Siis joulukuussa. Asun 70-luvulla rakennetussa talossa, joka on rempattu pari vuotta sitten. (Kerrostalokaksio siis minulla.) Äsken kun imuroin löysin lattialta olohuoneesta laminaattilattian nurkasta n. 2cm pitkän toukan. Toukka oli elossa, liikkui hitasti, meni välillä kiepillekin. Toukka oli vaaleanruskea väritykseltään. Olen siisti ihminen, pidän asuntoni siistinä. Myrkyttää en voi kotieläimen vuoksi. Olen nyt todella huolissani, mistä kummasta toukka olisi saattanut tulla minulle, TALVELLA!!!??? Olen kyllä tuulettanut välillä mutta tuskin toukka on voinut talvella ikkunastakaan lennähtää. Sokeritoukka ei liene kyseessä, sillä käsitääkseni sokeritoukat ovat 10-12mm pitkiä. Jatämä minun toukkani oli siis n. 20mm. Otin paperia ja painoin sillä toukan kuoliaaksi. Toukka tuntui kovalta ja rusahti. Sitten vedin toukan vessanpöntöstä alas. Pelkään kuollakseni kovakuoriaisia. Auttakaa nyt joku minua, eihän tuo ollut mikään kuoriaisen toukka? Talo on VVO:n. Olen vuokralla. Pitäisikö minun informoida toukasta huoltoyhtiöön? APUA??? Kiitos jos joku ihana ihminen osaa auttaa. Ja siis aiemmin en ole bongannut asunnostani minkäänmoista ötökkää. Olen tosin asunutkin vasta 3 kk tässä asunnossa, ja sen tiedän, että edell. asukas oli epäsiisti. Huomasin sen, kun kävin katsomassa asuntoa. Hän oli epäsiisti ja hänellä oli lintu lemmikkinä. Siemeniä oli levinnyt koko kämppään. Siivosin asunnon huolellisesti kun muutin. Kävin listat ja kaikki höyrypuhdistimella läpi, puunasin jne. Siivous on minulle erittäin tärkeää, siksi kaipailisinkin pian apua, mitä teen, onko toukka vakava juttu? Eihän niitä vaan tule lisää... Ja eihän niistä vaan kehity mitään kamalaa ötökkää, voi Luoja sentään!
APUA! Bongasin äsken
6
478
Vastaukset
- lisäisin vielä että
toukka ei ollut tasapaksu pötkö vaan se oli juomuinen. Se oli niin iso, että sen erotti hyvin lattialta. Ajattelin ensin, että kas, oksanpala. Muta kun kumarruin katsomaan, huomasin, että toukkahan se oli. Ja se oli elossa. Olisi pitänt ottaa siitä kuva, mutta kamerallani ei saa hyvää lähikuvaa otettua. Toukalla ei ollut pitkiä tuntosarvia tai mitään hapräkkeitä. Jalkojakaan en erotanut sillä. Mutta sillä oli päässä 2 pientä tuntosarvea. Ja väri oli vaaleanruskea. Ja mittaa oli n.2cm.
- vielä lisäksi että..
minulla ei ole asunnossani mitään vanhaa. Kaikki on uutta, ostin kaikki uutta kun muutin. Siivoilen usein, olen takka hygieniasta. En ole myöskään matkustellut missään ulkomailla.
- Rauhoitu
Voisi olla turkiskuoriaisen toukka.
Yhdestä toukasta ei kannata hirveästi stressata. Turkiskuoriaiset ja muut vastaavat elävät luonnossa lintujen pesissä ja voivat siten kulkeutua sisällekin. Yhden toukan läsnäolo ei vielä kerro mitään. Vasta jos toukkia tulee vastaan koko ajan, kannattaa ruveta huolestumaan omasta siisteydestä.
Toukat voivat elellä talon rakenteissa (Ihan takuuvarmasti sellaista asuntoa ei olekaan, josta ei jossakin niitä ole)- niitä on sieltä mahdoton täysin hävittää ja aina sieltä voi jokunen kulkeutua asuntoon. Emme voi elää hermeettisesti suljetussa tilassa ja rajoittaa kaikkea ei-toivottua ulkopuolelle. Luonto tulee sisään ovista ja ikkunoista, lattianraoista, tavaroiden mukana... jne... halusimme tai emme. Siksi on paras vaan sisäistää, että jokunen toukka tai ökkömönkiäinen aina jostain löytyy, oli miten siisti ja puunattu koti tahansa.
Kun pidät kodin siistinä, tuuletat vaatteet ja hyllyt säännöllisesti, näistä pikku vierailijoista ei tule pysyviä alivuokralaisia. Myrkytys ei ole tarpeen. Perussiisteys riittää.
Kannattaa tosiaan opetella hieman rennompi asenne pikkuisiin vipeltäviin juttuihin. Niitä ei voi välttää - joten itselle parempi kun ei ota niistä kauheita pultteja. kuoriaisista ei etenkään kannata panikoitua - joudut panikoimaan aika paljon, sillä maapallon eläinlajeista yli neljäsosa on kovakuoriaisia : siksi niitä on kaikkialla ja niiden välttäminen on mahdotonta, ellet sitten muuta tee kuin puunaa ja puleeraa. Elämäkin on elettävänä, parempaa tekemistä löytyy kuin harmittomien otusten kammoksuminen. - chokoholisti
Viisaista sanoja nimimerkiltä Rauhoitu. Itse asun taloyhtiössä, josta syksyllä myrkytettiin turkiskuoriaiset kahteen kertaan. Minua edeltävillä asukkailla kuoriaisista oli ollut harmia, itse löysin vain muutaman, kun tarkoituksella etsin. Eli siisteydellä ja kohtuullisella tavaramäärällä on merkitystä. Olet tehnyt jo parhaasi, ötökkästressin takia ei kannata ottaa aivohalvausta, kuka sitten koirasi hoitaa?
Sinänsä ihmettelen, ettei ötököitä ole nykyisin enemmän. Ihmiset matkustavat, muuttavat, ostavat kierrätettyjä tavaroita... Kaikki hyviä mahdollisuuksia saada mukana kutsumattomia vieraita. Jos näet asunnossasi hämähäkin, anna sen jatkaa elämäänsä. Se tuhoaa luonnollisesti mahdollisia tuholaisia. Jos aletaan luokitella ötököitä vaarallisuuden suhteen, niin puutiainen voittaa monen siinä asiassa. Kannattaa tehdä koiralle sulan maan aikaan säännöllisesti punkkitarkastukset. - Kasvihuone ilmiö!
Alottajalla kysessä toden näköisesti turkiskuoriainen. Inhottaviahan ne on. Meille ilmestyi niitä kanssa muutama vuosi sitten kun taloyhtiö laitatti ikkunat uusiksi. Uudet ikkunat tuli runkoineen päivineen. Katselin ikkuna miesten touhua kun purkivat vanhat ikkunat pois ja voi hirvitys mikä ötökkä määrä oli vanhojen runkojen ja seinien välissä. Ihmettelin aina miksi vanhoissa peitelaudoissa ikkunoiden ympärillä oli vedetty siliconilla raot umpeen, nyt taidan arvata syyn, ötökät perhana ei pääse sisään. Näitä turkkareita talossa joka puolella, kellarissa, rapuissa tullut vastaan ja varmaan joka kämpässä. Niitä on matomallia ja kuoriais mallia. Talo on rakennettu 1967. Huvittaa ihmiset kun he eivät uskalla puhua näistä ötökkä asioista, luulevat että niitä on kämpissä siivoomattomuuden takia. Tosiaan niin kuin tossa edellä jo mainittiin niin mm. linnut tykkää niitä kanniskella parvekkeille, ikkunalaudoille ym.
- Kokemukset ikäviä
Nyt on pakko oikaista yksi juttu. Kuoriaisia on erilaisia. Nuo edellä mainitut ohjeet toimii kyllä moneen kohtalaisen harmittomaan kuoriaislajiin ja jos niitä ei esiinny runsaasti, niistä pääsee siivoamalla, -kuten Vyöihrakuoriainen ja Ihrakuoriainen -mutta Turkiskuoriainen on jo eri asia.
Turkiskuoriainen ei kuulu Suomeen. Se on sitkeä ja tuholainen, loinen. Se syö kaiken tekstiilin mikä on luonnonmukaista; Turkisten lisäksi Villaa, Silkkiä jne. Lähtee villapaidat, sukat, matot, verhot, langat saumoista, sohvista jne jne. Ja siihen ei mene kauaa. Ne leviää nopeasti kun tulevat täysikasvuisiksi.
Turkiskuoriainen vaatii myrkytyksen Aina. Aina. Sitä ei saa levittää kellariin säilöön eikä viedä kirppiksille! (Tällaista hällävälimenoa ja levitellään sitä riesaa sitten muille)
Kun kodistanne löytyy ötökkä, selvittäkää aina mikä se on ennen kun otatte mitään asennetta. Mielummin panikoiminen kuin hälläväli, ainakin asia tulee selvitettyä ja mahdollinen ongelma hävitettyä.
Tässä jotain esimerkkejä kuoriaisista. http://www.hel.fi/hki/ymk/fi/Asuminen ja terveys/Sis_tilojen tuholaiset/Tekstiilituholaisia#
Jos linkki ei toimi, netti on vapaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124320MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822171Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551711Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3878- 171874