HAVAHTUKAA NYT HYVÄT IHMISET!!!

Rakentelija

Tuli vain mieleen, että rakensimme itse vuonna 1999 125 asuinneliön (kerrosala 160) omakotitalon. Talotehtaan antama todellinen arvio kustannusarvioksi oli 91 000 ja korkotukikaavakkeilla 110 000 euroa. Talo tehtiin Pohjois-Suomen toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Toteutuneet kustannukset olivat hiukan alle 100 000 euroa. Tontin hintaa ei ole mukana, koska rakennettii kaupungin vuokratontille. Se oli yleinen hintataso silloin perustalolle, jossa ei ole ylimääräisiä ylellisyyksiä. Tosin kaikki tarvittava hienoon siustukseen.

Tulee siis mieleen, eikö kukaan tajua, että ei tilanne voi vääristymättä muuttua viidessä vuodessa näin radikaalisti? Miksi maksaa liian paljon. Ei se ole pakko, jos malttaa hiukan odotella ja käyttää aikaa vaikkapa säästämiseen ja suunnitteluun.

Ja toisaalta. Jos 150 000 euron lainan korko nousee 3,2 vaikkapa 5,8%:iin. Laina ei enää lyhene, jos se on otettu 25 vuodelle ja tasaerälainana????

19

6428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huh

      Huh, kylläpäs havahdutti. Kiitos.

    • Sami

      En minä ainakaan ihmettele juurikaan uusien talojen rakennuskustannuksia. Rakennusmääräykset jo nostavat hintatasoa, mutta suurin hintojen nousu tulee kyllä nykyään siitä että ihmiset vaatii laatua ja varustetasoa ihan eri tavalla kuin vielä muutamia vuosia sitten. Todellisuudessa laatu ei taatusti ole noussut hinnan suhteessa ja pula alan miehistä vielä kärjistää tätä.

      Sitä minä kuitenkin eniten ihmettelen että jonku 80-luvun talon hinta nousee kohisten, vaikka uudet määräykset eivät paranna sen ominaisuuksia vähääkään.

      • hyvät ihmiset

        Uusissa taloissa maksaa usein pelkkä LVIS 40000 -50000 euroa, eri asia on onko tuossa mitään järkeä. Vanhoissa taloissa sen sijaan puuttuu usein koneellinen ilmanvaihto ethernet kaapelointi yms. kokonaan. Vanhojen hinnat eivät perustu mihinkään tosiasioihin vaan siihen että uusia rakennetaan liian vähän ja tuo taas johtuu tontti- ja rakentajapulasta.

        Ajatellaan vaikka 60-luvulla rakennettua puurunkoista omakotitaloa:
        - 10v. vanhat kodinkoneet
        - alkuperäiset putket
        - 10v. vanha kerran vaihdettu öljypoltin
        - kaikki pinnat alkuperäisiä
        - kaapistojen ovet ehkä vaihdettu
        - alkuperäiset ikkunat
        - painovoimainen ilmanvaihto
        -> eli useamman vuoden remonttityömaa edessä.
        käypä hinta tampereella 150 - 200 k eur
        Mistä tuossa oikeastaan maksaa? Kallis tontti
        ehkäpä, jollei satu olemaan vuokralla sekin,
        hintahan on silti sama.

        En tuon jälkeen pidä uuden rakentamista
        kaikilla herkuilla 200-250 keurolla yhtään pöllönä ajatuksena.

    • Masa

      Voisiko joku selventää tuon loppujutun? Ei ymmärrä... siis jos korko nousee niin laina ei lyhene...hmmm...

      • rakentelija

        Otat lainan tasaeränä, eli maksat kuukaudessa kiinteän summan lyhennystä ja korkoa. Nostettaessa lainan korko on vuoden kiinteä euribor 2,5% pankin marginaali 0,7% eli loppukorko 3,2%. Jos euribor nousee 2,5 prosentista 5,1 prosenttiin (mikä ei todellakaan ole mahdottomuus) niin loppukorko on 5,8%. Tämä tarkoittaa sitä, että lainan alussa sovittu kuukausittainen maksuerä ei riitä muuhun kuin korkojen maksamiseen. Lainaa ei sillä samalla maksuerällä voi lyhentää. Takaisinmaksuerän yhteydessä lukee: "korkoa 727 euroa. Lyhennystä o euroa."

      • Joku
        rakentelija kirjoitti:

        Osuuspankin sivuilta

        "Tasalyhennys

        Tasalyhenteinen takaisinmaksu on sellainen, jossa lainapääoman lyhennyksen osuus on koko laina-ajan vakio. Korko maksetaan aina jäljellä olevasta pääomasta. Tällöin kuukausierä on laina-ajan alussa suurempi, mutta pienenee laina-ajan loppua kohden. Koron määrään vaikuttaa myös korkotason mahdollinen muuttuminen."

      • Rakentelija
        Joku kirjoitti:

        Perinteinen hyvä vaihtoehto, joka on unohdettu konsanaan. 95%:a asuntoluottokannasta on tasaerälainoja eikä tasalyhennyslainoja. Johtuu varmaan siitä, että jälkimmäisen vaihtoehdon kuukausierä on 27% kalliimpi lainan alussa.

      • Kemikaali Ana
        Joku kirjoitti:

        Osuuspankin sivuilta

        "Tasalyhennys

        Tasalyhenteinen takaisinmaksu on sellainen, jossa lainapääoman lyhennyksen osuus on koko laina-ajan vakio. Korko maksetaan aina jäljellä olevasta pääomasta. Tällöin kuukausierä on laina-ajan alussa suurempi, mutta pienenee laina-ajan loppua kohden. Koron määrään vaikuttaa myös korkotason mahdollinen muuttuminen."

        Eli juuri siinä on tasaerän ja tasalyhennyksen ero.

      • jh2
        rakentelija kirjoitti:

        Otat lainan tasaeränä, eli maksat kuukaudessa kiinteän summan lyhennystä ja korkoa. Nostettaessa lainan korko on vuoden kiinteä euribor 2,5% pankin marginaali 0,7% eli loppukorko 3,2%. Jos euribor nousee 2,5 prosentista 5,1 prosenttiin (mikä ei todellakaan ole mahdottomuus) niin loppukorko on 5,8%. Tämä tarkoittaa sitä, että lainan alussa sovittu kuukausittainen maksuerä ei riitä muuhun kuin korkojen maksamiseen. Lainaa ei sillä samalla maksuerällä voi lyhentää. Takaisinmaksuerän yhteydessä lukee: "korkoa 727 euroa. Lyhennystä o euroa."

        No se, lyheneekö vai ei, riippuu tasaerälainassakin
        kyllä sekä korkoprosentista että
        kk-erän suuruudesta. Oma tasaerälainani lakkaisi
        lyhenemästä jossain 12...13 prosentin korolla.

      • Rakentelija
        jh2 kirjoitti:

        No se, lyheneekö vai ei, riippuu tasaerälainassakin
        kyllä sekä korkoprosentista että
        kk-erän suuruudesta. Oma tasaerälainani lakkaisi
        lyhenemästä jossain 12...13 prosentin korolla.

        ..hyvätuloinen tai sinulla on pieni määrä velkaa. Edellä kuvattu esimerkki on kuitenkin ns. normaalitaso nykyrakentajille. laina-aika siis 25v ja määrä usein minimissään 150000.

      • M_K
        Rakentelija kirjoitti:

        ..hyvätuloinen tai sinulla on pieni määrä velkaa. Edellä kuvattu esimerkki on kuitenkin ns. normaalitaso nykyrakentajille. laina-aika siis 25v ja määrä usein minimissään 150000.

        eli tasa lyhenny ja loput korot on sitten mitä on ...

      • lainaa on
        rakentelija kirjoitti:

        Otat lainan tasaeränä, eli maksat kuukaudessa kiinteän summan lyhennystä ja korkoa. Nostettaessa lainan korko on vuoden kiinteä euribor 2,5% pankin marginaali 0,7% eli loppukorko 3,2%. Jos euribor nousee 2,5 prosentista 5,1 prosenttiin (mikä ei todellakaan ole mahdottomuus) niin loppukorko on 5,8%. Tämä tarkoittaa sitä, että lainan alussa sovittu kuukausittainen maksuerä ei riitä muuhun kuin korkojen maksamiseen. Lainaa ei sillä samalla maksuerällä voi lyhentää. Takaisinmaksuerän yhteydessä lukee: "korkoa 727 euroa. Lyhennystä o euroa."

        oletko kuullut inflaatiosta?

      • Rakentelija
        lainaa on kirjoitti:

        oletko kuullut inflaatiosta?

        Kyllä, kuulin siitä 20 vuotta sitten. En enää nykyään niin paljon, että sillä olisi merkitystä lainapääöman reaaliarvoon.

      • lainaa on
        Rakentelija kirjoitti:

        Kyllä, kuulin siitä 20 vuotta sitten. En enää nykyään niin paljon, että sillä olisi merkitystä lainapääöman reaaliarvoon.

        niin, eipä ne korotkaan niin kauheasti tule nousemaan, ainakaan lähivuosina

    • paavo

      Jos tänä päivänä maksaa puutalon neliön keskimääräinen hinta normaalivarustuksella kuten omasi noin 800-1200 per neliö oman työn osuudesta riippuen, tontista yms tekijöistä ei nuo rakennuskustannukset ole karanneet mihinkään.... vuosittain nousee rakennuskustannukset noin 4% mikä on normaalia kehitystä. Itse rakensin erittäin korketaoisen kivitalon tekemättä paljoakaan itse ja kustannukseksi tuli 1250 per neliö. Se mikä on noussut hirmuisesti 5 vuoden aikana on tonttien hinnat, olisit itsekkin ollut kaukokatseinen ja olisit ostanut tontin olisit sen saanut moninkertaisesti takasin varmasti olisi voittanut pankin koron ja oma on aina oma!

      • Rakentelija

        Tontin lunastaminen on toki järkevä teko kon laskee kustannukset pitkällä aikavälillä. Moni arvioi tosin nekin väärin, sillä talon myyntihintaan sillä ei ole normaalilla kaava-alueella mitään merkitystä(?) vuokra- ja asumisoikeus suraa aina mukana oli tontti oma tai ei. Voi olla että siinä on eroja paikkakunnittain. Pääkaupunkiseudulla vuokrattu tontti tullee lyhyemmässä ajassa kalliiksi.

        Tontin lunastamiseen vaikuttaa moni asia. Kuten meillä mahdollinen talon myyminen 10 vuoden aikana ja uuden rakentaminen.

    • Ollo

      Jätit kertomatta.

      • Rakentelija

        Asuntomarkkinat ovat ylikuumenneet liiallisen kysynnän ja liian korkean vaatimustason vuoksi. Kupla puhkeaa kun korot nousevat tai teollisuus käy taantumassa tai sitten kun loputkin suurista ikäluokista haluaa isoista omakotitaloistaan vanhainkotiin tai pienee rivitalo-osakkeeseen...

        Seuraus on se, että asuntojen hintataso tippuu 20-30% ja muualla kuin kasvukeskuksissa olevat asunnot käyvät lähes arvottomiksi(?)

    • raksaaja

      Evoluutio on siirtänyt ihmisen peukalon keskelle kämmentä.
      Siksi ostetaan valmista ja siksi on myyjän markkinat.
      Ainakin pohjoissuomen suurimmassa kaupungissa.

      Mie oon sen verran vastaranan kiiski että tehen siittä huolimatta itte.
      Ja hyä tullee, joskin hithaasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe