaihtoi lapset vieraaseen naikkoseen.
Jos olisin joutunut luopumaan lapsistani enkä enää olisi heitä tuntenut jos vastaan olisivat tulleet, olsiin olut tosi surullinen ja miettinyt että olen ollut turhaan rakastava ja kaikkensa lapsilleen antanut äiti. Olisin hävennyt kaikkea.
Onneksi ei niin käynyt,emmekä koskaan ole tavanneet mihen naisia eikä lasten ole koskaan ollut pakko mennä isälle silloin kun siellä olisi ollut hänen naiset. Se olisi ollut isältä lapsille rörkeä teko. Jos mies ei pysty olemaan lasten kanssa heidän oman äitinsä kanssa, niin miten kummassa täysin vieraan ihmisen kanssa?
Laitoimme heti rajat siihen, että vieraat naiset ei kuuu meidän elämään eikä sukuun. Sen on mies pitänyt, sillä kunnioittaa meitä niin paljon. No elarit tuli sossun kautta, kun vieras nainen tarvitsi miehen rahat eikä mies pystynyt enää maksamaan lapsilleen elatusta.
Nyt onneksi lapset ovat hylänneet isänsä, kun hän hylkäsi heidät pienenä, eikä halunnut olla eikä tehdä heidän kanssaan mitään. Aina oli kiire ja muuta tekemistä ja piti leikkiä isää naisensa lapsille, omista viis.
Kumpa olisin aikanani tiennyt, että mies eiä pidä omista lapsistaan vaan halusi vieraan naisen ja leikkiä hänen lapsilleen isää, mutta kun sitä ei tiennyt, kun oli niin ihana sillon. Mutta mies muuttuu. Hän kosti lapsilleen että vieras nainen painosti hylkäämään omat lapset.
Emme tarvi vieraita ihmisiä meitä haukkumaan ja tekemään elämästämme sekavaa ja listä ongelmia. Siksi meillä on täyskielto ollut, ei meille tulla eikä lasten kanssa saa ollam missään tekemisissä. Ja sen on mies pitänyt, toisaalta olisi kiva nähdä se kanttura, ja kysyä että miski rikoit perheemme että olitko niin epätoivoinen että piti kostaa oma suuren suuret ongelmat täysin viattomille pienille lapsille. Tuskin kehtisi näyttäytyä, varmaan hävettää, kun miestäkin hävettää.
Meidän lapset ei ole isäänsä nhäneet 17 vuoteen, kun sillon lähti vieraan naisen matkaan jolla oli jo ennestään lapsia. Helpolla pääsi omiensa kanssa kun ei tarvinnut hoitaa, ei leikkiä eikä olla vastuussa.Rahalla siitä selvisi helposti.
Nyt ei kehtaa enää näyttäytyä, eipä lapset edes kaipaa eikä muista kuka oli heidän isä.
Kun emme suostuneet elämään hänen naisystävän ja lastensa kanssa, niin nainen suuttui ettei päässyt meitä häirisemään niin mies kosti sen lapsilleen.