syömisen opettelu

äippä 03

Muksu on kohta 1 v ikäinen. Ikäeroa edellisiin lapsiini on tosi paljon, enkä muista enää miten homma toimi silloin aikoinaan. Mutta valokuvista olen nähnyt, että 1 v synttäreiden aikaan lapset ovat itse syöneet lusikalla synttärikakkua.

Tämä muksu ei kuitenkaan suostu syömään itse ollenkaan. Lusikkaa pitää kädessä syöttämisen aikana tosi onnellisena ja vies tyhjää lusikkaa suuhunkin. Olen sitten ottanut lusikkakäden omaan käteeni ja yhdessä on otettu ruokaa ja viety suuhun. Lapsi ei tykkää tästä ja protestoi koko ajan.

Muutaman kerran on ihan itse onnistunut, esim. pikkuhaarukalla vei ruuan suuhunsa ja oli äärettömän onnellinen ja ylpeä että teki itse ja osasi! Ja minä kehuin.
Mutta siihen se jäi.

Millä tavalla lapsi oppii tai opetetaan syömään itse? Minkä ikäisenä lapsi syö itse?

1

374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3:n äiti

      Kummityttöni ei suostunut 9 kk ikäisenä syömään lusikasta, joka oli jonkun muun kuin hänen itsensä kädessä. Söi kyllä sitten sujuvasti itse oman 1v kakkunsa. En muista että kukaan omista lapsistani olisi syönyt itse 1v kakkuaan, mutta keskimmäinen joi 1 vuotiaana tavallisesta juomalasista ihan itse.

      Joskus käy niin, että perheessä on monta lasta, joista yhtä lukuun ottamatta kaikki oppivat jonkun asian juuri saman ikäisenä. Tämä on ihan normaalia sisarusten välistä eroavaisuutta. Et voi pakottaa kuolustasi oppimaan lusikan käyttöä yhtään aikaisemmin kuin hänen motoriikkansa siihen riittää. Ei ole ollenkaan harvinaista, ettei 1v syö vielä itse, vaikka sitä olisikin kovasti harjoiteltu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe