Polvi paskana, elämä riekaleina

RaajaRikko24

Yli kuukausi sitten oli ihan tavallinen päivä. Töistä oli viikkovapaa juuri meneillään, rento päivä siis.
Herätessä en voinut mitenkään aavistaa, että tuo kyseinen päivä tulisi olemaan viimeinen terve ja normaali päivä pitkiin aikoihin.

Ironista kyllä, olin jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut terveellisemästä elämästä. Tupakointi oli lopetettu muutamaa kuukautta aiemmin, oli lisätty kasviksia ruokavalioon, tuntui paljon pirteämmältä.
Samaan aikaan olin myös alkanut kiinnittää enemmän huomiota liikkumiseen. Kuntopyörää tuli käytettyä usein, samoin voimapyörää. Liikkumisesta tuli niin hyvä olo, oikein tunsi miten kunto kohonee ja lihakset vahvistuvat.

Kyseisenä iltana sitten otin pientä iltajumppaa. Ohjatussa liikunnassahan en ole koskaan käynyt, enkä mitenkään siis tiennyt liian nopean aloittamisen riskeistä.
Seuraavaksi muistan kaatuneeni maahan ja katson jalkaani. Polvilumpio on siirtynyt jalan ulkosyrjään ja jämähtänyt siihen. Itsessään toimenpide oli helppo, ensihoitajat suoristivat jalkani ja samalla lumpio luiskahti takaisin kuoppaansa.
Vaan ehjää ei jalasta ei enää tullut. Aamulla jalka oli kuin ilmapallo, eikä kestänyt painon varausta. Yhdellä jalalla loikkien lääkäriin, sieltä patellatuen ja keppien kanssa kotiin. Pari viikkoa menisi ja olisin taas entiselläni.

Paskat.
Jalka ei kestänyt painoa. Parin viikon jälkeen hakeuduin uudelleen lääkäriin, josta tehtiin lähete ortopedille. Mitään ei osattu sanoa, eikä neuvoa. Ortopedille pääsyä sain odotella pari-kolme viikkoa.
Ortopedi silmäili jalkaani tyynesti ja totesi reisilihaksen surkastuneen pahasti. Myös polvitaive on kuin ruosteinen sarana, joka ei kestä taivuttelua. Virkoaa kuulema joskus, mutta edessä on pitkä ja kivulias kuntoutus. Kokonaiskuntoutumiseen mennee n. 6-12kk.
Magneettikuviin ei edes huolittu. Kipu polvessa on kuulema vain nilvesiteiden nirhautumisesta.
Saranatuki koipeen ja ulos. Kehotettiin soittelemaan fyssarille, mutta lähetettä en saanut.

Kuudetta viikkoa nyt mennään. En kävele vieläkään. Reisilihasta olen jo jonkin verran saanut kuntoutettua ja voin jo seistä ilman keppejä, mutta kipu polvesta ei katoa. Fyssariltakin panttasivat kiivaasti aikoja, ei kuulema koko kunnassa yhtään aikoja ennen tammikuuta. Vastan pitkän maanittelun jälkeen sain ajan parin viikon päähän (outoa, niitähän ei ensin pitänyt olla, vaan kummasti sitten löytyikin aika).

Kaikenlisäksi koko paskasta on jäänyt pahat traumat. Pelkään aluituseen. Koko koti ja etenkin ulkomaailma tuntuu yhdeltä suurelta tapaturmariskiltä ja uusi loukkaantuminen odottaa joka kulmassa. En luota saranatukeeni pätkääkään, pelkään lumpion luiskahtavan paikoiltaan hetkenä minä hyvänsä. Pelkään myös, että siinä samalla kaadun ja lyön pääni.

Ulkona en ole käynyt kuin lääkärissä. Kunto ei kestä, enkä varmaan edes uskaltaisikaan. Tullut siis erakoiduttua samalla.

Yritän kovasti pitää pääni pystyssä ja jatkaa eteenpäin, mutta nyt vain olen surullinen ja peloissani. Elämänilo alkaa kadota, en saa iloa enää mistään. Samalla myös hävettää, että olen traumatisoitunut niin pahasti näin "pienestä" asiasta, vaikka välillä tuntuukin, että en kävele enää koskaan.

En tiedä mikä pointti koko viestillä edes oli. Toivoisin ehkä jos joku samankaltaisen tilanteen kokeneella olisi antaa mitään neuvoa, millä päästä taas eteenpäin.

8

691

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teukkis

      Tsemppiä kaveri

    • kohtalotoveri

      Kuulostaa tutulta!

      Mulla lähti lokakuun lopulla polvilumpio paikoiltaan. Hauskaa sinänsä että taustalla oli vähän samanlainen tilanne, justiinsa olin aloittelemassa terveempää elämää johon kuului myös aamulenkit ennen töihin lähtöä.
      Lähdin siis aamulenkille, pääsin noin korttelin päähän kotoa ja liukastuin. Tein ilmeisesti jonkun pöljän korjausliikkeen jonka seurauksena lumpio päätyi jalan ulkosyrjälle.
      Kipu oli niin hurja, että taju meinasi lähteä. Lumpio ei palautunut itsestään vaikka koipi olikin suorana, ambulanssilla ensiapuun jossa se väkisin revittiin takaisin paikoilleen.

      Toipuminen lähti hitaasti liikkeelle, oikeastaan ei lainkaan. Kävin muutamaan otteeseen työterveyslääkärillä joka lähetti ortopedille. Sieltä magneettikuvalle, jossa näkyi rustovauriota jos jonkinlaista, onneksi ei kuitenkaan muuta ollut rikki. Lumpiossa ja reisiluussa murtumia, ja lumpiosta koko rustopinta rikkoutunut / irronnut / hävinnyt / jotain. Tähystämällä siivottiin ylimääräiset rustonkappaleet tammikuun alussa. Ortopedi suunnitteli myös lateral release -toimenpidettä, joka päätettiin kuitenkin jättää tekemättä kun liikelaajuus oli edelleen niin huono, koukistus vain surkeat 45 astetta. MPFL rekonstruktio tulee kyseeseen sitten jos / kun lumpio lähtee uudestaan paikoiltaan.

      Nyt kova kuntoutus käynnissä. Kipu on suuri, mutta kovalla työllä olen saanut polveen lisää liikelaajuutta. Rustontasoitusoperaatio helpotti paljon, nivelessä tuntui heti olevan enemmän väljyyttä ja vähemmän kipua. Epävarmuus ja pelko kuitenkin vaivaavat edelleen. Kuvailemasi tuntemukset kuulostavat liiankin tutuilta. Erakoiduttu on täälläkin aika rankasti. Ulos ei uskalla lähteä ollenkaan liukkauden vuoksi, jalkaan ei uskalla yhtään luottaa ja tasapaino tuntuu olevan tipotiessään. Mutta ehkä se tästä ajan ja kovan työn kanssa…

      Normaalisti tällaiset lumpion sijoiltaanmenot tuntuvat ihmisillä parantuvan muutamassa viikossa. Itse en ollut läheskään niin onnekas. Sairaslomalla olen ollut jo reilut kolme kuukautta, lähes vankina kotonani.

      Mun onnena oli kuitenkin tapaturmavakuutus, jonka kanssa pääsin yksityiselle puolelle hoidettavaksi. Täysin sujuvasti ei tämäkään prosessi ole mennyt, mutta luultavasti huomattavasti asiallisemmin miten kunnallisella olisi.

      Miten sulla on tilanne tosta lähtenyt etenemään? Onko yhtään valoisampi fiilis?

      • trolla

        Onko MPFL plastia jo tehty. Itselleni se on tehty. Suosittelen Turkua ja sairaala neon ortopedeja.


    • trolla

      Hei. Jos sinulla tapaturmavakuutus, tai muutenkin vaadi magneettitutkimus polveen. Siellä voi olla muutkin rikki. Suosittelen myös hakeutumista Turkuun sairaalaneoon vamman hoitamiseksi kuntoon.

      Itsellä samantyyppinen, ehkä pahempi vamma. Lumpio paikoiltaan ja siinä meni myös takaristiside, sivristiside ja kierukka. Lumpion korjauskin vaati leikkauksen.

    • henrik ijls72

      piroxin auttanu mua rannevaivoihihin miksei suakin.
      pese jalat kylmöllä

      • henrik ijls72

        kokeillu volttaren ja se aittanu yhtään piroxin heti autto


      • henrik ijls72
        henrik ijls72 kirjoitti:

        kokeillu volttaren ja se aittanu yhtään piroxin heti autto

        koita piroxiinia ja ibumaxia
        pitäis auttaa


      • ujkjh
        henrik ijls72 kirjoitti:

        koita piroxiinia ja ibumaxia
        pitäis auttaa

        Ei auta. Mulla on toi polvilumpio mennyt sijoiltaan 3 kertaa ja en edes ole vielä täysi ikäinen ja sen tiedän että tällä jalalla en enään pysty mitään ihmeellisempää harrastamaan kuin salilla käymistä ja lenkkeilyä. Muuhun en pysty. Joka päivä tätä polvea pitää varoa ja "lukkoon" menee melkein joka päivä. Tiedän kyllä miltä tuntuu olla "raajarikko". Ja sen myös tiedän että mun polvi ei tästä enään tän paremmaksi muutu. Fysioteraupiassa oon käyny ja vaikka missä mutta tän polven kanssa mennään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      160
      2720
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      201
      1997
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1736
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1648
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1461
    6. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      42
      1457
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      78
      1143
    8. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1060
    9. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1019
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      193
      976
    Aihe