katiskapyynti

Voisiko joku kokenut kalamies tms. kertoa, miten katiska tulee asetella veteen, jotta siihen tulisi kaloja? Onko siinä jotain kikkoja olemassa suunnan kanssa, ja tarvitaanko syöttiä?
1214603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ennen vanhat kokkeneet katiskalla pyytäjät asetti keväällä heti jäittenlähdön jälkeen järveen kuusenrunkoja oksineen, jotta kalat kertyisivät niihin kutemaan. Näitä sanoivat murroiksi.

Murron kupeeseen sitten veivät katiskansa, siten että nielun aita osoitti havuihin päin.

Kysyt syöteistä.
Kirkasta pellinpalaa, peiliä, tai jopa kalankuvaa olen nähnyt katiskoissa käytettävän.
Tuollaisen syöttikalan voisi valmistaa vaikka uistinvaapusta poistamalla koukut ja asettamalla sen lankaan katiskan katosta roikkumaan.

Sitten olen nähnyt katiskan päälle kaadettavan piimää, kaura, tai riisipuuroa.
Kaikkea tällaista voisit kokeilla ja kirjoitalla palstalla, miten on onnistanut.

Äänestä
  • Samaa katiskaa ei saa viikkoa pitempään uittaa, se limottuu ja lopettaa pyytämästä.

    Järkevää voisi olla hankkia parillinen määrä katiskoita ja kokemisreissulla päivittäin vaihtaa kuivumassa ollut entisen tilalle.

    Äänestä

a) aseta vaimo ja katiska veneeseen
b) souda n. 150 cm syvään veteen
c) laske katiska veteen
d) laske vaimo katiskan päälle (merkiksi)
Ja sit eiku odottamaan!!

Äänestä
  • Katiskan suu aina rantaan päin, ei ikinä selälle!

    Äänestä

  • eikös se yhtähyvin jouda äijä sinne katiskan päälle istumaan - jos vaikka vielä laittaisi ne ulokkeensa roikkumaan kalan pyydykseksi. ;-)
    terveisin Kalastava akka

    Äänestä

Yksi hyvä tapa saada katiskalla kalaa on hankkia kunnon katiska. Ei siis sellainen pyyntiväline mitä myydään markettien pihoilla ja huoltoasemilla. Merkkejä on muutamia, mutten mainosta mitään. Rakenne on sellainen sokkelo, että kala kerran katiskaan uituaan ei osaa sieltä pois. Voit joskus kokeilla perinteisellä katiskalla jättää sillä hetkellä katiskassa olleeet kalat seuraavaksikin yöksi katiskaan ja laskea kuinka monta edellispäivän kaloista on enää katiskassa.

Hintaa noilla uusilla katiskoilla on n. 100€, mutta vastineeksi ne pyytävät paljon paremmin ja kestävät vuosia.

Katiskat tunnistat päältäpäin katiskaverkon pienemmästä silmäkoosta ja siitä ,että katiskassa ei ole sitä aitaa. (Mistähän kala tietää aitaan törmätessään kumpaan suuntaan kääntyä?)

Hieman vaaleaa leipää katiskaan ja sen jälkeen ensimmäiset katiskaan menneet kalat hoitavatkin houkutuspuolen.

Äänestä
  • tietysti on että kala aitaan törmätessään kääntyy.Kaiken järjen mukaanhan kumminkin puolet pitäisi kääntyä katiskan suuaukkoa kohti,sensijaan että kaikki puhaltaa ohi.

    Äänestä

  • No tiedät itsekin, että on vain yksi todella_hyvä "merkki". Se, jolla on voitettu katiskakalastuksen maailmanmestaruuksia.

    Ja sitten tietysti ne miljoona eri kokoluokan piraattikopiota, jotka me aktiiviharrastelijakalastajat olemme värkänneet kotiverstaissa yhden originaalin malliksi ostettuamme :)

    Halpisroinaa ei kannata kenenkään ostaa pahaa mieltä ja kalatonta kautta tuottamaan!

    Syöttejä:
    -kalanrehurakeet harsopussissa
    -kauraryynit harsopussissa
    -vehnäjauhot harsopussissa
    -vaaleaa leipää silppuna katiskaan

    Tärkeää huomata:
    -Puhdista katiska usein, että se ei pääse limoittuneeksi tunkkaisuuspesäksi
    -Koe katiska usein, jotta siellä ei ole kuolleita kaloja uusien karkoittimena
    -Jätä kokiessasi pari pirtsakkaa yksilöä katiskaan uusia houkuttelemaan
    -Karikon rinteet ja vesikasvustojen rajat ovat apaja-aluetta

    Kireitä siimoja... eikusiis kireitä nostoköysiä :)

    PS
    Muista lunastaa pyydysmerkit!

    terveisin riistanvartija/kalastuksenvalvoja

    Äänestä

  • mittakirvesmies kirjoitti:

    No tiedät itsekin, että on vain yksi todella_hyvä "merkki". Se, jolla on voitettu katiskakalastuksen maailmanmestaruuksia.

    Minulla on toista kesää Veke katiskoita.Kesän parhaita saaliita oli hieman yli 40 kg kiloa kalaa.Silloin käytin saman firman ruokapussissa syöttiä.Näyttää ettei kalat järvestä pyytämällä lopu koska saaliit on ollut hyviä näihin päiviin asti.

    Äänestä

  • Ostin keväällä Weke-katiskoita; normaalin ja pienisilmäisen syöttikatiskan. Kalaa niillä en saanut sen enempää kuin tavallisellakaan halpis-katiskalla mutta kestäviä niiden pitäisi olla. Se nähdään vuosien myötä.
    Wekeä mainostetaan rehvakkaasti, mutta totesin kesän aikana, että ilman syöttiä sillä ei saa yhtään mitään eikä aina syötilläkään. Esimerkiksi rannasta vapaongella saa rutkasti enemmän kalaa samassa ajassa. Olen pitänyt katiskoita kaislikossa eri syvyyksillä ja kaislikoiden ulkopuolella 3-5m syvyydessä.
    Minä olen ainakin pettynyt Wekeen, sillä luulin juuri tuon pikkusilmäisen pyytävän minulle syöttisärkiä onkimistarkoitukseen, mutta höpön höpön! Normaalikokoisella sittenkin sai aina joskus näitä pieniä syöttikaloja yhden tai kaksi.

    Äänestä

  • mittakirvesmies kirjoitti:

    No tiedät itsekin, että on vain yksi todella_hyvä "merkki". Se, jolla on voitettu katiskakalastuksen maailmanmestaruuksia.

    Ja sitten tietysti ne miljoona eri kokoluokan piraattikopiota, jotka me aktiiviharrastelijakalastajat olemme värkänneet kotiverstaissa yhden originaalin malliksi ostettuamme :)

    Halpisroinaa ei kannata kenenkään ostaa pahaa mieltä ja kalatonta kautta tuottamaan!

    Syöttejä:
    -kalanrehurakeet harsopussissa
    -kauraryynit harsopussissa
    -vehnäjauhot harsopussissa
    -vaaleaa leipää silppuna katiskaan

    Tärkeää huomata:
    -Puhdista katiska usein, että se ei pääse limoittuneeksi tunkkaisuuspesäksi
    -Koe katiska usein, jotta siellä ei ole kuolleita kaloja uusien karkoittimena
    -Jätä kokiessasi pari pirtsakkaa yksilöä katiskaan uusia houkuttelemaan
    -Karikon rinteet ja vesikasvustojen rajat ovat apaja-aluetta

    Kireitä siimoja... eikusiis kireitä nostoköysiä :)

    PS
    Muista lunastaa pyydysmerkit!

    terveisin riistanvartija/kalastuksenvalvoja

    Mikä helvetin riistanvalvoja? Sellaista ammattia Suomessa olekaan, paitsi tietysti sinulla leikkipoliisilla. Älä ole lapsellinen, ja anna ihmisten kalastaa ei se sinulta saatana pois ole. Se olet sinä joka uit rantaan jos tulet niitä lupia kyselemään. Järjetöntä!
    Sieltä järvistä nousee enimmältään sellaista sinttiä että mistä se 40 euron kortti plus muut luvat järkyty siis järkyty äläkä selitä mitään kalastuksenhoidosta, se on paskapuhetta ja lähivesien hoitoon rikkaille.

    Äänestä

laita katiskan ympärille katajan oksia houkuttelee ahvenia oon testannu toimii:)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

mökkiläinen kirjoitti:

Voisiko joku kokenut kalamies tms. kertoa, miten katiska tulee asetella veteen, jotta siihen tulisi kaloja? Onko siinä jotain kikkoja olemassa suunnan kanssa, ja tarvitaanko syöttiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu