Teiden kuningas

Miksi rekkakuski kuvittelee, että hän saa ajaa miten lystää? Sivutieltä saa tulla, vaikka häiritsee selvästi muuta liikennettä. Etuajo-oikeussääntöä ei tarvitse noudattaa, eikä muitakaan väistämisvelvollisuuteen liittyviä sääntöjä. Kyllä on totta, että henkilöautot väistävät mielellään kolaroinnin rekan kanssa, mutta oletteko oikeasti teiden kuninkaita? Eilen rekkakuski yritti ohitustilanteessa kiilata, koska ollaan isommalla autolla liikkeellä, ei tarrte säännöistä välittää. Olisin soittanut poliisille, mutta kenestä? Rekisterikilpi lienee vieras käsite. On toki provosoivaa tekstiä, mutta hengenlähtö ei ollut kaukana. Kyllä rekan peilistä näkee jos joku on vieressä, mutta kun ei pätkääkään kiinnosta. En yleistä, sillä osa raskaankaluston kuskeista tekee työtään teillä todella asiallisesti, mutta liian usein törmää kusiåpäihin...
21689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Miksi lapset on vielä hereillä klo 23:18?? Mitäpä jos olisit vaan hiljaa!

Äänestä

Ne on kuule puukenkä ritaria .Ja niiren tyä on niin kauhian raskasta

Äänestä

24vuotta jäteautolla kurvailtu ilman kolareita mutta kyllä niitä apinoita löyty henkilöautoistakin!! Vissiin joillakin on helvetin hauskaa kun iso auto yrittää esim. Vaihtaa kaistaa ni kiihdytetään väliin ja naureskellaan kettumaisuudelleen! Eiköhän kuskitkin tee työtään ja halua kotiinsa ilman tapaturmia, paperisotia ja hengenmenetyksiä! Sovitaan tää kinastelu päättyneeksi 1-1..! Hyvää loppuvuotta kaikille, oli kelit mitkä tahansa!

Äänestä

Aina ne pienemmät vaistäneet on risteyksissä ja kiihdytyskaistoilla.Ja joskus ovat painelleet torvea,mutta se huutaa kuka pelkää.

Äänestä

"Miksi rekkakuski kuvittelee, että hän saa ajaa miten lystää?"
Mistä sinä tiedät mitä kaikki rekkakuskit kuvittelee?

Äänestä

Sika69 jos edes kerran eläissään pääsis istumaan ison auton hytissä muutaman kilometrin saattaisi ajatusmaailma vähän avartua.

Äänestä

Alkujaan, olen nyt sit kai se helvetillinen rikollinen ku liikun isolla ja painavalla autolla mut yhteenvetona:

-Ei saa tulla sivutieltä eteen häiritsemään
-En koe olevani mikään kuningas, tavallinen työmies vaan
-Firman nimi ja puhelinnumero löytyy ovesta, rekisterikilpi nupin ja perävaunun takaa
-Ei nähdä välttämättä peilistä jos joku haluaa roikkua katvealueen sisällä, kuski näkee sut jos sä näet kuskin
-Jos raskas liikenne lähtee ohittamaan ni kannattaa ehkä päästää se ohi ja/tai myös miettiä omia tekemisiä. Se kiihdyttäminen ei ainakaan ole oikee vaihtoehto sillä pikkukinnerillä, jos rupeat provosoimaan ni varmasti jäät kakkoseks.

Itse pyrin liikennöimään esimerkillisesti ja asiallisesti mutta aina välillä rupeaa korpeamaan kun joku tekee joku tahallisesti tai tahattomasti suoranaista kiusaa. Myös henkilöautoilijat osaavat tuon isojen eteen työntämisen, ei siinä välitetä mistään väistämissäännöistä tai häiritsemisestä. Samassa unohdetaan myös oma suoranainen turvallisuus ja se että 50 kertaa painavampi katiska ei hidastu/kiihdy yhtä nopeasti kuin pienempi lajitoverinsa. 80 vauhdissa liukkaalla tiellä henkilöauto pysähtyy 100m matkalla, rekka osaavissa käsissä ottaa noin kilometrin. Miten ennakoit kun joku päättää "kesäväleillä" joko ohittaa tai tulla vaan eteen seisomaan? En puolustele itseäni sen enempää kuin muitakaan. Kilometrejä tulee vuositasolla n. 200k ja siihen mahtuu varmasti virheitä niin omalta kuin muidenkin taholta, onneksi ei oo vielä laulukuoro kutsunu ketään vaikka lähellä on välillä oltu. Ja voin vakuuttaa, huomattavasti useammin ajattelemattoman työpaikkamatkalaisen taholta kuin raskaan liikenteen edustajien vuoksi. Itse ajan vielä itärajan tuntumassa jossa nuo rakkaat itänaapurit ovat vielä oma lukunsa, heidänkin kanssa pärjää kun muistaa liikkua maltilla.

Malttia ja hyviä kilometrejä toivon myös sinulle ja muille tiellä liikkujille, olittepa sitten liikkeellä millä tarkotusperällä tai kalustolla tahansa! Ettei tarvitsis lukea taas iltalehdestä että kuinka kävi.. Yritetään paikata niin paljon omia ja muiden virheitä kuin mahdollista mutta kaikkeen ei rekkamieskään valitettavsti pysty..

Muistakaa kuitenkin että vaikka välillä edessä ollaankin niin joidenkin isit tai äidit niitä rekkojakin ajavat.

Äänestä
  • Tere,
    Ihan asiallinen kommentti. Taidatkin olla niitä vanhanliiton miehiä, jotka ottavat toiset huomioon. Myöstyneet jouluntoivotukset ja hyvää uuttavuotta ja kilometrejä teillä! Kuten sanoin, hieman provoa, mutta myös aiheesta joitain kohtaan. Liinkenteessä ja muutenkin pitäis pelata yhteisillä säännöillä, laitoin viestin kun muut ei oikein halunneet...Ja sille pakkarikuskille terveisiä. kyllä osaan antaa tietä ja annan kunhan näytetään sillä vinkkarille minne halutaan mennä. Muille "aikuisille" terkkuja että muutama kilometri on myös "oikealla" autolla ajettu. Liikenne on yhteistyötä ja toivottavasti saadaan siellä kaikki mennä. Pistin vaan keskustelun pystyyn kun yksi teiden kuningas ei säännöistä piitannut. En taaskaan yleistä, mutta kun sillä isolla autolla saa aikaan isoa vahinkoa.

    Äänestä

  • Sika69 kirjoitti:

    Tere,

    Kiitos! Arvostan tuota! Yritän toimia niinkuin ennenvanhaan (mitä on jutuista kuullu ja lehdistä lukenut), itellä ikää vasta 23 mut niin pitkään oon autolla ajanu ku on kortti löytymyt ;) Provoilua löytyi myös tuosta omasta vastineestani, mutta hienoa että täältä löytyy myös asiallista keskustelua.

    Tiedän että tuota em. perseilyä löytyy myös "lajitovereiden" taholta, myös oman työnantajani rivistöissä tätä valitettavasti näkee. Olen myös itse saanut kokea osani siitä. En vain voi ymmärtää että minkä vuoksi, ja se vituttaa välillä aivan suunnattoman paljon. Se on omaan pesään paskantamista enkä ole sitä ikinä voinut ymmärtää, toivottavasti en ikinä opi ymmärtämäänkään sillä en halua kuulua heihin.

    Teille kaikille niille "työkavereilleni" jotka kuvittelette että "on viisainta jäädä kotiin ellei osaa ajaa" ja sitä rataa.. Olen joskus harvoin kierroksilla käydessäni samaa mieltä, mutta tosiasia on että kyllä tuolla teillä on jokaisella ihan yhtäläinen oikeus liikkua. Meidän kaikkien tulisi toimia esimerkkinä "ei ehkä niin hyville" autoilijoille eikä päinvastoin. Liikenteessä täysin turha elvistellä aikaisemmilla aikaansaannoksillaan, ainoastaan lopputulos on se joka ratkaisee. Jokainen meistä on amatööri liikkeelle lähtiessään, mutta ammattitaitoinen sieltä ehjänä kotiin tullessaan!

    Sika69:n (ja omia) ajatuksia lainaten: Muistakaa vastuunne ison kaapin ratissa. Sen käsittämättömän tuhovoiman puikoissa meillä ei ole varaa provoisoitua, siitä tulee pahaa jälkeä! Liikenne on yhteispeliä ja mm. vilkun käyttö on erittäin tärkeää. Unohtakaa nyt jumalauta se minäminäminäminä ensin -asenne kun hyppäätte auton rattiin, sen koosta riippumatta!

    Äänestä

  • Voi hiivatti.''

    Taas yksi joka kehuu ajavansa paljon. 200k vuodessa. Tekee kauheat tuntimäärät työpäivälle ja 1000km/päivä. Tarkoittaa väsynyttä ja lain silmissä suurta rikollista.

    Mistä näitä sikiää.

    Äänestä

  • rahtia 100v kirjoitti:

    Voi hiivatti.''

    Taas yksi joka kehuu ajavansa paljon. 200k vuodessa. Tekee kauheat tuntimäärät työpäivälle ja 1000km/päivä. Tarkoittaa väsynyttä ja lain silmissä suurta rikollista.

    Mistä näitä sikiää.

    Niin kukaanhan ei oikeasti aja 200000 km vuodessa sellasta on turha väittää. Mutta netissä kuka tahansa voi väittää mitä tahansa koska kenellekään ei konkreettisesti tarvitse mitään todistaa. Suuta voi piestä joutumatta siitä vastaamaan mitenkään.

    Äänestä

  • Väittää voi mitä tahansa kirjoitti:

    Niin kukaanhan ei oikeasti aja 200000 km vuodessa sellasta on turha väittää. Mutta netissä kuka tahansa voi väittää mitä tahansa koska kenellekään ei konkreettisesti tarvitse mitään todistaa. Suuta voi piestä joutumatta siitä vastaamaan mitenkään.

    Nii.. Jos nyt vähän pyöristetään ja jätetään vielä satunnaiset lauantaityöt kokonaan pois laskuista ni mietitääs sitä vaikka tält kantilta:

    700km viitenä päivänä viikossa 46 viikon aikana tekee 161tkm Siihen ku lisätään henkilöautolla pelkät työmatkat päälle pyöreesti 30tkm ni tulos on minun vajaan laskuopin mukaan n. 190 tkm

    Haluatko että ruvetaan vielä miettimään et kuinka paljon liikun autolla paikasta toiseen lomieni aikana? Mikäli sut on koulutettu jonkun korkeamman kaavan mukaan niin opeta toki mutkin laskemaan paremmin.

    Äänestä

Kyl mää olissin enämp hualissani noist kun ajavat tual lumipyrys ja eiväkkä nää mittä, silt vauhti on kauhia ja takan ei voi palla se punanen valo, pankaa ny se eres jouluks jos on huano keli. Ku se lumi tahtos tarttu siihen lamppun pinta ja ei siält sit näy valo, se sumusvalo olis hiukan paremp pyssy auki.

Semmottis kuski hyvä ol ko pysty väistäm ko muut tyrii.

Äänestä

Siihen 200tkm tarvitaankin mies ne matojenpoimijat ovatkin erikseen.Toisille vaan tulee enempi kun toisille.Minulle kilometrit kertyy monesta ajosta.Ensin 5pv viikossa 700km per päivä ajelen vieraalla.Viikonloput ajelen omalla autolla vaihtolavoja ja roskapönttöjä ja maatalouteeni liittyvät ajot sesonkiaikoina.Sesonkiaikoina ajelen maatalouskoneilla ja samoin lomilla joko maataloukoneilla tai omalla kuormurilla.Välillä tulee ajeltua henkilöautolla tai pakulla.Tapana ei ole huudella,mutta kun jotakin tupasi vaivaamaan tälläiset jonnin joutavat asiat.Kaikki tapahtuu vielä laillisesti kun oma auto on pahvikortilla ja samoin työpaikan auto ja maatalouskoneet ei tarvitse piirtureita.Eli se siitä laittomuudesta.

Äänestä
  • mitä merkitystä sillä on lain kannalta onko auto pahvilla vai digillä? vai meinasitko kun ne mustat kiekot voi syödä tarpeen tullen niin silloin se on laillista?

    Äänestä

  • Sulla ei siis elämässä ole mitään muuta kun peltikopissa asuminen?! Oletko koskaan ajatellut että elämässä voisi olla paljon mukaviakin asioita? Miksi myyt elämäsi ja terveytesi työnantajallesi ja osan vielä pellolle ja omiin hommiisi? Ajateletko että saat ne ajamasi romut hautaan mukaasi? Entäs sen maallisen mammonan jota haalit itsellesi ennenkuin terveytesi pettää ja henki lähtee? Kuvitteetko että ihan he***vetisti töitä tekemällä sinulle joskus joku patsas pystytetään? Miten jollekin voi jonkun rautamalmikasan ajaminen ja sen peltikopissa eläminen on niin paljon kaikea muuta tärkeämpää??!

    Äänestä

  • Ei voi kuin ihmetellä! kirjoitti:

    Sulla ei siis elämässä ole mitään muuta kun peltikopissa asuminen?! Oletko koskaan ajatellut että elämässä voisi olla paljon mukaviakin asioita? Miksi myyt elämäsi ja terveytesi työnantajallesi ja osan vielä pellolle ja omiin hommiisi? Ajateletko että saat ne ajamasi romut hautaan mukaasi? Entäs sen maallisen mammonan jota haalit itsellesi ennenkuin terveytesi pettää ja henki lähtee? Kuvitteetko että ihan he***vetisti töitä tekemällä sinulle joskus joku patsas pystytetään? Miten jollekin voi jonkun rautamalmikasan ajaminen ja sen peltikopissa eläminen on niin paljon kaikea muuta tärkeämpää??!

    Ensin haukutaan pystyyn kun ei tehdä mitään ja sit itketään ku ei tehdä muuta ku töitä :D Mitähän se sulle kuuluu et kuka kuluttaa mitenkin aikansa? Itse tykkään peltikopissa istumisesta ja se on mulle osittain harrastustoimintaa josta joku hullu maksaa vielä palkkaa :D Jos susta tuntuu joka aamu töihin lähtiessäs siltä et kumpa joku siirtäis viisareita 8h eteenpäin ni vaihda hyvä ihminen alaa! Sillä jos millä päätyy ennen aikojaan kuoppaan jos ei edes omasta työstään tykkää. Enkä mäkään tarvi mitään patsasta, riittää ku niitä kuskaa silloin tällöin.

    Romujakaan en kuoppaan halua, ellei kaniaa lasketa :D lahotkaa te muut vaan niissä puupalttoissanne. Sit ku tulee aika siirtyä taivaan siipiliikenteen puolelle ni ajetaan sit vaikka otavan ja pohjantähden väliä niinkuin laulussakin sanotaan.

    Äänestä

Joillakin se on geeniperimässä,että töitä tehdään eikä edes tressata silti ja aina on aikaa tehdä muutakin.Ei sitä omaisuutta niinkään kartuteta ja täytyy sitä jälkipolville jotakin jättää.Ei työhön ole kuollut kun hevoset joskus aikoinaan ja terveenä on mukava puuhailla kaikenlaista.Ei ainakaan meidän suvussa ole kukaan ennen aikojaan kuollut kaikki on täyttäneet hyvinkin 80vuotta.Toivottavasti ei koskaan pystytetä patsaita kun pyrin pitämään mahdollisen matalaa profiilia kaikella tapaa.
uusi sukupolvi kasvaa ja näkyy kiinnostavan koneet ja autot samalla tavalla kun täytti juuri 15v ja rupesi urakoimaan traktorilla koulunkäynnin ohessa ja miksi sitä kieltämäänkään kun yritys ja halu on kova.Kenties vaikka pojasta polvi paranisi.Ainahan sitä joku kommari näkee vaivaa,mutta jonkun on tehtävä nekin työt mitä valittajilta ja lusmuilta jää tekemättä.Suomessa on peruslakiin kirjattu ihmisen/yksilön vapaus mikä tarkoittaa myöskin sitä,että työnteko on kaikille vapaata.En omasta mielestäni edes tee paljoa töitä vaikka naapurit ovat kuulemma erimieltä,mutta kateuskin kuulemma on ansaittava.Tarkoitan tällä sitä,että annetaan jokaisen tehdä työnsä rauhassa ja koitetaan omat hommat hoitaa kunnolla.Eikä puututa toisten tekemisiin kun monella tuppaa omissakin olemaan jo liikaa tekemistä kun katselee näitäkin palstoja.Totuus on se,että jos ei itse pystytä,niin aina on se joku joka pystyy.

Äänestä
  • Itse olen pian 30 vuotta ollu autohommissa ja huomannut miten paljon on porukkaa jotka kuvittelevat että se oma panos firman selviämisen kannalta on ratkaisevaa. Kuvitellaan että jos itse ei olla jatkuvasti menossa ja silmät ristissä ajamassa niin koko homma loppuu. Muut vaan eivät pysty samaan kuin itse kin on niin paljon parempi kuin muut. Minun on vapaallakin oltava koko ajan pomon tavoiyettavissa, minun on oltava koko ajan lähtövalmiina oli sitten viikonloppu tai kesäloma. Minun on lähdetävä kipeänäkin töihin kun ilman panostani koko paska kaatuu. Tämänkaltaiset kannnan firman vastuun itseni harteilla-tyypit ovat työnantajalle kultaakin kalliimpia koska oman terveytensä,vapaa-aikansa ja mukavuutensa kustannuksella ovat aina valmiit lähtemään kun pomo soittaa. Ja kun siihen vielä lisätään kummalinen mutta niin yleinen kateus muiden tekemiä tunteja ja ansaitsemiaan tilejä kohtaa on selvää että nämä työnsankarit eivät voi mitenkään tyytyä muita vähempiin tuntimääriin ja se taas pakottaa entistä suuremmalla tarmolla haalimaan itselleen lisää töitä. Ei haittaa muija ja lapset kotona odottamasa isää kun isukin on pakko vaan painaa pidempää päivää ettei firma ja koko yhteiskunta vaan kaadu ja pysähdy. Muut kun vaan eivät pärjää ilman tämän suuren työnsankarin panosta!

    Äänestä

  • Tätä porukkaa riittää! kirjoitti:

    Itse olen pian 30 vuotta ollu autohommissa ja huomannut miten paljon on porukkaa jotka kuvittelevat että se oma panos firman selviämisen kannalta on ratkaisevaa. Kuvitellaan että jos itse ei olla jatkuvasti menossa ja silmät ristissä ajamassa niin koko homma loppuu. Muut vaan eivät pysty samaan kuin itse kin on niin paljon parempi kuin muut. Minun on vapaallakin oltava koko ajan pomon tavoiyettavissa, minun on oltava koko ajan lähtövalmiina oli sitten viikonloppu tai kesäloma. Minun on lähdetävä kipeänäkin töihin kun ilman panostani koko paska kaatuu. Tämänkaltaiset kannnan firman vastuun itseni harteilla-tyypit ovat työnantajalle kultaakin kalliimpia koska oman terveytensä,vapaa-aikansa ja mukavuutensa kustannuksella ovat aina valmiit lähtemään kun pomo soittaa. Ja kun siihen vielä lisätään kummalinen mutta niin yleinen kateus muiden tekemiä tunteja ja ansaitsemiaan tilejä kohtaa on selvää että nämä työnsankarit eivät voi mitenkään tyytyä muita vähempiin tuntimääriin ja se taas pakottaa entistä suuremmalla tarmolla haalimaan itselleen lisää töitä. Ei haittaa muija ja lapset kotona odottamasa isää kun isukin on pakko vaan painaa pidempää päivää ettei firma ja koko yhteiskunta vaan kaadu ja pysähdy. Muut kun vaan eivät pärjää ilman tämän suuren työnsankarin panosta!

    niin ja sitten ajetaan jollain naurettavalla kympin läpipalkalla jotta se firma pysyisi pystyssä. isäntä sitten pistää kelohonkahuvilaa lappiin kun tyhmät kuskit sen mahdollistaa ja nauraa vielä päälle.

    Äänestä

  • Tätä porukkaa riittää! kirjoitti:

    Itse olen pian 30 vuotta ollu autohommissa ja huomannut miten paljon on porukkaa jotka kuvittelevat että se oma panos firman selviämisen kannalta on ratkaisevaa. Kuvitellaan että jos itse ei olla jatkuvasti menossa ja silmät ristissä ajamassa niin koko homma loppuu. Muut vaan eivät pysty samaan kuin itse kin on niin paljon parempi kuin muut. Minun on vapaallakin oltava koko ajan pomon tavoiyettavissa, minun on oltava koko ajan lähtövalmiina oli sitten viikonloppu tai kesäloma. Minun on lähdetävä kipeänäkin töihin kun ilman panostani koko paska kaatuu. Tämänkaltaiset kannnan firman vastuun itseni harteilla-tyypit ovat työnantajalle kultaakin kalliimpia koska oman terveytensä,vapaa-aikansa ja mukavuutensa kustannuksella ovat aina valmiit lähtemään kun pomo soittaa. Ja kun siihen vielä lisätään kummalinen mutta niin yleinen kateus muiden tekemiä tunteja ja ansaitsemiaan tilejä kohtaa on selvää että nämä työnsankarit eivät voi mitenkään tyytyä muita vähempiin tuntimääriin ja se taas pakottaa entistä suuremmalla tarmolla haalimaan itselleen lisää töitä. Ei haittaa muija ja lapset kotona odottamasa isää kun isukin on pakko vaan painaa pidempää päivää ettei firma ja koko yhteiskunta vaan kaadu ja pysähdy. Muut kun vaan eivät pärjää ilman tämän suuren työnsankarin panosta!

    TES + 20 % ja normi ikälisät päälle. Käytössä urakkapalkkaus 60 km = 1 h. Päivän pituus vähän vaihtelee mut 10 h o ehdoton maksimi ja kilsoja tulee se n. 700/ päivä. Ihan renkinä oon hommissa eikä mul oo isännän suhteen ollu mitään valittamista. Alalla oon ollu viitisen vuotta, tuol sun kokemuksella hankkii varmaati kans ihan mukavasti ja suolarahat viel päälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sika69 kirjoitti:

Miksi rekkakuski kuvittelee, että hän saa ajaa miten lystää? Sivutieltä saa tulla, vaikka häiritsee selvästi muuta liikennettä. Etuajo-oikeussääntöä ei tarvitse noudattaa, eikä muitakaan väistämisvelvollisuuteen liittyviä sääntöjä. Kyllä on totta, että henkilöautot väistävät mielellään kolaroinnin rekan kanssa, mutta oletteko oikeasti teiden kuninkaita? Eilen rekkakuski yritti ohitustilanteessa kiilata, koska ollaan isommalla autolla liikkeellä, ei tarrte säännöistä välittää. Olisin soittanut poliisille, mutta kenestä? Rekisterikilpi lienee vieras käsite. On toki provosoivaa tekstiä, mutta hengenlähtö ei ollut kaukana. Kyllä rekan peilistä näkee jos joku on vieressä, mutta kun ei pätkääkään kiinnosta. En yleistä, sillä osa raskaankaluston kuskeista tekee työtään teillä todella asiallisesti, mutta liian usein törmää kusiåpäihin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu