Mittelin ihanuus :)

Minä olen nyt saanut nauttia kolme kuukautta Mittelin seurasta. Voi hitsi mikä otus :) Pienessä paketissa niin paljon energiaa, lämpöä, rakkautta. Neitonen on nyt 4,5kk ja yöt nukutaan nätisti kellon soittoon heräten. Viikonloppuna sitten nukutaan pitempään. Päivällä tulee joskus lätäkkö lattialle, mutta nekin vähentyneet. Ulkoilla tykätään oli keli mikä tahansa. Ja hellyyttä jaetaan. Toki johtoja maistellaan ja ohuet on saatu poikkikin. Muuten suosittelen kyllä lämpimästi tätä rotua kaikille jotka haluaa itselleen ystävän karvaisen.
6102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen itsekin ajatellut hankkia Mittelin. Tämä oli hyvä viesti. Pitää alkaa katselemaan Kasvattajia.

Äänestä

Millä opetit sen olemaan purematta sähköjohtoja? Ensimmäinen tärsky kyllä vie halut jyrsimiseen, mutta voi viedä hengenkin.

Äänestä
  • Sähköjohtojen syömisessä ei auta muu kuin antaa muuta tilalle.

    Äänestä

Ennen muinoin käytettiin koirilta kiellettyihin kohteisiin pikiöljyä, deodoranttia ym. karkoitetta. Eikö nykyisin ole mitään?

Joko tilatusta Mittelin pennusta voi päätellä, mikä väri sillä on isompana?

Äänestä

Aijai:)) Itelläkin on 7 kk ikäinen mitteli, valkoinen lumipallo♥ Mittelit on kyllä NIIIIN ihania. Ainoa huono puoli (ei sekään niin paha ole, ettei mitteliin rakastuis!!!) on, että se on juuri tyypillinen pystykorva, elikkä joskus hiukan itsepäinen, ja jos on jotain kiinnostavaa, niin omistajan huudot ja käskyt jää kakkoseksi. Toki, tämäkin on opetettevissa pois, omalla koirallani on vielä opetus kesken. Mutta muuten täydellisempää pentua saa hakea:) Juuri äsken annoin sille uuden luun, ja voi että sitä hännänhuiskutusta, ja kun valkoinen pikku pörrökassa paineli innoissaan uusi luu suussaan pitkin olohuonetta, niin kyllä siinä hymy tulee kasvoille vaikka väkisin! Meidän mitteli ei ole tuhonnut/jyrsinyt MITÄÄN muuta, kuin olohuoneen hienosta matosta se on järsinyt näinä päivinä hiukan, joten toiselta puoleta mattoa se on hiukan repaleinen, mutta eipä se mitään.. Jokatapauksessa, mittelissä on mielestäni vähän huonoja puolia, ja suosittelen ekaksikin koiraksi (itekäkin tää on ensimmäinen koiruliini♥), että tässä on se koira, jota etsin!♥

Äänestä

Mittelin selän pituuden tulisi rotumääritelmän mukaan olla sama kuin säkäkorkeus. Onko siis toivoa, että meidän 5 kuukautinen kasvaa vielä korkeutta, kun se on nyt paljon pidempi kuin korkeutensa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitteliin rakastunut kirjoitti:

Minä olen nyt saanut nauttia kolme kuukautta Mittelin seurasta. Voi hitsi mikä otus :) Pienessä paketissa niin paljon energiaa, lämpöä, rakkautta. Neitonen on nyt 4,5kk ja yöt nukutaan nätisti kellon soittoon heräten. Viikonloppuna sitten nukutaan pitempään. Päivällä tulee joskus lätäkkö lattialle, mutta nekin vähentyneet. Ulkoilla tykätään oli keli mikä tahansa. Ja hellyyttä jaetaan. Toki johtoja maistellaan ja ohuet on saatu poikkikin. Muuten suosittelen kyllä lämpimästi tätä rotua kaikille jotka haluaa itselleen ystävän karvaisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu