Olen aivan käsittämättömän kiinnostunut Keuruun kaupungin työllisyyspäällikön virasta, samoin kuin suorastaan magneettimaisen vetovoiman omaavasta organisaatiostanne, onhan Navikka tunnetusti omalla sektorillaan ehdottomasti maailman paras yritys.
Haluankin sitoutua voimiani ja valveillaolotuntejani säästämättä ja laadusta tinkimättä sekä koko organisaation kehittämiseen, että henkilökohtaiseen missiooni ja visiooni, joka on tehdä Navikasta koko universumin nopein,kaunein ja seksikkäin. Kohtalon oikusta ja vedonlyönnin tuloksena en tee tällä hetkellä kykyjäni vastaavaa työtä, vaan toimin Haapamäen Navikassa mummojen naurattajana ja sivutoimisena suolihuuhtelijana. Viikonloppuisin sivuhommina kuskaan kylillä banaaneja.
Motivaationi johtajan työhön on aivan järkyttävän maksimaalinen myös siksi,että tilapäinen likviditeettivaje uhkaa henkilökohtaista kassavarantoani, joten jotain töitä pitäisi saada ja mieluummin vaikka heti samantien välittömästi, eikä vasta ensi kesän keskiviikkona. Luin itseni melkein ylioppilaaksi joskus ajalla ennen Dingoa, jonka jälkeen olen jatkanut opintojani eri tiedeyhteisöissä, ja lähitulevaisuuden tavoitteenani on valmistua kaikkien tieteiden maisteriksi, hekologian tohtoriksi ja astrosnautseriksi.
Tulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu myös visio stratosfääritohtorin tutkinnosta. Olen joskus aiemmin suorittanut muutaman vähempipätöisen kurssin, joista mainittakoon esim. Pihlajaveden puutarhakerhon puimakoneen-koristelulinja.
Ymmärrän leikitellen lukuisia kieliä, joista mainittakoon suomi, ruotsi, hindi, urdu, retoromania, java, C , html ja virastomongerrus. Kuuntelen sujuvasti myös monia muita kieliä silmääkään räpäyttämättä. En osaa juurikaan lukea, mutta kuvia katselen sujuvasti molemmilla korvilla - myös toisella kotimaisella kielellä. Vahvuuksistani mainittakoon ahkeruus, loistava yhteistyökyky, synnynnäinen johtajuus yhdistyneenä äärimmäiseen nöyryyteen, kyltymätön uteliaisuus, nokkeluus, nopeus, taipuisuus, letkeys, rauhallisuus, formulakuskin hermojenhallinta, balleriinan motoriikka, ajoittain täydellisyyttä hipova raittius, näyttävä ulkomuoto, painonnostajan testosteronituotanto, kohtuullinen kahvinkeittokyky ja niin säihkyvä huumorintaju, että se valaisee koko korttelin ja puolet jopa Multiasta.
Lisäksi olen sen lajin moottoriturpa, että puhumallani sontamäärällä voisi lannoittaa koko kunnavaltuuston jäsenistön pottupellot ja ryytimaat. Palkkatoivomukseni on tuollainen viiskytä donaa kuukaudessa. Siis euroa.Palkka on kuitenkin henkilökohtaisessa arvostuksessani toisarvoinen seikka, tärkeämpää on pääsy kaupungin hyväveli-ohjelmaan. Mainittakoon vielä, että en ota vastuuta tähän hakemukseen mahdollisesti lipsahtaneista kirjoitus- ym virheistä. Odotan pikaista yhteydenottoanne lähes yhtä innokkaasti kuin tekin.
Terkuin, Minä Itte, rääväsuufilosofi, HRM-johtaja (homma roudaa mäihällä), hekonomityristori
LIITTEET
Ämpärillinen tutkintotodisteita
Patentteja
Sälää
Roipetta
Ladan huoltokirja
1200-sivuinen trilogian muotoon puettu ansioluettelo
Anni-mummun salainen pirturesepti
Vähänkäytetyt sukkahousut

Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo em. CV ja kovalla kenttäkokemuksella pääsee joko suoraan juurrikkaniemeen ja tai lähetteellä kangasvuoreen pikäksi aikaa,
Kyllä tuolla CV:llä olet pätevä kaikkiin kaupungin virkoihin. Äidinkielen osaamisesi ja kirjoitustaitosikin on niin hyvä, ettei tällä palstalla ole ennen nähty.
Veronmaksajana toivon sydämestäni, että pääset kaupungin hyväveli-ohjelmaan. Siellä kaivataan sinunlaisiasi rehellisiä, kirjoitustaitoisia veljiä kääntämään mustan valkoiseksi..
Timo Lounan sihteeriksi. vai onko vaimonsa siinäkin hommassa??
Taitaa Navikassa olla kaiken osaavat tyypit jotka ovat ahkeria ,moniosaajia laidasta laitaan,Muta työaika on lyhyt eihän sitä muutamassa tunnissa ole kuin tutustunut mitä pitäisi tehdä ja jälki on kiireisen hosumisen tulos kun aika rajoitaa tekemistä.Onhan siinä pomoile ja ohjaalilla palkkaa ja homman tynkää.
Hehe
jee, hauska työhakemus, varma duuni sulle
Ihan kun mun työpaikkahakemus. Sanoivat useaan kuntaan haettuani, etteivät ota anarkisteja töihin kuntaan. Mene tiedä, josko olet sinäkin SELLAINEN vastarannankiiski.