Kissan pyydystys

miska ja paska

Naapurissa kissa joka häiriöksi naapurustolle taajamaalueella. Kissan pyydystin kerran loukulla ja toimitin rankkurille. Nyt ei loukkuun enää suostu menemään.
Kissa on todella erikoinen koska paskoo asvaltille pihakivetyksille yms. myös kiipeilee autojen nokkapelleillä. Kissan omistajat eivät pidä kissaa kytkettynä vaikka sitä on pyydetty. En ole mikään eläinten vihaaja mutta, ei kissasta mielestäni saisi olla haittaa muille, ainankaan tässä mittakaavassa . Miten tulisi toimia, jotta kissa saataisiin kiinni vielä kerran. En itse ole metsästystä tai pyyntiä harrastanut enemmin, joten pätevän metsästäjän neuvot olisi nyt tarpeen niin pyynnin kuin jatkotoimenpiteidenkin suhteen.

8

581

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eläintenpitolaki

      Otat yhteyttä rankkuriin ja pyrit ottamaan todistusaineistoa kissan tekosista.
      Video ja valokuvat tulee olla sellaisia, että kissan tuntomerkit voidaan todeta.
      Periaatteessa sinulla on oikeus vaatio korvauksia kissan tekosista.

      Jos kissa saadaan useamman kerran kiinni,tulee kyseenalaistaa kissan omistajan toimet, sillä kissaa ei saa pitää ulkona vapaana, vaan kissa tulisi ulkoiluttaa hihnassa suomen lain mukaan.
      Vapaana pito on tuomittavissa huostaanotolla ja sakoilla.

      Koska kissa on todettu "kotikissaksi" sitä ei saa vahingoittaa, mutta sen saa pyydystää ja toimittaa eteenpäin (Villiintynyt kissa on rauhoittamaton eläin).

      Voit ottaa yhteyttä tapauksia hoitavaan tahoon tai jopa poliisiin kysyäksesi ohjeita.

    • miska ja paska

      Kiitos. Jos sen vaan vielä kerran saan kiinni, toimitan sen niin kauvas että, voin olla aivan varma ettemme kyseisen kisun kanssa enää tapaa ikinä koskaan milloinkaan. Annan sen ns. "uuteen kotiin." Jos se vain ei ole rikos. Tulkitsen lakia niin että, tämän on oltava villikissa.

    • Laita kissa

      häkkiin ja kuse sen päälle. Jos pokka pitää, niin hiero se vielä paskaan.

      Ei kiusaa enää. Muisti se on mirrilläkin.

    • olen hauska

      jos saat sen kiinni, niin laita sinappia sen perseeseen:)

    • miska ja paska

      Vihdoinkin Miska meni vipuun, katselin ikkunasta kun kisu lähestyi taloamme, jätin oven ravolleen, kahvasta naru, minä toiseen huoneeseen narun toinenpää kädessä. Avaimenreijästä tähystin, miska sisään, nykäisy narusta ja kiikissä oli. Isolla kalahaavilla alkoi hillitön takaa-ajo, melkoisen sirkuksen jälkeen kisu kiinni. Ei hajonnut kuin yksi maljakko sekä käytävän matto riispaantui. Annoin tuon villikissan kaverilleni, hän ilahtui kovasti mutta, seuraavana päivänä kaverini silmät olivat turvoksissa ja jotain näppylääkin iholla. Hän joutui lopettamaan kissansa, tosi kurjaa ns. Surullinen loppu. Houkuttimena käytin lämmintä kalakeittoa.
      Nyt naapurit pyörivät ja hyörivät, takit auki,pipot vinossa kiljahdellen villikissa Miskaa. Säälittävää.

    • (!)-arska

      On tosisäälittävää Iso ihminen astuu kissanpaskaa ja ruikuttaa tällaisella
      palstalla. Luontokappale, paskoohan se, paskothan sinäkin. et kai enää
      allesi. Näitä näppylöitä olen nähnyt joittenkin kasvoilla ja nyt ymmärrän,
      mistä ne tulee.

    • zsfjzfgjxfgjfgjxfgjg

      pyydäppä jotakin metsästäjää ampumaan tommosta kissaa suolapanoksella perseeseen niin eipä ole vähään aikaan huolia

    • sHHhhh !

      Kyllä näitä kerrostalokyttääjiä riittää.... =(

      Itse olen naapurin kissan muutaman kerran ajanut pois tontiltani ja kyllä se muistaa, kun sen hyvin pelästyttää. Asiasta on myös naapurin kanssa naureskellen puhuttu ja todettu kissalle pienen pakoliikunnan tekevän hyvää.

      Yllätä kissa, sihistele suullasi voimakkaasti ja samalla steppaile muutama lähestymisaskel, niin näet pakoreaktion, jolle naureskelet vielä kauan jälkeenkinpäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9077
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      56
      4809
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4491
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      53
      2813
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1546
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1336
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1222
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      41
      1189
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      168
      1140
    Aihe